VL:on ajoilta jopa tuhannesta vuodesta reilusti alle sataan vuoteen. Mikähän oli syynä Jumalan tuohon eliniän lyhentämiseen? Olisihan täällä nauttinut elämästä puoletkin tuosta, viisisataa vuotta vaikka.
Minkä ihmeen takia elinikä puotettiin
Mikko.
1258
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
120 vuotta asetettiin ihmisen korkeimmaksi eliniäksi. (1. Moos. 6:3)
Ehkä silloin on räjähtänyt jokin eläkepommi, jos eläkkeelle on päässyt 65-vuotiaana.
tuossapa piirros siltä ajalta.
http://koti.mbnet.fi/jrambon/Metuselah&Seem-s.gif
Minä teen sellaisen uudenvuoden luoauksen, että kirjoitan tällä palstalla vielä 114 vuotta.
Kysytkö tosissasi.
En
Vastauksesi voi käsittää kummallakin tavalla. En tiedä ja en ole tosissani.
No olipa nyt asia miten hyvänsä niin vastaan sitten niinkuin Raamatussa on siitä asiasta kerrottu. Lyhykäisesti se meni näin että se oli rangaistus ensimmäisen ihmisparin lankeemuksesta, eli kun he olivat tottelemattomia ja hylkäsivät Jumalan. Silloin Jumala päätti että olkoon ihmisen ikä "noin 100" vuotta, vaikka hän oli luonut ihmisen elämään ikuisesti paratiisissa. Näin ihmiset alkoivat kuolemalla kuolemaan eli eliniän kesto alkoi pikkuhiljaa vähenemään ja tultiin lopulta tuohon noin 100:n vuoteen.
Pitkän iän salaisuus.
1. Kun. 3:14
Ja jos sinä vaellat minun teitäni, noudattaen minun säädöksiäni ja käskyjäni, niinkuin sinun isäsi Daavid vaelsi, niin minä suon sinulle pitkän iän."
Nuo VT:n jutut patriarkkoja edeltavien ihmisten satojen vuosien elinijistä ovat juutalaisia taruja - selvää mytologiaa samoin kuin kertomukset jostain alkuaikojen paratiisista, ainakin mikäli tuolla ymmärretään todellisia maan päällä vallinneita olosuhteita.
Eivät kivikauden ihmisen elinolot ole voineet olla niin eriomaiset, että hän olisi pysynyt hengissä läheskään edes niin kauan kuin nykyihminen.
Eivät VT:n kertomukset ole mitään ainoalaatuisia: kreikkalaisissa tarustoissa tidetään muinaisesta Kulta-ajasta, jooloin ihmiset elivät jumalien yhteydessä. Sitten seurasi sortuminen Hopea-aikaan ja viimein rämetyttiin Rauta-aikaan jota elettin jo antiikin päivinä ja joka yhäti jatkuu. Siis aina mentiin vain huonompaan suuntaan.
Ei se nyt oikein kivikauden oloja muistuta nuo paratiisiolot, omenia ja hedelmiä on ollut yllin kyllin.
Se johtuu Mikko siitä kun 65 vuotiaana pääsee vanhuuseläkkeelle, nii eihän valtioilla olisi varaa maksaa eläkettä 800 vuotta. Ymmärräthän että Jumala katsoi viisaasti ja lyhensi ihmisiän siihen mitä se nyt on. Nyt valtiot pystyy jotenkin maksamaan sen eläkkeen muutamia vuosia kun ihmiset eläkkeellä elää. Naapurinikin ehti nauttimaan vanhuus eläkettään vain 2 kk. kun kuoli pois.
Jumala ei ole tarkoittanut että ihmisille maksetaan eläkkeitä vaan niin että sukukunnat pysyvät yhdessä ja huolehtivat omista vanhuksistaan. Iän lyhentäminen ei johdu siitä.
eräs selitys olisi tällainen:
muinoin ennen vedenpaisumusta maapallo kiersi aurinkoa lähempänä jolloin vuoden pituus oli 365 vrk;n sijasta ehkä100-200 vrk. Planeettaa suojasi liialta auringonpaahteelta vesisumukerros eli ilma oli hyvin kostea. Ihminen oli vielä silloin myös terveempi perimältään eikä ollut ehtinyt rappaeutua eli oli pitempi-ikäinen nykyisen vuodenpituuden mukaankin.
Vuoden pituus muuttui dramaattisesti siiloin kun vedenpaisumus tapahtui, joka toteutui kiertoradan muutoksen kautta. Maa siirtyi ulommalle radalle ja ilma jäähtyi. Jäähtymisen seurauksena vesisumu tiivistyi sateeksi ja aiheutti vedenpaisumuksen.
Tällaista teoriaa on joskus esitetty, en tiedä voiko sitä mitenkään todistaa faktaksi.