Luolamiesdieetti

pulassa sellaisessa

Onko kukaan enää luolamiesdieetillä vai menikö se jo pois "muodista"? Haluaisin vähän kuulla kokemuksia olotilasta ja jaksamisesta sekä tietysti siitä, millaista ruokaa syötte. Esim. aamupala kiinnostaa.

Itse olen ko. ruokavaliolla olosuhteiden pakosta. Mahani ei kestä viljatuotteita, ei edes täysjyvää, eikä gluteenittomia. Karppaus auttoi tähän vaivaan ja toimi siihen asti, kunnes toisen raskauden aikana mahani lakkasi kestämästä maitotuotteita, myös hylaa ja laktoosittomia. Juustoa ja voita siedän jonkin verran, mutta välttelen niitäkin. Viljoista saan mahakramppeja, rajua turvotusta ja "pöhnäisen" olon. Maitotuotteista kovaa mahakipua ja ripulin. Välillä tulee tietysti sorruttua, eikä esim. yksi täysjyväleipä kaada maata minulle, mutta täysimetyksellä oleva vauvani saa siitäkin kovat mahavaivat ja sitten valvomme yöt.

En yhtään tiedä, miten pitäisi syödä. Ravintoterapeutilla kävin raskauden aikana, mutta siellä vastaus oli lähinnä "voi voi" ja "onpas sulla hankala tilanne". Suositeltiin laktoositonta maitoa ja gluteenitonta leipää, mutta ne aiheuttavat samat oireet kuin tavalliset tuotteet. Myös prosessoitu liha (lihapullat, leikkeleet, makkarat, nakit) aiheuttavat oireita, jostain syystä jopa täyslihamakkarat! Oireita tulee itseni lisäksi vauvallekin ja sehän tässä vielä lisää tuskaa, jossei pikkuinen koskaan pysty syömään ns. normiruokaa.

1

305

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pulassa sellaisessa

      Eikö kellään ole mitään kokemuksia? Kiinnostaisi erityisesti pitkään dieetillä olleiden kertomukset. Näillä eväillä näköjään on pakko mennä. Synttärijuhlissa otin palan kakkua ja muutaman keksin ja nyt on sormet täynnä pakohaavoja. Ihmettelin kesällä, kun haavoja aukeni yhtenään sormiin, vaikken muistanut satuttaneeni itseäni. Haavat katosivat, kun jätin kaiken viljan ja maidot pois ja nyt syy-yhteys taitaa olla aika selvä...

      Pääasiassa syön kananmunia, kalaa, kanaa, tuoreita vihanneksia, hedelmiä, tummaa (80 - 88 %) suklaata, marjoja, paistamiseen oliiviöljyä. Vaikeaa on se, etten voi syödä valmistettuja ruokia, kuten vaikka makaronilaatikkoa, vaan syön, kuten mieheni asian ilmaisisi, raaka-aineita. Samalla pitäisi ruokkia leikki-ikäinen lapsi. Olen huomannut lapsella myös ns. laktoosioireita maitotuotteista ja kovaa turvotusta viljatuotteista. Eli varmaan yritän häntä siirtää samaan ruokavalioon kanssani, tosin jonkin verran maitotuotteita pitää sallia, viljoista hän käyttää jo nyt vain täysjyvää, hiivatonta ja luomua, niistä en ole turvottelua huomannut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1127
    2. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1087
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1080
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1009
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      922
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      857
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      847
    8. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      810
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      105
      729
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      713
    Aihe