Joo, siitä on siis kyse. Tuo mun mieheni siis mässää ihan helvetisti jokasella aterialla ja mua ällöttää. Oon miettiny, että onko normaalia esimerkiksi se, että tämä herra syö 6-8 palaa leipää munakkaalla aamupalaksi, tai kaksi kukkurallista lautasellista lämmintä ruokaa lounaaksi? Ja se ei edes liiku päivän aikana paljon paskaakaan, eli painoa on. Ja vielä valittaa siitä, että on niin lihava.
Mulla on aika hankalaa kattoa tuota sen syömistä, koska rehellisesti sanottuna se inhottaa mua.
Olen koittanu puhua asiasta ja tuo sanoo, että ei voi itselleen mitään. On kuulemma "niin helppo sortua syömään täällä länsimaissa". Ei siis edes yritä muuttaa käyttäytymistään, vaan nojaa aina johonkin tekosyyhyn, miksei voi tai pysty. Emmä sitten tiedä, että sairastaako se jotain ahmimishäiriötä. Siitäkin olen maininnut ja hän on sanonut, että mahdollisesti. Mutta ei tee asialle mitään.
Mun pää kohta räjähtää ja mun on tosi vaikea pidätellä aina itseäni, kun tekis mieli sanoa sille joka sen syömiskerta, että kato nyt tuota ja katto itteäs, hyi helvetti. Ja tiedän, että ei sen pidä muuttua mun tahtoni mukasesti, vaan mun täytyy jotenki saada tämä asia selvitettyä itteni kanssa. Se kai muuttuu omaa tahtiaan, jos muuttuu. Mutta mä en oikein tiedä, että mitä tehdä. Välitän kuitenkin tuosta tyypistä paljon.
Oisko jollain jotain lohduttavaa sanottavaa tai omakohtaista kokemusta tällaisesta? Olisin todella kiitollinen kaikesta palautteesta.
Ja oli helpottavaa avautua.
Mulla on aika hankalaa kattoa tuota sen syömistä, koska rehellisesti sanottuna se inhottaa mua.
Olen koittanu puhua asiasta ja tuo sanoo, että ei voi itselleen mitään. On kuulemma "niin helppo sortua syömään täällä länsimaissa". Ei siis edes yritä muuttaa käyttäytymistään, vaan nojaa aina johonkin tekosyyhyn, miksei voi tai pysty. Emmä sitten tiedä, että sairastaako se jotain ahmimishäiriötä. Siitäkin olen maininnut ja hän on sanonut, että mahdollisesti. Mutta ei tee asialle mitään.
Mun pää kohta räjähtää ja mun on tosi vaikea pidätellä aina itseäni, kun tekis mieli sanoa sille joka sen syömiskerta, että kato nyt tuota ja katto itteäs, hyi helvetti. Ja tiedän, että ei sen pidä muuttua mun tahtoni mukasesti, vaan mun täytyy jotenki saada tämä asia selvitettyä itteni kanssa. Se kai muuttuu omaa tahtiaan, jos muuttuu. Mutta mä en oikein tiedä, että mitä tehdä. Välitän kuitenkin tuosta tyypistä paljon.
Oisko jollain jotain lohduttavaa sanottavaa tai omakohtaista kokemusta tällaisesta? Olisin todella kiitollinen kaikesta palautteesta.
Ja oli helpottavaa avautua.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Tiedä nyt siitä lohduttavuudesta, ilmeistä on että miehesi läskistyy entisestään ja sellaisen kanssa sinun on tultava toimeen.
Naisten suurin harha on että he kautta aikain ovat uskoneet kykyynsä opettaa tai muuttaa miestä, usko pois ei onnistu, äijäsi on mitä on.
Jos välität tyypistä ja rakastatte toisianne niin älä pilaa suhdettanne nalkuttamisella, sillä juuri niin äijäsi asian tajuaa.
tarkkaile myöskään sinun syömisiäsi niin kuin monet "herrasmiehet"? Voit siis lappaa suklaata levykaupalla töllön ääressä ja romantiikka sen kuin kukoistaa? Hyvin on pullat uunissa, jos sen oikein ymmärtää. :)
Probleema vain on että tilanne johtaa ennenpitkää siihen että sohva jää pieneksi moiselle romantiikalle, ja sänkykin pitää tehdä kakkosnelosista :)
Alat ostamaan sellaista ruokaa mitä sen äijän on syötävä. Muuta ruokaa ei sitten osteta, sinä huolehdit ruokaostoksista ja tilin tilanteesta riippuen ostat halvempaa ja vähän kalliimpaa ruokaa. Sitten jos äijä jatkaa salaa mäkkäri ja hesen linjaa, anna sille kotiarestia. Painot jalkoihin, se ei niitä pois saa, jos ei pysty kumartumaan alas asti ison mahansa ansiosta.
Ite tosiaan syön normaalisti ja oon hoikka. Ja kun meillä on omat tilit ja omat rahat, niin paha alkaa kontrolloimaan ruokaostoksia, etenkin kun me kumpiki tehdään niitä sen mukaan, jos jotain puuttuu. Tuo toinen vaan omilla reissuillaan ostaa sitte kaikkee muutakin, ku mitä pitäisi. Miten voin edes määrätä pelkästään itseni meidän ostosten tekijäksi, eihän kumpikaan kuitenkaan mitään holhottavia tässä ole...?
Ongelmaa on myös siinä, että jos mulla joskus tekee mieli syödä jotain herkkuja, niin jätän usein ne ostamatta sen takia, koska mies ei pysty pidättelemään itseään ja osallistuu innokkaana "sessioon". Mun pitää siis salaa joskus ostaa esim. karkkipussi. Tää tilanne on melko ahdistava. Ärsyttää, että joku voi olla niin houkutuksille altis ja luonteen lujuutta ei ole nimeksikään. Sen "ryhdistäytymisetkin" kestää enintään viikon ja repsahdus tapahtuu aina uudestaan ja uudestaan. HUOOOOH.
Jotain postittivistakin tuosta löytyy, pysyt itse hoikkana kun voit vain salaa syödä karkkia :)
Anna läskin syödä, älä turhaan ressaa.
Tämähän ei ole pelkästään ns. "ällötysongelma", vaan olisi syytä olla huolissaan miehen terveydesta. Ylipaino ja epäterveellinen ravinto edistävät monien sairauksien syntyä. Toki tuohon on vaikea puuttua jos mies ei itse halua tehdä asialle mitään. Ehkä hän tarvitsisi lääkärin tai ravitsemusterapeutin apua, mutta siihenkin täytyisi tietty löytyä oma motivaatio. Ehkä teille voisi löytyä joku mukava yhteinen liikuntaharrastus, niin ehkä mieskin voisi saada siitä kipinää terveysasoita kohtaan.
Ai , se on länsimaan vika kun miehes on possu. osta sille kuntopyörä vaikka ja pakota se polkemaan sitä niin voi kuntokin nousta joskus
"pakota se polkemaan sitä niin voi kuntokin nousta joskus "
-juu pakottamallahan niitä pysyviä tuloksia saakin aikaiseksi. X)
Ei tuohon oikeen voi mitää tehä, sano et tykkäät enempi laihoista miehistä ja kato muuttuuko se tai vaiha miestä :D
On kokemusta, kuulostaa ihan tutulta. Tämä tapaus lisäksi odotti kyllä minun pysyvän hoikkana mutta itse räjähti käsiin sen jälkeen kun suhteemme alkoi. Ilmeisesti sitten, kun oli naisen saanut, ei enää tarvinnut tsempata. Kun esim. ruokailimme seisovasta pöydästä niin hän oli vetäissyt ekan kukkurallisen annoksen ennen kuin itse ehdin pöytään istumaan (hänen käytöstapansa nimittöin olivat ihan oma lukunsa), karkkia hän mätti suuhunsa kourallisina eikä yksittäisinä jne.
Eihän se voinut jatkua kovin pitkään. En enää voinut kuvitellakaan seksiä hänen kanssaan, en ruokailuhetkiä hänen kanssaan, en yhdessä ulkona syömistä tai elokuvia tms hänen kanssaan...
Ei hyvältä vaikuta.
Kuulostaapa tutulta...
Mullakin oli joskus moinen mies, ihan hillitöntä porsastelua! Ja just seisovassa pöydässä lautanen kerta toisensa jälkeen kukkuroilleen, sekaisin lihapadat ja kermahyytelöt ja eikun naamariin vaan..menee kyllä seuralaiselta ruokahalu kun moista lappaamista seuraa vierestä...teekupilliseen 8palaa sokeria, karkkia kilokaupalla..
Ja sitten välillä parin-kolmen kuukauden katumusharjoituksia: lenkkeilyä ja niukkaa ravintoa ja äksyilyä..kunnes taas ruvetaan syömään=ahmimaan.
Tällaista se on se BEDiläisen elämä. Olisi tosiaan ihanaa, jos saisit miehesi käymään ihan psykologilla (ravitsemusterapeutilla ei monet syömishäiriöiset tee kaiketi mitään, koulussa jo ne siellä jankattavat lautasmallit on opittu). Itse liikuttuisin aivan kyyneleisiin asti, jos pitkäaikainen miesystäväni alkaisi tukea minua tämän samaisen ongelman kanssa.
Ehdottaisinkin, että sinä ehdottaisit miehellesi tuota psykalla käyntiä, tarjoudu itse lähtemään mukaan jos toista kammottaa mennä yksin. Jos asialle ei tehdä pian mitään, se jää ikuiseksi ongelmaksi.
no ei kyl kuulosta toi mies miltään syömishäiriöiseltä.. pelkästään laiskalta ja makealle persolta ihmiseltä :)
BEDiläinen yleensä häpeää ahmimistaan/mässäilyjään ja pyrkii syömään yksin/salassa.
Niin, olen itekin miettinyt tuota BEDiä ja sanonutkin siitä hänelle, myöntää kyllä syömishäiriön mahdollisuuden. Ei kuitenkaan mihinkään terapiaan ole valmis lähtemään, olen siitäkin hänelle puhunut. Ei siis ota koko asiaa tosissaan, rakastaa liikaa sitä mässäämistä. Silti aina valittaa, kuinka lihava on ja vaipuu ajoittain sen takia epätoivoon, toivoisi muutosta, mutta ei pysty tekemään asialle mitään. Eikä ole tahtoa siihen.
Olen yrittäny kannustaa syömään terveellisesti, koittanu kertoa sille, miten sen syömät korkeahiilihydraattiset ruoka-aineet vaan lihottaa enemmän, mutta ei sitä kiinnosta paljonkaan. Koska ne "maistuu paremmalle kuin 'terveelliset' ruoat". Ja sillä on sellanen ajatus, että sitten KUN (tai siis jos) se alottaa tämän painonpudotusprojektin, pitää hänen kieltäytyä KAIKESTA ruuasta, liikkua paljon ja syödä käytännössä ei mitään. Ja mun korviin tuo kuulostaa idioottimaiselta, repsahdus ja ahmiminen vaan jatkuu tämän sairaalloisen kuurin jälkeen. Eikä se kyllä ainakaan näiden puolentoista vuotemme aikana ole tehnyt käytännössä mitään toimia asioiden edistämiseksi, valittanut vaan lihavuuttaan ja jatkanut mässäämistä.
Enkä tiedä oikein, että miten voisin tuota ihmistä tukea? Olen yrittänyt ja koittanut itse näyttää sille mallia, miten kannattaa syödä ja yrittänyt näyttää sille kuntoilemisen mallia. Ei auta. Aina vaan se käyttää ruuanlaitossa helvetisti rasvaa, suolaa, lisäaineita ja epäterveellisiä ruoka-aineksia. Liikkuminen tapahtuu lähinnä tietokoneen ja keittiön välillä. Olen nyt työssäkäydessäni huomannut, että se on mässännyt täällä "salaa" sinä aikana, koska eihän se missään töissä ole. Eilenkin se oli keittänyt puoli kiloa makaronia ja vetänyt sen lisäksi pitsan ja pasteijoita. Mua ärsyttää tollanen kyttääminen, mutta sitä tapahtuu jotenki automaattisesti nykyään mulla, koska tää asia vaivaa mua niin paljon. Kärsin siitä, että tuo ihminen ei selvästikään kuitenkaan voi hyvin. Enkä jaksaisi sille siitä aina muistuttaa ja sanoa, se vaan puolustelee itseään ja sama meininki jatkuu.
Mitä ihmettä teen, ahdistaa.
Ja kuten 2 6 viestissään kirjoitti, niin se alkaa vaikuttamaan juuri noin, ettei enää halua viettä ruokailuhetkiä hänen kanssaan. Sitä on nimittäin hirveetä katsoa ja mua nykyään alkaa melkein aina ahdistamaan niissä tilanteissa. Emmä kehtaa sen kanssa mennä esim. vanhempieni luokse syömään, koska ne tekee auttamattomasti liian vähän ruokaa (ts. normaalin määrän) verrattuna siihen, miten paljon tuo on tottunut syömään. Ja siinä saattaa käydä niin, että jos tämä herra ottaa ensimmäisenä ruokaa, ei muille enää jääkään. Se on äärimmäisen noloa.
Joka kerta, kun tehdään yhdessä ruokaa, se haluaa katsoa jotain leffaa tai telkkaria, ne ruokailuhetket on siis sidottu johonkin tollaseen. Itse taas olen tottunut, että ruokailuhetki on erillään tuollaisesta ruokapöydän ääressä. Asun tuon kanssa nykyään ja eihän sen kämpässä ole edes kunnon ruokapöytää... Tää tilanne auttamattomasti vaikuttaa myös minuun, koska joudun koko ajan olemaan tässä ilmapiirissä.
Kirjaimellisesti: JÄTÄ SE SIKA!
Tää viestin aloittaja-akka on ite vissiin joku viherpiipertäjä, jonka päivän ruuat on tyyliin pari salaatinlehtee. Ja sit nälissään vituttaa katella ku toinen syö kunnolla ja reilusti. Sääliks käy sun miestä, mä en jaksais katella tollasta kyttääjää. Keskittysit vaan ämmä omiin asioihis!
Jaa itse samanlaisena läskipaskana?Sääliks käy kyllä tätä mietsä,joskin eri syistä kuin väität.Erityisesti sääliksi käy tätä hyväsydämistä ja fiksua naista,joka yrittää autta,ja kaikesta huolimatta rakastaa,mutta toinen vain turpoo.Miten tuo seksielämäänkin vaikuttaa,kun ei mies viitsi pitää itseään rakastelukondiksessa.
No kaipa se kumppanillekkin kuuluu jos toinen ei pidä itsestään huolta ja paisuu kuin pullataikina. Ylipaino on vastenmielistä sukupuoleen katsomatta.
^ Heh, rakastan sua myös :) Peace!
Yksi hyvä tapa on että lopetat ruuan valmistamisen töiden jälkeen koska aikuinen mies ei kahta lämmintä ruokaa tarvitse. Itse lopetin illallisen syömisen noin 25 vuotiaana kun apino meinasi nousta vaikka liikuntaa harrastanut koko ikäni ja ole vielä 50v normaalipainoinen eikä ole hiorveästi kiloja tullut koska pitää rajoittaa sitä syömistä ja ei voi syödä ruokahalun mukaan vaan kattella mitä syö koska se heti näkyy kropassa. Teet ruokaa niin vähän ettei siitä tule kuin yhdet lautaselliset etttei mies syö liikaa. Teini-iässä tuollainen ruokamäärä meni helposti ja aina oli nälkä mutta ei enää aikuisena voi syödä niinkuin kasvuiässä.
Ei aikuista miestä voi holhota. Kirjoitin ylempänä omia kokemuksiani (2 6) ja totesin, että on ihan sama miten yritän kontrolloida syömistä silloin kun olemme yhdessä, koska heti kun silmäni välttää, hän syö salaa.
Eineksissä käytetyt arominvahvistusaineet lisäävät ruokahalua, tai pikemmin syömishimoa eikä todellista ruokahalua. Olen itse huomannut, että kun lopetin kokonaan eines- ja pikaruokien syömisen niin myös makeanhimoni on hävinnyt. Mutta jotta muutos voisi tapahtua niin miehen pitäisi itse sitoutua siihen ja haluta sitä.
Aloittajan on parasta ajatella nyt ennen kaikkea itseään, koska toista ihmistä hän ei pysty muuttumaan. Kannattaako viettää ainoasta elämästään monta tärkeää vuotta ahdistuneena asiasta, johon ei pysty vaikuttamaan ja joka ei mitä ilmeisimmin ole muuttumassa.
Näin tasa-arvon aikoina.. nauti "muodokkaasta" miehestäsi.. ;) ja rakasta jokaista lisäkiloa! Helli miestäsi.. tee enempi kotitöitä, ettei hän rasitu ja syö siksi suruunsa yms. Ehkä olet vaatinut häneltä liikaa ja antanut liian vähän huomiota.
Millon viimeksi olet kehunut hänen ulkomuotoaan? Ehkä hän alkaa huolehtia ulkonäöstään, jos hoidat asiat osaltasi kuntoon etkä rasita häntä liioilla vaatimuksilla.
Käythän itse jatkossa kaupassa ja valmistat miehellesi terveellistä ja maistuvaa ruokaa. Hänen ei tuossa tilanteessa pitäisi joutua itse ruokiaan tekemään, ettei lipsu. Houkuttele myös yhteisille kävelylenkeille.. vaikka lahjoen.
Tee siis vaikka puoli vuotta kaikki kotityöt, mies voisi ottaa vaikka palkatonta.. jos on ressiä tullut töitä tms. Ehkä rupee laihtumaan, ku saa olla öllötellä ilman paineita. Vie mies vaikka hemmottelulomalle ja huolehdi, ettei hän joudu rasittamaan itseään matkajärjestelyissä taikka maksamaan reissusta mitään.
Kun kohtelet miestäsi hyvin ja huomaavaisesti hemmotellen.. niin silloin hän alkaa laihtua. Tai sitten käy niinkuin naisille.. joiden miehiä samoin neuvotaan. Suapi persus levitä leviämistään ja pakko on rakastaa kiloista huolimatta! :)
Tartuit hyvään aiheeseen!
Minäkin olen hoikka ja sporttinen nainen, jolla on mies, joka on eräänlainen "tunnesyöppö". Miehellä on paino heilahdellut aika laajalla skaalalla, mutta nyt hän on onnistunut laihduttamaan vähähiilihydraattisella ruokavaliolla sopivalla tahdilla, eli siten, että paino on pudonnut hitaasti mutta varmasti.
Suurin ongelma sinun tilanteessasi lienee se, että miehesi ei oma-aloitteisesti halua lähteä ongelmaansa hoitamaan millään lailla. Olet varmaan yrittänyt jo kaikkesi, mutta voisitko vielä yrittää esittää asioita omalta kannaltasi sanomalla miehllesi esim. että "koska minä huolehdin itsestäni ja se on tärkeää myös sinun kannaltasi, niin voisitko sinä myös huolehtia itsestäsi, koska se olisi minulle tarkeää". Jos kertoo suoraan, kuinka pahalta tuntuu katsella miehen täysin epätervettä mässäilyä ja kertoo sen syyttelemättä, niin siitä voisi olla apua.
Minun mieheni pitää minun hoikkuuttani tosi tärkeänä, eikä hän voisi koskaan olla ylipainoisen naisen kanssa, mikä on ehkä sinullakin tilanne. Tässä on tietysti ristiriita, mutta kyllähän jokainen voi toivoa tietynnäköistä kumppania riippumatta omasta ulkonäöstään.
Tsemppiä sinulle!