15 vuoden suhteen jälkeen vaimoni totesi, että ei tunne enää mitään minua kohtaan ja haluaa eron. Itse olen vielä täysin rakastunut.
Pahinta ovat yöt. En saa unta kun mielessä pyörivät jatkuvasti lapset, rakkaus, jatko, jne, jne... Olen muuttumassa täysin ihmisraunioksi kun saan vain pari tuntia unta yössä. Onko muilla ollut samoja ongelmia? Miten pian tämä menee ohi? Miten saatte nukuttua?
Pahinta ovat yöt. En saa unta kun mielessä pyörivät jatkuvasti lapset, rakkaus, jatko, jne, jne... Olen muuttumassa täysin ihmisraunioksi kun saan vain pari tuntia unta yössä. Onko muilla ollut samoja ongelmia? Miten pian tämä menee ohi? Miten saatte nukuttua?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Tuohon vois sanoa että aika hoitaa, samoin kuin läheisen kuolema, ensin on rankkaa mutta sitten alkaa helpottaa.
Mitä enemmän asioita kelaa mielessään sitä vaikeampaa surutyö on, asia vainalkaa ruokkimaan itse itseään, kun vain osaisi ottaa asian silleen lunkisti, että shit happen niin olisi paljon viisaampi.
Elämä kun nyt vain on sellaista että se ei lopu yhteen avioeroon.
Minä itsekin rakastan miestäni, mutta silti erosimme, ihan yhteisestä päätöksestä. Suhde oli liian raastava molemmille, koska olemme täysin vastakohtia lähes joka asiassa.
Kyllä siinä eroprosessi meni yöunet ja tuli kaikenlaisia muitakin fyysisiä oireita kuten päänsärkyä, pahoinvointia, sydämen tykytystä yms. Minulla helpotti vasta kun asuttiin eri kattojen alla, eli prosessi oli saatu sen verarn pitkälle. Ja noin viikko eri asunnossa ja fyysiset oireet alkoivat kadota. Viime yön nukuin heräämättä kertaakaan, voi mikä onni ja autuus!
Tutun kuulosta tekstiä. Lähde liikkeelle ja harrastamaan niin lyhennät sitä tuskaasi. Huomaat myös muutakin elämää ympärilläsi...et kuitenkaan kuole tuskaasi.
Monet ovat kokeneet samoin kuin sinä ja jatkaneet elämäänsä, joten sinulla on terve reaktio nykyiseen tilanteeseesi.
Ne tunteet katoaa ajan myötä kun niihin ei vastata.Ala rakentaa omaa elämää.Harrasta liikuntaa se auttaa nukkumaan paremmin ja muutenkin parantaa oloa.Jos ei auta mikään sitten lääkäriin hakemaan apua unettomuuteen.Pysy erossa tästä ex-vaimosta niin pääset nopeammin siitä eroon.
Tosi asia on se että kun ei pidä yhteyttä ero on helpompi,toisaalta jos on lapsia niin pakko on yhteyttä pitää,etteivät lapset kärsi vanhempien erosta,eli sovussa pitää kuitenkin olla.
Kyllä ne jossain vaiheessa menevät ohi ne sydämentykytykset ,fyysiset oireet tulevat mukaan kun ero on raskas,ja masennusvaihekkin menee ohi ajan myötä ja se tunne että mikä minussa oli vikana ,kun ei suhde onnistunut ,mutta se vaatii aikaa.Pitää vain yritää elää omaa elämää ja koittaa keksiä itselle mielekästä tekemistä ja alkaa elämään omilla ehdoillaan.
Et saa nukuttua vielä pitkään aikaan ja alat miettiä kaikkia hyviä hetkiä täysin unohtaen ne paskat. Tod näköisesti et ole edes tajunnut mikä meni pieleen, mutta ole rehellinen itsellesi ja mieti asioita... Ero on kriisi molemmille, ei vain sulle, ajattele asiaa myös toisen kantilta.
Ymmärrän täysin mistä puhut. 17 vuoden suhde takana, 4 lasta, ja vaimo totesi, ettei tunne minua kohtaa mitään, lähti, ja vähän sen jälkeen otti itselleen uuden kumppanin. Tuskaa, fyysystä kipua rinnassa, on kestänyt nyt jo yli puoli vuotta, joten en tiedä, kauanko tällainen kestää.
Unettomista öistä ei tarvitse kuitenkaan kärstiä. Itse valvoin viisi yötä, jonka jälkeen totestin, että tästä ei tule yhtään mitään. Menin lääkäriin, joka antoi Mirtazapin.reseptin. Se on illalla otettava mielialalääke, joka myös väsyttää, ja ainakin minulla on auttanut nukkumaan. Vaikka ei se aina silti helppoa ole edelleenkään. Mirtazapinin rinnalle sopii nukahtamislääkkeeksi esim. Imovane.
Voimia sinulle. Hengissä tästä selviää kyllä, sen tiedän. Millainen haava ja arpi jää, sitä en tiedä. Täydelliseen toipumiseen en kuitenkaan jaksa uskoa.
Niin tai sellainen tilanne että kun nukahtaa ja näkee unia joissa pyörii samat asiat kun hereillä ollessa ja sitten kun aamulla herää, niin muistaa että olenkin nyt yksin, puoliso ei enää kotiin tule ja arki on niin pirun yksinäistä! Sitä miettii miten selviää työpäivästä ja kaikista arkisista askareista. Päässä käy sellainen vilske että tuntuu kun hajoaisi... jopa toivoo hetkittäin sitä... Mulla on niin tuore ero etten varmaan ole täysin selvinnyt sen aiheuttamasta shokista mutta ihmettelen miten ihmeessä jaksan tästä eteenpäin!? Joulu tulossa ja joudun sen viettämään yksin...
Minulla tuollaisen vaimon näkemys: Ilmoitin itse noin vko sitten haluavani avioeron. Miehelleni se tuli kuulemmasta ihan puuntakaa, hän ei voi käsittää miten voin RIKKOA meidän perheen ja hylätä hänet. Hän on kuulemma valmis kaikkeen, rakastaa niin perhanasti, itkee ja kyynelehtii.
TAUSTA:
Olemme olleet 11 vuotta yhdessä ja meillä on kaksi lasta. Alusta asti minä olin se joka eniten näytin tunteitani, olin jopa mustasukkainen turhaan yms Kerroin rakastavani, ostin pieniä lahjoja.. näytin kaikella tapaa rakkauteni. Meille tuli lapset.. mieheni oli edelleen samanlainen, vähän vielä kylmeni. Ei kukkia, ei lahjoja, ei hellyyttä muutakun seksiin tähtäävää. Minulle sanottiin, että esi sohvalla sylikkäin makoilua ei voi olla kun olemme olleet niin kauan yhdessä (6v). yms yms Seksiä kuitenkin piti aina olla. Minäkin nautin siitä silloin, mutta muuten viileät välit veivät sitten intoni pikkuhiljaa siitäkin. No siitä asiastakin minua syyteltiin, haukuttiin.. ja aloin antamaan vähän ns välttääkseni riidan.. no voitte vain kuvitella, että se tappoi minulta viimeisetkin halut. Palasin vuosi sitten töihin.. alkoi mieheni jotenkin ajattelemaan ja huomaamaan minut taas. Alkoi tuomaan kukkia, vaatimaan hellyyttä, vähän epäili suhteestakin.. ja minua aivan kauhistutti, itse olin kylmettynyt ja kohdentanut hellyyteni lapsiin. Edelleen seksi oli kuitenkin se 1. asia. Minua alkoi puistattaa kun mienehi alkoi hivellä yms.. Katkeroiduin, miksi vitussa nyt pitää olla hellyyttä kun HÄN sitä haluaa, silloin sitä ei tarvittu kun minä sitä halusin..
Nyt sitten kun lopulta voimani ehtyivät ja en vain enää jaksanut sanoin miehelleni erosta, minä olen se paska joka jättää hänet ja rikkoo ehjän perheen! Puhua yritin kaikki nämä 11 vuotta, mutta minut aina tyrmättiin ääliönä ja huudettiin hiljaiseksi. Itsekkin kyllä riitelen rumasti. Minulla taas on ollut tunne, että minut on jätetty henkisesti jo useampi vuosi sitten ja en pääse/halua enää takaisin. Nyt minut haukutaan miksi en enää halua/jaksa yrittää? En vain JAKSA!
Jos nyt jään, jään syyllisyydestä.. mihin se meidät vie ja olenko enää ollenkaan oma itseni :) Olen kylmettynyt nyt jo ja kadottanut itseni. Sisuskaluni huutaa rakkautta, mutta ei enää mieheltäni!! :´(
Niinpä, kaikella on alkunsa ja loppunsa, myös suhteilla, vääjäämättömästi.
Kuullostipa karulta.. Itsellä perhe, ihanan ystävällinen ja nätti vaimo ja kaksi lasta. Tunteita ei vain enää vaimoa kohtaan oikein ole ja emme ole olleet naimisissa kuin 8-vuotta, ystävyyttä vain. Hän ei tiedä asiasta mitään. Paha valinta että jääkö tähän lasten takia vai ottaisko eron, kun tekis vielä mieli rakastuakin elämässään...
Älä tee sitä tekoa ihan vielä, voin sanoa vaikken ole eronnutkaan tai ollut tuollaisia rakkauden puuttumisen tunteita että puhu asiasta vaimollesi ja mieti tarkkaan miten asian ilmaiset ja muista sinun täytyy mennä vaimosi kanssa parisuhdeterapiaan.
Lasten takia jo sanoisin ettei kannata heittää hukkaan liian helpolla liittoa. Jos tilanteeseen ei näy muuta ratkaisua parisuhdeterapian jälkeen, voisitte kokeilla eri asunnoissa asumista.
Itsellä on tilanne nyt sellainen, vaimo potkaisi minut ulos ja sanoi ettei tunne minua kohtaan mitään. Meillä on ollut hyvä liitto (minun kantani ja myös vaimon kanta ennen ihme rakkauden hukkumista joka tapahtui 2 päivässä) ja meillä on 2 iki-ihanaa alle kouluikäistä lasta. Joka yö itken kun en pääse kotiini vaimon ja lapsien luokse yöksi, tuntuu vain niin pahalta vaimoni tunnekylmyys minua kohtaan. Eli mieti myös miltä vaimostasi tuntuisi jos paukautat tuollaisen asian yhtäkkiä naamalle, minulta asia veti täydellisesti maton jalkojen alta ja ylös en pääsisi ilman lapsiani joita saan nähdä onneksi.
rakkaus ei lopu jos oikeasti rakastaa,vaikeata voi olla. mutta ilman toista ei voi elää jos oikeasti rakastaa
Just näin. Toista ei voi pakottaa itseään rakastamaan vakuuttelemalla, että mutta kun meillä on kaikki niin hyvin. En minä ainakaan haluaisi puolison olevan kanssani velvollisuudesta, vaan siksi, että hän haluaa olla. Rakastavasta osapuolesta on käsittämätöntä, ettei toinen rakastakaan yhtä paljon... Puhumattakaan siitä, että on kokonaan lakannut rakastamasta.
Mielestäni olisi ikävää huomata, että toinen elää mielikseni ja velvollisuudesta kanssani, kärsien hiljaa... Eikö kuitenkin ole parempi olla rehellinen kuin valehdella toiselle kaiken olevan ok?
Hei Vielä rakastunut ja kaikki muut samassa tilanteessa olevat!
Rankan avioeron kokeneena ja petetyksi sekä jätetyksi tulleena voin kokemuksesta sanoa, että siitä toipuu aivan varmasti! Mulla toipumista auttoi Fisherin eroryhmä, joka oli kymmenen viikon ajan henkireikäni, sieltä löytyi saman kokeneita ja ne keskustelut olivat todella upeita. Siellä itkettiin ja naurettiin yhdessä, naurua taisi olla eniten silloin kun käsiteltävänä aiheena oli viha...
Olen itse löytänyt eron jälkeen uuden, ihanan miehen ja tällä hetkellä olen todella iloinen siitä, että mieheni lähti. Myös nykyinen kumppanini on aikonut kirjoittaa kiitoskirjeen ex-miehelleni. Kuulemma tyhmä mies, mutta nykyinen kumppanini haluaisi kiittää häntä hänen tyhmyydestään...
Nukahtamislääkkeitä kannattaa käyttää jos uni ei tule, kaikki muukin lääketieteellinen apu kannattaa ottaa vastaan ja hyödyntää. Ja puhua ja puhua.. Ja kuunnella musiikkia jos musiikista pitää, voin suositella esim. Tuure Kilpeläisen kappaletta Pelko pois, myös Juha Tapiolla on hyviä toiveikkaita kappaleita.
Tsemppiä ja voimahalauksia kaikille pettyneille!
Itse olen tilanteessa jossa vielä 3 viikkoa sitten kaikki oli hyvin, mieheni raksti minua ja kertoi sen kaikille muillekin. Meillä on takana 10 v. yhdessä oloa ja 3,5 vuotta avioliittoa. kaikenlaisia vaikeuksisa oli puolin ja toisin suhteenalussa. Mutta me vain rakastettiin toisiamme niin paljon että niiden yli päästiin... luulin minä. Lisä paineita miehelleni aiheuttaa minun lapset ja niiden sairaudet. pari viikkoa hän oli vaisu. ja viime torstaina sain sähköpostiin viestin että tämä on ohi. Samoin tein hän halusi eron ja talo myyntiin. Olen aivan shokissa, nukkunut en ole nyt pariin viikkoon kui 3-4 tuntia yössä. asioita pitäis järjestää pikavauhtia. En pysy enää vauhdissa. Eilen sain lääkäriltä uni- ja mielialalääkkeet. Unillääkkeelläkään en nukkunut kuin 4 tuntia. en tiedä millä ihmeellä saan eämän syrjästä kiinni... tiedän etä pitäisi alkaa harrastaa tai ulkoilla, mutta kun tällä hetkellä olen täysin toiminta kyvytön.... Ken on moisessa tilanteessa ollut, voisiko kertoa olisiko joku konsti millä tästä selviää...
"Ei kukkia,ei lahjoja" kirjoittaa eräskin emäntä ja suhde kylmeni. Siitäkö kaikki on kiinni, niin kauan kuin jaksaa ja viiitsii lahjoa naistansa, piparia riittää?
Kysymyksesi kuvastaa hyvin miehen ja naisen eroavuuksia, puhutaanko aidasta vai aidan seipäästä jne.... Tunnekylmyys tappaa rakkauden. Jos vain toinen huomioi, halaa ja pussaa niin loppu tulee suhteelle.
Kyllä erosta selviää, itsellä oli vuosikymmenien parisuhde ja se vanha juttu, mies löysi uuden ja halusi aloittaa uuden elämän. Sai sen, kun muutin pois ja vaikka alussa tuntu, ettei selvi millään, oli koko ajan surullinen olo ja vihainen välillä, kuin vuoristorataa.
Mutta, nyt elän yksin ja nautin tästä olotilastani, oma koti on rakas paikka ja saan olla miten haluan, ei mitään selityksiä kellekkään.
Oli kyllä ns.laastarisuhde mutta ei tullut mitään, sillä ei tuosta vaan voi alkaa rakastamaan ketään,vaikka olis kuinka mukava.
Ystävänä voi olla ja se onkin tärkein juttu, että saa puhua, puhua ja puhua, myös musiikin kuuntelu auttaa ja luonnossa oleminen yksin.
Voimia ja vaikka nyt tuntuu tosi pahalle, aurinko vielä paistaa!
Annesi78
Todella hyvä viesti sinulta, missä selität asiaa vähän niinkuin jättäjän kannalta asiaa. Mut jätettiin viikko sitten ja olen yrittänyt asiaa korjata, mutta kun kuulemma ei enää tunne mitään minua kohtaan. Tuntuu todella pahalta se kuulla, mut tuon Annesi78 viesti kyllä selvitti asiaa aika paljon, sillä se voisi hyvin päteä omaanikin suhteeseeni... Aikanaan olisi pitänyt tehdä paljon enemmän töitä(läheisyyttä ja huomiota). Ikävä kyllä myöntää itselle se asia.
Aluksi meni yöunet, mutta sitten tilanne muuttui toisin päin. Pahinta ei ollut nukkuminen tai unen puute, vaan hereillä olo. Olisin halunnut jäädä peiton alle loppuiäksi, enkä herätä koskaan.
Eroprosessi on vielä kesken ja ajoittain tulee näitä peiton alle piiloon -tunteita. Eivät varmaan lopu ihan heti sittenkään, kun ero on virallinen.
Millainen tilanteesi Vielä rakastunut on nyt, kun erosta on kulunut muutama kuukausi? Onko helpottanut yhtään?
Haet lääkäristä unilääkettä. Kaikki tuntuu vaikealta, ellei saa nukutuksi. Nukkuminen ja lepo on kaiken a ja o.
Elämä on lyhyt. Älä tuhlaa aikaasi jo menetettyyn rakkauteesi. Teet sillä vain kiusaa itsellesi.