3000km

Kumpikin epätyydyttävässä suhteessa omalla tahollaan, välimatkaa 3000km, ja välissä uskomaton vetovoima. Tavattu kaksi kertaa, ja sellaista salamarakkautta ei kumpikaan kokenut ikinä ennen. Pahalta kuulostaa...?
51706
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hola!

En saanut unta, joten lähdin katsomaan onko muilla samanlaisia ajatuksia...

Itse asun 4500 km päässä omasta armastuksestani. Asuttiin jo viime talvena vähän aikaa yhdessä, rakkahainen oli lomalla täällä pari viikkoa sitten ja nyt olen itse menossa Suomeen heinäkuuksi.

Hyvää kannattaa odottaa.

Ai niin. Tavattiin Malagan keskustassa El Corte Ingles-tavaratalon edessä ja siitä ei mennyt kuin kaksi viikkoa ennen kuin doorikseni muutti meille. En ole katunut, vaikka ero ja välimatka ovatkin välillä pitkiä.

Äänestä

Barcelona Loma Kaunis nainen
siitä se alkoi, tosin ollaan tavattu vasta kerran mutta pian tavataan uudestaan (toivottavasti pian).
Ei ole kyllä meillä kummallakaan kokemuksia samasta mutta kokeillaan silti.
Ja mikäs siinä pahalta kuulostaa? ei minusta mikään :)

Äänestä
  • ...että minulla on poikaystävä ja hänellä tyttöystävä :( Ja se, ettei parin tapaamisen jälkeen uskalla ryhtyä mihinkään hyvin radikaaleihin ratkaisuihin näiden toisten puoliskojemme suhteen.

    Ehkä näemme taas ensi syksynä, ja asiaan tulee lisää selvyyttä...*kärsii*

    Äänestä

  • Hilma kirjoitti:

    ...että minulla on poikaystävä ja hänellä tyttöystävä :( Ja se, ettei parin tapaamisen jälkeen uskalla ryhtyä mihinkään hyvin radikaaleihin ratkaisuihin näiden toisten puoliskojemme suhteen.

    Ehkä näemme taas ensi syksynä, ja asiaan tulee lisää selvyyttä...*kärsii*

    ... nyt on pakko sanoa että en osaa kyllä sanoa mitään. Kysymys on että rakastatteko näitä nykyisiä? jos ette niin mikäs hyöty sitä suhdetta on jatkaa. Toisaalta voidaan kysyä että onko kyse rakkaudesta vai ihastumisesta tämän toisen kanssa.

    Äänestä

  • el loco kirjoitti:

    ... nyt on pakko sanoa että en osaa kyllä sanoa mitään. Kysymys on että rakastatteko näitä nykyisiä? jos ette niin mikäs hyöty sitä suhdetta on jatkaa. Toisaalta voidaan kysyä että onko kyse rakkaudesta vai ihastumisesta tämän toisen kanssa.

    Tapasimme vain kaksi kertaa lyhyen ajan sisällä lähes vuosi sitten, ja siinä oli jotain käsittämätöntä vetovoimaa ihan ensimmäisestä sekunnista alkaen. En ole ihminen, joka uskoo rakkauteen ensi silmäyksellä, joten rationaalinen puoli minussa ei hyväksy tällaista hulluutta lainkaan.

    Ja koska emme ole tavanneet nyt pitkään aikaan (vaan olemme olleet yhteydessä vaan sähköpostin ja puhelimen välityksellä), niin en pysty sanomaan, onko koko juttu totta vai jonkinlaista hullua kuvitelmaa.

    Nykyistä poikaystävääni rakastan erilaisella tavalla, joka ei edes aluksi ollut samanlaista magneettisuutta, kuin nyt tämän henkilön kanssa. Juuri sellaisella tavalla, jonka olen aina ennen ajatellut olevan rakkautta; sellaista kärsivällistä yrittämistä ja toisen hyväksymistä sellaisena kuin hän on...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hilma kirjoitti:

Kumpikin epätyydyttävässä suhteessa omalla tahollaan, välimatkaa 3000km, ja välissä uskomaton vetovoima. Tavattu kaksi kertaa, ja sellaista salamarakkautta ei kumpikaan kokenut ikinä ennen. Pahalta kuulostaa...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu