Naiset ovat mystisiä olentoja :)

assi tuntuu, näyttää, koet tai vaikuttaa ulospäin. Niitä kun on niin erilaisia, jotkut piirteet ei välttämättä negatiivisia juurikaan; erityistilanteissa jopa positiivisia.
Joillakin suur- tai tiedemiehilläkin tai taiteilijoilla ollut sellaista.
Oletko jossain asioissa sillai pikkutarkka tai niin järjestelmällinen, että näkyy outona ulospäin. Siedätkö 'normaalia' arjen kaaosta hyvin. Se riippuu niin, miten tuo diagnoosi käytännössä ilmenee.
Nainen yhtälailla on, sukupuolta laskematta, kohtalaisen vastaava olio kuin mieskin, sillä on oma tahtonsa ja omat oikkunsa kuten miehelläkin, ja kun ne pitäisi sovittaa yhteen, niin sitten homma joko toimii tai sitten ei...
Miten se toisen sietäminen on tuossa as-oireessa, jos haluat kuvata sitä niin siitä vaan....

No kyllä tämä diagnosoitu aspergerini näkyi huomattavan paljon selvemmin silloin kuin se 11,5 vuotta sitten diagnosoitiin. Silloin oireet olivat selkeät eikä kahta sanaa jäänyt. Tässä muutamien viime vuosien aikana minulta on tosin löydetty myös paranoidis-grandioottinen psykoosi, pakko-oireinen häiriö yms. Mielisairaudet saatiin parannettuna, mutta jotenkin persoonallisuuteni on muuttunut ja olen huomattavan paljon enemmän paranoidisempi, äkkipikaisempi, saatan vastoinkäymisen sattuessa raivota ja uhata valloittaa maailman kostoksi yms. Muutenkin mielipiteeni joistain asioista vaihtelevat päivittäin...

Mutta asperger näkyy edelleen mm. pakkotoimintoina (vaikka tähän on omakin diagnoosinsa minulle kirjattu), epäpuhtauksien pelkona (joka aiheuttaisi erityisesti parisuhteessa ongelmia vessassa käynneissä, syömisessä yms), kummallisina sosiaalisina ongelmina, kaavamaisena ajatteluna ja jos totta puhutaan, olen myös aikalailla invalidisoitunut näissä arkielämän asioissa ja jos jäisin nyt yksin asumaan, kuolisin todennäköisesti joko nälkään tai siihen, että unohdan nukkua. Sosiaaliset ongelmat näkyvät niin, että luulen ensinnäkin kaikkien ihmisten keskittyvän vain minuun ja saatan kohdella tuntemattomiakin ihmisiä kuin he minut olisivat aina tunteneet. Kun olen kahdestaan tekemisissä toisen kanssa, yhteistyö sujuu ongelmitta ja molemmilla on yleensä hauskaa. Mutta vähänkin isommassa porukassa minulla on aina seuraava vaikeus: minun on joko oltava porukan tiedemies, pelle tai syrjäytynyt.

En ehkä kirjoituksieni perusteella vaikutakaan, sillä pyrin käyttämään hienostunutta ja virheetöntä kieltä joka erottaisi minut suuresta joukosta.

Olen muuten päättänyt myös sen, että baarista en tule löytämään naista itselleni sillä en tule yhdessäkään baarissa elämäni aikana käymään. En tule myöskään juomaan alkoholia salaisesti tai käyttämään muitakaan päihteitä jotka voivat ihmisessä riippuvuutta aiheuttaa. Minulle on jo tarpeeksi siinä, että saatan joutua vaikkapa internetin, juoksemisen, penkkiurheilun, itsetyydytyksen tai Coca-colan aiheuttaman hyvänolontunteen vangitsemaksi niin pahoin, ettei elämässäni mitään muuta enää ole. Onneksi kuitenkin olen yleensä koukussa moneen asiaan joiden tekemistä suorastaan himoitsen, joten elämäni ei niin tylsää ole.

Naisten kanssa chattailyynkin netissä voi jäädä koukkuun, mutta onneks siinä ei ilmeisesti mitään tutkittua pahaa ole?

Sanoit juuri niinkuin asia on. Olen keskustellut tästä psykiatrieni ja terapeuttieni kanssa ja huomannut myös itse olemassaolevat mustavalkoisuusajatteluongelmani. Tiesitkös, että olen lähestulkoon kaikki mahdolliset ajateltavat asiat päättänyt elämässäni etukäteen? Sen, miten tulen käyttäytymään yliopistossa, millainen nainen minulle vain ja ainoastaan kelpaa, millainen ruumiinmuoto minulla tulee olemaan, millainen olen sosiaalisissa tilanteissa, kauanko olen työelämässä ennenkuin jään eläkkeelle... Olen myös päättänyt olla maistamatta päihteitä, ajamatta moottoriajoneuvolla, ottamatta itse kontaktia naisiin... Kaikkea tällaista.

Elämäni tuntuu tosin kovin raiteillakulkevalta, eli hyvin menee, mutta sisältö on sitten varsin monotoonista. Päiväni alkavat, kun herään vaihtelevasti klo 10 ja 13 välillä, avaan tietokoneen ja istun siihen. Tutkin, onko viesteihini vastattu tai onko facebookkiin tullut lisää kaveripyyntöjä. Sitten käyn lenkillä jonka jälkeen huitaisemalla teen kotitehtäväni. Istun taas koneella siihen asti, kunnes lähden aikuislukioon. Nyt tosin sekin alkaa olla lopuillaan ja ensi keväänä stressi lisääntyy hakiessani yliopistoon. Senkin olen päättänyt jo kymmenen vuotta sitten: en suostu minnekään muualle kuin Kuopion yliopistoon menemään ja tänne myös töihin loppuelämäkseni jäämään. Olen siis samassa kaupungissa asunut koko ikäni, enkä minnekään täältä tule lähtemään... En, vaikka se unelmatyttöni asuisi naapurikunnassa. Koen kai olevani jotenkin hieno ihminen kun teen tällaisia päätöksiä ja noudatan niitä :) No joo, tulen illalla koulusta ja istahdan koneelle. Käyn vielä iltamyöhään lenkillä ja istun takaisin koneelle, josta lähden siinä 00-02 välillä. Eli siinä on elämäni, jollaista se lähes joka päivä on... Ei kovin ihmeellistä, mutta onneksi täällä netissäkin on ihania ihmisiä jotka haluavat keskustella kanssani ja auttaa minua vähän eteenpäin elämässä, niin paljon kuin se netin välityksellä on mahdollista :) Elämäni ei kuitenkaan tunnu samalta kuin yläasteaikana tai sitä ennen, nyt on jo monta vuotta menty paljon vähemmän kiinnostavalla formaatilla eteenpäin... Miten voisin elämääni muuttaa, jotta päivät olisivat erilaisia ja edes joskus olisi jotain mukavaa odotettavaa?

Naisissa on jotain mitä mies ei koskaan pysty saamaan selville; sen sijaan miehessä ei ole mitään uutta tai outoa naisille