Parikymppisenä en tajunnut erota vielä kirkosta. Nyt perheellistyneenä tilanne on ihan toinen.
Raskausvaiheessa saimme kauniit siviilihäät. Vihmiminen tapahtui puutarhassa, eikä pappi lukenut kolkkoja saarnojaan. Monet kiittelivät vielä jälkikäteen kaunista hääjuhlaa, joka ei ollut uskonnollinen. Työvuoroja säätämällä saimme hoidettua lapset kotona, ja kotihoidon hyvänä apuna oli kunnan avoin päiväkoti. Toki kunnalle voisi antaa vielä isomman siivun yhteisöveroista, vaikkapa sen kirkon osuuden. Päiväkerhossa lapset saivat tarvittavia ryhmässätoimimistaitoja, eikä kouluun sopeutumisessa ole ollut ongelmia. Kotihoidon etuna pidän mm. sitä, alle lapsemme sairastivat vähemmän kuin isommissa hoitoryhmissä ohjaajan huomiosta äänet käheinä kilpailevat ikäkaverinsa.
Surullisemmissakaan tilanteissa emme onneksi joutuneet kuuntelemaan nyyhkiviä seurakunnan työntekijöitä. Kaksi ikääntyvää sukulaista on ollut yksityisessä hoitolaitoksessa, jonka maksut he maksoivat 60 vuoden aikana säästämillään kirkollisveroilla helposti, ja rahaa jäi vielä paljon ylikin. Seurakuntasisaren vierailuyritys on aina ollut huvittuneita tuhahduksia aihettava tapahtuma sillekin sedälle, joka tajusi erota kirkosta jo 18-vuotiaana. Kuolemantapauksen käsittelyssä pappi yritti tunkea väkisin mukaan, mutta onneksi sedän tekemä hautaustestamentti osoitti lopulta, että kirkko ei voi väkisin tulla lukemaan loitsujaan.
Vilkkaammatkaan elämäntapahtumat eivät herättäneet kiinnostusta kirkon oppisisältöön.Sisältöhän on yliluonnollisiin ilmiöihin uskomista, eli yksinkertaisesti järjen vastaista. Opetuksen toimimattomuus näkyy käytännön elämässä. Ne sukulaiset, jotka eivät pysty sopimaan riitoja, ovat yleensä kaikkein uskonnollisimpia ja katkeraluontoisimpia, ja "jumalan" armoon uskovat omaava todellisuudessa yleensä armottoman luonteen loppuun asti.
Kun tajusin, että saa kirkolliverorahoilleni hyvää vastinetta, erosin heti.
Eroaminen on helppoa: www.eroakirkosta.fi. Eroa sinäkin.

Vastaukset 7
Vanhimmat
upea satu ja kuvitelma
sinä säästät 60 vuodessa 60 x 300 eruoa
et sinä noilla säästöillä missään yksityisessä hoitolaitoksessa kauaa killistelle
loistava yritys
Laskit väärin.
Haluat tarkoituksella unohtaa, että jokainen säästetty euro tietenkin sijoitetaan, ja sille saadaan tuottoa, joka edelleen sijoitetaan. Siis korkoa korolle.
Jos kirkollisverosi on 500 euroa vuodessa ja pistät sen säästöön esim.8% tuotolla (joka on esim. pörssiosakkeiden pitkäaikainen keskiarvotuotto), 60 vuotta sitten säästetty yksi euro on lopulta 1,08 potenssiin 60. Yksi euro kasvaa tuolla keskimääräisellä tuotolla yli 100-kertaiseksi 60 vuodessa. Laske jos et usko.
Tarkoittaa sitä, että esim. 500 euroa vuodessa 60 vuoden ajan on lopulta noin 670 000 euroa, kun jokainen euroa kasvaa korkoa korolle. Kyllä sillä hoitokodissa pari yötä viettää. Jos kirkollisverosi on 300 euroa, saat säästöön 60 vuodessa vastaavasti 400 000 euroa. Ei huono sekään.
Pitkä säästöaika on se oleellinen asia. Eli mitä nuorempana eroa, sitä enemmän saat säästöön. Kannattaakin erota heti!
Hyvä laskelma. Kirkon jäsenyys tulee tuli kalliiksi
Mun säästö alkoi tänään. Ei enää pastorin pullaa mun rahoilla. Ei koskaan.
Onnitteluni! Parempi pulla omalla kuin pulskan pastorin lautasella.
Vuosien 2000 ja 2010 välillä kirkkoon kuuluvien osuus väheni 85 prosentista 78,2 prosenttiin. Samaan aikaan työntekijöiden määrä kasvoi 19 579 ihmisestä 21 458 henkilöön.
Noista duuneista on kolme neljästä täysiä suojatyöpaikkoja. Sielläpähän hörppivät pastorit pullakahvia veronmaksajien rahoilla.