onko oikein?

hei!
Tämä tapahtui minulle viime kesänä kun olin myymässä torilla vihanneksia. Kysyisin onko se teidän mielestänne oikein?
Määräaikaisen työn Työsopimuksessa oli n.40 tuntia viikossa, mutta todellisuudessa ei annettu työtunteja kuin hieman yli 20 h viikossa. Sanoin että haluan lisää työtunteja, mutta en saanut.

Työvuoroja ei pyynnöistä huolimatta suostuttu ilmoittamaan etukäteen, vaikka pyysin. Työnantaja soitti joskus illalla 8-9 aikaan kun aamulla piti olla töissä kello 6. Jos työnantaja ei soittanut se tarkoitti ettei työtä seuraavana päivänä ollut. Vapaapäivän viettoa ei siis kuitenkaan päässyt suunnittelemaan ajoissa kun ei tiennyt ennen yötä onko seuraavana päivänä töitä vai ei.

Pari kertaa kun olin lähdössä töihin kello 5:30 pomo soitti ettei tänään tarvikkaan tulla.

Pari kuukautta oltuani. Koeaika oli juuri ehtinyt päättyä, sain parempaa työtä ja halusin lopettaa 2 viikkoa ennen kuin työsopimuksessa sanottiin. En muutenkaan enää kestänyt tätä työtä. Pomo sanoi nuivasti että kylläpä tempun tein mutta saan lopettaa. Kun tulin hakemaan viimistä palkkaa (maksettiin kirjekuoressa torilla?) toinen pomo haukkui että oikeasti heidän ei tarvisi maksaa minulle palkkaa viimeisessä kuussa tehdystä työstä, koska olin irtisanoutunut ennen määräaikaa, mutta koska he ovat niin hyviä ihmisiä, he maksaisivat tuon palkan. Minkäänlaista lomakorvausta 2,5 ajalta he eivät maksaneet. En tiedä olisiko pitänyt?

No...Mitä mieltä olette työnantajan käytöksestä?
1369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Koeajan puitteissa niin sinulla kuin työnantajallasikin oli oikeus purkaa työsuhde. Miten pitkän koeajan sovitte työsopimukseen? Mikäli olisit ollut tuon koeajan ( max 4 kk, muttei kuitenkaan yli puolet koko työsuhteen ajasta) ja olisit sen jälkeen purkanut työsuhteesi, sinulla olisi ollut periaatteessa korvausvelvollisuus työnantajaa kohtaan, kuten myös työnantajalla irtisanomisajan palkan maksu, mikäli hän olisi irtisanonut sinut.
Työvuorot olisi pitänyt olla etukäteen esim. kahden viikon ajaksi etukäteen.
Työsopimus sitoo molempia osapuolia, joten sinun olisi kuulunut saada sopimasi tuntimäärä, tosin rivien välistä voi lukea, että mikäli olisit sitä kovastikin vaatinut, työnantaja olisi voinut purkaa työsuhteen.
Lomakorvaus on maksettava työsuhteessa joko 35h-periaatteella tai työpäivien lukumäärään perustuvan laskentatavan perusteella, riippuen siitä kumpi täyttyy vai täyttyykö kumpikaan. Tod. näk. peruste olisi ollut tuo 35h.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


corazonado kirjoitti:

hei!
Tämä tapahtui minulle viime kesänä kun olin myymässä torilla vihanneksia. Kysyisin onko se teidän mielestänne oikein?
Määräaikaisen työn Työsopimuksessa oli n.40 tuntia viikossa, mutta todellisuudessa ei annettu työtunteja kuin hieman yli 20 h viikossa. Sanoin että haluan lisää työtunteja, mutta en saanut.

Työvuoroja ei pyynnöistä huolimatta suostuttu ilmoittamaan etukäteen, vaikka pyysin. Työnantaja soitti joskus illalla 8-9 aikaan kun aamulla piti olla töissä kello 6. Jos työnantaja ei soittanut se tarkoitti ettei työtä seuraavana päivänä ollut. Vapaapäivän viettoa ei siis kuitenkaan päässyt suunnittelemaan ajoissa kun ei tiennyt ennen yötä onko seuraavana päivänä töitä vai ei.

Pari kertaa kun olin lähdössä töihin kello 5:30 pomo soitti ettei tänään tarvikkaan tulla.

Pari kuukautta oltuani. Koeaika oli juuri ehtinyt päättyä, sain parempaa työtä ja halusin lopettaa 2 viikkoa ennen kuin työsopimuksessa sanottiin. En muutenkaan enää kestänyt tätä työtä. Pomo sanoi nuivasti että kylläpä tempun tein mutta saan lopettaa. Kun tulin hakemaan viimistä palkkaa (maksettiin kirjekuoressa torilla?) toinen pomo haukkui että oikeasti heidän ei tarvisi maksaa minulle palkkaa viimeisessä kuussa tehdystä työstä, koska olin irtisanoutunut ennen määräaikaa, mutta koska he ovat niin hyviä ihmisiä, he maksaisivat tuon palkan. Minkäänlaista lomakorvausta 2,5 ajalta he eivät maksaneet. En tiedä olisiko pitänyt?

No...Mitä mieltä olette työnantajan käytöksestä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu