Minkälainen syy on "oikea" syy erota? Olen hukassa. Mitään selkeitä ongelmia avioliitossamme ei ole. Minusta tuntuu, että olen vain nähnyt tämän jo. Eihän se tietenkään ole oikein, mutta silti mietityttää...
Onko tämä nyt sitä, että olemme vain tottuneet toisiimme? Minusta on turhauttavaa tietää jo etukäteen mitä puolisoni sanoo seuraavaksi, mitä mieltä hän on mistäkin asiasta jne.
Seksielämä sujuu ihan hyvin, muttei mahtavasti. Sitä se ei kai ole ollutkaan.
Uskooko kukaan että jossain on Se Oikea? Tai edes lähelle sitä?
Olen varma, ettei mieheni ole minulle se oikea, mutta tietenkin rakastan häntä yli kaiken enkä haluaisi häntä satuttaa...
En vain tiedä mitä tekisin.
Onko tämä nyt sitä, että olemme vain tottuneet toisiimme? Minusta on turhauttavaa tietää jo etukäteen mitä puolisoni sanoo seuraavaksi, mitä mieltä hän on mistäkin asiasta jne.
Seksielämä sujuu ihan hyvin, muttei mahtavasti. Sitä se ei kai ole ollutkaan.
Uskooko kukaan että jossain on Se Oikea? Tai edes lähelle sitä?
Olen varma, ettei mieheni ole minulle se oikea, mutta tietenkin rakastan häntä yli kaiken enkä haluaisi häntä satuttaa...
En vain tiedä mitä tekisin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
No kuule, jospa ensimmäiseksi nostasit sen persees sieltä suosta ja tekisit jotakin suhteesi eteen!
Jos kyllästyttää, tee jotain!
Vaikka ukolles extreemeä ja hyvää mieltä, kunnon suihinotto ja kylmä kalja,
vaikkapa.
Se hyvä mieli tulee siitä, kun haluaa toiselle tehdä hyvää, joten jospa lopettaisit tuon kynsiisi puhaltelun ja typerät haaveilut siitä "oikesta".
Elämä on tasan tarkkaan sitä, miksi sen itse tekee. Valmista ei kannata koko ajan vain odotella!
Tuttua juttua, sama tunne vaimoni kanssa.
Olenkin jo ehkäpä tiedostamatta hiljalleen alkanut tehdä häneen sellaista tunnepitoista etäisyyttä, eli ole alkanut erkaantua.
Uskon että tuo tunne mitä sinulla on, on tottumista ja kiintymistä mutta ei rakastamista, näin olen itse tuon asian itselleni muotoillut, pätee varmasti myös sinun tilanteeseesi.
Tuo tunne että onko jossain se oikea on epävarma mutta koska kerran tunne on olemassa tarkoittaa se sitä että sielunkumppani on jossain olemassa mutta et vain ole häntä vielä kohdannut. Uskaltaako heittäytyä avoimelle "merellle" ajelehtimaan ja kenties kohtaamaan onkin sitten eri juttu, tätä pohdin myös minä tahollani.
Itse en ole vielä rohjennut heittäytyä, kärvistelen tässä hieman ristiriitaisessa tilanteessa.
Mutta onnea sinne, jotenkin mukava lukea että on muitakin tällaisessa, sanoisinko hieman hämmentävän tunteen vallassa oevia ihmisiä.
"En vain tiedä mitä tekisin."
Onko alaikäisiä lapsia? Jos on, sinnittele turhauttavaa elämääsi eteenpäin.
Jos ei ole, voit erota. Toinen juttu on, että turhautumisentunteesi ei ehkä liity avioliittoon millään tavalla. Elämällä on vain ne muutamat asiat tarjottavana, ja jos ne eivät riitä, ero ei todennäköisesti oloa paranna.
Tietenkin on persettä nostettu ja annettukin! Mistä lähtien neuvoa kyseleville huidotaan nyrkkiä naamaan?
Olen naimissa miehen kanssa, joka on naimisissa jonkin 'ajatuksen' kanssa. Ihmisen, joka on jostain syystä kasvatettu kieltämään ongelmat, eli hänen mielestään meillä ei sellaisia ole...
Kuka nyt yrittämättä luovuttaisikaan...? Pohdin lähinnä sitä, onko oikein erota "vain" sen takia, että ei koe saavansa sitä mitä toiselta tarvitsee.
Lapsia meillä ei ole.
Ja 10, kiitos sanoistasi. Meitä on varmasti enemmän kuin uskoisi, mutta taitavat fiksumpina pitää suunsa supussa :)
Jos kerran ei ole penskojakaan, eroa ihmeessä!
Tuskinpa tuolla asenteella mitään vakavaa suhdetta tarvitset, baareista löytyy lässyttäjiä rakkaudesta sullekkin, ja yöksi kerrallaan.
Mee akka hoitoon ison ja ruman ahteris kanssa naamas on kuin petolinnun perse
Mitä hoitoa suosittelet? Selkeästi pursuat hyviä ideoita. Ja olet sen lisäksi vieläpä meedio, good for you!
Olen miettinyt samaa. Olen 30v, naimisissa 4v, 2 yhteistä lasta. Tuntuu kokoajan enemmän siltä että olemme yhdessä nyt vain lasten takia. Edettiin vauhdilla, nytkö se kostautuu? En ole koskaan ehtinyt viettää "sinkku elämää". Muutin lähestulkoon suoraan lapsuus kodista miehen luokse, avoliitto, lapsi, ero. Uusi mies, naimisiin, lapset. Emme tee miehen kanssa mitään kaksin (no toki pienet lapset ja arki nyt vaan on tämmöistä). Kaikki on ulkopuolisen silmissä hyivn. Vakaasti. On koti, työpaikat, lapsilla hyvä hoitopaikka jne. Minusta tuntuu että elämä vie minua, enkä ajattele ikinä itseni mutta kun kirjoitan tätä, tunnen itseni hyvin itsekkäästi. Olen kyllästynyt tähän kaupunkiin jossa olen ikäni asunut. Olen kyllästynyt työpaikkaani jossa olen ollut kohta jo kymmenen vuotta (välissä äitiyslomat). Meillä on liian kallis asunto(laina). Mies ei suostu tajuamaan ettei meillä ole varaa asua näin enää, saati matkustella. Hän saa kaikenmoisia päähänpistoja milloin mitäkin projektia. Ihan kuin eläisimme kumpikin omaa elämää, mutta silti saman katon alla. Minusta tuntuu kuin olisin vankilassa. Aiemmin mies puhui, oli mukava minulle, minä hänelle jne. Nyt on kaksi toisilleen tuntematonta, kiukuttelevaa ihmistä jotka lasten takia yrittää sinnitellä. Minä en jaksa. Olen puhunut miehelle, nänestä ei ole mitään ongelmaa missään!!! :(( Haluaisin erota. Tuohon hän heittää uhkauksen etten näe lapsia enää ikinä, jos erotaan. Että silleen.
"Nyt on kaksi toisilleen tuntematonta, kiukuttelevaa ihmistä jotka lasten takia yrittää sinnitellä."
Normiperhe siis. Lopettakaa kuitenkin kiukuttelu, niin olette jopa ihanneperhe!
Älä uhraa lapsia omalle onnellesi, mutta tuo asuntokysymys on tärkeä. Jos EKP nostaa korkoja, joudutte ehkä pian pakkomyymään asunnon ja jäljelle jää vielä velkaa. Jos EKP rupeaa painamaan rahaa (niin kuin on todennäköistä), saatte asuntonne ilmaiseksi. Lopputulos tulee vaikuttamaan ratkaisevasti lastenne onnellisuuteen. Jos haluat pelata varman päälle, kannattaa ehkä erota, jotta voit pakottaa asunnon myynnin vielä, kun asunnoista maksetaan hyvä hinta -- lasten tähden tietenkin.