Kannustaako lähipiirin onnistuminen seurustelukumppanin löytämisessä myös itseä etsimään kumppania vai kenties masentaako?
Miten on?
montyajah-lela
686
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Aluksi se tuntui kyllä kannustavalta kun kaverit alkoivat löytämään seurustelukumppaneita, mutta ajan myötä se on kuitenkin alkanut masentamana kun itse ei ole onnistunut löytämään ketään ja monella kaverilla on jo takana useampikin pidempi seurustelusuhde.
Ei ole juurikaan vaikutusta... Jos pakko valita, niin ehkä sitten kuitenkin enemmän kannustaa itseä etsimään..
Kyllähän se vähän pistää masentamaan kun kaikki tutut vaikuttavat niin onnellisilta ja puhuvat aina naisistaan ja lapsistaan.
Riippuu kavereista oikeastaan. Joidenkin kavereiden/porukan kanssa on tunne että voi olla oma itsensä, olkoon elämäntilanne mikä tahansa. Mutta esim. opiskelukavereiden kanssa tätä tunnetta ei ole. Meillä on ollut tapana käydä 2 kertaa vuodessa syömässä tyttöporukalla (5-10 henkilöä riippuen ketkä pääsevät paikalle), ja erityisesti tässä porukassa tulee sellainen tunne ettei ole saavuttanut elämässä mitään. Vuosien varrella kaikki muut ovat valmistuneet, menneet töihin, edenneet uralla, kaikki ovat parisuhteessa, osa mennyt naimisiin ja osa menossa, kaikki ovat edenneet vähintään avoliittoon asti, muutamalla on jo lapsia, on ostettu asunto, molemmille omat autot ja koirakin hankittu. Jopa ne entiset ikisinkut joilla ei ollut koskaan mitään kunnollista löysivät 25-vuotiaana seurustelukumppanin ja asuvat nyt yhdessä miestensä kanssa. Kun sitten joku alkaa kysyä minun kuulumisia, hiukan kyllä ahdistaa sanoa että ei, en ole vieläkään valmistunut, ja sinkku olen edelleen, niin, ja asun siinä samassa vuokrakämpässä edelleen mistä olen ollut aikeissa muuttaa pois jo vaikka kuinka kauan mutta... Viimeksi jopa harkitsin etten enää osallistuisi näihin tapaamisiin, mutta tulin nopeasti toisiin aatoksiin. Eihän se näiden ihmisten vika ole jos en ole päässyt elämässä eteenpäin.
Mutta vastaus siihen että kannustaako muiden seurustelu niin ei ainakaan enää tässä vaiheessa. Ennemmin tuntuu siltä että kuilu kasvaa koko ajan toisiin, ja tunne siitä että "sinkku ei kuulu joukkoon" alkaa vahvistua. Toisaalta tuntuu myös siltä, että aina vaan samassa jamassa oleva elämäni ei oikein enää kiinnosta muita. Ymmärtäähän sen. Jos jutut pyörivät vuodesta toiseen samojen asioiden ympärillä, eikä mitään muutosta/edistystä tapahdu, ihmiset väsyvät kuuntelemaan.
Totta on se että ihmiset ovat valmiita kuulemaan vain nopeasti lausutut kohokohdat elämästä joihin nämä työ, lapsi, harrastus ja siviilisääty kuuluvat. Sinkkuna ollessa kelpaisivat parhaimmat palat treffailusta. Mieluiten analyysit arvostelevaan sävyyn seurustelukumppaniehdokkaista:/ Ainakin näin naisten keskuudessa.
Jaa a niin mitkä onnistumiset? Kun eipä tunnu kovin monella muullakaan natsaavan kunnolla siis. Multa on kyllä useampikin kysellyt että miksei ole naista? No siihen vaan kunnon vastaus ettei vaan ole, eikä tosin kukaan kunnolla ole ollut kiinnostunut pitempään aikaan, enkä ittekään... livessä siis.
Mutta siis niin eipä oikeestaan kannusta... eikä masenna tai no vähän kyllä. Mut meneehän se elämä näinkin ikisinkkuillen.