"Toronton eläintarhan homopingviinit ovat nyt virallisesti eronneet.
Kahta Afrikanpingviiniä, Buddya ja Pedroa ei voi enää kutsua pariskunnaksi, sillä Buddy on löytänyt naaraspuolisen kiinnostuksen kohteen.
Pingviinit hankittiin Toronton eläintarhaan lisääntymistarkoituksessa - Afrikanpingviinit, kun ovat harvinaisia. Asiat saivat kuitenkin odottamattoman käänteen, kun kaksi koirasta olivatkin kiinnostuneet vain toisistaan. Marraskuussa eläintarha ilmoittikin erottavansa Buddyn ja Pedron, jotta nämä pääsisivät lisääntymispuuhiin.
Buddya lykästi, mutta Pedro ei ole vielä löytänyt kumppania itselleen - kovista yrityksistä huolimatta. Pedro on jahdannut Thandiwey-nimistä naarasta jo useita viikkoa, mutta toistaiseksi tuloksetta.
Toronton eläintarhan kuraattori Tom Mason muistuttaa, ettei Pedron ja Buddyn suhteessa ollut mitään seksuaalista, vaikka nämä käyttäytyivätkin kuin pariskunnat. Ne muun muassa nukkuivat käpertyneenä toistensa kainaloihin.
Mason on lupaillut, että Buddy ja Pedro saavat palata yhteen taas keväällä - saavat ne jälkikasvua tai eivät.
BBC:n uutisesta kertoi ensin Suomessa Helsingin Sanomat."
http://www.iltalehti.fi/hullumaailma/2011121314939963_hu.shtml?ref=kn
sorry baddy, mut en voinut vastustaa ja olla pstämättä tätä ilouutista tänne :)

Vastaukset 2
Vanhimmat
vaihtoi myös lajia - nyt se on liskojen perään...
Buddy on nyt sitten virallisesti Bi ja Pedron vielä toistaiseksi ihan arkisesti h omo.