Kaste on Jumalan teko. Uudestikaste paholaisen´

Koska Mohikaani ja monet muut luopiot noudattavat itsepintaisesti uudestikastetta samoin on sanottava että muissa opinkohdissa uudestikastajien oppi poikkeaa vastakohtaisesti siitä mitä pyhä Raamattu meille opettaa.Se että on poikkeavuutta opissa on sitä myös uudestikastetuissa ja vielä heidän keskuudessaan nuo luopiot taistelevat keskenään kuka on syvempään upotettu ja kuka on kastettu kraanaveteen lisätyllä jordanin vedellä? Heikommat ja köyhemmät tyytyvät kun heidät on painettu paljuun vähäksi aikaa.
Kuitenkin mielestäni jo omantunnon ja pelastuksen tähden tarvitaan perustelut alla olevalle M.Lutherin kirjoitukselle.
Martti Luther rakasti teitä uudestikastajia ja juutalaisia huom!.

Martti Luther:
Uudestikastajat menettelevät siis vaarallisesti kaikissa asioissa. He eivät ole epävarmoja ainoastaan omassa asiassaan, vaan he toimivat myös edellä mainittuja raamatunlauseita vastaan. Omasta päästään ja vastoin Jumalan tahtoa he keksivät erotella ihmisiä. Vaikka he arvelisivatkin, etten vielä ole heitä kyllin pätevästi kumonnut, heidän täytyy kuitenkin kaikessa riidanhalussaankin vähintään pelästyä ja huolestua siitä, että he tekevät väärin uudestikastaessaan noin epävarmojen perusteiden nojalla. Mutta koska he ovat epävarmoja, seuraa jo siitä, että he toimivat väärin. Sillä jumalallisissa asioissa ei saa olla epävarma, vaan niissä pitää pelata varman päälle.

Jos uudestikastaja ei ole itsepäinen, vaan valmis oppimaan, hänkin voi kuulla, että samoin kuin Johannes tuli uskovaksi ja pyhäksi, kun Kristus tuli ja puhui äitinsä suulla, niin myös lapsi tulee uskovaksi, kun Kristus kasteessa puhuu hänelle kastajan suulla. Onhan se hänen sanansa ja hänen käskynsä, eikä hänen sanansa voi olla vaikuttamatta. Uudestikastajankin täytyy myöntää, että asia saattaa todella olla näin. Hän ei voi sitä lopultakaan täysin kiistää eikä sitä Raamatulla kumota. Jos taas hän ei voi sitä lopullisesti eikä pätevin perustein kiistää, hän ei myöskään voi aina pitäytyä uudestikasteeseen. Mikäli hän edelleen haluaa puolustaa uudestikastamista, hänen on ensin aukottomasti todistettava, että lapset kastetaan ilman uskoa. Olen siis mielestäni riittävän selvästi todistanut, että heidän perustelunsa ovat epävarmoja ja pelkkää röyhkeyttä.

Vaikka he pystyisivätkin varmasti osoittamaan, että lapset ovat kasteessa ilman uskoa, sillä ei olisi minun mielestäni mitään merkitystä. Haluaisin silloinkin mielelläni tietää, millä perusteella he arvelevat todistavansa, että lapset olisi kastettava uudestaan, jos he myöhemmin uskovat tai tunnustavat uskonsa. Ei nimittäin riitä, että he sanovat: “Lapset on kastettu ilman uskoa, sen vuoksi heidät on kastettava uudelleen.” Heidän on myös perusteltava väitteensä.

Sinä sanot ehkä: “Kaste on väärä.” Entä sitten, onhan se joka tapauksessa kaste. Itsessään se on aivan oikea kaste, siitä huolimatta, vaikka se olisikin otettu väärin vastaan. Sillä sanat on lausuttu ja kaikki, mikä kasteeseen kuuluu, on tehty yhtä täydellisesti kuin silloin, kun usko on läsnä. Jos joku asia on itsessään oikea, niin ei sitä ole sen vuoksi toistettava, että se on otettu väärin vastaan. Poistettakoon vääryys, niin kaikki tulee oikeaksi ilman toistamistakin. Abusus non tollit substantiam, imo confirmat substantiam. Väärinkäyttö ei muuta asian olemusta; ilman olemusta ei voi olla edes väärinkäyttöä.

Jos nyt usko tulisi vasta kymmenen vuotta kasteen jälkeen, miksi silloin olisi kastettava uudestaan. Onhan kasteessa tapahtunut kaikki tarpeellinen ja se on toimitettu oikein. Nyt kastettu vain uskoo kuten kaste vaatii. Eihän usko ole kastetta varten, vaan kaste on uskoa varten. Kun siis usko tulee, silloin kaste tulee täydelliseksi, ja uudestikastaminen on turhaa.

Kuka on ensimmäinen ja rohkea antamaan todistuksensa omasta uudestikastekäsityksestään ja itse valitusta uskosta ja valehtelemisesta että muka ollaan uudestisynnytty heti kun ollaan upoksista nostettu?
Tämä ei ole pilaa.
24143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Ei näytä kukaan kyetä vastaamaan avauksen haasteeseen?

Äänestä

En ole kuullut, eikä varmaan moni muukaan ole, moisesta tapauksesta kuullut että joku olis joskus ottanut kasteen uudestaan, mutta jokatapauksessa ensin usko ja sitten mieluummin juosta helistäen Jeesusta seuraten ottamaan kaste, raamatun opetuksen mukaan hopi hopi.

Äänestä
  • Helluntailiikkeessä jokainen on uudestikastettu ja ovat tuhon tiellä.

    Äänestä

* Tuo postillasata lainattu höpötys on Martin selitystä sille, kun ensin ihan oikein oli uskovienkasteen kannattaja, koska tunsi Raamatun. Mutta myöhemmin paavin kirkon ingvisition painostuskasesta kääktyi takaisin kirkon valheeseen ja alkoi valheellisesti puoltaa vauvaksatetta, ja hyvä kynämiehenä sepusti pitkiä tarinoita ja filofisia postillojaan, ja sekoitti häneen luottavien mielen täysin, väittäen jopa, ettei ole koskaan oikeasti muuta kastetta hyväksynytkään.

* Luther ei ollut niin suuri kuin oletetaan, koska hylkäs uskovien kasteen upottamalla vaihtaen totuuden valheeseen, ja se oli Martin Lutherin kompastus, ja paha.

* Tuokin mitä tuo sitaatti on, on pelkkää filosofista järkeilyä, ei mitään tekemsitä Raamatun opetuksen kanssa.

Äänestä
  • Kyllä Martti osasi kirjoittaa ja kuten olet tiennyt on hän erittäin kiivasta lajia kuten tässä mekin olemme ainakin kun kohtaamme noita ekivaarilaisia ja muita Kristuksen rienaajia.
    Kyllä Luther myönsi jos kirjoitti puutteellisesti mutta lapsekasteesta kirjoitti lopulta sillä tavalla kuin minä olen aiemmin kirjoittanut selventääkseni lapsen kaste näkemyksen ja kasteen merkityksen tai sisällön.
    En sitä itse ole keksinyt.

    Äänestä

Kylläpäs Martin-poika on suoltanut paljon törkyä suustaan. Ei ikinä uskoisi, että tämmöinen juutalaistenvihaaja ja lapsikasteenpuolustaja voisi IKINÄ olla jonkun suuren kristinuskonhaaran esikuva.

Mitä enemmän näitä juttuja Martin Lutherista kuulen, sitä iloisempi olen siitä, etten KOSKAAN ole ollut luterilainen, vaan ensin ortodoksi sitten baptisti ja senjälkeen vapaissa suunnissa kävijä.

Tällä hetkellä etsin kovasti omaa kotiseurakuntaa, mutten ole vielä mieleistäni löytänyt, aina tulee esiin jotain kummallisuutta, joista ärsyynnyn.

Sitäpaitsi nyt lopunaikana ihmiset ovat aika tympeitä ja kylmiä Jumala-suhteissaan ja myös toisiaan kohtaan, mikä on TODELLA surullista.

Äänestä
  • Lutherin vihan paskajuutalaisia(niitä rappeja huom) kohtaan selittää paskajuutalaisten kirjoitukset joita voitte lukea vaikka Vesa Laurion kotisivuilta.
    Teillä Lutherin vihaajilla juutalaisten tähden on tyhmä pää ja karhea kieli joka sopii juutalaisten per... nuolemiseen ja suu teillä on myös väittämään Kristusta vastaan että juutalaiset eivät ole isästä perkeleestä.
    Olen Israelin ystävä joka rakastan tavallisia juutalaisia mutta judaismia vihaan.
    Älä syöksy minnekään looshiin kuten en minäkään ole liittynyt minnekään vaan olen nk. kotikirkon jäsen pappi ja opettaja jos niikseen tulee.
    Kyllähän oikein puhuit paitsi tietämättömyytesi Lutheria kohtaan on minulle tunnettua koska et ole lukenut Lutheria tarpeeksi hyvin jotta ymmärtäisit Raamatun opit ja jos ymmärrät et juoksentele lahkosta toiseen.
    Kyllä arvostamme Paavalia, Augustinusta ja Lutheria sen avun tähden jota he ovat kirjoituksillaan meille tyhmille antaneet.
    En luota ihmisiin sen penninginkään vertaa.
    Sanoit lopuksi:
    Sitäpaitsi nyt lopunaikana ihmiset ovat aika tympeitä ja kylmiä Jumala-suhteissaan ja myös toisiaan kohtaan, mikä on TODELLA surullista.
    Olen huomannut saman ilmiön nk. oikeauskoisissakin eli pojjankolleissa.
    Tuo Luther säätiön piispa M.Väisänen on luotettava piispa mutta niistä pojjankolleista en sano mitään.

    Äänestä

  • eenokki 12 kirjoitti:

    Lutherin vihan paskajuutalaisia(niitä rappeja huom) kohtaan selittää paskajuutalaisten kirjoitukset joita voitte lukea vaikka Vesa Laurion kotisivuilta.
    Teillä Lutherin vihaajilla juutalaisten tähden on tyhmä pää ja karhea kieli joka sopii juutalaisten per... nuolemiseen ja suu teillä on myös väittämään Kristusta vastaan että juutalaiset eivät ole isästä perkeleestä.
    Olen Israelin ystävä joka rakastan tavallisia juutalaisia mutta judaismia vihaan.
    Älä syöksy minnekään looshiin kuten en minäkään ole liittynyt minnekään vaan olen nk. kotikirkon jäsen pappi ja opettaja jos niikseen tulee.
    Kyllähän oikein puhuit paitsi tietämättömyytesi Lutheria kohtaan on minulle tunnettua koska et ole lukenut Lutheria tarpeeksi hyvin jotta ymmärtäisit Raamatun opit ja jos ymmärrät et juoksentele lahkosta toiseen.
    Kyllä arvostamme Paavalia, Augustinusta ja Lutheria sen avun tähden jota he ovat kirjoituksillaan meille tyhmille antaneet.
    En luota ihmisiin sen penninginkään vertaa.
    Sanoit lopuksi:
    Sitäpaitsi nyt lopunaikana ihmiset ovat aika tympeitä ja kylmiä Jumala-suhteissaan ja myös toisiaan kohtaan, mikä on TODELLA surullista.
    Olen huomannut saman ilmiön nk. oikeauskoisissakin eli pojjankolleissa.
    Tuo Luther säätiön piispa M.Väisänen on luotettava piispa mutta niistä pojjankolleista en sano mitään.

    On tuossa rivokielinen mies, tuo eenokki. Miten ne on noin hermot kireällä? Ottaisit sinäkin vastaan Jeesuksen ja antaisit kastaa itsesi.

    Äänestä

  • nunnuka-lailailai kirjoitti:

    On tuossa rivokielinen mies, tuo eenokki. Miten ne on noin hermot kireällä? Ottaisit sinäkin vastaan Jeesuksen ja antaisit kastaa itsesi.

    Ei Jeesusta voida ottaa vastaan ei ratkaista, mutta teeskentelijät ja tekopyhät eivät sitä usko.Uskovat omiin tekoihinsa ja sen nimeen vannovat, vielä helvetissäkin.

    Äänestä

  • eenokki 12 kirjoitti:

    Ei Jeesusta voida ottaa vastaan ei ratkaista, mutta teeskentelijät ja tekopyhät eivät sitä usko.Uskovat omiin tekoihinsa ja sen nimeen vannovat, vielä helvetissäkin.

    Lopeta jo potkiminen tutkainta vastaan. Jeesus kolkuttaa sinunkin sydämesi ovella. Muuten et vaivautuisi tänne ollenkaan. Avaa hänelle.

    Äänestä

  • Ortodoksien pogromit juutalaisia vastaan ovat olleet aivan samanvertaisia kuin natsi-saksassa.

    Äänestä

EI PIDÄ MENNÄ UPOTUSKASTEELLE; SE ON HARHAOPPIA:

Äänestä

hallet edelliselle ja amen

Äänestä

Kerro ne uudentestamentin paikat joissa sylilapsia kastetaan ja sitten ne joissa uskovat ottavat kasteen, tai heitä kehoitetaan ottamaan kaste. Muuten keskustelusta on täysin pohja pois. Haluan ja moni muukin varmaan haluais nähdä, mitä uusitestamentti asiasta sanoo ja uskotaan sitten siihen ja toimitaan elämässämme sen mukaan. Eihän se sen kummempaa luulis olevan.

Äänestä
  • Teppo Vuorenmaan sivuilta:

    6. Kristityt ovat jo seurakunnan alkuajoista vieneet pienet lapsetkin kasteessa Vapahtajan luo.
    Raamatussa ei ole minkäänlaisia ohjeita siitä, missä iässä lapset saataisiin kastaa. Alkuseurakunnat olisivat varmasti tarvinneet tällaisia ohjeita, jos pieniä lapsia ei olisi saanut kastaa. Kristillinen kirkko onkin aina hyväksynyt lapsikasteen. Kirkon historia osoittaa varmasti, että lapsikaste oli ainakin jo toisella vuosisadalla yleinen käytäntö. Oikeastaan vasta keskiajalla syntyi lahkoja, joille lapsikaste oli ongelma. Lapsen kastetta ei siis Raamatussa erikseen mainita nimenomaan siitä syystä, että sitä on pidettävä itsestään selvänä asiana, varsinkin kun Raamattu kertoo kolme-viisi kertaa kokonaisia perheitä kastetun: Stefanaan (1. Kor. 1:16), Lyydian (Ap.t.16:15) ja Filipin vanginvartijan (Ap.t. 16:33) (sekä Krispuksen (Ap.t. 18:8) ja Korneliuksen (Ap.t. 10:47) perhekunnat) ja on hyvin epätodennäköistä, etteikö näissä perheissä olisi ollut monen ikäisiä, myös pieniäkin lapsia.

    Katsotaanpa tarkemmin esim. Filipin vanginvartijan ja perheensä kastetta . Ap.t. 16:33-34: "Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta. Ja hän vei heidät ylös asuntoonsa, laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi." Olikohan vanginvartijalla lapsia? Palataan vielä Ap.t. 16:23-24: "Ja kun olivat heitä paljon pieksättäneet, heittivät he heidät vankeuteen ja käskivät vanginvartijan tarkasti vartioida heitä. Sellaisen käskyn saatuaan tämä heitti heidät sisimpään vankihuoneeseen ja pani heidät jalkapuuhun." Oliko vanginvartija lapseton perheellinen? Oliko vanginvartija jo niin iäkäs että hänellä ei olisi ollut pieniä lapsia? Vanginvartijan työ oli varmasti ruumiillisesti erittäin vaativa. Tuskin tuohon tehtävään olisi laitettu kovin iäkästä henkilöä. Ja lapsiluku oli siihen aikaan perheissä korkea. Jos kaikki omaiset on kastettu niin uskalletaan sanoa aika varmasti että tässä on kastettu melko pieniäkin lapsia. Huomautettakoon vielä, ettei Raamatussa mainita erikseen esim. vanhuksien ja naisten kastettakaan. Ja silti kukaan ei epäile näiden kasteiden oikeutusta.

    Jos nyt vielä ajattelet kaavamaisesti seuraavasti: "Apostolien teoissa kerrotaan monesti, että ne jotka tulivat uskoon, kastettiin. Näin on tehtävä nykyäänkin.", sinun on syytä huomata, että tuolloin oli lähetystilanne, ja kastetaanhan nykyäänkin ne uskoon tulleet joita ei ole ennen kastettu. Eikä apostolien aikaisessa alkuseurakunnassa tietenkään aikuisia ollut lapsena kastettu, koska silloin kun he olivat lapsia, ei kristillistä seurakuntaa kasteineen ollut olemassakaan! Koska oli aivan alkuseurakunnan aika, ei myöskään apostolien teoissa ole kerrottu, kastettiinko lapsia, jotka syntyivät kristilliseen seurakuntaan kuuluville vanhemmille. On aivan luonnollista kuitenkin ajatella, että lapset kastettiin, koskapa siis koko perhekunta (lapsineen) kastettiin, kun äiti tai isä tuli uskoon. Nykyäänkin on aivan luonnollista, että kun perheeseen syntyy lapsi, hänet liitetään vanhempiensa uskontokuntaan. Ja kristillisen seurakunnan jäseneksi tullaan kasteen kautta.

    On perin outoa, jos kristittyjen lapsia ei kasteta. Kastamaton seurakuntalainen on mahdottomuus. Mikä on sellainen pelastettu, joka ei ole Kristuksen ruumiin jäsen? Kristuksen ruumiin irtoproteesiko ? (Väisänen). Kristuksen ruumiin jäseniksihän tullaan kasteessa (1. Kor. 12:13). Pietari sanoo (Ap.t. 2:38-39) yhteydessä, jossa hän puhuu kasteesta: "Teitä ja teidän lapsianne tämä lupaus tarkoittaa". Kristittyjen vanhempien lapsia sanotaan myös pyhiksi (1 Kor. 7:14). Lasten voidaan ajatella myös olevan erityisen kelpaavia kastettavaksi. Jeesus itse sanoo, Mark 10:14 "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä, sillä heidän kaltaisten on Jumalan valtakunta." Nyt lapsikasteen kieltäjät sanovat, että Jeesushan siunasi näitä lapsia (j.16), eikä kastanut. Ei tietenkään kastanut, sillä eihän Jeesus itse kastanut vedellä ketään, aikuisiakaan! (Joh 4:2). Hänhän sääti kristillisen kasteen vasta ylösnousemuksensa jälkeen (Matt 28:18-20). Mainittakoon vielä, että kaste tuli Vanhan Testamentin ympärileikkauksen tilalle (Kol. 2:11-12). Vanhassakaan liitossa Jumalan armoliittoa ei sinetöity ympärileikkauksella ainoastaan aikuisille vaan myös lapsille.

    Äänestä

  • eenokki 12 kirjoitti:

    Teppo Vuorenmaan sivuilta:

    En nyt kyllä löydä, vaikka kuinka etsin yhdessäkään kertomassasi raamatun kohdassa mainittavan sylivauvan kastamisesta, perhekuntia kylläkin kastettiin mutta kaikki perheen jäsenet olivat tulleet saarnatun ilosanoman kautta uskoon Jeesukseen, niin lapset kun vanhuksetkin ja sitten he ottivat kasteen pelastajansa nimeen. Yksinkertaista, mutta niin ihanaa ja väkevää uskoa niin kuin on kirjoitettu.

    Äänestä

Juutalaisia pitää siunata eikä kirota. Eikös tämä ole myös pelastuskysymys?

Äänestä

Tosi pimeä kirkollinen ja väärä kaste oppi. Jeesus käski hyljätä isiltä perityt perinnäissäännöt, jotka tekevät tyhjäksi Jumalan sanan mukaisen kasteen.

Kun Jeesus kävi kasteella hän henkilökohtaisesti otti päällensä niiden ihmisten synnit, jotka uskovat ja ottavat samanlaisen upotuskasteen, kuin Jeesuskin otti.

Huom. Ei ole olemassa mitään kasteen armoa, on vain Jumalan armo Kristuksessa Jeesuksessa.

Tuo pimeä oppi poiki lapsikasteen kylkiäiseksi kummit ja hätäkasteet, mutta minua ainakin kummastuttaa missä vaiheessa esimerkiksi aborttilapsi kastetaan. Tuo on todella järkyttävä ja raamatun ilmoituksen vastainen oppi jota kirkko opettaa.

Äänestä
  • . Sinä olet vain kurja lahkolainen jonka uudestikaste on pedon merkki ja varma todiste oikeauskoisille että kurja lahkolainen ei peri Jumalan valtakuntaa.
    Upotuskaste vielä selvemmin kuvaa luopioita "huuhtelukasteessaan."
    Jeesus kastettiin valelemalla huom!!!

    Äänestä

"Sinä olet vain kurja lahkolainen jonka uudestikaste on pedon merkki ja varma todiste oikeauskoisille"

Tuo ajatus on meediosaarnaaja Helena Konttisen näkemystä mukaileva, eikä suinkaan raamatun sanaa.

Kirjoitettu on ottakoon kukin teistä kasteen.

Ja mitäs vielä viivyttelet Huuda avuksi Herran nimeä ja anna kastaa itsesi siten pestä pois syntisi.

Äänestä
  • Ei kukaan voi mennä lahkoon. Se olisi synti.

    Äänestä

  • Moni on saanut paljon tietoa H.Konttisen kirjan kautta ja myös lohdutusta.
    Vaesinkin lahkolaisuus on näytetty kevyeksi jolle ei saa antaa periksi.
    On siinä kirjassa epäilyttävääkin mikä koskee ennustuksiin.
    Sielunhoidollisesti se on hyvä luterilaisuuteen ja Raamatullisuuteen perustautuva kirja.
    Onkohan uudestikaste Pyhän Hengen pilkka?

    Äänestä

  • eenokin alter ego kirjoitti:

    Moni on saanut paljon tietoa H.Konttisen kirjan kautta ja myös lohdutusta.
    Vaesinkin lahkolaisuus on näytetty kevyeksi jolle ei saa antaa periksi.
    On siinä kirjassa epäilyttävääkin mikä koskee ennustuksiin.
    Sielunhoidollisesti se on hyvä luterilaisuuteen ja Raamatullisuuteen perustautuva kirja.
    Onkohan uudestikaste Pyhän Hengen pilkka?

    luterilaisessa kirkossa on edelleenkin meedio- eli unissa saarnaajia ja roomalaiskatolilaisuudessa löytyy sitten voodoo, vai mitä sanotte tästä:
    Helena Konttisen on lut. kirkko nostanut evankelistan ja profeetan jalustalle ja siksi hän on tunnetuin.
    Toisena on sitten Hurja nainen Åkerblom! Hurmoksellisia kokouksia, harhaoppisuussyytöksiä, myymälävarkauksia, tappeluja, ampumavälikohtauksia, vääriä todistuksia, murhayrityksiä, lennokkaita pakoretkiä...

    Eihän nää nykyajan julkkikset oo mitään tähän verrattuna.

    http://lib.kokkola.fi/wiirilinna/mika nainen.htm

    Äänestä

Lut. kirkko on room.kirkon lahko.

Ja synty on määrätietoista kapinaa Jumalan ilmoitusta vastaan. ts Aina te vastustatte Pyhää Henkeä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

eenokin alter ego kirjoitti:

Koska Mohikaani ja monet muut luopiot noudattavat itsepintaisesti uudestikastetta samoin on sanottava että muissa opinkohdissa uudestikastajien oppi poikkeaa vastakohtaisesti siitä mitä pyhä Raamattu meille opettaa.Se että on poikkeavuutta opissa on sitä myös uudestikastetuissa ja vielä heidän keskuudessaan nuo luopiot taistelevat keskenään kuka on syvempään upotettu ja kuka on kastettu kraanaveteen lisätyllä jordanin vedellä? Heikommat ja köyhemmät tyytyvät kun heidät on painettu paljuun vähäksi aikaa.
Kuitenkin mielestäni jo omantunnon ja pelastuksen tähden tarvitaan perustelut alla olevalle M.Lutherin kirjoitukselle.
Martti Luther rakasti teitä uudestikastajia ja juutalaisia huom!.

Martti Luther:
Uudestikastajat menettelevät siis vaarallisesti kaikissa asioissa. He eivät ole epävarmoja ainoastaan omassa asiassaan, vaan he toimivat myös edellä mainittuja raamatunlauseita vastaan. Omasta päästään ja vastoin Jumalan tahtoa he keksivät erotella ihmisiä. Vaikka he arvelisivatkin, etten vielä ole heitä kyllin pätevästi kumonnut, heidän täytyy kuitenkin kaikessa riidanhalussaankin vähintään pelästyä ja huolestua siitä, että he tekevät väärin uudestikastaessaan noin epävarmojen perusteiden nojalla. Mutta koska he ovat epävarmoja, seuraa jo siitä, että he toimivat väärin. Sillä jumalallisissa asioissa ei saa olla epävarma, vaan niissä pitää pelata varman päälle.

Jos uudestikastaja ei ole itsepäinen, vaan valmis oppimaan, hänkin voi kuulla, että samoin kuin Johannes tuli uskovaksi ja pyhäksi, kun Kristus tuli ja puhui äitinsä suulla, niin myös lapsi tulee uskovaksi, kun Kristus kasteessa puhuu hänelle kastajan suulla. Onhan se hänen sanansa ja hänen käskynsä, eikä hänen sanansa voi olla vaikuttamatta. Uudestikastajankin täytyy myöntää, että asia saattaa todella olla näin. Hän ei voi sitä lopultakaan täysin kiistää eikä sitä Raamatulla kumota. Jos taas hän ei voi sitä lopullisesti eikä pätevin perustein kiistää, hän ei myöskään voi aina pitäytyä uudestikasteeseen. Mikäli hän edelleen haluaa puolustaa uudestikastamista, hänen on ensin aukottomasti todistettava, että lapset kastetaan ilman uskoa. Olen siis mielestäni riittävän selvästi todistanut, että heidän perustelunsa ovat epävarmoja ja pelkkää röyhkeyttä.

Vaikka he pystyisivätkin varmasti osoittamaan, että lapset ovat kasteessa ilman uskoa, sillä ei olisi minun mielestäni mitään merkitystä. Haluaisin silloinkin mielelläni tietää, millä perusteella he arvelevat todistavansa, että lapset olisi kastettava uudestaan, jos he myöhemmin uskovat tai tunnustavat uskonsa. Ei nimittäin riitä, että he sanovat: “Lapset on kastettu ilman uskoa, sen vuoksi heidät on kastettava uudelleen.” Heidän on myös perusteltava väitteensä.

Sinä sanot ehkä: “Kaste on väärä.” Entä sitten, onhan se joka tapauksessa kaste. Itsessään se on aivan oikea kaste, siitä huolimatta, vaikka se olisikin otettu väärin vastaan. Sillä sanat on lausuttu ja kaikki, mikä kasteeseen kuuluu, on tehty yhtä täydellisesti kuin silloin, kun usko on läsnä. Jos joku asia on itsessään oikea, niin ei sitä ole sen vuoksi toistettava, että se on otettu väärin vastaan. Poistettakoon vääryys, niin kaikki tulee oikeaksi ilman toistamistakin. Abusus non tollit substantiam, imo confirmat substantiam. Väärinkäyttö ei muuta asian olemusta; ilman olemusta ei voi olla edes väärinkäyttöä.

Jos nyt usko tulisi vasta kymmenen vuotta kasteen jälkeen, miksi silloin olisi kastettava uudestaan. Onhan kasteessa tapahtunut kaikki tarpeellinen ja se on toimitettu oikein. Nyt kastettu vain uskoo kuten kaste vaatii. Eihän usko ole kastetta varten, vaan kaste on uskoa varten. Kun siis usko tulee, silloin kaste tulee täydelliseksi, ja uudestikastaminen on turhaa.

Kuka on ensimmäinen ja rohkea antamaan todistuksensa omasta uudestikastekäsityksestään ja itse valitusta uskosta ja valehtelemisesta että muka ollaan uudestisynnytty heti kun ollaan upoksista nostettu?
Tämä ei ole pilaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu