On mielenkiintoista kuinka ristiriidassa suuri määrä rajakokemuksia on kristinuskon kanssa.
http://www.nderf.org/ray_b_nde.htm
On mahdollista, että Raamattua on joko tulkittu väärin tai ehkä jopa osia poistettu. Rajakokemukset tukevat mm jälleensyntymistä. Mutta ennenkaikkea ne eivät tunnu tukevan käsitystä "tuonelasta" jossa sielut odottaisivat Jeesuksen toista tulemista. Osa sieluista tuntuu siirtyvän välittömästi taivaaseen
http://www.nderf.org/ray_b_nde.htm
On mahdollista, että Raamattua on joko tulkittu väärin tai ehkä jopa osia poistettu. Rajakokemukset tukevat mm jälleensyntymistä. Mutta ennenkaikkea ne eivät tunnu tukevan käsitystä "tuonelasta" jossa sielut odottaisivat Jeesuksen toista tulemista. Osa sieluista tuntuu siirtyvän välittömästi taivaaseen
Vastaukset 27
Vanhimmat
Mitä väliä sillä on, jos on näkemyksissä eroja. Antaa ihmisten pitää mielipiteensä. Ja miksi edes jälleensyntyminen olis joku tavoiteltava asia. Se kuuluu tähän kierrätykseen. Vain ne, jotka ovat ns. valaistuneet tai heränneet, heidän inkarnaatiokiertonsa on loppu. Eikä se edes tarkoita sitä, että siirtyvät johonkin toiselle tasolle tai rinnakkaistodellisuuteen tai mitä nimitystä haluaa käyttää. Ne eivät ole sen todellisempia kuin tämäkään fyysinen maailmankaikkeus.
Jeesuksen toinen tuleminen ei tuu fyysisessä muodossa ja johan tuo on parhaillaan menossa tuo toinen tuleminen. Jeesus on kanavoinut hyvin paksun kirjan, mutta vain harva lukee sitä, koska suurin osa ihmisistä ei halua muuttaa käsityksiään tai lähteä pois jälleensyntymisen kierrosta. Ja monet ei ymmärrä tai halua ymmärtää sen kirjan sanomaa. Se on liian yksinkertainen, mutta hyvin vaikea toteuttaa, koska ego pistää vastaan.
IOK kuuluu niihin kirjoihin, joilla on kuitenkin sangen paljon lukijoita, ja jonkin verran harjoittajia. Se ei korvaa mestarin läsnäoloa, vaikka mestari on vain vertauskuvallinen symboli itsekin. Kirja yksinään ei riitä. Kirja harjoittaminen voi tehdä tilaa kasvulle kyllä, ja sekin on paljon.
IOK:in avulla ainakin maailman unenomainen luonne ja anteeksiantamisen merkitys kirkastuu. Harjoittaminen kussakin oppijärjestelmässä on äärimmäisen olennaista. Kirja yksinään voi kyllä avartaa maailmankuvaa, mutta se ei riitä.
Maailman unenomainen luonne tulee kyllä tehokkaasti selväksi buddhalaisia harjoitusmenetelmiäkin käyttämällä. Ja varsinkin näin, koska se tulee harjoituksen ja kantapään kautta.
IOK valaisee buddhalaista oikeaa näkemystä, joka on ensimmäinen askel buddhalaisella tiellä ja samalla viimeinen, kun se on täydellistetty (samadhi).
IOK:issa on paketissa moni vanha oppi uudessa kuosissa. Saihan oikea Jeesus opetusta buddhalaisilta ja bramiineilta.
Kerropas nyt meille joitakin oman mestarisi viisaita opetuksia. Sopiiko?
Tässä samalla voin suositella henkisen polun kulkijoille kotimaista kirjaa Puutarhuri - tarinoita henkisestä kasvusta. Luin sen ihan hiljattain. Sisältää mm. lämminhenkisiä dialogeja mestarin kanssa. Yliminäkin kirjan sivuilla esiintyy.
"Kerropas nyt meille joitakin oman mestarisi viisaita opetuksia. Sopiiko?"
Kerrotaan sitä mitä annetaan. Jos ei anneta niin ei kerrota. niinkuin tähänkin asti.
Löysin IOK:n vasta kolmisen vuotta sitten ja sovellan harjoituksia käytäntöön, joka on paljon tehokkaampaa kuin pelkän tekstin lukeminen. On haastavaa, eikä kömmähdyksiltäkään välty. Tuota tekstiä olen vasta kolmatta kertaa lukemassa.
Buddhalaisuus ei itselle ole kovinkaan tuttua. Nyt luen Nisargadatta Maharajin; Valvetilasi on unta kirjaa. Mielenkiintoinen sekin ja omasta mielestä yhteneväinen Kurssin opetusten kanssa, samoin kuin on Taivaankaarien uusin kirja; Vie minut totuuteen, jos jotain kiinnostaa lukea luku sivustolta.
http://www.taivaankaari.fi/?p=newproducts
Nisargadatta valottaa sitä, että Minä Olen viittaa sinne suuntaan, mistä sopii etsiskellä. Minä Olen itsessään käsitteenä ja pinnallisena tuntemuksena on silmänlumetta. Se on tienviitta oikeaan suuntaan. Ramana Maharshi viittaa samaan, kyselemällä "Kuka Minä Olen?"
Luultavasti Nisargadatta onnistui koska hänessä toteutui Pyhä Yksinkertaisuus ja valtava tahdonvoima. Hän keskittyi yksinkertaisella poissulkevuudella, jolloin hän pystyi olemaan häiriöttömässä tilassa. Vaelsi läpi niinsanottujen astraalitasojen (ovat kuolemanjhälkeisiä tiloja) jo fyysisessä kehossa ollessaan, ei antanut niiden illuusiokuvien viedä hänen huomiota.
Kuolemanjälkeisissä tiloissakin, oli hlö sitten ns. kuollut tai vielä ns. elävä, voimme opiskella niitä asioita joita olemme aloittaneet. Ja meditoida. Myös unessa voimme meditoida jo nyt, jos saamme selväunen kokemuksen ja olemme riittävän tarkkaavaisia.
Mieleen tulee, että IOK painottaa myös unijoogan kaltaista unikoulua. Tiibetiläinen unijooga viittaa samaan suuntaan.
Vuosikausia herkeämättä päivittäin Nisargadatta keskittyi. Ja olihan hänellä jo sitä ennen kosketus todellisuuteen, johon hänen valtava vastaanottavaisuutensa oli suonut. Nisargadatta ei ollut ensimmäistä kertaa henkisiä harjoituksia tekemässä, tällaiseen valtaisaan suorituksen kykenee se jo on ennenkin jo aiemmissa historioissaan harjoittanut, ja kehittänyt keskittymisen voimaa.
Mikään harjoitus ei mene hukkaan. Kaikki taipumukset varastoituvat ja vahvistuvat aina vain kun jatkamme niiden harjoittamista. Siitä pitää huolen ns. varastotajunta, jonne taipumuksemme varastoituvat elämien välillä, jatkaakseen olemassaoloa mahdollisesti maallisissa piireissä myöhemmin. Jos nyt matkamme hetkeksi keskeytyy luonnollisen poistuman kautta, on varmaa että jatkamme myöhemmin, sillä harjoituksen taipumuksestamme on tullut vahva.
Me voimme myös halutessamme jatkaa muissa sfääreissä. Maanpiiri on tunnetusti tehokas paikka, siksi rohkeat edistyjät tänne uskaltautuvat. Heikoinkin tänne syntynyt on vahva muissa sfääreissä, kun on saanut fyysisen elämän karkaisevan kokemuksen.
Mielenkiintoista tosiaan on, että muodolliset raamit näyttävät olevan kaikissa sfääreissä silmänlumetta, sisältö saattaa olla sen sijaan on aidonkaltaista. Se sisältö on sitä elämystä mitä koemme.
Tahtokaamme harjoittajille hyvää terveyttä, että voimme harjoittaa pitkään yhdellä rupeamalla.
Mistä kirjasta on kyse? Kiinnostais.
IOK on Jeesukselta itseltään.
Jos tätä kirjaa kysyit, pystyy sen melkein kokonaan lukemaan google.kirjat haun kautta.
Kirja on Ihmeiden Oppikurssi, jonka vastaanotti Helen Schucman vastahakoisesti, ja jolle selvisi melko pian, että se joka kirjan kanavoi hänen kauttaan on Jeesus. Kirja on tuhti paketti. Itseäni auttoi paljon Renardin kirja Maailmankaikkeus katoaa.
http://books.google.fi/books?id=6Pz2yK7-v18C&printsec=frontcover&dq=ihmeiden oppikurssi&hl=fi&ei=AYrmTs2ICY_c4QSSv8msBQ&sa=X&oi=book_result&ct=result&resnum=1&ved=0CDUQ6AEwAA#v=onepage&q=ihmeiden oppikurssi&f=false
Kiitos. Olen kuullut IOK:sta, mutta en ole vielä itse siihen tutustunut. Sitä en tiennytkään, että se olisi kanavointia Jeesukselta.
Täällä myös kanavointeja Jeesukselta.
http://www.jeshua.net/fi/
http://henkinenpolku.suntuubi.com/?cat=15
Mihin ihmeen Jeesukseen viittaat!
Jeesus jonka kristiusko on pakanallisuudesta luonut on sinällään täysi fiktio.
Arkkityyppisessä maailmassa olen kohdannut sen nimisen olennon kuin Jeesus. Tämä arkkityyppinen Jeesus on auttanut matkalla. Suhtaudun näihin arkkityyppisiin (lue: mentaalitason) kuviin/olentoihin vähän kuin Carl Jung. Jungin "unia, ajatuksia muistikuvia" ja "Symbolit - piilotajunnan kieli" valaisevat asiaa. Ovat riittävän todellisia jotta he kykenevät edistämään matkantekoa.
Myös Tiibetiläinen kuolleidenkirja valaisee tätä näkökulmaa.
Tämän arkkityyppisen Jeesus-olennon yhdistän IOK-kurssiin. Muitakin kanavointeja on, joissa esiintyy sama energia.
Lisäksi lähi-idässä on vaeltanut ihan konkreettisesti saarnamies-parantajahenkilö, joka sai koulutuksen buddhalaisilta ja hindulaisilta. Hänen jotkut Raamatussa mainitut ihmetekonsa ovat liioiteltuja ja osa jopa täysin paikkansapitämättömiä. Tämän syyrialaiselta näyttävän henkilön yhdistän arkkityyppiseen Jeesus-olentoon.
Okei, tärkeä lisäys.
Kyse on siis symbolisesta/ajatuksellisesta avusta?
Eikö tieto ole itsessään sisäisesti niin totta, koska täytyy käyttää kuvittelua painoarvon saamiseksi?
Minusta viittaukset ovat vähän pakko, mutta Jeesukseen viittaaminen ei ole suositeltavaa, koska symboli on pahasti saastutettu ja vääristelty niin, että mielikuvat voivat johtaa tietoisuuden pahaan ahdinkoon,,jopa kristiuskon jeesuksensa kautta uhkaamaan helvettiin.
Kyse on symbolisesta mutta riittävän todellisesta ja erittäin tehokkaasta avusta. Paljon tehokkaammasrta kuin esim. fyysinen apu tässä tapauksessa. Ajatusmaailman symboliikka kohottaa suoraan taivasmaailman sfääreihin ja niissä sfääreissä ylöspäin. Jeesus-symboliikka tulee tuon muodollisen taivasmaailman kenties korkeimmalta tasolta.
Tätä apua ei voi väheksyä, sillä sen korkeammas ei muodon tasoilla pääse. Se on kuin sokaiseva kirkas valo läpäisisi ja nostaisi. Tyyneen autuaalliseen olotilaan, selkeään.
Jeesukseen viittaaminen on suositeltavaa, sillä symboliikkaa ollaan nyt puhdistamassa ja samalla sitä symboliikkaa käyttäviä kirkkoja. Ja muita kirkkoja, jotka puhuvat Jeesuksesta.
Kytkös Ihmeiden Oppikurssiin on tietoinen, sillä se tullaan myöntämään aikanaan laajemminkin todeksi. Faktaksi. Tämä muuttaa maailmaa ja kristillistä kirkkoa. Tämä kuuluu osaltaan uuden järjestyksen laskeutumiseen maan päälle, vrt. Uusi Jerusalem. Järjestyksen henkisen laadun muuntava ja uudelleenjärjestelevä energia on nyt aktivoitu, myös Suomessa.
Renardin kirjassa Maailmankaikkeus katoaa mainitaan, vai oliko se hänen toinen kirjansa, että ko. kirja tullaan 500 vuoden sisällä ymmärtämään, että Jeesus todella kanavoi Ihmeiden Oppikurssin. Kirja ei ole mikään toinen Raamattu, vaan ihan arkipäivään sovellettavissa oleva. Se on yksinkertainen, mutta sanoman toteutus arkipäivässä ei aina ole niin helppoa. Harjoitukset jatkukoon.
Mielestäni kuolemanrajakokemuksissa kuvauksissa tuonpuoleisesta ei ole kysymys jälleensyntymisestä, vaan elämän jatkumisesta toisessa muodossa. Tuonelaan ei tosiaankaan kukaan väitä joutuneensa odottamaan, mutta kokemuksia on niin taivaassa kuin helvetissä käymisestäkin.
Se on vain hapenpuutetta aivoissa ja endorfiineja!
Ei nde;ee sitä ole, se on tieteellisesti todistettu.
Käsittääkseni "Suuri Budha" valottaa parhaiten vastasyntyneiden sielujen ongelmaa, sanoessaan:"Elämä on kärsimystä, käsimys johtuu elämänjanosta".
Jeesus sanoo:"Jolla on jano, tulkoon luokseni ja juokoon minusta!"
Lihassamme on vika, Jumala ei luvannut lihallemme kuin korkeintaan 120 vuotta elinikää. Jos jokin muuttuu, siitä tulee lisää Pyhää Kirjoitusta? Mutta niinkauan kuin Saattanat taivaassaan meille valehtelevat vain kaikesta, ei ole toivoakaan voittaa KUOLEMAA! Syöskää valhe maan päälle, uskokaa tai pikemminkiN LUULKAA mitä tahansa, niin KUOLEMASTAKIN tulee vain yksi olentoryhmä keskuudessamme! Mutta se ei tarkoita, että ketään on lupa edelleenkään tappaa ja varastaa, jokaisella, jopa eläimillä pitäisi olla lupa kuolla oman biolologisen kellonsa tikitykseen.
Inkarnaatio on siis varma asia, kaikissa elämissämme, ellemme ole saavuttaneet sielunikämme viimeisintä tasoa, jonka jälkeen ei meillä ole enää paikkaa maan päällä vaan taivaassa, jossa sielläkin tosin jonkun maan päällä? Ei ole vaikea asia energiallemme hakeutua synnytyssairaloihin inkarnoitumaan, valitkaapa sitten kenet tahdotte:-) Mutta meille länsimaisille on luvassa suuri tyhjennys ja helvetti rikkauksiemme takia ennen sitä, rikas mies Tuonelassa on esimerkki monestakin meistä, joka ei köyhälle ja kurjalla avannut kättään. Helvetti tulee vain jatkuvilla LAIN rikkomisilla, ja muiden syyllistämisillä vastoin totutta. Syyttämistä on oikeaakin, en minä sitä sano, se on jokaisen uskoon tulemisen alkuehto että huomaa olevansa pelkkä liha-luu-paska- pieniä sanakombinaatioita ja pieniä liikkeitä aikaansaaden maailmankaikkeudessa.
Juuri niin, kirkon virallisen opin mukaan vainajat nukkuvat tuomiopäivään saakka, eivätkä suinkaan lähde liitelemään yläilmoihin heti kuoltuaan.
Niin, se on hyvin surullista! Tuo kirkon kanta kuoleman jälkeiseen tilaan aiheuttaa monelle ahdistusta ja kuoleman pelkoa sekä vaikeuttaa täältä pois siirtynyttä heräämään ja jatkamaan tietoisena sielutason elämäänsä joissakin hänelle sopivassa Tuonelan lukemattomissa olelemisen tasoissa (uskomuksemme luovat todellisuutemme niin täällä kuin sielläkin!).
Eilen tuli taas telkusta se mielen salattu voima dokkari. Ei näytä olevan yle areenassa. Jokaisen ateistin ja materialistin pitäs tsekata tuo eilen tullut jakso.
Jännäähän asiassa on se, että kuolemanrajakokemuksen kokeneiden ajatusmaailma muuttuu täysin. Materialismi ja kuolemanpelko. katoavat. Ihminen ymmärtää, että mitään et täältä mukaan saa. Miksi siis olla materialisti?
Varsinkin syntymästä sokean naisen tapaus on mielenkiintoinen ja todistaa siitä, että näkökyky ei ole aivoihin sidottu. TÄmä nainen ei näe edes unissaan. Hän kokee unessaan maailman samoin kuin sokeana. Miten aivot siis kehittävät hallusinaation jossa sokea näkee todellisuuden sellaisena kuin se on? Lisäksi jos kuolemanrajakokemus on aivojen tuottama harha, miten on mahdollista, että sen kokeneet kohtaavat ainoastaan kuolleita omaisiaan, eivätkä eläviä? Unissahan me kohtaamme lähinnä eläviä.
Hyvin lohduttavaa on sekin, että kuolemanrajakokemuksessa on niin hyvä olo, että ihminen ei enää millään haluaisi palata takaisin elämäänsä.
Mitäs paatuneet ateistiti siihen sanovat? Tai fundamentalisti uskovat? Molemmat olette menneet uskomuksissanne metsään.
Itse olen tunteen ja järjen ystävä. Kuolemanrajakokemukset tukevat niitä molempia. Siksi niihin onkin niin helppo uskoa.
http://www.youtube.com/watch?v=m__r-XvNYes
KAttokaas ja kommentoikaa...
Tiedän, että nyt on valoillaan oikea trendi tästä uudelleensyntymisestä.
Tiedän 100% varmasti, että Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä! Mitä enemmän luen Raamattua, siitä vakuuttuneemmaksi tulen.
Vaikka suurinosa ihmisistä haluaa uskoa Budhaan sun muihin elämäntapa"uskontoihin", ne eivät tuo rauhaa ihmisen sydämeen. Ainoa rauhantuoja on Jeesus!
Katsokaa video naisesta joka uskoi jälleensyntymiseen. Ei se pakoita teitä muuttamaan ajatustanne asiasta, mutta tieto tekee vapaaksi.
http://www.tv7.fi/vod/player/?program=15706
niin se video!
Se on tietenkin aina hienoa, että ihminen löytää rauhan. Mutta, mutta...
Kun katsoo vaikka tuon mielen salattu voima-dokkarin, niin vaihtoehtoja vaikuttais olevan useampia. Kuoleman raja kokemuksen kokeneet ovat myös selvästi saaneet rauhan. Tuossa dokumentissa ei mainittu muistaakseni Jumalaa, mutta veikkaisin, että nämä kuolemanrajakokemukset kokeneet ovat alkaneet uskoa jonkinlaiseen Jumalaan. Sellaisen kokemuksen jälkeen on suorastaan pakko alkaa uskomaan johonkin "korkeampaan". Kun leijailet 10 metriä ilmassa, kehoasi tarkkailen, niin kokemus on varmasti kaikki rajat rikkova.
Itse en ole tällaista kokenut, mutta olen aika pitkään uskonut siihen, että me emme ole pelkästään näitä kehoja, vaan myös henkiä, tai sieluja. Se on jotenkin tuntunut aina aika selvältä. Enkä välitä juuri materialismistakaan. KAiken tämän takana täytyy olla jotain paljon, paljon enemmän.
Jotenkin kun näitä uskonnollisia pätkiä tsekkaa, niin huomaa, että monesti uskovainen on ollut jotenkin liian syvällä jossain ns. pahuudessa. On ollut joku murhamies tai muuuten syvällä vaikkapa kuten tässä esimerkissä okkultismissa. En kyllä löydä historiasta esimerkkiä siitä, että okkultismi olisi mitään hyvää tuonut maan päälle. Kannattaakin aina pysytellä erossa sellaisista asioista, jotka ovat käsityskykymme ulkopuolella. Varsinkin jos ihminen kuvittelee tulevansa muita paremmaksi ihmiseksi lähtemällä tällaiseen toimintaan mukaan.
Usein saa kuulla kuinka uskovienkin yhteisöissä on kaikenmaailman valtapeliä ja hyväksikäyttöä. Missään emme ole siltä täysin turvassa.
Mutta sinä uskis voisit todellakin katsoa tuon laittamani linkin mielen salatusta voimasta. Olis kiva tietää mielipiteesi. Mutta ehkä olet jo niin syvällä omassa totuudessasi, että et enää kykene tarkastelemaan asioita täysin objektiivisesti. Paholaisen vaikutusta et kyllä löydä sitten tekemälläkään tuosta dokkarista.
Mutta sekäään ei tekisi Jeesusta jumalaksi.
Jeesus ehkä tarkoitti että hän tunsi tien oppi-isänsä luo, tien jonka vain hän tiesi.
Käsitte "tie" tarkoitti myös ryhmää itseään.
Jeesus ei elänyt synnitöntä elämää!
Hän ihan ite kielsi olevansa hyvä ja antoi kunnian hyvyydestä y k s i n Jumalalle.
Hän pieksi ruoskalla laillisia kauppiaita joka on synti.
Jeesus nimitteli Herodesta ketuksi ja tämmöinen hallitsijan ruma nimittely on myös syntiä.
Suuri opettaja, viisas mies, hyvä isä lapsilleen ja mies vaimoilleen (Maria ja Lyydia) Jeesus oli,,jos nyt yleensä koskaan edes eli.
Älkää tehkö mitään ja mistään kuvaa eli objektia sisäiselle tunteellenne.
Omatuntonne on se Jumalan ääni teissä.
Paavo Lipposen tapaan; "PÖÖ,, mitään hätää".