Sain tänään kuulla vihjauksen että on katkera ihminen jos oikein hakemalla hakee elämänkumppania. Tämä ihmetyttää. Pitäisikö olla hakematta - ja silti katkera, koska eihän yksin ole kiva olla? Kumpi teistä on katkerampaa:
a) hakemalla hakee kissojen ja koirien kanssa, pitää useita ilmoituksia ja käy läpi useita ilmoituksia, ramppaa deittisaitilta toisille, ahdistuu ja katkeroituu kuukausien mittaan ja alkaa tuntea itsensä kusipääksi ja paskiaiseksi koska joutuu sanomaan monille ihmisille että valitettavasti et ole tyyppiäni, samaan aikaan kun huomaa ettei itsekään kiinnosta juuri ketään (paitsi tietysti niitä joista ei itse viehäty)
b) päättää että ihan turhaa edes kuvitella löytävänsä ketään koskaan mistään, lopettaa etsimisen alkuunsa tai ei edes aloita sitä jouduttuaan sinkuksi; ilkkuu kaikille kumppania etsiville ja salaa tuntee syvää kaunaa ja katkeruutta koko elämää kohtaan siitä että on jäänyt yksin, kuitenkin leuhkii koko ympäristölleen miten ihanaa on olla yksin kun ei ole ketään sotkemassa kuvioita ja vaatimassa kompromisseihin
Itse näkisin että ongelma on lähinnä siinä ettei voi tietää koska on yrittänyt tarpeeksi. Entä jos se oikea olisi aivan nurkan takana, kun jaksaa vielä sen ja sen ilmoituksen lukea ja siihen ottaa yhteyttä, tai jaksaa vastata jollekulle itselle vastanneelle josta ei ole mitään sellaista ennakkokutinaa että tuo voisi kiinnostaa?
Milloin voi tietää milloin on niin finaalissa että oman mielenterveytensä tähden on parempi vain luovuttaa ja alistua loppuelämän yksinäisyyden mahdollisuudelle? Miksi olisi katkeraa että ei halua luovuttaa, että haluaa vielä kuvitella ehtivänsä jakaa elämänsä vielä kerran jonkun toisen ihmisen kanssa?
a) hakemalla hakee kissojen ja koirien kanssa, pitää useita ilmoituksia ja käy läpi useita ilmoituksia, ramppaa deittisaitilta toisille, ahdistuu ja katkeroituu kuukausien mittaan ja alkaa tuntea itsensä kusipääksi ja paskiaiseksi koska joutuu sanomaan monille ihmisille että valitettavasti et ole tyyppiäni, samaan aikaan kun huomaa ettei itsekään kiinnosta juuri ketään (paitsi tietysti niitä joista ei itse viehäty)
b) päättää että ihan turhaa edes kuvitella löytävänsä ketään koskaan mistään, lopettaa etsimisen alkuunsa tai ei edes aloita sitä jouduttuaan sinkuksi; ilkkuu kaikille kumppania etsiville ja salaa tuntee syvää kaunaa ja katkeruutta koko elämää kohtaan siitä että on jäänyt yksin, kuitenkin leuhkii koko ympäristölleen miten ihanaa on olla yksin kun ei ole ketään sotkemassa kuvioita ja vaatimassa kompromisseihin
Itse näkisin että ongelma on lähinnä siinä ettei voi tietää koska on yrittänyt tarpeeksi. Entä jos se oikea olisi aivan nurkan takana, kun jaksaa vielä sen ja sen ilmoituksen lukea ja siihen ottaa yhteyttä, tai jaksaa vastata jollekulle itselle vastanneelle josta ei ole mitään sellaista ennakkokutinaa että tuo voisi kiinnostaa?
Milloin voi tietää milloin on niin finaalissa että oman mielenterveytensä tähden on parempi vain luovuttaa ja alistua loppuelämän yksinäisyyden mahdollisuudelle? Miksi olisi katkeraa että ei halua luovuttaa, että haluaa vielä kuvitella ehtivänsä jakaa elämänsä vielä kerran jonkun toisen ihmisen kanssa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos tuntee itsensä katkeraksi, koska ei ole vielä löytänyt kumppania mä suosittelisin pienen tauon pitämistä etsimisestä. Ihan vaan sen takia että katkeruus kyllä välittyy asenteesta ja se karkoittaa mahdollisen kumppanin hyvin nopeasti. Positiivinen asenne taas saa ihmisen tuntumaan vetovoimaiselta.
Kuule, tässä sinulle paras vinkki:
"Katkera" on nykyään varsinkin netissä ja tällaisilla palstoilla sun muilla se eka tapa jolla syy kaikesta paskasta jota on joutunut kohtaamaan ohjataan sinuun ja että syy kaikkiin ongelmiisi on myös sinussa.
Toisin sanottuna se on tietynlainen herja jolla ohjataan se keskustelu siitä varsinaisesta aiheesta sinuun.
Sitten annetaan juuri tuon tyyppisiä ohjeita kuten tämä pokmniskks että "sä oot katkera joka kyllä näkyy sun asenteessa ja positiivisuus taas on kivaa".
Mikä on nykyaikaista son-taa.
Jokaisen pitäisi olla nykyään helvetin positiivinen ja kaikkia asiat vain unohtaa (mukaanluettuna toisten ihmisten paskamaisuus, valehtelu ja pettäminen) sekä esimerkiksi toisesta sukupuolesta ei koskaan saisi ajatella mitään huonoa ETTEI VAIN OLISI "katkera" mikä on tietysti ihan vitun hirveää.
Katkeruus on luonnollinen tunne johon jokaisella on oikeus ja monilla hyvä syykin. On ihan sinun asia miettiä oletko oikeasti katkera vai onko joku leimannut sinut katkeraksi perustuen johonkin typeriin päätelmiin sinusta ja jos olet katkera niin onko sillä tunteella todellisuuspohjaa jonka vuoksi kannattaa olla katkera ja toisaalta millä tavoin tuo katkeruus vaikuttaa sinun nykyiseen käytökseesi.
Mutta ajatus siitä että heti jos pikkaisen tuntee negatiivisuutta kohtaamisistaan asioista ja ihmisistä niin se leimataan "katkeruudeksi" on sellaista paskaa johon sinun ei pidä uskoa.
"Sain tänään kuulla vihjauksen että on katkera ihminen jos oikein hakemalla hakee elämänkumppania. "
Tämä nyt ei ainakaan sitä paitsi pidä paikkaansa. Tuo kuulostaa enemmän joltakin jota voisi kutsua "epätoivoksi" mutta toisaalta itse uskon että monista "epätoivoisista" teoista (huomaatko että epätoivokin on nykyaikana on kielletty) mutta toisaalta sinähän vaikutat toiveekkaalta kun kerrot kuinka etsit kaikesta huolimatta kumppania.
"Miksi olisi katkeraa että ei halua luovuttaa, että haluaa vielä kuvitella ehtivänsä jakaa elämänsä vielä kerran jonkun toisen ihmisen kanssa? "
Itse en itsenäisenä ihmisenä joka on tottunut ajatukseen että suurimman osan elämästä tulen elämään yksin koska en usko löytäväni ketään jonka kanssa pitkällä aikavälillä sovin yhteen.
Tuo sinun juttusi kuulostaa optimismilta eikä todellakaan miltään katkeruudelta.
Tosin veikkaisin että tuo "katkeruus "kommentti voi syntyä siitä toiselta osapuolelta jos et hyväksy tietynlaisia kumppaniehdokkaita (kuten en minäkään) ja se on tapa väheksyä sinun odotusarvojasi.
Osa ihmisistä on sellaisia lampaita itse että haluavat sitten toisillekin ihmiselle "näyttää heidän paikkansa". Älä alistu lampaaksi.
"Milloin voi tietää milloin on niin finaalissa että oman mielenterveytensä tähden on parempi vain luovuttaa ja alistua loppuelämän yksinäisyyden mahdollisuudelle? "
Ei mitään voi tietää. Finaalissa ollaan kun suoraa viivaa tulee kaikista monitoreista tarpeeksi pitkään.
Sinä itse määrittelet sen milloin ollaan tuossa "finaalissa". Ei kukaan muu. Huomenna on uusi päivä. Aloita haku uusiksi uusilla parametreilla tai pysy niissä mitä oli ennen.
Älä anna toisten määritellä sinua puhumattakaan että leimaavat sinut katkeraksi.
He eivät tiedä paskaakaan mistään. Ihmiset siis. En edes minä sinun elämästäsi. Tee niin kuin teet. Ihan hyvä analysoida juttuja, mutta älä jumiudu pikkusieluisten ihmisten ajatusmaailmaan.
Mutta suotta minä höpötän kun et vaikuta luovuttaja-tyypiltä. Usko vain itteesi ja siihen omaan juttuusi mitä teet tietysti miettien mitä etsit lopulta.
Antaa muiden elää pientä elämäänsä kommentoiden aivan kuin tietäisivät jotain jostakin, elä sinä eri tavalla.
Kiitos. Tuossa oli sellaista henkeä nikkiä myöten mitä itsekin haluaisin viljellä. Välillä tulee kauhean epävarma olo että teenkö jotenkin väärin kun vaan härkäpäisesti yritän löytää kumppanin ja on sata natkuttajaa valittavassa että ei saa tehdä siten eikä täten, ja toiset sata aukomassa päättään sen vuoksi että eivät tulleet valituksi tai jo sen vuoksi että kehtaan ilmoitustani pitää netissä enkä täten siis ole hätäpäissäni muutaman kuukauden sisällä ottanut jotain ihmistä vaikka väkisin. Jotenkin sen takia määrittyy ylpeäksi, omahyväiseksi kusipääksi jolle ei kelpaa kukaan. Mutta miten kummassa voisi sitoutua ihan kehen tahansa, kun on sentään (mieluiten) loppuelämästä kyse? En halua mitään harjoittelusuhteita. Se jo riitti kun reilu vuosi sitten olin erään polyamoristin kanssa suhteessa ja tuntui todella irvokkaalta että edes silloin kun on löytänyt jonkun ei olekaan löytänyt ketään - jos joku ymmärtää mitä tarkoitan. Eli silloinkin piti etsiä ja olla haku päällä, koska ajatukseni ei ihan mennyt niin että olisin vuosia jonkun haaremin jäsen. Niin moderni ihminen en ole. (Loppujen lopuksi suhde kuitenkin piti lopettaa siksi että en tuntenut sitä ihmistä kohtaan yhtään mitään, ja pelkkä yhdessäolo ei riittänyt, tunteitakin kaipasin.)
En sitten olekaan halunnut enempää mitään räpellyssuhteita ja tynkäsuhteita, vaan olen keskittynyt raakkaamaan loputtomiin netin puolella kaikenlaisia ehdokkaita ja itsensä esittelijöitä. Kun aina välillä joku alkaa haastamaan riitaa ja itselläni ei ole kykyä pitää mölyjä mahassa, vaan saatan sanoa takaisin tyyliin niin metsä vastaa kuin sinne huutaa, niin lopulta jää aina ikävä tunne että tässä parinhaussa alkaa tuntea itsensä enemmän täydeksi paskaksi kuin ihanaksi rakastavaksi ihmiseksi... Sitä haluaa löytää ihmisen jonka kanssa voi nauttia niin siitä että hän pitää minusta kuin siitä että minä pidän hänestä, ja sen sijaan saankin huomata tuon tuostakin että en pidä enää yhtään itsestäni enkä voi edes kuvitella pitäväni kenestäkään toisesta (sen verran yhteensopimattomia ja suorastaan aggressiiviselta vaikuttavia tapauksia osuu vastaan tuon tuostakin). Jos on myös normaaleita ja asiallisiakin tapauksia, niin ahdistaahan se että eivät vaan sitten ole kumminkaan se tietty. Tai minä en käy heidän suunnitelmiinsa, kun en ole ns. alfa.
Omasta ihanteestaan ja visiostaan kiinnipitäminen on äärimmäisen vaikeaa jos vähänkin alkaa turhautumaan ja tämän vuoksi alkaa liikaa kuunnella mitä toiset sanovat. Mutta silloinhan toteuttaisi muiden ihanteita, jos eläisi muiden ihmisten (erittäin vaihtelevien) näkemysten mukaan. Muuna ihmisenä, erilaisena kuin mitä on, saisi väärän kumppanin (jos sittenkään).
Ei kertakaikkiaan voi kuin olla oma itsensä ja jos ei se sovi yhteen kenenkään toisen kanssa, niin sitten se nyt vaan on niin. Pitäisi kai ajatella että jos puu on oikein vänkyrä, niin siitä ei helposti huonekalua tehdä. Mutta ei se silti sen huonompi puu ole kuin muutkaan puut. Yksilöllinen vain.
Moni tuntee katkeruutta monista asioista ja asioista joihin ei voi vaikuttaa tai ei jollain tasolla ymmärrä.
Itse koen tauon seuran hakemisessa olevan hyväksi itselle. Olen myös huomannut piirteen itsessäni joka varmasti estää minkään suhteen etenemisen. Etsin ja haen seuraa mutta sitten sen ollessa ovella tai samassa tilassa alan tuntea ahdistuneisuutta. Haluan paeta. Pelkään että lakkaan hengittämästä koska en halua otteeseen. Rakkauteen.