Taas yksi sunnuntai, joka on tullut vietettyä pyjama päällä telkkaria tuijottaen. Tuntuu, ettei mistään saa enää otetta. Erottiin avopuolisoni kanssa n. puolitoista kuukautta sitten. Jokainen päivä sen jälkeen on ollu taistelua itseni kanssa, että jaksan tätä elämää. Arki vielä jotenkin sujuu, kun töihin on lähdettävä, mutta vapaapäivät ja viikonloput..
Kuinka elämästä saisi taas kiinni? Jäin asumaan asuntoon, johon muutimme yhdessä ja onnellisina. Nyt tämä asunto tuntuu vankilalta, kaikki mihin silmäni asetan tuo jonkin muiston hänestä ja meistä mieleen. Uuden asunnon hankkiminen voisi auttaa, mutta mistä saisi voimia sen etsimiseen?
Aika auttaa, niin kaikki sanovat. Mutta jospa se ei autakkaan.. Tällä hetkellä kaikki tuntuu merkityksettömältä, kaikki haaveet joita minulla oli elämältä, on nyt menetetty, sitä on vaikea kestää.
Miten te eronneet ihmiset jaksatte elämän ilman sitä toista rakasta ja tärkeää ihmistä rinnallanne? Miten tästä elämästä saisi edes jonkinlaisen otteen ja voisi tuntea edes pienen onnentunteen eikä herätä joka aamu siihen tuskaan, ettei omaa rakastaan saa enää koskaan koskettaa ja tuntea olevansa rakastettu..
Kuinka elämästä saisi taas kiinni? Jäin asumaan asuntoon, johon muutimme yhdessä ja onnellisina. Nyt tämä asunto tuntuu vankilalta, kaikki mihin silmäni asetan tuo jonkin muiston hänestä ja meistä mieleen. Uuden asunnon hankkiminen voisi auttaa, mutta mistä saisi voimia sen etsimiseen?
Aika auttaa, niin kaikki sanovat. Mutta jospa se ei autakkaan.. Tällä hetkellä kaikki tuntuu merkityksettömältä, kaikki haaveet joita minulla oli elämältä, on nyt menetetty, sitä on vaikea kestää.
Miten te eronneet ihmiset jaksatte elämän ilman sitä toista rakasta ja tärkeää ihmistä rinnallanne? Miten tästä elämästä saisi edes jonkinlaisen otteen ja voisi tuntea edes pienen onnentunteen eikä herätä joka aamu siihen tuskaan, ettei omaa rakastaan saa enää koskaan koskettaa ja tuntea olevansa rakastettu..
Vastaukset 11
Vanhimmat
kyllä sitä vaan jaksaa mennä eteenpäin, kun muistaa välillä, mitä se yhteinen elämä oli...
Kuulostaa liiankin tutulta tällä hetkellä!:(
Kaipa se olo tosiaan joskus helpottaa, ei itsellä kuitenkaan ensimmäinen ja pelkäänpä ettei viimeinen kun ero tullut!:(
sulla sentään oli joku. mulla ei ole ketään eikä tule
Jep sitähän se on pohja elämätä ja odotuksilta katoaa. Et sentään puhu lapsista mitään. Kyllä se päivä paistaa risukasaankin vielä.
Mutta tärkeintä mitä sanon on kuitenkin se, että jätä nyt uuden suhteen etsimet ja ajattelemisetkin pois kokonaan, elä joka päivä ihan itsellesi.
Tänään otat pyjaman pois vaikka kello 10,00 ja teet jonkin pikkuhimman, seuraavana päivänä vähän aiemmin, ja ulkos pitää mennä.
Jos sinulla on se oman sukupuolen luottoystävä, juttele hänen kanssaan ja sano, että nyt on paha olla ja pura mieltäsi, kuinka huomaatkaan senb auttavan, voit kertoa hänelle kiitokset kuuntelemisesta.
Illalla sitten ajattelet, että voin itse hallita kaiken, nosta jalat seinälle ja lue tai katsoa televisiota, ehkä sieltä jokin asia kiinnostaa, tiedän että suurin osa ei kohta muistu mieleen, mutta huomaat että olempa sittenkin oma herrani.
Sitten nukkumaan ja ajttele vaikka lampaita, mutta ei piiruakaan entisiä hetkiä.
Palaat kyllä vielä pitkään näihin ihan kurjiin päiviin, mutta ajan kanssa ne alkavat tuntua hieman helpommilta ja jossain veiheessa tuntuukin hyvältä olla omassa kodissaan, jonne on saanut tehdä ihan omat järjestykset eikä kukaan niistä arvostele tai vaadi muuta.
Luulen että et enää haikaile niin kovasti kenenkään perään, vaan todella nautit yksinilostasi.
Muista kuitenkin harrastaa jotakin, että tulee niitä omia menoja ja samalla siellä näkee ihmisiä ja keskustellaan päivänpolttavista aiheista.
Elät jälleen.
Minua auttoi eroseminaari, johon pääsin heti miehen muutettua pois kotoa. Se on vertaisryhmä, jossa kaikki on vapaaehtoista ja luottamuksellista. Sain työkalut parisuhteeni inventoimiseen ja eron työstämiseen ja aloin pikkuhiljaa eheytyä ja saada takaisin menetetyn itsetuntoni ja elämänilon. Opin myös, miten voin rakentaa toimivampia ihmissuhteita tulevaisuudessa. Nyt olen ollut jo vuosia toimivassa parisuhteessa, joten eroni olikin lopulta portti parempaan tulevaisuuteen. Suosittelen eroseminaaria kokemuksesta. Voimia Sinulle!
Aivan sama tarina täällä, paitsi että minä muutin (potkittiin) muualle. Yhteiset muistot tulee mieleen koko ajan, oltiin tuolla, tehtiin noin jne... Valokuvien katseleminen aivan yhtä h... Puolet yht tutuista onkin yhtäkkiä ilmaa jne. huomenna olis tiedossa hauskaa kaverin kanssa mutta mutta, tuleva ex-rouva on myös samassa paikassa ja hänet tuntien ei oo ilman äijäseuraa, eli skippaan bileet. Joskus jopa tuntuu että tää ero oli ihan fiksua meillä, mutta sitten välillä tekee vain niin kipeää ja alkaa haikailla mennyttä. Noita muiden lohduttelujakaan ei jaksa enää kuunnella, aika parantaa haavat, naisia on maailma pullollaan jne
Varmaan paras keino olis laittaa lista suhteen huonoista puolista jääkaapin oveen, kumma kun mennyttä miettii niin ruusunpunaisten lasien kautta
Todellakin, kun pääsee eroahdistuksesta yli, nauttii omasta kodista, eikä edes haikaile uutta parisuhdetta.
Vaikeaa on, ensimmäinen joulu eron jälkeen tulossa. Tietysti on muita läheisiä, mutta useampi joulu kun on ollut joku jonka kanssa sen jakaa, niin tuntuu aika raskaalta.
En edes haikaile takaisin vanhaan, mutta silti on ontto olo. Itseasiassa olen jo tavallaan ihastunut toiseen, mutta en ole vielä saanut mitään aikaiseksi asian suhteen. Välillä mietin, että olisinko edes valmis vielä uuteen suhteeseen. Edellisen päättymisestä on alle vuosi ja takana oli hieman yli viisi vuotta yhteistä taivalta.
Hankalaa on myös ollut monien muistojen tuleminen esiin näin ennen joulua. Löysin vanhoja valokuvia, kortteja ja kirjeitä, joiden mukana tuli monenlaisia muistoja. Nyt vain jotenkin pitää saada asiat käytyä läpi, selvitä kunnialla joulusta ja jaksaa eteenpäin.
Omasta kodista nauttii, mutta se oli kuitenkin yhteinen koti, joten muistoja on väkisinkin aina kotona ollessa.
Joulu ja juhannus tuntu tosi vaikealle eron jälkeen, pääsiäinenkin. Mutta, kyllä siiträ selviää ja kun menee ohi se, ettei kestä nähdä yhteisiä juttuja, valokuvia ym. niin todella olo helpottuu.
Minulla on hyvä olo, vaikka ei ole ketään uutta jouluna, sillä teen kuin ennenkin, kinkun paistan ja tortut, jatka samaa rutiinia ja suren kun surettaa, mutta kohta olen taas ihan hyvällä mielellä.
Voimaa, ja muista, ette ole yksin, meitä on saman kokeneita todella paljon.
Voi että kun se olisi noin helppoa, mutta en vain voi jättää lastani ilman isää jouluna . Lapseni vuoksi menen jouluksi hänen ja ex-vaimoni luokse. Noin kk sitten vaimoni laittoi minut kylmästi kävelemään pois kotoa ilman mitään ennakko varoitusta, mutta jouluna haluan kuitenkin olla lapseni kanssa ja viettää mahtavan joulun vaikka se tekee helvetin kipeää. (Nytkin kun kirjoitan tätä itken miettiessäni kuinka pahalta se tuntuu, mutta muistuu vain mielee kuitenkin niin iki-ihana lapsi jonka isä ylpeänä olen) En vieläkään voi ymmärtää miksi ero tuli, mielestäni ja muiden ei niin läheisten mielestä olin esimerkillinen aviomies. Hoidin kaikki, toin ruuan pöytään, olin lapseni kanssa, tein ruokaa ja osallistuin siivoamiseen, aikaa kuitenkin jäi vielä parisuhteelle ja itselleni.
Oltiin melkein 18 vuotta yhdessä, mutta vakava sairaus erotti meidät pakolla.Avovaimo sairastui psykoosiin ja skitsofreniaan jaksoin kannatella häntä 10 vuotta,mutta omat voimat loppuivat.Nyt yritän jaksaa lasten kanssa ja tukea heitä parhaani mukaan.Välillä tuntuu todella pahalta kun ei pystynyt auttamaan ja pelastamaan perhettä.Yksinäisyys tuntuu välillä ylivoimaiselta,mutta pakko on vaan jaksaa eteenpäin,edes lasten takia.Pakotan itseni harrastuksiin koska muuten ei vaan jaksa.Kai se vaan on kohdattava totuus,että aina ei asioille vaan voi tehdä tarpeeksi.