Mihinkä on kadonnut se " järk ", kun varoitetaan huonosta kelistä ei sitä oteta tosissaan? Onko ihan pakko lähteä tien päälle ilman todellista tarvetta? Nyt syytellään tienhoitajia kelistä tuolla lehdissä muka huonosta teiden hoidosta.
Ei ne ABS, ajovakaus ym. tekniikka auta, jos vauhtia on liikaa ajotaitoihin ja kelin huonouden vuoksi.
Asiasta lisää Yle.fi ja Iltalehti
Ei ne ABS, ajovakaus ym. tekniikka auta, jos vauhtia on liikaa ajotaitoihin ja kelin huonouden vuoksi.
Asiasta lisää Yle.fi ja Iltalehti
Vastaukset 37
Vanhimmat
suomessa aika monella näyttää olevan käsitys, että sitä liikennemerkissä mainittua nopeutta on ajettava. en tiedä mistä hekään korttinsa ovat saaneet..
mutta ajatella, että ennen vanhaan ihmiset osasivat hidastaa vauhtia, vaikka edes kelivaroituksia ei ollut! osattiin katsoa ikkunasta pihalle lähtiessä ja jopa liikenteessäkin.
Juuri tuota tarkoitin osuit asian ytimeen. Ja tuokin oli hyvä, että ajaessakin osattiin kelin huonontuessa pudotta nopeuttaan.
nii nykyisin jos ajat oikeasti omien taitojesi ja kelin mukaista nopeutta niin kyllähän aina takaa tulee niitä kaistapäitä joiden on pakko päästä ohi kun "toi etana ajaa alinopeutta" ja miten sitten käykään? tulee kolareita ja joskus niistä kolareista ei vakuutusyhtiön rahoillakaan enää selvitä..
Sinulla on vikaa asenteessa!
Eikö pieneen mieleesi ole juolahtanut, että "oikeasti omien taitojesi ja kelin mukaista nopeutta" ajamalla takaasi tuleva on oikeasti omien taitojensa perusteella Sinua paljon parempi autonajaja, ja hänellä on paljon parempi auto, eikä hän suinkaan ole mikään kaistapää, vaan hän haluaa päästä ohitsesi ja Sinun on lain mukaan annettava tietä!
jokainen joka roikkuu puskurissa haluamatta ohittaa ei omaa vähäisimpiäkään ajotaitoja.mä ymmärrän jos haluaa ajaa ohitse niin antaa vaan mennä,itseppähän sakkonsa maksaa.jos joku taas roikkuu puskurissa pitkään pudotan nopeutta reilusti koska on purrut hyvin pakoputken haistelijoihin.
muuten viime talvena yksi huippu autoilia ajoi lämä pohjassa torvea huudattaen ohitseni ja kun pääsi suoran päässä alkavaan mutkaan auto luisui ojan pohjalle. ja kun tulin kohdalle olisikin minun pitänyt hinata ojassa oleva auto ylös,jotta kaahailia olis päässy jatkamaan matkaansa. arvaatte varmaan että kiinnosti kovasti jäädä auttelemaan.
"....kyllähän aina takaa tulee niitä kaistapäitä joiden on pakko päästä ohi kun "toi etana ajaa alinopeutta"..."
Niiin,toisilla kun tuntuu olevan se että ne ei uskalla ajaa kun tulee vähän edes jäätä ja pimeetä.Itse kuljen joka päivä tietä missä ei ole katuvaloja ja nopeusrajoitus 80km/h .Niin,tuossa näkee joka viikko jonkun joka ajaa 60km/h.Siis tämä kertoo vain siitä ettei uskalla ajaa,jotenka silloin ei kannata ajaa.
Viimeeksikin vastaavanlaisen perässä körötteli henkilöauto,rekka,henkilöauto,bussi ja itseni mukaan lukien 2 henkilöautoa.Tomppeli ei edes tajunnut pysähtyä pysäkkille antamaan muille tietä.
Niin eli toisinsanoen se toinen ei myöskään saa opetella ajamaan kelissä kuin kelissä, vaan sen on pakko joko jättää ajamatta tai vaarantaa muiden turvallisuus ajamalla sellaista nopeutta, jossa ei välttämättä osaa hallita autoaan? Kyllä se on kuules niin, että kenen tahansa kortin inssissä saaneen täytyy saada ajaa juuri sitä vauhtia kuin ajaakin.
Sitäpaitsi joskus auto voi olla menossa korjaamolle. Sitä voi ajaa, mutta ei välttämättä suurempia nopeuksia. Joskus voi olla myös pitkä aika kun on viimeksi ajanut, tai uusi auto alla, jolloin ei tunne vielä autoa omakseen. Monia syitä voi olla sille, miksi ei aja suurinta sallittua nopeutta, vaan jotain vähän alle.
Se on toki huomaavaista, että antaa jonon mennä ohi, jos sellainen taakse on päässyt muodostumaan. Kuitenkin mieluummin kannattaa itse ajaa ennakoiden, ja pitää sitä turvaväliä. Sitten ei haittaa vaikka humalainen kuski edessä ajelisi hissukseen ja oudosti, vaan ehtii reagoimaan omituisiin pysähdyksiin yms.
Aivan, 60-70 luvulla mentiin samoilla renkailla kesät talvet ( eikä ollut mitkään kitkat!) , tiet olivat huonompia, myös niiden hoito ei ollut samalla tasalla kun tänäpäivänä. Kas kummaa, suurin osa autoilijoista selvisi hengissä talven yli.
Oliskohan tuolloin ollut parempia kuskeja vai mitä luulette....
Tai olisko autoilijoilla ollut tuolloin vähemmän kusta päässään kuin nykyään...
Itse veikkaan tuota jälkimmäistä...
On niin olevinaan s........nan kiire joka paikkaan! Noh, sinne hautausmaalle pääsee vähän hiljaisemmallakin vauhdilla, mutta kun ei!
>Aivan, 60-70 luvulla mentiin samoilla renkailla kesät talvet ( eikä ollut mitkään kitkat!) , tiet olivat huonompia, myös niiden hoito ei ollut samalla tasalla kun tänäpäivänä. Kas kummaa, suurin osa autoilijoista selvisi hengissä talven yli
Öhöm, taitaa nykyäänkin suurin osa autoilijoista selvitä hengissä talven yli...
Ennakoiva ajo on juuri kaikkein eniten perseestä!
Tällöin ennakovasti ajavan ja riittäviä turvavälejä pitävän ei esim.jonossa ajaessaan tarvitse välttämättä painaa lainkaan jarrua, jolloin takana, aivan puskurissa kiinni ajavat eivät välttämättä heti tajua, että edessä mahdollisesti joku tilanne. Jarruvalojen käyttö varoittaa takana tulevia! Tulee herkästi peräänajoja ja se ei oo hyvä homma...
Tämä nykyinen liikennekulttuuri taitaa olla melkein uusavutonta meininkiä, ja TE tajuttomat KUSKIT, jotka ohitettuanne toisen, koukkaatte välittömästi ohitetun eteen syytäen kivet ja kaiken kuran toisen silmille, vaikka ohituskaista olisi kilometri tolkulla vapaana,- voisitteko mitenkään pysyä pois liikenteestä, ennekuin opitte.
Niitä sonnan syytämisohituksia on niin paljon, että seuraavaksi rupean ottamaan rekkarit muistiin,jos joku koukkaa heti eteen, ja ilmoitan ne netissä.
tuo rekkarien julkaisu listana taitaa täyttää henkilörekisterin tunnusmerkit viranomaisten mielestä. omasta mielestäni tietenkään auto ei ole henkilö, mutta jos viranomaiset niin sanoo..
tapaus parkkiruutu
tuollahan oli hieno galleria tumpeloista pysäköijistä. taisi sitten olla jonkun isokenkäisen autokin kuvattuna :D
mutta androidille löytyy hieno ohjelma, jolla voisi tallentaa vaikka koko ajonsa:
https://market.android.com/details?id=com.dailyroads.v&hl=fi
..ja parhaat palat youtubeen..
Olipa harvinaisen törppöjä kuvia. Pyörä vähän viivan päällä, kun edellinen auto on parkannut leveäksi.
Myöskään tyhjällä parkkipaikalla ei juuri ole väliä, ovatko kaikki pyörät suorassa, kun kipaisee hakemassa tupakkaa.
Keula nurmikon päällä viittaa siihen, että takakontista on nostettu jotain suurta.
Ainut alkupään parkkeerauksista josta voi olla haittaa, oli invapaikalle parkattu maasturi.
Enempää en jaksanut selata, kun tähän taloon ei saa kuin kuuden megan netin ja sillä kuvien lataaminen kesti ja kesti, melkein kuin -89 modeemilla.
Tähän mennessä jo toista sataa kolaria ja kaksi menettänyt henkensä.
Tuleeko taas otsikko, että "Huono ajokeli vaati uhrinsa". Vai olisiko parempi ja totuuden mukainen tämä " Älyttömyys ja typeryys ajokelin huomioimisessa aiheutti kolareita"???
Onpa törkeästi parkkerattuja isokenkäisten autoja!
http://heikkilaine.fi/parkkiruutu/view.php?pic=215
Kyllä Heikki Laine on oikealla asialla, kun tuo esille näinkin törkeän liikennerikkomuksen.
Olet oikeassa siinä ,ettei huono keli vaadiuhreja.Uhrit valitettavsti tulee useimmiten ajajan virheestä.Tosin on pakko myöntää myös se tosi seikka ,että tänä päivänä myös katujen ja tien kunnossa pito aiheittaa paljon ongelmia myös kokeneinellekin kuskeille.Mutta ainahan täytyy muistaa se tosi asia,että ratin ja penkin välissä on vastuu henkilö joka päättää miten ja missä mennään.En ole koskaan uskonut lehti kirjoituksiin ,jossa mainitaan ,että huono ajokeli yllätti kuljettajan ja auto kolaroi. Kuulostaa hassulta vai mitä.
Lieneekin parempi varmistaa ,että kuljettajalla on kaikki kunnossa.
Sen jälkeen on mukavampi lähteä liikenteeseen ja olla lähes sata varma siitä
että huominenkin koittaa.TURVALLISTA MATKAA KAIKILLE.
Niimpä ei auto itsestään kolareita aja.
Tuo huonoillakeleillä kolarointi on todennäköisesti aina yhteensattumien aiheuttama, olin tuolla loskakelillä eilen matkaatekemässä, sattui niin, että tuli kolme kuorma-autoyhdistelmää vastaani, toki turvavälit olivat heillä kunnossa, kun ensimmäisen kohtasin ja sain sen loskaryöpyn päin tuulilasia, niin eikös tuulilasinpyyhin sanonut sopimuksensa irti, onneksi muistin, minnepäin olin menossa. Tuo "pyyhin" paljastaa auton merkinkin, tarttis joskus jopa niitäkin huoltaa, myös noin 40 v liikenteessä.
Kuraisista rekisterikilvistä ei saa mitään selvää. Poliisi sakottamaan kurakilpiä!
Invalidi saa pysäköidä invapaikalle maasturillaan, jos hänellä on poliisin myöntämä vammaisen pysäköintilupa, mutta se pitää muistaa jättää esille, vaikka avoautosta joku voi sen käydä piruuttaan varastamassa.
en tiedä sitten parantaako se millään tavalla liikenneturvallisuutta, jos ihmiset olisivat moottoritiellä kilometrin välein kilpiään putsaamassa.
itse putsaan ne samalla kun auton pesen tai lumet harjaan.
se on voi voi, jos tiellä rapa roiskuu ja kilvistä ei saa selvää. pesisivät ne tiet jos asia on ongelma..
Puhut asiaa ei tie lopu heti ohituksen jälkeen. Tuo koukkaaminen heti toisen eteen on myös vaarallista itse koukkaajalle auto lähtee helposti luisuun.
Miksihän TV:ssä ei näytetä enää niitä " Tietoiskuja " ajankohtaisista ja vaaratilanteista miten toimitaan oikein. Ainakin tuntuisi olevan aihetta tuon hyvän
" Tietoiskun " palauttamiselle TV ohjelmistoon.
Jos ei heti koukkaa toisen eteen, jää kurat heittämättä toisen silmille. Se on vähän huono juttu, koska ohituksenhan suola on juuri tuo kurien heitto =).
Jos ajaisivat korkeintaan 60 km/t niin pysyisivät kolareissa melko varmasti hengissä!
Säätutkan mukaan lumisade jatkuu vielä klo 22: 00:n jälkeenkin tänään.
Turvallista matkaa! Muista turva-väli!
Ratkaisu löytyy linkistä
" Tosi on
10.12.2011 14:09
0
Sulje
Säätutkan mukaan lumisade jatkuu vielä klo 22: 00:n jälkeenkin tänään.
Turvallista matkaa! Muista turva-väli!
VASTAA
Kerro kaverille
Ilmoita asiaton viesti
Google-mainokset
Talo EspanjassaMijas, sydämessä Costa del Sol Myytävänä alkaen € 299000 www.tropicalhillspain.com/en "
Auttaisiko kunnon renkaat?
http://www.vastavalo.fi/jokamiesajot-ajot-kilpailu-varikolle-211689.html
Leveät renkaat ja olematon nastoitus ovat tappava yhdistelmä Suomen talvessa. Kunnon piikkirenkailla ei turhia lisävarusteita tarvitaisi.
http://www.youtube.com/watch?v=VoqMS7a9WXo&feature=related
Kunnon nastat ovat laittomia, valitettavasti. Sen takia muutamien pitää kuolla joka vuosi, mutta teiden uraantuminen vähenee.
Ei pahemmin Fiesta luistellut tuossa videossa, mutta ei kuskikaan ollut mikään kankkunen. Pysyi kyllä hyvin radalla. Laillisilla renkailla olisi ollut penkassa.
Siinä ratkaisu. Kunnon piikkirenkaat alle.
Talvirenkaiksi kannattaa valita kapein vaihtoehto kyseiseen autoon on parempi pito, kuin leveillä kesärenkailla. Kesärenkaat leveys 205 talvirenkaat 195 kokemus
on hyvä noista kapeemmista.
Ja tietysti ajaa sinne muistinlokeroihin, että joskus kesärengaskaan ei pidä, kokemusta on, onneksi vaan rauta rypistyi.
NALTA aivan sama ajatteko tiellä vai oletteko kotona koska joku tollo siellä kolaroi kohta kuitenkin.
Aloitelin autoilijan uraani A-mallin Kadetilla, ristikudos kesärenkailla ajelin läpi vuoden. Sileäksikin menivät, että hurstit paistoivat, mutta tiellä pysyttiin.
Ainoa ongelma oli päästä pihasta tielle, kun siinä oli vähän nousua, eikä ne renkaat juurikaan pitäneet. Kyllä sai joskus heijata kauan, että nousi tielle.
Ah sitä onnea, kun seuraavaan autoon maltoin ostaa romikselta oikein nastarenkaat!
Olet väärässä!
90% autoilijoista luottaa ESP:hen. Tai ainakin VW-Passat kuskeista luottaa, tekemiensä ohitustensa perusteella kelin ollessa mitä on.
Toisaalta, siihen myös täytyy voida luottaa kaikissa olosuhteissa, koska siitä on myös maksettu auton hinnassa!!!! Ja jos ajaa kolarin, niin se on aina ESP:n vika!!! Tällöin viittamasi kelivaroitukset ovat täysin turhia ja vievät vain kaistaa mainoksilta yms. Passat-ihmisille tärkeiltä asioilta.
onhan sulla silimät piässäs niin niät sattaako vae paestaako!