On se nyt kuitenkin vielä lohdullista, että kukaan päättäjä ei voi tulla kotiini ja työntää suuhuni ruokaa, jota puska ja kumppanit vaatii ihmisten syövän ja josta itse sairastun eli perunaa, leipää ja sokeria, pastaa sekä riisiä ja margariinia. Eikä myöskään voi pakolla rokottaa minua vaarallisilla rokotteilla, jota ei ole testattu. On hyvä, että ihmiset ovat alkaneet ajatella itse ja kieltäytyvät järjettömyyksistä, joita meille yritetetään tuputtaa uhkailemalla ja halveksimalla toisinajattelijota ja niitä jotka uskaltavat puhua.
Itse olen sokeasti uskonut esimerkiksi ruisleivän terveellisyyteen, koska näin on aina opetettu. Kokeeksi näiden julkisten keskustelujen tiimoilta jätin ruisleivän ja kokojyväpastankin pois (muita viljatuotteita en ole syönytkään) ja loppui vatsa- ja suolistovaivat kuin seinään! Koin suunnilleen ihmeparantumisen, hämmästys oli niin suuri. Muutaman viikon jälkeen tein kokeen ja söin leipää jälleen. Seurauksena hirvittävät poltteet mahassa, järjetön pieretys, ilmavaivat, turvotus ja mahakivut. Ja näistä olen kärsinyt vuosia ja kuvitellut että ne kuuluvat ikään kuin asiaan. Eipä ole tarvinnut enää syödä sokerisia ja maissitärkkelyksellä soseutettuja ja aspartaamilla makeutettuja mahajugurtteja enää. Ketuttaa vaan se, etten aikaisemmin ole asiaa tajunnut eikä ole ollut näitä Antti Heikkilöitä, jotka kyseenalaistavat asioita ja ison rahan ahnehtijoita.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Minulla VHH on aikaansaattanut järjettömän pieretyksen. Hanuri soi kuin vetopasuuna ja pirun usein.
VHH ei aiheuta mitään, vaan joku ruoka-aine, mitä syöt!
Pieru tulee pääasiassa hiilihydraateista. Kaikki pierut eivät ole osoitus epäterveestä ruuasta, sillä herneet ja kaali nyt ovat sellaisia! utta jos syöt kaalia ILMAN VILJOJA, niin ei se pieretäkään niin!
http://www.iltasanomat.fi/terveys/ilmavaivat-hairitsevat-elamaa---mita-tehda/art-1288336026947.html
(En nyt löytänyt parempaa lähdettä tähän hätään!)
Tämänkin pieretysasian voi kokeilla itse. Minä testasin. Jos syö pelkkää kaalia ja vaik lanttua niin ei pieretä tippaakaan ja nam nam voin kanssa tai uuniss maustettuna. Mutta pelkkä leipä tekee semmoset kaasut että niillä kaasuttais hengiltä. Ei saa mennä laittamaan kaaliin ja lanttuun sokeria tai siirappia tai muuta. Sokeri panee kaalin käymään. Samoin vilja, joka on sokeroituvaa hiilaria. Siitähän se olutkin tehdään joten maha on kuin kiljupönttö em. ruokakombinaatiolla.