En ymmärrä itseäni yhtään.. Kuka hitto minä oikein olen?! Miksi mä oon näin tuuliviiri? Mä en kestä tätä..
Tapasin ihanan miehen marraskuussa ja alkoi seurustelu. Heti alussa alkoivat vaikeudet.. Olin epävarma, enkä oikein tiennyt mitä tunsin.. Välillä luulin olevani hyvin rakastunut ja välillä ahdisti ihan pirusti! En halunnut lopettaa suhdetta, halusin kuitenkin katsoa mihin se johtaa.. Mutta silti välillä oli niin vaikeaa.. Mies on ihana! Parasta, mitä voisin kuvitella saavani.. Vika ei ollut siinä.. Ehkä ajattelin vielä liikaa exääni, josta olin eronnut tämän nykyisen tavattuani reilu vuosi sitten.. Ero oli vaikea, enkä tahtonut millään päästää hänestä irti.. Mutta tuli siis tämä uusi mies. Silloin tunsin, että exästä oli pakko luopua; ei olisi enää tulevaisuutta hänen kanssaan.
Tunteeni mieheen olivat siis alusta asti välillä ristiriitaisia, mutta silti jokin sai minut jäämään tähän suhteeseen.. En tiedä mikä.. Mutta jokin pisti eroa vastaan.. Suhde eteni. Välillä tunsin, miten älyttömän rakastunut olin! Se tuntui mielettömän hienolta! Mutta sitten taas välillä iski kausi, kun en enää taas tiennyt mistään.. Puhuin tästä miehelleni, joka oli ihanan ymmärtäväinen! Helpotti kun sai puhua.. Suhde siis eteni ja nuo ns "ahdistuskohtaukset" vähenivät ja helpottuivat. Päätimme muuttaa yhteen. Saimme kivan asunnon ja olin innoissani muutosta. Mutta vähän sen jälkeen kun olimme muuttaneet, tuli taas pikkaisen sellainen olo, että en ehkä sittenkään tiedä, onko tässä elämäni mies.. Että jospa se onkin se exä.. Hölmöä! Vaikka en edes haluaisi exäni kanssa enää olla.. Mutta välillä tuntuu, etten saa häntä mielestäni, vaikka kuinka haluankin! Kamalaa.. Toivoisin vain niin kovasti, että tämä nykyiseni olisi elämäni mies..
No, kun olimme vähän aikaa asuneet yhdessä, saimme kuulla uutisen: olin raskaana! Ensiksi iski pieni paniikin poikanen, mutta hetken asiaa mietittyäni tuntui todella hyvälle! Ihanaa! Meille tulee vauva! Taas tunsin, miten älyttömän rakastunut tähän mieheen olin. Tai siis.. Tunsin, miten paljon todella tätä miestä rakastan.. Hän on ihana ihminen ja minun paras ystäväni.. Hänelle voin puhua ihan kaikesta.. Hänen kanssaan koen oloni turvalliseksi.. Ja tuon ihmisen kanssa saisin vauvan =) Upeaa..
Mies lähti pian uutisen jälkeen toiselle paikkakunnalle töihin ja emme nähneet kahteen viikkoon. Heti samana päivänä miehen lähdettyä iski kova ikävä. Itkin ja itkin =( Miten tuota miestä rakastankaan! Onneksi en aikanaan luovuttanut! Ajattelin.. Ikävä kasvoi päivien myötä ja tunsin hyvin vahvasti sisälläni tunteen, että tuossa on nyt Se Oikea. Tuntui, että nyt olen varma asiasta. Tuntui, että haluaisin mennä hänen kanssaan kihloihin ja naimisiin.. Tunne oli niin hyvä..
Sitten pääsin lähtemään miehen perässä hänen työ paikkakunnalleen. Nyt olen kesän täällä. Yksin, ei kavereita.. En tunne täältä ketään.. Paitsi miehen vanhemmat.. On taas tullut tunne, etten sittenkään tiedä.. Mutta olen raskaana.. Ei ole enää poispääsyä.. Enkä usko, että lähtisinkään, vaikka en raskaana olisikaan.. Jokin vain saa minut jäämään tähän suhteeseen.. Enkä ymmärrä mikä! Rakkaus?
Harmittaa.. Miksi tuo ihana tunne taas hävisi? Mihin se meni? Meillä kuitenkin menee hyvin.. Ei ole asiaa, mistä emme voisi puhua.. Ja mieheni on täysin varma tunteistaan.. Haluaa elää kanssani loppuelämäni.. Ja on siihen suuntaan vihjaillut, että kosii juhannuksena.. Enkä tiedä mitä teen.. Toisaalta haluan kihloihin hänen kanssaan, sillä aina niinä hetkinä, kun tuo upea tunne tulee, se tuntuu juuri oikealta ratkaisulta.. Mutta sitten tulee välillä näitä sumia.. Höh.. Tämä raastaa sisintä.. Miksen vain voi koko ajan tuntea tuota tunnetta?? Miksen..?
Vai tätäkö se on parisuhteen arki? Ei aina voi olla niin rakastunut? Vai pelkäänkö minä jotain? Hylkäämistä? Olen kaksi kertaa jo avoliitossa asunut.. Miksi tämä tällä kertaa onnistuisi? Jo kaksi kertaa olen "avoeron" kokenut.. Viimeisin oli todella vaikea.. En millään olisi halunnut erota.. Hänen jälkeensä en voinut kuvitellakaan olevani muiden kanssa koskaan.. Kunnes tämä nykyinen astui kuvioihin.. Mutta exäni alkoi soitella yhä enemmän perääni saaden päätäni entistä enemmän sekaisin! Hän ei lopeta, vaikka olen pyytänyt.. Aargh! Mitä teen? Tuntuu välillä että sekoan!
Miestäni en halua jättää.. Haluaisin vain tuntea tuon ihanan tunteen koko ajan! Miksi se ei ole mahdollista? Mikä ihme minua vaivaa??! Lapsesta olemme molemmat onnellisia. Odotamme tulevia kuukausia innolla =) Tiedän että rakastan miestäni, mutta miksi sitten välillä tulee näitä hetkiä, kun en halua hänen koko ajan koskevan itseeni.. Tai kun hänen naamansakin jo ärsyttää minua.. Kun välillä hän taas on maailman suloisin olento.. Blaah.. Tämä nyt oli vain tällainen purkaus.. Helpotti edes hiukan. Kiitos.
Tapasin ihanan miehen marraskuussa ja alkoi seurustelu. Heti alussa alkoivat vaikeudet.. Olin epävarma, enkä oikein tiennyt mitä tunsin.. Välillä luulin olevani hyvin rakastunut ja välillä ahdisti ihan pirusti! En halunnut lopettaa suhdetta, halusin kuitenkin katsoa mihin se johtaa.. Mutta silti välillä oli niin vaikeaa.. Mies on ihana! Parasta, mitä voisin kuvitella saavani.. Vika ei ollut siinä.. Ehkä ajattelin vielä liikaa exääni, josta olin eronnut tämän nykyisen tavattuani reilu vuosi sitten.. Ero oli vaikea, enkä tahtonut millään päästää hänestä irti.. Mutta tuli siis tämä uusi mies. Silloin tunsin, että exästä oli pakko luopua; ei olisi enää tulevaisuutta hänen kanssaan.
Tunteeni mieheen olivat siis alusta asti välillä ristiriitaisia, mutta silti jokin sai minut jäämään tähän suhteeseen.. En tiedä mikä.. Mutta jokin pisti eroa vastaan.. Suhde eteni. Välillä tunsin, miten älyttömän rakastunut olin! Se tuntui mielettömän hienolta! Mutta sitten taas välillä iski kausi, kun en enää taas tiennyt mistään.. Puhuin tästä miehelleni, joka oli ihanan ymmärtäväinen! Helpotti kun sai puhua.. Suhde siis eteni ja nuo ns "ahdistuskohtaukset" vähenivät ja helpottuivat. Päätimme muuttaa yhteen. Saimme kivan asunnon ja olin innoissani muutosta. Mutta vähän sen jälkeen kun olimme muuttaneet, tuli taas pikkaisen sellainen olo, että en ehkä sittenkään tiedä, onko tässä elämäni mies.. Että jospa se onkin se exä.. Hölmöä! Vaikka en edes haluaisi exäni kanssa enää olla.. Mutta välillä tuntuu, etten saa häntä mielestäni, vaikka kuinka haluankin! Kamalaa.. Toivoisin vain niin kovasti, että tämä nykyiseni olisi elämäni mies..
No, kun olimme vähän aikaa asuneet yhdessä, saimme kuulla uutisen: olin raskaana! Ensiksi iski pieni paniikin poikanen, mutta hetken asiaa mietittyäni tuntui todella hyvälle! Ihanaa! Meille tulee vauva! Taas tunsin, miten älyttömän rakastunut tähän mieheen olin. Tai siis.. Tunsin, miten paljon todella tätä miestä rakastan.. Hän on ihana ihminen ja minun paras ystäväni.. Hänelle voin puhua ihan kaikesta.. Hänen kanssaan koen oloni turvalliseksi.. Ja tuon ihmisen kanssa saisin vauvan =) Upeaa..
Mies lähti pian uutisen jälkeen toiselle paikkakunnalle töihin ja emme nähneet kahteen viikkoon. Heti samana päivänä miehen lähdettyä iski kova ikävä. Itkin ja itkin =( Miten tuota miestä rakastankaan! Onneksi en aikanaan luovuttanut! Ajattelin.. Ikävä kasvoi päivien myötä ja tunsin hyvin vahvasti sisälläni tunteen, että tuossa on nyt Se Oikea. Tuntui, että nyt olen varma asiasta. Tuntui, että haluaisin mennä hänen kanssaan kihloihin ja naimisiin.. Tunne oli niin hyvä..
Sitten pääsin lähtemään miehen perässä hänen työ paikkakunnalleen. Nyt olen kesän täällä. Yksin, ei kavereita.. En tunne täältä ketään.. Paitsi miehen vanhemmat.. On taas tullut tunne, etten sittenkään tiedä.. Mutta olen raskaana.. Ei ole enää poispääsyä.. Enkä usko, että lähtisinkään, vaikka en raskaana olisikaan.. Jokin vain saa minut jäämään tähän suhteeseen.. Enkä ymmärrä mikä! Rakkaus?
Harmittaa.. Miksi tuo ihana tunne taas hävisi? Mihin se meni? Meillä kuitenkin menee hyvin.. Ei ole asiaa, mistä emme voisi puhua.. Ja mieheni on täysin varma tunteistaan.. Haluaa elää kanssani loppuelämäni.. Ja on siihen suuntaan vihjaillut, että kosii juhannuksena.. Enkä tiedä mitä teen.. Toisaalta haluan kihloihin hänen kanssaan, sillä aina niinä hetkinä, kun tuo upea tunne tulee, se tuntuu juuri oikealta ratkaisulta.. Mutta sitten tulee välillä näitä sumia.. Höh.. Tämä raastaa sisintä.. Miksen vain voi koko ajan tuntea tuota tunnetta?? Miksen..?
Vai tätäkö se on parisuhteen arki? Ei aina voi olla niin rakastunut? Vai pelkäänkö minä jotain? Hylkäämistä? Olen kaksi kertaa jo avoliitossa asunut.. Miksi tämä tällä kertaa onnistuisi? Jo kaksi kertaa olen "avoeron" kokenut.. Viimeisin oli todella vaikea.. En millään olisi halunnut erota.. Hänen jälkeensä en voinut kuvitellakaan olevani muiden kanssa koskaan.. Kunnes tämä nykyinen astui kuvioihin.. Mutta exäni alkoi soitella yhä enemmän perääni saaden päätäni entistä enemmän sekaisin! Hän ei lopeta, vaikka olen pyytänyt.. Aargh! Mitä teen? Tuntuu välillä että sekoan!
Miestäni en halua jättää.. Haluaisin vain tuntea tuon ihanan tunteen koko ajan! Miksi se ei ole mahdollista? Mikä ihme minua vaivaa??! Lapsesta olemme molemmat onnellisia. Odotamme tulevia kuukausia innolla =) Tiedän että rakastan miestäni, mutta miksi sitten välillä tulee näitä hetkiä, kun en halua hänen koko ajan koskevan itseeni.. Tai kun hänen naamansakin jo ärsyttää minua.. Kun välillä hän taas on maailman suloisin olento.. Blaah.. Tämä nyt oli vain tällainen purkaus.. Helpotti edes hiukan. Kiitos.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Tulipas vuodatuksesta synkkä! =) Ei tilanne nyt ihan noin kamala ole, miltä se tuon tekstin perusteella kuulostaa.. Ei sentään! Hyvinhän mulla mieheni kanssa menee, mutta ärsyttää vaan, kun en tunne mitään Suurta Onnen Tunnetta muuta kuin aika ajoin.. Höh =( Olisi niin mukavaa jos sen tuntisi koko ajan.. Välillä se vain häipyy ja olo on hyvin arkinen ja vähän tylsistynyt.. Ja sitten miehen naama alkaa ärsyttää ;) Mutta välillä on sitten kuitenkin tosi hyvä ja onnellinen olo! Mitäs tää nyt on? Sekopäisyyttäkö? Oonkohan hulluks tulossa..? =)
Hyvää jussia kaikille! Katotaan miten tytön käy.. Saadaanko sitä sormusta sormeen vai ei.. Hui! Pelottavaa..
iso osa mene raskauden aiheuttamien mielialojen heilahtelujen piikkiin.
Parisuhteen arkea et ole ainakaan nykyisessä suhteessa ehtinyt kokea.
Mikähän siinä on, että naiset jäävät exäänsä enemmin kiinni silloin, kun exä on ollut eron haluaja. Minusta ainakin se on helpompi niinpäin, verrattuna siihen, että itse haluaisin erota, joskaan helppoa se ei ikinä kuitenkaan ole.
minä olin se, joka halusi erota exästä.. Tai siis.. Ääh! Se oli niin hankala tilanne! Ahdistuin silloinkin kovasti enkä tiennyt mitä halusin.. Vaikka luulin, että exäni oli Se Oikea. Mutta sitten tuntui, että oli pakko erota, polla olisi seonnut muuten siinä pohtiessani. Mutta jo parin viikon päästä olisin halunnut jatkaa.. Exä ei enää ollut siihen valmis.. Mutta sanoi, että joskus vielä ehkä ja että uskoo, että olemme vielä yhdessä joskus.. Siihen sitten jäin odottelemaan, että koskahan exä olisi taas valmis.. Muiden kanssa ei voinut olla! Odotin exää. Kunnes tosiaan tämä nykyinen astui kuvioihin.. Exästä olen valmis luopumaan kokonaan.. Kunnes hän taas soittaa.. Nykyään puhelut ovat enemmän ja enemmän menneet siihen suuntaan, että exä vihjailee, miten paljon minua rakasti ja rivien välistä saattaa lukea, että hän ehkä haluaisi palata.. Ja se saa minut taas sekaisin! Vaikka en siihen suhteeseen enää halua, niin silti se pyörii mielessä.. =(
kumpikin on ollut epävarma suhteen toimivuudesta.
Erotessa tahtoo käydä vain niin, että ikävät asiat painuvat nopeammin alemmalle tasolle kuin hyvät, jolloin helpostikin alkaa haikailemaan hyvien asioiden perään.
Yhteen palatessa ne ikävät asiat kuitenkin palaavat yleensä hyvin pian, jolloin aletaan taas pähkäilemään eroa.
Sinulla tämä turha haikailu vain sekoittaa ajatuksiasi ja lisää vauhtia tunteiden vaihteluun sekä uuden suhteen vakauttamista toimivalle tasolle.
Suosittelisin yhteyden pidon lopettamista exääsi, jolloin turhat haikailutkin vähitellen loppuvat.
Oon ihan samaa mieltä sun kanssa! Mut hitto kun toi exä ei ota ymmärtääkseen, kun sanon, että ei oikeen voitais pitää yhteyttä! Loukkaantuu vaan ja sanoo, että mä oon luvannut sille, että ollaan aina ystäviä.. Joo, oonhan mä luvannut joo.. Se tässä nyt harmittaakin.. Mä oon sille luvannut, että odotan sitä aina ja että ollaan ikuisesti ystäviä eikä anneta kenenkään tulla meen väliin.. Näin mä eron jälkeen lupasin.. Mutta tilanteet muuttuu.. Exä ei vaan sitä ymmärrä.. Hokee vaan, että mä lupasin.. Ja mä oon sen verran kiltti luonteeltani, että en voi sitä loukata.. En oikein tiedä mitä tekisin! Kauheeta.. Aina kun se soittaa (joka kuukausi, ehkä pari kertaa), niin kestää taas kauan ennen kuin saan sen taas mielestäni. Ja just kun mulla on taas ollut hyvä olla nykyiseni kanssa, niin exä soittaa ja sekottaa pakan! Ja taas tulee epävarma olo! Hemmetti! Haluisin vaan olla ihan rauhassa mieheni kanssa kärsimättä omantunnon tuskista oltuani ilkeä exälle ja petettyäni lupaukseni.. Tosin tää exä on mua nuorempi, joten seki varmaan vaikuttaa.. Se on vielä melko lapsellinen.. Mutta kunhan se kuulee mun raskaudesta, niin jospa se sitten rauhoittuisi..? En tiedä.. Viimeksi soitti tossa puoltoista viikkoo sitten.. Olis kovasti halunnut nähdä.. Mä asun nykyään onneks toisella paikkakunnalla ja käyn enää aika harvoin kotona.. Viimeks huhtikuussa olin.. Ja nyt oon vasta heinäkuussa menossa. Exä käski sillon soitella.. Haluis kovasti nähdä.. Ajattelin, et voisin tavatakin sen ja samalla esitellä mahaani ;) Huono idea..?
Siis, exä soittelee sulle, haluaisit että ei soittelisi, ajattelit että tapaamalla exää tilanne rauhoittuu? Huono idea, todella huono. Kuten aina, päätät itse elämästäsi, mutta tässä yksi mielipide, miten edetä asiassa.
Mieti vähän, miksi sinun pitäisi oikeastaan tavata sitä exääsi? Mitä sinä siitä voit mahdollisesti saada, paitsi pääsi vielä entistäkin enemmän sekaisin? Ennemmin lopetat kaiken yhteydenpidon häneen. Et vastaa puhelimeen jos se soittaa, tuhoat viestit lukematta, enintään kerrot suoraan että homma loppui jo, älä soita enää. Jos ei sillä usko, vaihda puhelinnumeroasi ja tee siitä salainen. Ei sinun tarvitse olla exäsi ystävä enää. Teit lupauksen aikanaan hyvässä uskossa, nyt hän yrittää käyttää sitä hyväkseen. Maailma on täynnä tyhmiä ihmisiä. Miksi sinun pitäisi ehdoin tahdoin olla yksi heistä?
maininnut exällesi raskaudesta, mikäli et se kannattaisi tehdä, sillä se vähentää exäsi haikailuja tehokkaasti.
Muutenkin kannattaisi tehdä selväksi halusi keskittyä uuteen suhteeseen ja siksi lopettaa yhteyden pito, sen jälkeen kun et enää vastaa exän puheluihin tai tekstareihin, niin kyllä hän lopettaa yhteyden otot vähin erin kokonaan.
Uusi suhteenne kuullostaa olevan kuitenkin hyvällä pohjalla, joten onnea sen suhteen jatkossakin.
Olet antanut hyviä neuvoja! Kiitos niistä! Kiva kuulla, että suhteemme kuulostaa uloskin päin hyvältä =) Sitä ovat monet muutkin sanoneet. Toivottavasti olette oikeassa! Toivon itsekin, että tälle olisi vielä monen monta pitkää vuotta edessä =) Hyvää kesää sinulle!
ja mukavaa jussia samalla!
Mä en voinut olla kitjoittamatta koska toi tunne mitä kuvailit on niin tuttu myös mulle.
Olen monesti miettinyt samoja asioita että mitähän tää on kun ei tavallaan tunne mitään ja tavallaan sitten taas tuntee. Ja noi tunteet tulee ihan jaksoittain. Joskus on hyvö ihana rakastunut fiilis mutta joskus tulee olo että mikä mulla on hei haloo, sähän asut ton miehen kanssa ja rakastat sitä miksi olet tuollainen kysyn usein itseltäni.
En tiedä ymmärrätkö mitään tuntuu itsestäkin hieman sekavalta mutta toivottavasti ymmärrät ja käsität että monet monet muutkin naiset kokevat samanlaisia tunteita aikaajoin, ehkä vain aika näyttää meille "sekopäille" ja kaiken ajattelijoille mitä tulemaan pitää. Ehkä me tunnemme tollaisia tuntemuksia sen takia että ajattelemme asioita liikaa, mutta sehän se onkin mun ongelma etten voi oikeastaan hetkeäkään olla miettimättä sitä mitä tunnen mitä ajattelen tai että mitä tapahtuu seuraavaksi yms yms yms. Mutta eiköhän tämä tästä tunteiden sekotilassa elävät...
Ja kyllä mä silti täysin rakastan mun miestä ja olen varma että haluan pitää siitä loppu elämän kiinni, tunteet vaan joskus sotkee suunniteltuja kuvioita.
Voimia paljon! Ymmärsin kyllä hyvin sun tekstin! Helpottavaa kuulla, että on muitakin.. Mulla on sama juttu, haluan pitää tästä miehestä kiinni kynsin hampain ja oon tosi mustiskin välillä ;) Mut tosiaan nää tunteet haittaa noita suunnitelmia.. Tai ei tunteet haittaa, mutta se niiden sekavuus! Joka varmaan johtuu just siitä mitä sanoit: liiasta pohtimisesta. Paisuuhan ne siellä päässä, kun niitä jatkuvasti pyörittelee! Herran jumala! Ja sitten kun tulee taas se ihana olo, niin sitä rupee sitten sitäkin taas hehkuttamaan ja ajattelemaan liikaa, joten siks sekin sit tietty häipyy! Jos kerran tuntuu hyvältä, niin ei pitäis sit enää sitä pohtia tai hehkuttaa, että jes! Ja sit taas pelätä, että jos tää taas menee ohi.. Tietty se menee ohi kun niin ajattelee! Ja kun sitä tunnetta liikaa miettii ja kuulostelee joka päivä, et miltä nyt tuntuu, niin pakostahan siinä menee sekasin! Joten eiköhän siskoseni tehdä sopimus, että jätetään toi liika pohtiminen muille ;)
Jos haluat kirjotella enemmän, niin pistä mailiosoitettas! Mut hyvää juhannusta! Ja voimia!
Niin just noin mäkin pohdin ton asian ja pyörittelen sitä aikani päässä ja sit taas *blaff* tunteet vaihtuu. Joo mä olen myös mustis joskus vähän turhankin.
Pitää vaan olla miettimättä liikaa ja kuten sanotaan asioilla on tapana järjestyä.
Ja hei eihän meillä edes ole mikään asia huonosti ellei me ite kehitellä niin. Jos vaan viitsit niin laita oma maili kun mun mies lukee niin usein näit samoi keskusteluja, niin en halua että se rupeaa turhaan miettimään mitä mä oikein kelaan vaikka en oikeasti kelaa yhtään mitään (pahaa) :)
Tässä mun mailiosote. [email protected]. Pistäpä mailia tulemaan! =)
kylläpä kuulosti tekstis tutulta...mun edellinen suhteeni oli ihan katastrofi.. mut silti mä rakastin miestäni ihan älyttömästi vaikka koko ajan ahisti ja tiesin et kaikki on päin persettä! suhde kesti 8 vuotta ja sain kaksi ihanaa lasta (ainut hyvä asia koko suhteesta..?) sit mun kattila kiehahti yli viimesen kerran ja mä halusin erota. ja erosinkin. silti rakastin miestäni edelleen, tiesin vaan et meidän yhdessä olo ei vaan tule koskaan onnistumaan! meni n. vuosi ja tapasin nykyisen mieheni.. alettiin seurustella ja tuntu ihan kivalta mut vaan kivalta.. ajattelin et ok. mulla on vaikee suhde takana, oon varmaan tahtomattanikin alkuun varuillani etten uskalla oikeen lähtee tunteella uuteen suhteeseen.. aika kului ja edelleenkään en tuntenu miestä kohtaan juuri muuta kun ystävyyttä, musta on ihan kivaa olla sen kanssa mut mitään suurta rakkauden tunnetta ei vaan tule.. vaik kuinka pinnistän. mies on kaikin puolin luonteeltaan juuri sellainen kun haluaisin ja six olen järkeillyt et elä nyt vaan päästä tätä käsistäs! et tule ikinä saamaan yhtä hyvää miestä! tää mies on tosi kiltti, ottaa mut huomioon, mä voin luottaa siihen ja on mun lasten kanssa kun omiensa.. voiko parempaa edes toivoa..? nyt on vuosi kulunut ja tilanne on edellen sama! mä en vaan voi sanoa rakastavani tätä miestä vaik tavallaan rakastankin..! tosi sekavaa!! mut jos mä vertaan tätä tunnetta siihen mitä mä tunsin exääni kohtaan ni se ei oo läheskään sama! exääni mä todella rakastin! ehkä liikaakin! koska mä taisin olla ainut siinä suhteessa joka rakasti! :( mä en itekkään ymmärrä mix mä jään tähän nykyiseen suhteeseen vaikka musta tuntuu tältä.. tai siis ei miltään.. blääh! tai ymmärrän mä toisaalta.. mun lapset on tietty tosi kiintyneitä tähän nykyiseen mieheen, ollaan niin paljon yhessä. ja mä en halua et lapset joutuu taas eron keskelle.. eikä itestäkään oo kiva olla yksin.. haluan vielä kuitenki kattoo mitä tästä tulee ja tuleeko sitä rakastumisen tunnetta.. tää on oikeesti tosi veemäistä!! kuiteni mä haluaisin et tää toimis!! exän kans mä joudun oleen väkisinkin aina tekemisissä kun on yhteiset lapset ja sen näkeminen tekee aina pahaa! tiedän et se tahtos et viel palattas yhteen, vaikka molemmat tiedetään ettei siitä mitään tule! silti mulla on edelleen tunteita exää kohtaan! enkä voi sille mitään! silti en halua enää koskaan exän kans palata yhteen! sekavaa? -tiedän! miten tästä nyt joku ottas tolkkua kun en saa itekkään! :) kuitenki tekstis kolahti niin kohdalleen et oli pakko kirjottaa! eli et oo ainut joka näitä juttuja kelailee!! jos tidät miten tästä selviää niin kerro ihmeessä mullekkin!! ;)
rakkauteen ja siitä ei hyvä seuraa.
milloin on rakastunut rakkauteen ja milloin taas johonkin tiettyyn ihmiseen?
lue aloituksesta.
sitten pääsee pois tosta rakastumisesta rakkauteen?
että siitä ei hyvä seuraa, ei mitenkään.
Olet todellakin oivaltanut asioita :-). On ollut ilo lukea ajatuksiasi. Lämpimät kiitokset Sinulle.
1) vaikutat aika nuorelta, alun huojuminen voi olla sitä.
Tai sitten yksinkertaisesti tämä mies ei vain ns. vienyt kättelyssä jalkoja altasi.
Muutenkin, olette tavanneet viime marraskuussa. Ja nyt olet jo raskaana. Sitä vain, että rakkaus on tunne, joka usein sekoitetaan ihastumiseen. Ei rakastumistaan välttämättä tiedä, ennenkuin kuukausien päästä, ja vasta vuodet näyttävät muuttuko rakastuminen rakkaudeksi.
Sinä et tuossa myllytyksessä ole tainnut ehtiä edes rakastumaan. Siitä tuuliviirimäisyys alussa.
Ja nyt raskaus. Se ei ainakaan ristiriitoja sisälläsi helpota, se on suuri mullistus ensinnäkin elämässä, ja toisekseen hormonit tuntuvat joskus pistävän raskauden aikana naisen, kuin naisen sekaisin.. ;)
Mutta kaiken kaikkiaan, hyvä sulla on ja asiat mallillaan.
Parisuhteen arjessa ei voi eikä kuulukaan koko ajan tuntua siltä ihanalta.
Joskus potuttaa, ja joskus ahdistaa, joksus mielessä vilahtaa ero..
..mutta ei sitten kuitenkaan. Tuon toisen kanssahan on kuitenkin niin mukava olla..
Pitkä parisuhde on parhaimmillaan perustyytyväisyyttä eläämäänsä, itseen ja toiseen.
Siihen sopii tyyntä ja myurskyä, mutta siinä kaiken yllä lepää tieto ja turvallisuus, että sinä ja minä ollaan me. :)
Onhan tää suhde edennyt vähän vauhdilla tosiaan.. Näin ei ihan pitänyt käydä.. Mutta elämäpäs järjesti toisin =)
Mäkin mietein tota, et oonkohan vaan ollut ihastunut, etten ehtinyt vielä rakastua..? Mut voiko toi rakastuminen vielä tulla..? Kovasti haluan sen tulevan.. Ja kyllä se aina tuleekin välillä.. Kuten tänä aamuna taas =) Mulla on kyllä ihana mies! Enkä varmasti sitä jätä. Piste.
Mut nyt taas tietty pelottaa, et jos se ahdistus iskee taas? Ja vie jälleen tän ihanan tunteen mukanaan.. Hiivatti! Ehkä ei nyt pitäis tota murehtia.
Ehkä mä oon rakastunut rakkauteen.. Mut miten siitä pääsee pois?? Jos osaat neuvoa, niin tee se.. Kuitenkin nimittäin tää suhde on oikeesti tosi hyvä! Tää mies tasapainottaa hienosti mun tulista luennetta ;) Suhteen toivoisin kestävän.. Eli jos sulla on neuvoja, et miten päästä siitä, että on rakastunut rakkauteen, niin kerro ihmeessä ne! Olisin tosi kiitollinen =)
piti tolta NainenX:ltä kysyä tota, et miten pääsee pois tosta rakastumisesta rakkauteen.. Sori =)