Katkera siskoni?

Hei,
Ajattelin nyt tulla täältä kysymään muiden mielipiteitä asiaan.
Minulla on siis 2 sisarusta, veli (10 vuotta vanhempi) ja sisko (14 vuotta vanhempi) ja ongelmana on henkisesti kiusaava siskoni.
Hän on aina pätenyt minulle asioista ihan kuin itse olisin eilen syntynyt, haukkunut suoraan huonoksi äidiksi, laiskaksi ja tyhmäksi.
Eli olen nyt viimeiset 5 vuotta ollut tässä sekasortotilanteessa missä siskoni henkisesti kiusaa minua. Hän joko vihjaillen syyttelee tai syyttelee suoraan, haukkuu ja kritisoi.
Eli olin 17-vuotias kun sain esikoiseni ja nyt 21-vuotias, vuoden kotona lapsen kanssa ollut (ennen sitä työelämässä), mutta tammikuussa opiskelun aloittava perus tavallinen äiti. Koti siistinä ja mahat törröllään hoidan siis kodin ja 2 lasta ja autan viellä sairasta äitiänikin mahdollisuuksien mukaan.
Ikinä ei olla apua mihinkään pyydetty vaan ollaan itse pärjätty. Tilanne siis tänään tuli taas ilmi kun facebookissa tein status päivityksen ennen kuin aloitin jääkaapin siivoamisen niin vitsinä laitoin statuspäivityksen että "avoin työpaikka tarjoolla "jääkaapin siivous"......." ja siskoni sitten taas kommentoi tähän että miksi minä laiskottelija edes kehtaan pyytää jotain muita tekemään hommat puolestani ja kun aikuismaisesti soitin ja kysyin, että "mitä tuo nyt oli?" niin hän sitten raivoaa mulle puhelimeen, että menisin töihin ja en laiskottelis jne jne jne.
Tämmöinen oli tilanne siis tänään, mutta tätähän on nyt jatkunut jo pitkään eli noin 5 vuotta myös silloin kun olin töissä, eli olen jo ihan sanaton ja alan miettimään että onko vika tosiaan minussa vai mistä tämmöinen johtuu.

Äitini ja aviomieheni sanoivat että tämä on sisaruskateutta ja johtuu täysin siitä että hän ei voi saada lapsia, kuitenkaan en ymmärrä että miksi minä olen piikitettävänä ja veljeni (myös kahden lapsen isä) ei tee koskaan mitään väärin.

Tämä laiskaksi syyttäminen on tähän asti ollut vain siskoni tokauksia, muut ovat olleen hyvin ihmettyneitä ahkeruudestani.

AUTTAKAA oon kohta jo ihan burn out mun VANHEMMAN??? siskoni kanssa...
5511
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Katkera ja kateellinen ämmä siskos on. Ei se uskalla sun veljelle mitään mutista koska se on mies. Mies jopa voi suuttua takasin:)

Äänestä

Láitappa miehesi antamaan kunnon muilutus siskolesi ett änyt loppu ja niin edelleen tai älä ole missään tekemisissä siskosi kanssa ja puhelin numerot salaisiksi että sillen.

Äänestä

hei,mun sisar on kuulema useita vuosia haukkunut mun aikuiselle lapselleni mua-ja udellut asioitani.siis ihan henkilökohtaisiakin .mun aikuinen lapseni kertoi totuuden ja sai raivarin.ilmoitin siskolleni että kysyy multa henkilökohtaisesti jos on asiaa ja ei tarvi hyväksikäyttää nuorta lastani.välirikko on ollut n vuoden ja erittäin lyhyitä tekstareita vain laiteltu.sisar syytti lastani lavertelusta!! törkeää.lapseni asiantunteva ammatti-ihminen sanoi että sisareni on käyttäytynyt törkeästi.meitä on moneksi.

Äänestä

Minä miehnä laittaisin muiluttaisin jos naisellani olisi tuollainen sisko niin näyttäisin taivaan markit jos köytös ei muuttuisi ja tekisin selväksi että mini naistani ei haukuta. Siskosi pätee sinulle kun on itse niin saamaton ja sanoppa seuraavan kerran siskolleis että mene ammattiauttajalle jos noin päästä viiraa.

Äänestä

Sanot sille siskolles, että sulla on jo aivan helvetin tärkee ja raskas duuni, nimittäin äitinä olo kahdelle lapselle! Päivystät 24/7. Täyttä päivää pukkaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Gerlixe kirjoitti:

Hei,
Ajattelin nyt tulla täältä kysymään muiden mielipiteitä asiaan.
Minulla on siis 2 sisarusta, veli (10 vuotta vanhempi) ja sisko (14 vuotta vanhempi) ja ongelmana on henkisesti kiusaava siskoni.
Hän on aina pätenyt minulle asioista ihan kuin itse olisin eilen syntynyt, haukkunut suoraan huonoksi äidiksi, laiskaksi ja tyhmäksi.
Eli olen nyt viimeiset 5 vuotta ollut tässä sekasortotilanteessa missä siskoni henkisesti kiusaa minua. Hän joko vihjaillen syyttelee tai syyttelee suoraan, haukkuu ja kritisoi.
Eli olin 17-vuotias kun sain esikoiseni ja nyt 21-vuotias, vuoden kotona lapsen kanssa ollut (ennen sitä työelämässä), mutta tammikuussa opiskelun aloittava perus tavallinen äiti. Koti siistinä ja mahat törröllään hoidan siis kodin ja 2 lasta ja autan viellä sairasta äitiänikin mahdollisuuksien mukaan.
Ikinä ei olla apua mihinkään pyydetty vaan ollaan itse pärjätty. Tilanne siis tänään tuli taas ilmi kun facebookissa tein status päivityksen ennen kuin aloitin jääkaapin siivoamisen niin vitsinä laitoin statuspäivityksen että "avoin työpaikka tarjoolla "jääkaapin siivous"......." ja siskoni sitten taas kommentoi tähän että miksi minä laiskottelija edes kehtaan pyytää jotain muita tekemään hommat puolestani ja kun aikuismaisesti soitin ja kysyin, että "mitä tuo nyt oli?" niin hän sitten raivoaa mulle puhelimeen, että menisin töihin ja en laiskottelis jne jne jne.
Tämmöinen oli tilanne siis tänään, mutta tätähän on nyt jatkunut jo pitkään eli noin 5 vuotta myös silloin kun olin töissä, eli olen jo ihan sanaton ja alan miettimään että onko vika tosiaan minussa vai mistä tämmöinen johtuu.

Äitini ja aviomieheni sanoivat että tämä on sisaruskateutta ja johtuu täysin siitä että hän ei voi saada lapsia, kuitenkaan en ymmärrä että miksi minä olen piikitettävänä ja veljeni (myös kahden lapsen isä) ei tee koskaan mitään väärin.

Tämä laiskaksi syyttäminen on tähän asti ollut vain siskoni tokauksia, muut ovat olleen hyvin ihmettyneitä ahkeruudestani.

AUTTAKAA oon kohta jo ihan burn out mun VANHEMMAN??? siskoni kanssa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu