Miksi kristityistä tulee parhaita sotilaita?

Niin, miksiköhän kristityistä on aina tullut parhaita sotilaita ja veristen kansanmurhien toteuttajia? No tietenkin siksi, että kristinuskossa omilla aivoilla ajattelemista, järkeä ja oppineisuutta pilkataan avoimesti ja pidetään haittana. Tietenkin, koska järki ja logiikka ja kyky asioiden kyseenalaistamiseen voisi helposti kyseenalaistaa sokean typerän taikauskon ja ne mielikuvituskaverit.

Ei siis ole mikään ihme, että natsien keskitysleirien vartijoista lähestulkoon kaikki olivat kristittyjä. Tietenkin olivat, koska kristinusko oli tuolloin Saksan virallinen uskonto ja lähestulkoon kaikki kuuluivat kirkkoon. Ne harvat uskonnottomat ja ateistitkin olivat myös samoilla leireillä, tosin aidan toisella puolella, koska kristitty Saksa sulki ihan ensimmäisenä leireille kaikki jumalattomat kommunistit. Ja tietenkin kristittyjen vihaamat homot. Juutalaisten vuoro tuli vasta myöhemmin.

Jaroslav Hasek kirjoitti mainiossa klassikkoromaanissaan Kunnon sotamies Švejk seuraavasti (mikä kuvaa niin hyvin sitä, miksi kristityistä tulee parhaita sotilaita):

"Kun sotamies Švejk suoritti asevelvollisuuttaan ennen sotaa, hänet todettiin idioottina palveluskelvottomaksi. Sodan syttyessä hän sai heti käskyn astua palvelukseen, sillä sodassa tarvitaan ennen kaikkea idiootteja."

Kristityt ovat aina kautta historian olleet vallanpitäjien hyödyllisiä idiootteja. Eivätkä koskaan ole tätä edes tajunneet, tietenkään, koska ovat idiootteja, jotka eivät koskaan tajua mitään ja pitävät kaikenlaista järkeilyä paholaisen työnä.

Ihmiskunnan verinen kansanmurhahistoria on juuri sitä mitä se on kiitos kristittyjen idioottien, jotka sen kaiken mahdollistivat ja ennen kaikkea toteuttivat, mukisematta ja ainoatakaan kammottavaa käskyä koskaan kyseenalaistamatta.
8115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Näin on. Yksikään ateisti ei ole koskaan käynyt armeijaa tai osallistunut sotaan. Jos tulee totaalikieltäytyjä vastaan, niin 99% varmuudella hän on ateisti.
Ateisteja ei myöskään ole töissä yhdessäkään asetehtaassa.

Äänestä
  • Armaijaa tai asetehdasta ei tarvittaisi, jos Jumala osaisi johtaa. Suosittelen Jumalalle seppukua.

    Äänestä

Jeps.
Ateistit puolustavat maatansa kun uskovaiset hyökkäävät toisiin ja raiskaavat naisia ja lapsia huviksensa.

Nasistitinen saksa toisen maailmansodan aikana on hyvä esimerkki siitä mitä kristinusko tuo tullensansa,

Äänestä

" Ei siis ole mikään ihme, että natsien keskitysleirien vartijoista lähestulkoon kaikki olivat kristittyjä. Tietenkin olivat, koska kristinusko oli tuolloin Saksan virallinen uskonto ja lähestulkoon kaikki kuuluivat kirkkoon. "

..siinä yksi ateisti, joka ei ymmärrä koko kristinuskosta piiruakaan.

Jälleen kerran osoititte tietämättömyytenne / ymmärtämättömyytennen, vaikka viisaita kehutte olevanne. Kirjoitelmanne kyllä osoittavat poikkeuksestta aivan muuta, kuin asian käsittämistä.

" Ihmiskunnan verinen kansanmurhahistoria on juuri sitä mitä se on kiitos kristittyjen idioottien, jotka sen kaiken mahdollistivat ja ennen kaikkea toteuttivat, mukisematta ja ainoatakaan kammottavaa käskyä koskaan kyseenalaistamatta. "

...tuokin seltyksesi vahvisti aiemman sanomani.

Surkuteltavaa kuvaa ateisteista, ainakin enemmistöstä, toki joukossanne on joku jopa asiaoita ajatteleva ja ymmärätävä yksilö. Et kuulu niihin ymmärtäjiin.

Valitettavasti.

Äänestä
  • Surkuteltavaa kuvaa ateisteista, ainakin enemmistöstä, toki joukossanne on joku jopa asiaoita ajatteleva ja ymmärätävä yksilö. Et kuulu niihin ymmärtäjiin.

    Valitettavasti."

    Kumpi on typerämpi? Typerys vai henkilö joka luulee, että tämä typerys edustaa suurinosaa jostakin ihmisryhmästä?

    Äänestä

  • "..uudestikastettuja tuomittiin kuolemaan julmilla tavoilla. Heitä kidutettiin eri tavoin, poltettiin roviolla, mestattiin, hirtettiin, hukutettiin ja haudattiin elävältä. Heiltä riistettiin lapset ja omaisuus. Myös heidän teologisia kirjoituksiaan tuhottiin polttorovioilla. Tätä tapahtui kaikkialla uskonpuhdistuksen ajan Keski-Euroopassa mm. Sveitsin, Itävallan, Saksan, Hollannin, Belgian ja Ranskan kaupungeissa..."

    “Se että kapinamielisistä opin uskonkappaleista tulee rangaista miekalla, ei tarvitse lisätodisteita..myös silloin, kun on kyse pelkästään hengellisestä opinkappaleesta kiinnipitämisestä, kuten vauvojen kastaminen, perisynti,ja tarpeeton erottautuminen, niin me päätämme, että itsepäiset lahkolaiset täytyy näissäkin tapauksissa aina tappaa.” - Martti Luther

    Martti Luther juutalaisista:
    1) Juutalaisten synagogat ja koulut pitää polttaa maantasalle, mutta vain *meidän Herramme kunniaksi*.
    2) Juutalaisten talot pitää sytyttää tuleen.
    3) Kaikki rukouskirjat ja Talmud-tekstit pitää takavarikoida juutalaisilta, jotta he eivät voi levittää valheitaan.
    4) Rabbeja täytyy kieltää opettamasta uskontoaan, kuoleman tai raajan menetyksen uhalla.
    5) Juutalaiset eivät saa käyttää valtateitä.
    6) Kaikki hopea ja kulta täytyy takavarikoida juutalaisilta.
    7) Nuoret ja vahvat juutalaiset täytyy laittaa pakkotöihin.

    Kuulostaako tutulta? No tietenkin kuulostaa, koska sehän on natsien kuuluisa juutalaisohjelma, joka toteutettiin tarkasti Lutherin jokaisen teesin mukaisesti.

    30-vuotinen sota, joka tuhosi ja raunioitti puolet Euroopasta ja tuhosi ehkä kolmasosan Euroopan väestöstä, alkoi puhtaasti uskonsotana kristttyjen välillä.
    Hyödyllisiä idiootteja on tosiaankin piisannut...

    Molemmat tunnetut maailmansodat aloittivat kristityt valtiot ja ne käytiin etupäässä kristittyjen valtioiden kesken, joskin (sotaan myöhemmin liittyneillä) Japanilla ja Venäjällä oli tietenkin oma osuutensa toisessa maailmansodassa.

    Katolinen kirkko oli sotien ajan natsien vankkumaton tukija ja avustaja, joka ei koskaan sanallakaan tuominnut mitään natsien kammottavia hirmutekoja, vaikka samaan aikaan julisti välittömästi kirkonkiroukseen kenet tahansa homon tai huorintekijän. Sodan jälkeen papit ja jesuiitat auttoivat joukkomurhia suorittaneita saksalaisia natsiupseereita pakenemaan turvaan Etelä-Amerikkaan.

    "Paavi Pius XI suhtautui myönteisesti fasismiin. Hän uskoi Mussolinin pelastaneen Italian ja katolisen kirkon.... Mussolini itse oli harras katolinen."

    Myös Espanjan diktaattori Franco oli kirkonmiesten ylin ystävä ja hänen säälimättömissä teloituskomppanioissaan, jotka tappoivat arviolta 100000 kapinallista tai sellaiseksi epäiltyä ihmistä, oli lähes aina mukana pappeja. Samoin portugalin diktaattori Salazar sai kirkonmiehiltä vankkumattoman tuen ja hyväksynnän kaikille diktatuurinsa ihmisoikeuksien vastaisille toimille. Olihan Salazarin mottona konservatiivisiin arvoihin vetoava "Deus, Pátria e Familia" eli Jumala, Isänmaa ja perhe.
    Siis sitä samaa hyödyllistä idioottisakkia, käskyjä mitään kyseenalaistamatta tottelevia ja iloisesti joukkomurhia tekeviä kristittyjä kaikki tyynni sielläkin.

    Niin ja koko Suomen oikeushistorian ainoa ikinä annettu tuomio joukkotuhonnasta eli siis kansanmurhasta on annettu kristitylle papille, kuinkas muuten. Ei yllätä.

    http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/94813-ruandalaispappi-sai-tuomion-joukkotuhonnasta

    Ruanda oli muuten sattumoisin koko Afrikan kaikkein kristityin valtio, jossa noin 95% väestöstä oli kastettuja kristittyjä, siis paljon suurempi osuus väestöstä kuin esimerkiksi täällä Suomessa. Ja juuri Ruandassa tapahtui yksi pahimmista kansamurhista, jossa kristityt surutta teurastivat miljoonan toisia kristittyjä.
    Yhtään sen paremmin ei ole mennyt toisessa kristinuskon läpitunkemassa maassa Kongossa, jossa erilaiset sotilasjoukkiot ovat tehneet kammottavaa tuhoa jo vuosikymmeniä. Monia noista sotajoukoista ovat johtaneet kristityt pastorit, kuten nyt vaikkapa Laurent Nkunda, helluntalainen pastori ja sotarikollinen. Tai Josep Kony, joka perusti pahamaineisen Herran Vastarinta-armeijan. Sekä Nkundan että Konyn joukkoja on syytetty esimerkiksi joukkomurhista, sieppauksista, lapsisotilaiden käytöstä, ihmisten silpomisista ja joukkoraiskauksista.

    Äänestä

Kristinuskon on kyllä historian verisin uskonto, ainoastaan kristity pyrkivät siloittelemaan ja selittelemään että "ei ne ollut aitoja kristittyjä" kun samalla saa lukea jatkuvasti kristittyjen tekemistä hirmuteoista sekä suomesta että muualata maailmassa.

Se on ironiaa parhaimmillaan.

Äänestä

Mielenkiintoista tuo teidän vihaitsepuhelu.Eikö elämässä muuta tekemistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hieno homma kirjoitti:

Niin, miksiköhän kristityistä on aina tullut parhaita sotilaita ja veristen kansanmurhien toteuttajia? No tietenkin siksi, että kristinuskossa omilla aivoilla ajattelemista, järkeä ja oppineisuutta pilkataan avoimesti ja pidetään haittana. Tietenkin, koska järki ja logiikka ja kyky asioiden kyseenalaistamiseen voisi helposti kyseenalaistaa sokean typerän taikauskon ja ne mielikuvituskaverit.

Ei siis ole mikään ihme, että natsien keskitysleirien vartijoista lähestulkoon kaikki olivat kristittyjä. Tietenkin olivat, koska kristinusko oli tuolloin Saksan virallinen uskonto ja lähestulkoon kaikki kuuluivat kirkkoon. Ne harvat uskonnottomat ja ateistitkin olivat myös samoilla leireillä, tosin aidan toisella puolella, koska kristitty Saksa sulki ihan ensimmäisenä leireille kaikki jumalattomat kommunistit. Ja tietenkin kristittyjen vihaamat homot. Juutalaisten vuoro tuli vasta myöhemmin.

Jaroslav Hasek kirjoitti mainiossa klassikkoromaanissaan Kunnon sotamies Švejk seuraavasti (mikä kuvaa niin hyvin sitä, miksi kristityistä tulee parhaita sotilaita):

"Kun sotamies Švejk suoritti asevelvollisuuttaan ennen sotaa, hänet todettiin idioottina palveluskelvottomaksi. Sodan syttyessä hän sai heti käskyn astua palvelukseen, sillä sodassa tarvitaan ennen kaikkea idiootteja."

Kristityt ovat aina kautta historian olleet vallanpitäjien hyödyllisiä idiootteja. Eivätkä koskaan ole tätä edes tajunneet, tietenkään, koska ovat idiootteja, jotka eivät koskaan tajua mitään ja pitävät kaikenlaista järkeilyä paholaisen työnä.

Ihmiskunnan verinen kansanmurhahistoria on juuri sitä mitä se on kiitos kristittyjen idioottien, jotka sen kaiken mahdollistivat ja ennen kaikkea toteuttivat, mukisematta ja ainoatakaan kammottavaa käskyä koskaan kyseenalaistamatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu