Tänään olen viiden jälkeen mennyt perheeseen katsomaan lapsia, kun isän täytyi lähteä työmatkalle. Hän lähti varsin vastenmielisesti, sillä hänelle perhe on tärkeä, mutta leipää täytyy hankkia ja työpaikkoja ei ole helposti saatavilla, joten on täysin pakko mennä.
Äiti valvoi sairaita, palatessaan sanoi, että oli rankka yö ja aamu varsinkin, siellä hän elvytti ihmistä, tietäen että tuskin aikaa sittenkään on paljon, mutta ikää potilaalla ei kuitenkaan ole vielä kovin paljoa. Kaikkensa antaneena yrittää nyt muutaman tunnin nukkua. Vaaditaan perheeltä paljon joustoa ja kestämistä parisuhteessa.
Mielelläni autan, ovat nuoria ja toivon hartaasti, että heille jäisi aikaa hoitaa myös keskinäistä suhdettaan. Ajatellaampa miten ajatukset laukkaa kun yön valvomisen ja vaikeiden sairaiden kanssa kaikkensa antaneena palaa kotiin, ei siinä toinen voi enää vaatia seksiä tai muutakaan, vaan helliä ja antaa levätä.
Kun puntaroin vasta-arvona tähän toista nuorta paria, jotka hyvin korkeasti oppineita, tosin heiltäkin vaaditaan paljon, on työmatkustelua, ylitöitäkin, mutta tässä perheessä ei riitä myötätuntoa tuon työn vaatimaan aikaan, kaikesta murjotetaan, riidellään. Pitäisi päästä harrastamaan ja lapsista pitäisi saada vapaata, mielelläni heitäkin auttaisin, vaan olen tyhmä, enkä kelpaa.
Ensimmäisessä perheessä ei voida harrastaa kovinkaan paljoa, sillä vuorotyö vie ajat niin ristiin ja varsinkin viikonloput toinen yksin on lasten kanssa kotona varsin usein. On hienoa, että ovat ymmärtäneet arvot oikein. Onneksi ovat yrittänneet sen kaiken mahdollisen ajan olla perheen kanssa, sillä he ottavat lapset mukaan moniin asioihin.
Lapset ovat tässä perheessä onnelisen tuntuisia. Heillle on myös kerrottu, että rahat eivät riitä monien lelujen ostamiseen.
Toisessa perheessä on sorruttu ulkonaiseen kultaan ja perheen lapset ovat kuin sivuseikka, mikään ei riitä, vaikka palkat lienevät ainakin kaksinkertaiset toiseen verraten. Jatkuva narina, pitää mennä talvilomalla rinteisiin, kesäisin pitäisi päästä eliitin mukasiin harrastuksiin, ihmisiä lajitellaan.
Kun tämä perhe ymmärtäisi, että heillä on niin paljon hyvää, osaisivat rakastaa lapsiaan, toisiaan, eivät lähtisi tuohon ulkoiseen kultaukseen ja kilpajuoksuun.
Ajattelisivat edes kuinka moni sairas nuori ihminen ei koskaan voi saada elämässään kuin murto-osan heidän saamastaan tai näistä öisin valvovista hoitajista, kuinka he antavat kaikkensa tehdessään työtä saiiaiden ja kuolevien keskellä, he osaavat arvostaa paljon enemmän perhettään ja kotiaan.
Millä saataisiin nämä korkeasti koulutetut ihmiset ymmärtämään tämä puoli elämästä, että heidän juhliessaan moni taistele hengestään ja ei millään haluaisi luopua rakkaistaan.
Heille on vain kylmä liitto ja mikään ei tunnu miltään, ei ole seksiä, miksi näin. Mikä on niin tärkeää, että unohtuu todellinen toisesta välittäminen. Oletteko saaneet liikaa ja hajoitatte lapsiltanne mahdollisuuden. En usko minkään eron parantavan tilannetta, vaan teidän itsenne täytyy löytää se oikea kotiin ja rakkaisiinne liittyvä elämä, jossa elämä tuntuu hyvältä ilman tuota turhaa seurapiiriä.
Heretkää kilpailemasta kaikesta, tyytykää vähempään, sillä joku päivä voitte itse olla tuolla sairasvuoteella, jossa näillä omaisuuksilla tai eliittiharrastuksilla ja ystävillä ei ole yhtään mitään arvoa, nämä ystävät katoavat ja teillä on vain se hylkäämänne perhe, joka välittää tässäkin tilassa.
Läheiset vierellänne kärsivät kovasti turhamaisuudestanne, kun teillä olisi kaikki mahdollisuudet elää talouidellisesti rhahuolista vapaana ja teillä on perhe, joka niin kovasti odottaa teitä kotiin.
Äiti valvoi sairaita, palatessaan sanoi, että oli rankka yö ja aamu varsinkin, siellä hän elvytti ihmistä, tietäen että tuskin aikaa sittenkään on paljon, mutta ikää potilaalla ei kuitenkaan ole vielä kovin paljoa. Kaikkensa antaneena yrittää nyt muutaman tunnin nukkua. Vaaditaan perheeltä paljon joustoa ja kestämistä parisuhteessa.
Mielelläni autan, ovat nuoria ja toivon hartaasti, että heille jäisi aikaa hoitaa myös keskinäistä suhdettaan. Ajatellaampa miten ajatukset laukkaa kun yön valvomisen ja vaikeiden sairaiden kanssa kaikkensa antaneena palaa kotiin, ei siinä toinen voi enää vaatia seksiä tai muutakaan, vaan helliä ja antaa levätä.
Kun puntaroin vasta-arvona tähän toista nuorta paria, jotka hyvin korkeasti oppineita, tosin heiltäkin vaaditaan paljon, on työmatkustelua, ylitöitäkin, mutta tässä perheessä ei riitä myötätuntoa tuon työn vaatimaan aikaan, kaikesta murjotetaan, riidellään. Pitäisi päästä harrastamaan ja lapsista pitäisi saada vapaata, mielelläni heitäkin auttaisin, vaan olen tyhmä, enkä kelpaa.
Ensimmäisessä perheessä ei voida harrastaa kovinkaan paljoa, sillä vuorotyö vie ajat niin ristiin ja varsinkin viikonloput toinen yksin on lasten kanssa kotona varsin usein. On hienoa, että ovat ymmärtäneet arvot oikein. Onneksi ovat yrittänneet sen kaiken mahdollisen ajan olla perheen kanssa, sillä he ottavat lapset mukaan moniin asioihin.
Lapset ovat tässä perheessä onnelisen tuntuisia. Heillle on myös kerrottu, että rahat eivät riitä monien lelujen ostamiseen.
Toisessa perheessä on sorruttu ulkonaiseen kultaan ja perheen lapset ovat kuin sivuseikka, mikään ei riitä, vaikka palkat lienevät ainakin kaksinkertaiset toiseen verraten. Jatkuva narina, pitää mennä talvilomalla rinteisiin, kesäisin pitäisi päästä eliitin mukasiin harrastuksiin, ihmisiä lajitellaan.
Kun tämä perhe ymmärtäisi, että heillä on niin paljon hyvää, osaisivat rakastaa lapsiaan, toisiaan, eivät lähtisi tuohon ulkoiseen kultaukseen ja kilpajuoksuun.
Ajattelisivat edes kuinka moni sairas nuori ihminen ei koskaan voi saada elämässään kuin murto-osan heidän saamastaan tai näistä öisin valvovista hoitajista, kuinka he antavat kaikkensa tehdessään työtä saiiaiden ja kuolevien keskellä, he osaavat arvostaa paljon enemmän perhettään ja kotiaan.
Millä saataisiin nämä korkeasti koulutetut ihmiset ymmärtämään tämä puoli elämästä, että heidän juhliessaan moni taistele hengestään ja ei millään haluaisi luopua rakkaistaan.
Heille on vain kylmä liitto ja mikään ei tunnu miltään, ei ole seksiä, miksi näin. Mikä on niin tärkeää, että unohtuu todellinen toisesta välittäminen. Oletteko saaneet liikaa ja hajoitatte lapsiltanne mahdollisuuden. En usko minkään eron parantavan tilannetta, vaan teidän itsenne täytyy löytää se oikea kotiin ja rakkaisiinne liittyvä elämä, jossa elämä tuntuu hyvältä ilman tuota turhaa seurapiiriä.
Heretkää kilpailemasta kaikesta, tyytykää vähempään, sillä joku päivä voitte itse olla tuolla sairasvuoteella, jossa näillä omaisuuksilla tai eliittiharrastuksilla ja ystävillä ei ole yhtään mitään arvoa, nämä ystävät katoavat ja teillä on vain se hylkäämänne perhe, joka välittää tässäkin tilassa.
Läheiset vierellänne kärsivät kovasti turhamaisuudestanne, kun teillä olisi kaikki mahdollisuudet elää talouidellisesti rhahuolista vapaana ja teillä on perhe, joka niin kovasti odottaa teitä kotiin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Miten saataisiin teidät kivikautiset asenteet omaavat ymmärtämään, että ihmiset eivät ole karikatyyrejä? Naurettavaa kuvitella, että "eliittiharrastukset" (mitä lie sillä nyt tarkoitetaankin) ovat jonkinlainen koulutuksen mukanaan tuoma sivutuote ja että kylmyys ja kulutus tulevat automaattisesti koulutuksen mukana. Kyllä ne korkeastikoulututetut ovat ihmisiä siinä missä muutkin.
Pois sieltä vanhojen Suomi-leffojen aikakaudelta, jos saan pyytää.
Terveisin akateeminen duunarinkakara.
Haukotus ja toinen, olipa harrastus mikä hyvänsä, juuri tuo pinta-elämä ja kilpailu kaikesta saa paha aikaan.
Sinunkin akateeminen duunarikakara asenteessasi on paljon parantamisen varaa.
Juuri tuo ärsytyskynnys tuntuu olevan niin herkillä, että et jouda muuta elämää ympärilläsi edes näkemään, kun katsot laajemmin ja muidenkin elämää, ei se ole tirkistelyä vaan ainoastaan näkemästä ihmisten olotilaa.
Ei pidä olla niin itsekeskeinen, jotta silmälapaut silmillä mennään ja ei nähdä kuin oma paha olo, vaikka siihen ei ole mitään syytäkään.
Kun katsoo asioita laajemmin, usein helpottaa se oma olo ja huomaa, kuinka hyvin lopulta asiat itsellä onkin.
Kuules nyt. Minä tiedän vallan mainiosti, että minulla on asiat suht hyvin. Tiedän myös sen, että joillain on huonommin.
Pinta-elämä ja kilpailu ei ole koulutuksesta kiinni. Tuota samaa paskaa myydään kaikille tasapuolisesti koulutustasosta riippumatta. Koulutettujen joukosta löytyy hyvinkin paljon niitä, jotka suhtautuvat koko kulutusrumbaan kriittisesti. Samoin löytyy niitä, jotka alhaisista tuloistaan huolimatta tavoittelevat materiaa siihen pisteeseen asti, että ollaan veloissa hautaan asti.
Homma nyt vaan on niin, että on korkea aika romuttaa tuollainen jako "hyviin ja yleviin kurjiin" jua "ahnaisiin ja kylmiin koulutettuihin". Miksi ihmeessä syöttää tuollaisia asenteita nuoremmille sukupolville? Tuollaisella ajattelulla lyödään ovet kiinni omien lasten nenän edestä, ennen kuin he vielä ovat päässeet oman elämänsä alkuunkaan.
Siellä huonostipalkatun orjatyön rattaissa jauhautuu muuskaksi itse kukin, ellei löydy niitä, jotka ryhtyvät asioita kyseenalaistamaan ja ajamaan toisenlaista arvomaailmaa. Näin ei käy, niin kauan kun "ylevä kurjalisto" alistuu osaansa ja ne korkeastikoulutetut ovat keskiluokasta lähtöisin. Koulutus ei tee kenestäkään kusipäätä. Kusipäisyyteen vaaditaan muutakin.
Avaa silmäsi. Älä osta kaikkea, mitä sinulle myydään.
Ei tee koulutus kaikista kusipäitä, mutta nousukkaista monesti tekee, eivät enää tunne edes sitä duunariporukkaa.
Tiedän että kunnon duunareissa on koko kansan kaikkein tekevin osa, ja he myös pitävät perheistään parempaa huolta ja kouluttavat lapsensa. Vaan kun nämä lapsety olisivat niin viisaita, että eivät koskaan unohda sitä hyvää kotiaan josta ovat, eivätkä häpeäisi juuriaan. Vaikka nuo duunarivanhemmat eivät ehkä osa Small talk ym muita hienoja tapoja, he ovat kuitenkin aitoja ihmisiä.
en lyö ovia kiinni, vaan pikemmin aukaisen ne aihan kaikille, nythän niitä yritetaan kaikin tavoin pitää kiinni.
Eli juuri nämä ahnaat ihmiset.
Tuossa juuri luin kuinka Harri Sailas, duunariperheestä nyt olettaa, että hän voi tehdä työtä lopun ikäänsä ja saada ylimääräisiä bonuksia tekemästään, eli todellakin melkoinen ylilyönti, eikä hän voisi hieman jo jakaa saamastaan ja eritoten jättää tuon korruktion pois, sillä sitä nuo bonuseläkkeet ovat.
Ei kovin kaunista ollut lukea hänen ajatuksiaan.
Jos hän sanoisi, että ottaa vain sen eläkkeen, jonka on ihan omilla työansioillaan hankkinut, sekin on varmasti riittävä, sillä palkkaukset ovat hänelle toista kuin duunarille, vaikka duunari on varmasti tehnyt ihan yhtä paljon työtä ja monesti paljon raskaampaa ja vaativampaakin, mihin Sailas ei edes pystyisi.
Muuten heitän vielä yhden asian, jospa kaikki ihmiset, jäätäisivät Facebookin ja Twitterit ja tietotekniikan joksikin aikaa vapaa-ajan elämästään kokonaan pois. Menisivät lastensa kanssa ulos, siellä tapaisi varmasti toisten lasten vanhempia ja saattaisi syntyä tuuttavuuksia eri aloilta, varmasti avartavaa. Saattaahan niistä syntyä jopa yhtävyyksiä, voisi joskus mennä kahvikupposelle vaikka naapuriin kun kotona kaikki ottaa päähän, purnata purnut pois ja palata taas iloisena kotiin.
Kun päästään ulos tästä nykyajan kutsukulttuutista, joissa ei ketään voi tulla ilman kutsumatta tarinoimaan, ja viini ja kaljat myös pois, vain kahvikupponen vaikka vain pikkukeksin tai vehnäspitkon avulla, saattaisi päästä todella vapaa-ajalle noista keikenmaailman vempaimista ja sama toteusuis lastenkin kohdalla.
Annetaan niiden hallita vain ja ainoastaan työpaikalla.
Omallanikin, vaikka on oma työhuone, soittekello ja nimilappu ovella nämä vempaimet hallitsevat. Kun eivät pääse ovesta niin, silloin soi puhelin , tulee meseviesti tai sähköposti smanaikaisesti. Lisäksi näissä vastauksissa on viritetty aikarajat, että saman päivän aikana pitää vastata.
Eli yritykset laittavat väkeä pois ja tällä tavoin sitten puuttuvat henkilöt korvataan, montakohan jaksaa tehdä työtä 70-kymmiseksi. Sailashan vain kulkee palaverista toiseen, siellä kahvitellaan, kyllähän niissä jaksaisin minäkin kulkea, eihän Sailas yksin tee siellä päätöksiä, niitä saatetaan hio kuukausikaupalla, jopa vuosikupalla. Eipä ole vastuuta paljon ei.