Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

SATAKUNTA HAJOAA JA OSA LIITTYY VARSINAIS-SUOMEEN 2020

muutosprosessi jatku

Ministeri Virkkunen kertoi että kuntarakenne uudistuksen jälkeen tehdään maakuntauudistus. 19 maakuntaa muuttuu 9 kpl:ksi. Muutos on järkevä kun painopiste siirtyy kaupunkikeskuksien vetovastuuseen.

Tämä on myös vahvan pohjoismaisen kuntamallin mukainen uudistus. Uudistuksen voi oikeastaan vauhdittaa, jotta se on osin samanaikainen kuntarakenteen uudistuksen kanssa.

Satakunnan osalta muutos on arkipäivää ollut jo pidemmän ajan kun Pohjois-Satakunnan kunnat ovat pikkuhiljaa lipuneet Pirkanmaan alle. Prosessi on yhä koko ajan käynnissä mm. Kiikoinen, Kankaanpää ja Parkano ovat kuntaliitosten yhteydessä tehneet saman ratkaisun.

Kysymys onkin miten tuo varsinais-suomalaislähtoisen muun Satakunnan käy? liitetäänkä se Varsinais-Suomeen vai Pirkanmaahan. Ehkä sille osalle Varsinais-Suomi on luonnollisempi yhteys.

32

130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • järkevä muutos

      Pohjoismaissa on pystytty näihin hallintomuutoksiin ja kuntien vähentämisessä kuten Ruotsissa ja Tanskassa. Etelän mailla taas ei. Ehkä jälleen yksi esimerkki miksi euroalue on kriisissä. Pohjoismaisen malliin on toimittava, jotta ei jouduta etelän tapaiseen taloudelliseen ahdinkoon.

      Pohjois-Satakunta on hämäläinen ja loppuosa Satakunnasta Varsinais-Suomalainen ja selvästi on havaittavissa ymmärrys ja kulttuuri kuilua tuon maakunnan sisällä kun koko ajan 1980-luvulta lähtien on toistakymmentä kuntaa siirtynyt Pirkanmaalle. Järkevintä on jakaa Satakunta Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen kesken joka on palvelujenkin kannalta parasta.

    • 4 4 4

      Puhun enemmin lähipalveluista, ei netin aikakaudella tarvita hallintopalveluita lähellä jopa neljäkin maakuntaa voi riittää: Pohjoinen, Länsi,Itä ja etelä. Muodostetaan vain joitakin palvelupisteitä tämän lisäksi.

    • yhtee.en

      Näköjään myös vaalipiiriasiassa on valmiutta samaan suuntaan..

      Yle
      Satakunnan Vihreiden mielestä vaalipiiriuudistus pitää ulottaa myös läntiseen Suomeen. Satakunnan Vihreät kannattaa Satakunnan vaalipiirin yhdistämistä joko Varsinais-Suomen tai Pirkanmaan vaalipiiriin sekä perustuslakiuudistuksen aloittamista mahdollisimman pian.
      Kannanotossa on perusteluna se, että äänikynnys on tällä hetkellä Satakunnassa yli kymmenen prosenttia, kun esimerkiksi Uudeltamaalta eduskuntaan pääsee vain kolmen prosentin äänimäärällä.

    • hajoo ja hyvä niin

      Virkkusen haastattelun loppuosasta tajuaa, että Satakunta lopetetaan maakuntauudistuksessa 2020 viimeistään. Tuo Parkano-Jämijärvi-Kankaanpää kuntaliitoskin hakee Pirkanmaan liiton jäsenyyttä. Tämä on Parkanon ehto.

      Kolmen kunnan ei Satakunnalla ole mitään mieltä kuntaministerin mukaan. Ei voi muuta kuin olla samaa mieltä. Haastattelusta paistaa läpi porilainen tietämättömyys vuoden 1992 Pohjois-Satakunnasta (Parkano-Kankaanpää-Ikaalinen) mm. Kihniö on olennaisesti kiinni Parkanon palvelutarjonnassa, eikä ole tuossa kompuksessa haastattelun mukaan. Myös kartalta katsoen (kolo kaavaillun kunnan eteläpuolella) ihmetyttää näitten kaikkien mainittujen kuntien emäpitäjän Ikaalisten loistaminen poissaololla. Onko sitten porilaisten haastattelijoiden tietämättömyyttä tai niin esiaste-kaavailuja, ettei kaikkea ole selvitetty.

      Kyllä tuo kunta tulee rakentaa kolmen kaupungin (Ikaalinen-Parkano-Kankaanpää) varaan ja suoraan Pirkanmaalle. Toivottavasti Pirkanmaan edustajat ovat nyt hereillä ettei Pohjois-Satakuntaa päästetä luisumaan Varsinais-Suomeen vaan oikeaan hämäläiseen yhteyteen Pirkanmaalle.

      Kankoompeen paikallislehrestä:

      Satakunnan Kokoomuksen vaalilehteen Karhunkämmeneen haastattelun antanut hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen... Ministerin karttaharjoituksessa Porin osaksi tulisi liittää Siikainen, Pomarkku, Merikarvia ja Lavia sekä eteläpuolelta Ulvila, Luvia ja Nakkila. Väestöpohjaa Karhukaupungille kertyisi tällä kokoonpanolla 125 000.

      Maakuntarajat ylittävä Jämijärvi-Kankaanpää-Parkano kokoonpano täydentyisi Virkkusen ehdotuksessa Honkajoella ja Karvialla. Asukasluku olisi viiskunnassa 26 000. Rauman kimpasta syntyisi 84 000 asukkaan kaupunki ja Huittisen ja Kokemäen alueen kimpasta 40 000 asukkaan kokonaisuus.

      – Satakunnan kannalta tulevaisuus on erityisen haastava, koska täällä ei ole yhtään vahvaa ja kasvavaa keskusta. Alueen pitäisi saada enemmän vetovoimaan ja draivia, joka vetäisi tänne uutta työvoimaa, linjasi Karhunkämmenessä Satakunnan vierailunsa aikana haastateltu Henna Virkkunen.

      Ministeri Virkkusen mukaan neljä kuntaa on aika lailla minimimäärä Satakunnassa.

      • palvelut+identiteett

        Hyvä on myös lisätä tietoisuutta historiasta. Sastamala on etnisesti hämäläinen ja vanha Suur-Sastamala oli alkuperäistä Hämeen heimomaakuntaa.
        Sastamalasta erosi varhaiskeskiajalla Kyrön pitäjä, jonka keskus oli Hämeenkyrö (muita osia Ikaalinen,Parkano, Kankaanpää pienet lähikunnat). Kyröstä erosi sitten 1640-luvulla Ikaalisten Kyrö (Ikaalinen,Parkano, Jämijärvi, Kankaanpää). 1800-luvun lopulla muodostuivat vasta nykykunnat. Nyt taas kehityksen ratas kulkee takaisin isompiin yksiköihin. Eikö kotiseutuliitonkin mielestä kotiseutu-käsite tarkoita juuri sitä, että mennään näihin emäpitäjien kanssa yhteen. Eikö se ole luontevinta ja identiteettiä korostavaa?

        Satakunta on kuin Pirkanmaa viranomaisten perustama hallintomaakunta (Satakunta Ruotsin kuninkaan virkamiesten toimesta ja Pirkanmaa itsenäisyyden ajalla). Satakunta muodostettiin vasta 1450-luvulla. Aikaisemminkin on ruotsalaisessa hallinnossa käytetty satakunta nimitystä (hundratals socken)mutta se koskee eri asiaa viikinkiajan hallintomuotoa ei yhtä maakuntaa.

        Voidaan kysyä, että kun kahdesta heimosta muodostuva Satakunta on pikkuhiljaa hajonnut kahtia Pirkanmaan ja nyky-Satakunnan kesken ja viimeisetkin hämäläiset rippeet (Kankaanpää, Jämijärvi, Kiikoinen) suuntaavat hämäläiseen yhteyteen niin onko Satakunnassa kuitenkin ollut valuvika, joka ei entisessä pysymisellä parane.

        Nyt jo tiedetään että Satakunta on maakuntauudistuksessa lakkautettava maakunta. Kyse on vain siitä miten se jaetaan Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen kesken. Asiasta on bloggaillu mm Porin kaupungin kehitysjohtaja ent. aluetutkija T. Aro.


    • näkemykset vahvistuu

      Ministeri vahvisti sanoman Satakunta on lakkautettavien joukossa... Nyt on aloitettava keskustelu sen jakamisesta kolmikantaisesti Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen kesken.. Pohjois-Satakunta Pirkanmaalle ja muu osa Varsinais-Suomeen?

      Yle
      Kuntaministeri Henna Virkkunen ei näe Satakunnalle valoisaa tulevaisuutta ellei kuntien yhteistyö tiivisty. Ministerin mukaan Satakunnan tulevaisuus riippuu siitä, kuinka hyvin täällä yhdistetään voimia. Nyt tilanne ei näytä hyvältä, vaan Satakunta on Virkkusen mielestä samassa sarjassa Itä-Suomen muuttotappiomaakuntien kanssa.
      - Tampere, Turku ja Jyväskylä kasvavat erittäin voimakkaasti ja myös Vaasaan on ennustettu huomattavaa väestökasvua. Pidän tärkeänä, että Satakunnassa saataisiin lisää pontta alueen kehittämiseen. Ennuste pitkälle aikavälille on kuitenkin, että väkimäärä vähenee Satakunnassa. Tässä Satakunta on samassa seurassa Itä-Suomen kanssa ja on poikkeus Länsi-Suomen alueella, sanoo ministeri Henna Virkkunen.
      YLE Satakunta

    • only way IS UP

      Hesari kirjoitti: Satakunta on kysymysmerkki? otsikollaan, että todennäköisesti Satakunnan vaalipiiri ollaan jakamassa kahteen viereiseen vaalipiiriin.
      Tämä tapahtuu samaan aikaan itä-suomalaisen vaalipiirin yhdistämisen kanssa.

      Kuntaministeri totesi myös juuri Satakunnasta, että se on poikkeus etelä-länsi-suomessa heikon talouskavun ja väestökehityksen nojalla sekä on verrattavissa lähinnä itä-suomeen.. ei mairittelevaa. Voi olla parempi mitä aiemmin uskalletaan tehdä tuo sulauttaminen 1 tai 2 muuhun maakuntaan ja vaalipiiriin..

      Porista ei ole vetämään mitään maakuntaa hyvä kun pysyy itse pää pinnalla. Työttömyys% 14 hujakoilla. Kuntaministeriön väestökehityksen nojalla Pori tulee kasvamaan 1 000 hengellä siis saman verran kuin Sastamala, jossa on vain neljännes asukkaita verrattuna Poriin. Satakunnassa voi väestö ennusteen mukaan jokainen kaupunkikin menettää asukkaitaan. Hei haloo!! Kaupungit!! Ei ole mitään syytä jatkaa näin kaikkien kannalta on parempi kuin jaetaan vahvempien veturien vetämäksi tämä maakunta. Huonommin ei voi mennä.

      • vähem. on enemmän

        Poria ei voi edes verrata Turkuun tai Tampereeseen. Ei siellä ole kuin jazzit. Valtiovarainministeriön kuntaosaston tilastot vuoteen 2030 väestökehityksen ja huoltosuhteen osalta ovat järkyttäviä. Millä ilveellä Pori on onnistunut tähän asti pitämään noin pientä ja miinuskasvuista seutua hallinnon muutosten ulottumattomissa?
        Tasapainoisin ratkaisu on jakaa 200 000 asukkaan Satakunta Pirkanmaan n. 500 000 as ja Varsinais-Suomen n. 400 000 as kesken.

        Työttömys on ollut Porissa huikea iät ajat.. paitsi 1970 lukua edeltäneenä aikana. Ainoa millä kaupunki on onnistunut sinnittelemään on kasvu, joka on kaapattu maakunnasta erilaisina virkoina yms hallinnon keskittämisenä. Pori on tosin pieni itsekin ja Satakunta maakuntana.. Ei hallintoa tulee pitää yllä itsensä vuoksi vaan sillä tulee olla selvä funktio ja tarve.. Nyt netin aikakaudella jako Tampereen ja Turun etupiiriin on tasapainoisin..


      • Vahv veturit
        vähem. on enemmän kirjoitti:

        Poria ei voi edes verrata Turkuun tai Tampereeseen. Ei siellä ole kuin jazzit. Valtiovarainministeriön kuntaosaston tilastot vuoteen 2030 väestökehityksen ja huoltosuhteen osalta ovat järkyttäviä. Millä ilveellä Pori on onnistunut tähän asti pitämään noin pientä ja miinuskasvuista seutua hallinnon muutosten ulottumattomissa?
        Tasapainoisin ratkaisu on jakaa 200 000 asukkaan Satakunta Pirkanmaan n. 500 000 as ja Varsinais-Suomen n. 400 000 as kesken.

        Työttömys on ollut Porissa huikea iät ajat.. paitsi 1970 lukua edeltäneenä aikana. Ainoa millä kaupunki on onnistunut sinnittelemään on kasvu, joka on kaapattu maakunnasta erilaisina virkoina yms hallinnon keskittämisenä. Pori on tosin pieni itsekin ja Satakunta maakuntana.. Ei hallintoa tulee pitää yllä itsensä vuoksi vaan sillä tulee olla selvä funktio ja tarve.. Nyt netin aikakaudella jako Tampereen ja Turun etupiiriin on tasapainoisin..

        Satakunnassa on asukkaita 200 000 se 13 000 vähemmän kuin Tampereella ja 30 000 enemmän Turussa on asukkaita. 2030 väestöennusteessa Satakunta menettää väestöä n. 10% mikä tekee asukasmääräksi 180 000. Samaan aikaan Tampere kasvaa n. 10 % --> 240 000 as ja Tampereen seutukunta 20-30%. Tampere Tampereen seutukunta (Pirkkala, Kangasala, Ylöjärvi, Nokia ja Lempäälä) muodostavat 360 000 asukkaan kaupunkialueen. Samaan aikaan Turku ja sen seutukunta myös kasvaa muutaman prosenttiyksikön.

        Kahden viereisen maakunnan keskukset ovat jo suurempia kuin Satakunta. Vaikea on perustella miksi muutosta ei saa tehdä. Se voi olla Satakunnan etu että veturit vaihtuvat väkevämpiin


      • ETelän Kainuu!
        Vahv veturit kirjoitti:

        Satakunnassa on asukkaita 200 000 se 13 000 vähemmän kuin Tampereella ja 30 000 enemmän Turussa on asukkaita. 2030 väestöennusteessa Satakunta menettää väestöä n. 10% mikä tekee asukasmääräksi 180 000. Samaan aikaan Tampere kasvaa n. 10 % --> 240 000 as ja Tampereen seutukunta 20-30%. Tampere Tampereen seutukunta (Pirkkala, Kangasala, Ylöjärvi, Nokia ja Lempäälä) muodostavat 360 000 asukkaan kaupunkialueen. Samaan aikaan Turku ja sen seutukunta myös kasvaa muutaman prosenttiyksikön.

        Kahden viereisen maakunnan keskukset ovat jo suurempia kuin Satakunta. Vaikea on perustella miksi muutosta ei saa tehdä. Se voi olla Satakunnan etu että veturit vaihtuvat väkevämpiin

        Maakuntavetureista..
        Seinäjoki kasvoi 2011 900asukkaalla.
        Treella on 215 000 as ja vuosittain kasvetaan 2000 asukkaalla.
        2030 Treella 238- 260 000 as.
        Turussa on 178 000 as ja kasvulla on 1200 as vuosivauhti.
        Lahdessa 102 000 as ja kasvaa 2030 mennessä n. 8 000 asukkaalla.
        Jyväskylässä 150 000 asukasta ja kasvuvauhti kova.
        Oulussa on 2013 kuntaliitosten jälkeen 200 000 as. ja kasvuvauhtia on.
        Myös Vaasassa kasvuvauhti on n.500 as luokkaa vuodessa.
        Pääkaupunkiseudulla veto on näitäkin suurempaa.

        PORI 83 000 AS KASVAA 2030 MENNESSÄ 1000 AS. 84 000AS.!!!!!!!!!!!!!!!
        VUOSIKASVUVAUHTI 50 AS.

        Satakunnassa 225 000 asukasta ja se tulee menettämään n. 10% väestöstään 18 vuoden sisällä ja päätyy 200 000 asukkaaseen.
        Pirkanmaa kasvaa nykyisestä noin 0,5 miljoonasta noin 0,6 miljoonaan.
        Varsinais-Suomi rikkoo n. 2030 0,5 miljoonan rajan.
        Päijät-Hämeessä on 202 000 as. Vuonna 2030 asukkaita on 220 000as. Kehitys on päinvastainen kuin Satakunnassa.


    • 2030-2060

      Vaikea on keksiä järkisyitä puolustamaan tuollaisia rakenteita, vaikka maakuntajohtaja tms. kuinka uhoisi ja vakuuttelee sekä puolustaa nykyisiä rakenteita.

      Kuitenkin vain kehitys ja muutos on jatkuvaa ja ne jotka maailman ennalla pysymisestä päättävät erehtyvät suuresti.

    • MADonluvut

      Seinäjoki kasvoi 2011 900 hengellä tämä on saman verran kuin Pori tulee kasvamaan vuoteen 2030 mennessä Kuntaministeriön väestötilaston mukaan!

      Tampere kasvaa n. 2000 hengellä vuosittain. Turku ei jääne Seinäjoesta..

      Tässä näkyy selkeimmin erot maakuntakeskuksien välillä. Ei syytä jatkaa Porivetoisen Satakunnan tekoelvytystä

    • jako 2:een

      Satakunnassa ei omaa vaalipiiriä pidetä tärkeänä..

      Yle Satakunta
      Hallituspuolueet ovat sopineet, että vuoden 2015 eduskuntavaaleissa manner-Suomessa on 12 vaalipiiiriä. Lukuun päästään yhdistämällä Itä-Suomi yhdeksi vaalipiiriksi, tavalla tai toisella.
      Jo pitkään keskusteluissa on ollut myös maan suurimman vaalipiirin eli Uudenmaan jako kahtia.
      Vaalipiirien lukumäärä pysyisi edelleen kahdessatoista, vaikka Uusimaa jaettaisiinkin kahtia, mikäli Satakunta tai Häme liitettäisiin johonkin tai joihinkin muihin vaalipiireihin.
      Satakunnan oman vaalipiirin menettämistä sekä vastustetaan että kannatetaan maakunnassa.
      Omaa vaalipiiriä eivät pidä YLE Satakunnan syksyisen kyselyn mukaan tärkeänä kansanedustajat Anssi Joutsenlahti ja Sauli Ahvenjärvi. Puolueista vihreiden Satakunnan piiri kannattaa vaalipiirin yhdistämistä naapureihin.

      • 27..12

        Vaalipiirijakoa on tehty kuin Iisakin kirkkoa. Toivottavasti nyt saadaan valmista.
        Itä-Suomessa yhdistetään ja Satakunta jaetaan Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen kesken. Tavoite on kuiten asetettu 6-12 vaalipiiriin, joten nuo muutokset tulee tehdä pikimmiten.


        Hesari 27.12:
        Suunnitelmissa on ollut, että ainakin Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan vaalipiirit yhdistettäisiin. Etelä-Savo joko liitettäisiin edellisiin tai pilkottaisiin. Länsi-Suomessa puolestaan Satakunnan vaalipiiriä on harkittu pilkottavaksi.

        Vaalipiirijaon uusimista on pohdittu jo kohta kolmisenkymmentä vuotta, eikä ole mitään takeita siitä, että nytkään tulisi valmista.

        Hallitusohjelmassa sovittiin, että Manner-Suomen 14 vaalipiiriä vähennetään ensi eduskuntavaaleihin mennessä 12:een. Se on vasta välivaihe: hallituksen tavoite on, että vaalipiirejä olisi lopulta 6–12. Se vaatii kuitenkin perustuslain muuttamista.

        Uudellamaalla taas on aivan toisenlainen ongelma. Sillä on 35 kansanedustajaa, joten se on vaalipiiriksi jo nykyisellään suuri. Väestöennusteiden mukaan se vain jatkaa paisumistaan, kun väki muuttaa muualta Suomesta pääkaupunkiseudulle tai sen tuntumaan.

        Uudenmaan vaalipiirin jakamisestakin puoluesihteerien työryhmällä on ollut useita malleja. Huonoin vaihtoehto olisi halkaista vaalipiiri Espoon ja Vantaan välistä. Silloin pääkaupunkiseutu olisi kolmessa eri vaalipiirissä, mikä hajauttaisi metropolialuetta entisestään. Uudenmaan jakaminen saattaa jäädä odottamaan, millainen pääkaupunkiseudun kuntarakenteesta muodostuu.


    • kehittymättömyys

      Tässä näitä ikäviä lukemia. Kuinka monta satakuntalaista kuntaa tai EDES kaupunkia löydät, jonka väestökasvu on positiivinen seuraavan 20 vuoden aikana. Ministeriön antama tilasto loppuu 2030 vuoteen mutta väestö graafit eivät anna oletusta että muutosta parempaan on tulossa edes vuoteen 2060 vaan trendi jatkuu.

      Peukalosääntö: jos etumerkki on - niin kunta on todennäköisesti Satakunnasta.
      Mielienkiintoista on ottaa Satakunnan ja Pirkanmaan lisäksi Varsinais-Suomi tarkesteluun.

      Jakamalla kahtia itäisen ja eteläisen maakunnan kesken niin voidaan saada enemmän vetovoimaa, sillä sitä tarvitaan kun nuo lukemat ovat Itä-Suomen tasoa.

      VM:n kuntaosaston tilastoja:

      "Väestökehitys lähialueella 2010:stä 2030 vuoteen
      (kuntaministeriön sivut)

      2010 2030 muutos%
      Honkajoki 1800 1600 (-9,8%)
      Hämeenkyrö 10400 11900( 14,4)
      Ikaalinen 7400 7600 ( 2,6)
      Isojoki 2400 2000 (-15,8)
      Jämijärvi 2000 1700 (-13,9)
      Kangasala 29600 38100 ( 28,7)
      Kankaanpää 12100 11300 (-6,8)
      Karvia 2600 2300 (-12,8)
      Kauhajoki 14200 14000 (-1,3)
      Kihniö 2200 1900 (-12,1)
      Kiikoinen 1200 1400 ( 11,4)
      Kokemäki 7900 7400 (-6,5)
      Lavia 1900 1800 (-6)
      Lempäälä 20500 27000 ( 35,5)
      Merikarvia 3300 3000 (-9,7)
      Nakkila 5700 5400 (-5)
      Nokia 31600 40000 ( 29)
      Orivesi 9600 10600( 10,4)
      Parkano 6900 6400 (-7,5)
      Pirkkala 17200 22800 ( 32,5)
      Pomarkku 2400 2400 (-1,7)
      Pori 83000 84000 ( 1,6)
      Rauma 39700 37500 (-5,6)
      Sastamala 24000 25000 ( 3)
      Siikainen 1600 1200 (-22,8)
      Tampere 213000 238000 ( 11,9)
      Ulvila 13600 13000 (-3,9)
      Vesilahti 4300 6600 ( 52,5)
      Ylöjärvi 30500 41000 ( 34,7)

    • S...atti

      Näissä asioissa joskus omasta edusta luopuminen johtaa suurempaan kokonaisetuun. Näin myös Satakunnan kohdalla. On vain kohtuullista, että pienpuolueillakin on mahdollisuus saada edustajansa läpi. Noin pienessä maakunnassa se ei ole mahdollista. Vaalipiiriuudistuksen tulee ajaa demokratian voittoa ei sen häviötä.

      • katse tulevaisuudess

        Rauman kansanedustajakin pitää jo ovea raollaan Varsinais-Suomeen.. blogissaan Satakunnan kansassa hän puolusti nykyistä vaalipiirijakoa varsin laiskasti. Odotusarvo on kuitenkin se, että Satakunnan vaalipiiri jaetaan Varsinais-Suomen ja Pirkanmaan kesken..


    • väkiväheneeeeee

      ENTÄ VARUSKUNTAUUDISTUS?- VIENEE 1500 AS pois Satakunnasta.

      Niinisalo oli yksi mahdollinen lakkautusuhan alla oleva mutta

      myös Porin prikaati on toinen. Itse asiassa Niinisalolla on korvaamattomia avuja mutta Porin prikaatin toiminnat voidaan sijoittaa Niinisaloon, jossa YK-koulutuksella on pitkät perinteet.

    • SataPirkka

      Aamulehdestä: Kuntaliitoskeskustelussa on unohdettu tykkänään maakuntien rajojen uusiminen. Niin outoa kuin se onkin, maakunnista ja sairaanhoitopiireistä on tehty lyömäase järkevälle yhteistyölle ja kuntaliitoksille.

      Vaalipiirejään mustasukkaisesti vartioivat kansanedustajat eivät tietenkään halua muuttaa rajoja, kun oma napa on vaarassa. Ymmärrettävästi sairaanhoitopiirien ja ely-keskusten päälliköt ovat koettaneet vaientaa keskustelun maakuntarajoista, sillä muutokset ovat monille heistä henkilökohtaisia. Valta näyttää sokaisevan jopa ajattelijat.

      Pirkanmaa työntyy nyt Kiikoisten ja Suodenniemen rajoilla niin lähelle Poria, että kohta Satakunnan linnakkeista ei ole jäljellä kuin Suur-Pori ja Kokemäen-Huittisten alue. Jos ja kun Kankaanpää ja Jämijärvi siirtyvät Pirkanmaalle ja Parkanon kanssa Pohjankankaaksi, muita kuntia ympäriltä seuraa perässä.

      Rauman seutu kumartaa Eurajoen kanssa vain Turkuun päin, kaikissa ratkaisuissaan.

      Ei tarvitse ennustajaa nähdäkseen, että Satakunta maakuntana hajoaa. Se on jo palasina.

      Aivan yhtä torso on Keski-Pohjanmaa, se on kohta yhtä kuin Kokkola. Mitä virkaa yhden kaupungin ”maakunnalla” on?

      Pori tänne heti
      Tässä tilanteessa odotan Porilta muuta kuin veljeilyä Turun tai Helsingin (yliopisto) kanssa. Ei kukaan kuuntele kuin toisella korvalla Arkadianmäellä ja ministeriöissä Porin seudun kokoista maakuntaliittoa, ely-keskusta, sairaanhoitopiiriä, ammatti- ja yliopisto-opetuksen järjestäjää. Tämä ei mitenkään tarkoita, että porilaiset eivät osaisi hoitaa asioita.

      Olen hämmästynyt, jos satakuntalaisporilaiset eivät kaappaa Pirkanmaata kaveriksi nyt, kun heillä vielä on massaa ja vaikutusvaltaa.

      Ymmärrän, että ison Tampereen kumppanuus arveluttaa, kun tähän asti Pori on saanut syödä maakuntaansa miten tahtoo. Kyse on nyt kuitenkin paljon isommasta.

      Kuuntelin erästä isoon keskukseen sijoittajaa hakenutta elinkeinojohtajaa. Hän meni Helsingissä kadulle, joka on piukassa sijoittajayhtiöitä. Mustapukuiset miehet, ne ulkomaisen (saksalaisen) rahan kauppiaat, olivat hyvin tylyinä maakunnan miehelle. He totesivat, että Tampere ympäristökuntineen on heidän investoreilleen liian pieni ja liian hitaasti kasvava kylä. Porista ja sitä pienemmistä puhuttaessa he vain hymyilivät ikävän vinosti.

      He haluavat nopean tuoton, he sijoittavat Helsingin seudulle.

      Me täällä jurnutamme vallasta ja valtakunnan hienouksien rakentamisesta kehäkolmosen sisällä, mutta mitä me teemme? Me tappelemme keskenämme niin, että meillä on ollut vaikeuksia saada edes ministeriä hallitukseen. Kaikkialla maakunnassa rahaa ja hyvää hövelisti lupaillut opetusministeri Gustafsson on pieni kala tässä verkkopelissä.

      Tässä on kysymys vallan ja rahan edelleen kiihtyvästä keskittymisestä Helsingin seudulle. Älymystö ja innovaattorit menevät rahan perässä, sillä euro on maan kovin konsultti.

      Toki sinne menevät myös öykkäävimmät ja itseriittoisimmat, joille äkkirikastuminen on ainoa onnen mitta. Pelottavinta on, että jotkut näistä vastenmielisyyksistä ovat päässeet valtaan Suomessa.

      Satapirkassa voima
      Pirkanmaa on kiinnostavan vetovoimainen Jämsän seudulla, Keuruun ympäristössä, aivan ilmeisesti muillakin rajoilla.

      Tampereen kasvuun hurmaantuneet päättäjät kiipeävät Näsinneulaan ja kuvittelevat, että kaikki sieltä näkyvä riittää. Ei riitä, ellei halua muuta kuin huvipuiston.

      Nyt kaikessa ajetaan keskittämismallia: yliopistot, ammattikorkeakoulut, ammatilliset koulut, lukiot, pelastuslaitos, ambulanssipalvelut, varuskunnat, varikot, työvoimatoimistot, verotoimistot, Kela, hälytyskeskukset, puhelinkeskukset, sairaanhoito, poliisipalvelut, tutkimuslaitokset (myös metsäntutkimuslaitos), ely-keskusten palvelut...

      Jos Pirkanmaa aikoo pärjätä kilpailussa Helsingin kanssa, Tampereen seudun on pakko pitää mukana ja elossa myös muu maakunta.

      Kun siinä ovat Pori satamineen ja yrityksineen ja toisella laidalla metsäteollisuuden keskittymä Jämsä, Tampere on kartassa vain täppä kosken rannalla. Se suursyömärien maakunta on etelässä.

      Jos Pori-Satakunta ja Pirkanmaa yhdistyvät, Pirkanmaakin saa yhden musiikkijuhlan, jossa presidentti käy vuosittain. Kyllä satakuntalaisesta luottokaverin saa, jos vähän malttaa, eikä heti ota nokkiinsa sieltä lipsahtelevasta kettuilusta.

      Satakunta ulottui aikoinaan Kangasalle asti. Kihniön ja Parkanon riistanhoito, maatalousväki ja urheiluseurat ovat yhä Satakunnassa.

      Mikä?: Satapirkka
      Pirkanmaa lähenee Satakunnan keskusta Poria, on jo Suur-Porin rajalla Suodenniemen ja Kiikoisten mukana.

      Pirkanmaa laajenee myös itään ja pohjoiseen, joten siitä on tulossa merkittävin vastavoima Helsingin seudun imulle.

      Satakunta ulottui aikoinaan Kangasalle asti.

      Edelleen Satakunnan piirit ulottuvat Pirkanmaalle, esimerkiksi riistanhoitopiiri Kihniöön, Parkanoon ja Ikaalisiin.

      Monikuntaliitos Kankaanpää-Jämijärvi-Parkano siirtää koko Pohjois-Satakunnan Pirkanmaalle.

      Maakuntarajasta on tullut kehittämisen este, sillä ely-keskukset ovat keskenään osittain päällekkäin.

    • ei eväät riitä ,.,.,

      niin siinä kävi kun astuttiin Tampereen varpaille (Holmlundin hätäkeskusuudistus), että yliopisto-opetuksen sisäänottokin häviää Porista.

      Parempi tie tie Porillekin voi olla Satapirkka ja yhteistyö Tampereen kanssa. Ei riitä Porin eväät kilpailuun, kun Seinäjokikin menee ohi mennen tullen.

    • terveyh 1 prioriteet

      Tuossa keskusteluryppäässä on useita uudistuksia mainittu mm. maakuntauudistus, kuntauudistus, vaalipiiriuudistus.

      Mainitsematta jää valtionhallinnon tehostamisohjeman mukaiset uudistukset mm. postiuudistus, varuskuntauudistus, kuntalakiuudistus, sairaanhoitouudistukset.

      Varsin mittavia toimenpiteitä tehdään, jotta hyvinvointi taataan myös tulevaisuudessa asukkaille. Huoltosuhde on heikoimmillaan 2030, eikä suurta huoltosuhteen parannusta ole näköpiirissä sen jälkeenkään. Uudistukset on hyvä tehdä ajoissa valmistelun kautta, ettei tehdä sitten viime hetken äkkivääriä päätöksiä pakon edessä. Kunnissa luottamushenkilöt yhä petaavat paikkojansa eivätkä tahdo muutoksia. Tämä on lyhytnäköistä. Pikapäätökset pakon edessä kun usein voivat olla kivuliaampia ja voimakkaampia kuin ajoissa harkiten tehdyt toimenpiteet.

      Terveydenhuollon uudistus on jäänyt vähälle huomiolle, vaikka se on mullistava. Valtio mm antaa palvelusetelin kuntalaisille hakea erikoissairaanhoidon palvelut sieltä mistä tahtovat ja maksusitoumus seuraa potilaan tahtoa. Kuntalainen voi myös vuosittain vaihtaa terveyskeskusta ilmoittamalla asiasta ja tässäkin kunnan maksusitoumus seuraa potilaan tahtoa.

      Merkittävä uudistus on myös sairaanhoitopiirien lakkauttaminen, mikäli ennakkotieto pitää paikkansa. Tuo edellä mainittu uudistus tosin vie sairaanhoipiireiltä valtaa ja asettaa terveydenhuollon kilpailutilanteeseen tehokkaat, hyvin palvelevat ja hyviä hoitotuloksia saavat yksiköt pärjäävät ja heikkojen rahoitus pienenee. Parempaan tulokseen pääsee vain parantamalla palveluja. Tästä voi seurata myönteinen kannustin parempaan terveydenhuoltoon.

      • omavaltaisuutta

        Ei taida olla Satakunnan srhp:n kilpailukyky sellaisessa kunnossa että pärjää koska keinot ovat niin rumia ja kyseenalaisia..

        Tässä se nähtiin toos. Ensin vinkkelilehti ja nyt ei neuvotella, vaikka omistajakunnat pyytää. Voiko viranhaltijat menetellä näin? Tämä on jo toinen toimivallan ylitys ja astuminen poliittiseksi toimijaksi..

        Mikä lienee valvovien viranomaisten kanta tuollaiseen toimintaan? Ministeriöt?

        Kankaanpäässä kaivataan jo Pirkanmaalle. Porin kylmä kyyti on nähty jo ennenkin.

        Kankaanpään seutu:
        Kankaanpään kaupunki valmistelee eroamista sairaanhoitopiiristä

        Tehoaako. Kankaanpäässä valmistellaan eroa Satakunnan sairaanhoitopiiristä neuvottelujen vauhdittamiseksi.
        Satakunnan sairaanhoitopiirin johdon kanssa törmäyskurssille ajautunut Kankaanpään kaupunki ryhtyy valmistelemaan eroa sairaanhoitopiiristä. Sairaanhoitopiirin hallitus päätti maanantaina, ettei se aloita neuvotteluja sairaanhoitopalvelujen järjestämisestä Kankaanpään ja Jämijärven kanssa, ennen kuin kunnat ovat virallisesti eronneet sairaanhoitopiiristä. Kankaanpään kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pertti Koivumäki (kok) katsoo, että Kankaanpään on näin ollen pakko erota sairaanhoitopiiristä, jotta sairaanhoitopiirin johto suostuu keskustelujen avaamiseen.

        – Ennen kuulumatonta, että jäsenkunnan kanssa ei suostuta avaamaan keskusteluja, jos se sitä pyytää. Me olemme yksinomaan huolissamme Kankaanpään kaupungin asukkaiden sairaanhoitopalvelujen turvaamisesta. Muuta selitystä en keksi uhittelulle kuin sen, että sairaanhoitopiiri haluaa heittää kapuloita Pohjois-Satakunnassa vireillä olevan kuntaliitoshankkeen rattaisiin. Sairaanhoitopiiri ottaa kantaa asiaan, joka ei sille kuulu millään lailla. Kunnilla on sentään tässä maassa vielä oikeus päättää itsenäisesti omista asioistaan, muistutti Pertti Koivumäki.

        Jämijärven kunnassakin sairaanhoitopiirin kiukuttelu herättää pahaa verta. Eroasia ei ole Jämijärvellä noussut virallisissa keskusteluissa esille, mutta pääskykuntakin saattaa vilauttaa punaista korttia, jos keskusteluyhteyttä ei muulla tavoin synny.

        – Jämijärvikään ei purematta asiaa niele, vakuutti kunnanjohtaja Esa Ala-Karvia.

        Kankaanpäässä valmistaudutaan nyt eroprosessin käynnistämiseen. Kuntaliitospäätökset ovat valtuustoissa 12. maaliskuuta, mutta valtuusto kokoontuu sitä ennen myös helmikuussa.

        – Eroesitys voidaan rakentaa nopealla aikataululla, hyväksyttää ensin kaupunginhallituksessa ja alistaa sitten omana prosessina valtuustokäsittelyyn vielä helmikuussa. Kankaanpään kaupunki on selkä seinää vasten. Umpikujasta ei näytä löytyvän muuta tietä ulos. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kanssa keskustelut ovat olleet avoimia ja hyvähenkisiä koko ajan. Eniten tässä riepoo, ettei jäsenkunnalla näytä olevan muita oikeuksia Satakunnan sairaanhoitopiirissä kuin maksajan rooli, murehti Pertti Koivumäki.

        Kankaanpää ja Jämijärvi käyttävät vuositasolla sairaanhoitopiirin palveluksia noin 15 miljoonalla eurolla, josta Kankaanpään osuus on 12,5 miljoonaa euroa.


      • uudistusten alkua
        omavaltaisuutta kirjoitti:

        Ei taida olla Satakunnan srhp:n kilpailukyky sellaisessa kunnossa että pärjää koska keinot ovat niin rumia ja kyseenalaisia..

        Tässä se nähtiin toos. Ensin vinkkelilehti ja nyt ei neuvotella, vaikka omistajakunnat pyytää. Voiko viranhaltijat menetellä näin? Tämä on jo toinen toimivallan ylitys ja astuminen poliittiseksi toimijaksi..

        Mikä lienee valvovien viranomaisten kanta tuollaiseen toimintaan? Ministeriöt?

        Kankaanpäässä kaivataan jo Pirkanmaalle. Porin kylmä kyyti on nähty jo ennenkin.

        Kankaanpään seutu:
        Kankaanpään kaupunki valmistelee eroamista sairaanhoitopiiristä

        Tehoaako. Kankaanpäässä valmistellaan eroa Satakunnan sairaanhoitopiiristä neuvottelujen vauhdittamiseksi.
        Satakunnan sairaanhoitopiirin johdon kanssa törmäyskurssille ajautunut Kankaanpään kaupunki ryhtyy valmistelemaan eroa sairaanhoitopiiristä. Sairaanhoitopiirin hallitus päätti maanantaina, ettei se aloita neuvotteluja sairaanhoitopalvelujen järjestämisestä Kankaanpään ja Jämijärven kanssa, ennen kuin kunnat ovat virallisesti eronneet sairaanhoitopiiristä. Kankaanpään kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pertti Koivumäki (kok) katsoo, että Kankaanpään on näin ollen pakko erota sairaanhoitopiiristä, jotta sairaanhoitopiirin johto suostuu keskustelujen avaamiseen.

        – Ennen kuulumatonta, että jäsenkunnan kanssa ei suostuta avaamaan keskusteluja, jos se sitä pyytää. Me olemme yksinomaan huolissamme Kankaanpään kaupungin asukkaiden sairaanhoitopalvelujen turvaamisesta. Muuta selitystä en keksi uhittelulle kuin sen, että sairaanhoitopiiri haluaa heittää kapuloita Pohjois-Satakunnassa vireillä olevan kuntaliitoshankkeen rattaisiin. Sairaanhoitopiiri ottaa kantaa asiaan, joka ei sille kuulu millään lailla. Kunnilla on sentään tässä maassa vielä oikeus päättää itsenäisesti omista asioistaan, muistutti Pertti Koivumäki.

        Jämijärven kunnassakin sairaanhoitopiirin kiukuttelu herättää pahaa verta. Eroasia ei ole Jämijärvellä noussut virallisissa keskusteluissa esille, mutta pääskykuntakin saattaa vilauttaa punaista korttia, jos keskusteluyhteyttä ei muulla tavoin synny.

        – Jämijärvikään ei purematta asiaa niele, vakuutti kunnanjohtaja Esa Ala-Karvia.

        Kankaanpäässä valmistaudutaan nyt eroprosessin käynnistämiseen. Kuntaliitospäätökset ovat valtuustoissa 12. maaliskuuta, mutta valtuusto kokoontuu sitä ennen myös helmikuussa.

        – Eroesitys voidaan rakentaa nopealla aikataululla, hyväksyttää ensin kaupunginhallituksessa ja alistaa sitten omana prosessina valtuustokäsittelyyn vielä helmikuussa. Kankaanpään kaupunki on selkä seinää vasten. Umpikujasta ei näytä löytyvän muuta tietä ulos. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kanssa keskustelut ovat olleet avoimia ja hyvähenkisiä koko ajan. Eniten tässä riepoo, ettei jäsenkunnalla näytä olevan muita oikeuksia Satakunnan sairaanhoitopiirissä kuin maksajan rooli, murehti Pertti Koivumäki.

        Kankaanpää ja Jämijärvi käyttävät vuositasolla sairaanhoitopiirin palveluksia noin 15 miljoonalla eurolla, josta Kankaanpään osuus on 12,5 miljoonaa euroa.

        Sairaanhoitopiirit lakkautetaan ja Porin palveluja keskitetään Turkuun ja samoin Seinäjoelta Tampereelle. Tämä osoittaa suuntaa ilmeisesti maakuntauudistukselle mutta kuka tietää?


    • jogspje

      loppua kohde meno parane.. maakunnan ilmapiiri vain heikkenee mutta hyvä että toimistossa on mukavampaa.

      Yle: Satakuntaliiton työilmapiiri on maakuntajohtaja Pertti Rajalan mukaan parantunut. Runsas vuosi sitten tehty työhyvinvointitutkimus paljasti ongelmia Satakuntaliiton johtamisessa ja työntekijöiden välisissä suhteissa. Sen jälkeen liitossa on tehty toimintasuunnitelma asioiden korjaamiseksi.

    • holmlundit !!!

      ONKO SATAKUNTA TEKEMÄSSÄ HOLMLUNDIT VARSINAIS-SUOMELLE JA PIRKANMAALLE KUN KATSELEE MINISTERIÖN KUNTAKARTTAA?

      Mitä ihmeen tekoelvytystä tämä on ? Kun kuntien itsehallintoa kunnioitetaan tulee niiden voida määritellä suuntautuminenkin. Nyt elävistä ja kehittyvistä maakunnista ollaan siirtämässä lakkautettavaan alueita. Mikä järki. ei siitä elinvoima kasva, että vastentahtoisia otetaan toiseen suuntaan.

      Satakunnan maakunnan valuvika tulee myöntää ja jakaa se kahden viereisen menestyvän maakunnan kesken..

    • uuuu

      Vihreät vaatii vaalipiiriuudistuksen toteuttamista! Joko 30 vuotta valmisteltu uudistus saa päivänvalon?

    • --------,,,,,_______

      Hhjurrjassa hhumalassa ,,,,,,,,,,,,,,,

    • ARMonaikaa

      Vielä ei saatu aikaan demokraattisia uudistuksia vaan Satakunnan vaalipiirille annettiin armonaikaa ainakin vähän, vaikka äänikynnys Satakunnassa on 13%!!
      Myös Uusimaa jäi uudistuksen ulkopuolelle.

      SK:
      "Kymen ja Etelä-Savon sekä Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan vaalipiirit yhdistetään. Hallitus on päässyt sopuun vaalipiiriuudistuksesta.

      Korkeaksi noussutta äänikynnystä pienimmissä kunnissa on pitkään pidetty ongelmana. Pienimmän vaalipiirin, Etelä-Savon, laskennallinen äänikynnys on jo yli 14 prosenttia.

      Uudistuksen jälkeen Manner-Suomen vaalipiirien lukumäärä on kaksitoista. Luvussa on mukana myös Satakunnan vaalipiiri, vaikka sekin oli aluksi mukana vaalipiirien yhdistymiskaavailuissa."

    • jaloillaan äänestys

      Jos ei saada poliittisia päätöksiä aikaan niin ainakin kaupalliset toimijat äänestävät jaloillaan ja tekevät tyhjiksi toiveajattelut.. esim. yliopisto-opetuksen siirto Treelle, SK:n painon siirtyminen Treelle ja alla mainittu..


      Lentoyhtiö Flybe pohtii Porin ja Helsingin välisen reitin lopettamista. Flyben kaupallinen johtaja Antti Kuusenmäki kertoo, että reitin matkustajamäärät ovat jääneet liian pieniksi.


      Kuusenmäen mukaan Porin ja Helsingin välisten lentojen tulevaisuutta arvioidaan tällä hetkellä tarkasti.

      -Lentoreitin lopettaminen kannattamattomana on aina vaikea päätös, Kuusenmäki korostaa.


      Yle Satakunta

      • xmcnckm

        Ehkä päätökset ovat sitten helpompia kun kaupalliset päättäjät tekevät päätökset puolestamme ;-)


      • itseis

        Poliisilaitos siirtyy jo Turun alaisuuteen.. Ei rakenteet ole itseisarvo.


      • yskii.. yskii..
        itseis kirjoitti:

        Poliisilaitos siirtyy jo Turun alaisuuteen.. Ei rakenteet ole itseisarvo.

        Näin se maakuntalehtikin.. SK:n lukijat lakkauttavat tilauksiaan ja painatus siirtyi jo Tampereelle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2217
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2043
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1658
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1480
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1476
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1377
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1344
    8. 52
      1238
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe