Kauppatieteilijöiden huonous

Olen tällä palstalla moittinut ennenkin kauppatieteilijöitä heidän osaamattomuudestaan, ja pseudotieteen yleisestä harjoittamisesta alalla.

Ilmeisesti kauppatieteilijöitä ihaillaan tarpeettomasti tälläkin palstalla.

Hyvä kirjoitus aiheesta Taloussanomissa:
"Jyväskylän kauppakorkeakoulun uusi professori Kimmo Alajoutsijärvi sanoo suorat sanat finanssikriisin tunareista. "Me kauppatieteilijät melkein romautimme maailmantalouden", professori tunnustaa. Alan oppikirjatkin sietäisi kirjoittaa uusiksi."

Vikana siis opetus: luotetaan matemaattisiin malleihin, jotka eivät kuvaa todellisuutta hyvin, sekä opetetaan muita terveen järjen vastaisia asioita, jotka kannustavat vääriin tekoihin.

"Seurauksena oli velkavipuja, valtioiden riskilainoituksia, luottoluokitusten sumutusta, yhteisten rahaliittosopimusten ylikävelyä, piittaamattomuutta ja yli varojen elämistä, koska asiantuntijat eivät nähneet touhussa mitään väärää. Olivathan ne heille opetettujen teorioiden mukaisia."

"Arkkitehtejä ja insinöörejä voidaan moittia romahtaneista silloista ja hometaloista, mutta ne ovat Alajoutsijärven mukaan pikkujuttuja ekonomistien ja pankkiirien
möhläysten rinnalla."

Aivan, insinöörejä voidaan aina syyttää, kun he tekevät virheitä, ekonomistit taas syyttävät muita, kuten poliitikkoja, kun tekevät itse virheitä. Vika on aina muualla.

"Uuden ajan talousteorioista kiinnostuneille hän suosittelee lukemiseksi muun muassa Real World Economics Review -julkaisua."

Itse suosittelen Itävaltalaista taloustiedettä, jonka ajatuksia löytyy varmasti tuossa ylläolevasta julkaisustakin.

Lähde:
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/12/15/kauppakorkean-professori-romahdus-on-meidan-syyta/201119143/12

20

278

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • garegvaerd

      Malleissa ei niinkään ole suurta vikaa, mutta niiden antamia tuloksia tulkitaan aivan liian positiivisesti. Sokaistutaan liian helposti mahdollisuuksista ja huonosti ei voi muka käydä, vaikka historia osoittaa juuri päinvastaista kerta toisensa jälkeen.

    • ano nyymi

      Yksi ongelma on, että fiksut kaverit etsiytyvät parhaiden palkkojen ääreen, ja siellä asiat pitää muotoilla vähän positiivisemmin kuin ne ehkä oikeasti näyttävät olevan. Ettei tule talletuspakoja tai oteta rahoja sijoituksista pois.

      Harva uskalsi viime rommauksen aikoihin sanoa, miten pahasti VOI käydä.

    • että sillain

      Sinun AP ei sit kannata ainakaan katsella naista itsellesi kauppaopistosta tai tradenomi-opiskelijoista. Siellä on paljon kauniita naisia, mutta suhde ei kestä, jos puolisoa ei arvosteta. Yksi varmimmista tavoista saada nainen inhoamaan sinua on se, että vähättelet hänen opintojaan ja työpaikkaansa.

      • ...........

        Eihän aloittaja ole sanonu kauppaopiston naisista tai tradenomiopiskelijoista sananpuolikastakaan, vaan kauppatieteilijöistä.

    • ihan toisen alan yo.

      Enpä ole alaa opiskellut joten kysyn vilpittömästi että moniko siellä oikeesti noita oppii ja ymmärtää tai on kiinnostunut alkujaankaan vai paukuttaa vain kurssit läpi...

      • Ei kukaan ilmeisesti.

        Tuo nykyinen valtavirtaa edustava taloustiede lienee kehitetty pankkiirien toimesta, eikä se mene oikein, mutta rahojen teossa se auttaa kyllä pankkiireja paljon. Siinä teoriassa on vedetty mutkat suoriksi, ja unohdettu että pankit itse ovat ne katastrofin aiheuttajat.

        Koska tekemällä rahaa tyhjästä (kuten pankit tekevät), ja lainaamalla sitä muille korkoja vastaan, niin missään ei synny rahaa korkojen takaisinmaksuun, kun kaikki raha markkinoilla tulee kuitenkin pankeilta lainojen muodossa, ja jokaiseen lainaan liittyy aina korko. Mistä rahat korkojen maksuun sitten? Uudet lainat tietysti, ja niitä täytyy jatkaa loputtomiin, mutta samalla velkaa kasvaa koko ajan, koska kukaan ei pysty maksamaan kaikkia korkoja koskaan takaisin. Nykyinen systeemi on siis ollut mahdoton jo alusta lähtien, ja lopulta se seinä tulee vastaan.

      • кюлтери
        m36-intj kirjoitti:

        Ei kukaan ilmeisesti.

        kyseistä järjestelmää sanotaan luotonlaajennukseksi eikä siinä ole mitään ihmeellistä. http://fi.wikipedia.org/wiki/Vähimmäisvarantojärjestelmä#Luotonlaajennus_ja_rahakerroin.

      • :))

        Riippunee pitkälti koulusta. "Hieman" eroa oppilasmateriaalin tasossa Hki vs. Lpr. Jälkimmäisessä voi kysyä "mikä yliopisto?" - pätee myös muihin aloihin ja maakuntiin.

      • jekuttaja
        кюлтери kirjoitti:

        kyseistä järjestelmää sanotaan luotonlaajennukseksi eikä siinä ole mitään ihmeellistä. http://fi.wikipedia.org/wiki/Vähimmäisvarantojärjestelmä#Luotonlaajennus_ja_rahakerroin.

        Luotonlaajennus mahdollistaa nopeamman talouden kasvattamisen. Siinä on vain lähtenyt nykyään mopo käsistä.

      • jekuttaja kirjoitti:

        Luotonlaajennus mahdollistaa nopeamman talouden kasvattamisen. Siinä on vain lähtenyt nykyään mopo käsistä.

        "Kyseistä järjestelmää sanotaan luotonlaajennukseksi eikä siinä ole mitään ihmeellistä."

        Miten te oikein ajattelette asioita, vai ajatteletteko lainkaan mitään?

        Kuten sanoin, tuota FRB:tä, eli fractional reserve banking järjestelmää, ei voi ylläpitää kovinkaan kauan, ennenkuin systeemi romahtaa, vaikka tekisi mitä. Ei tässä ole kyse mopon karkaamisesta käsistä, koska se tapahtuu aina, tekipä mitä hyvänsä. Tietenkin se antaa enemmän rahaa markkinoille jonakin hetkellä, mutta velka kasvaa tulevaisuuteen. Ei siis mikään kestävä ratkaisu.

        Jotkut varmaan luulevat että virheitä on ruvettu tekemään vasta viime aikoina, mutta ongelma on ollut jo kauan järjestelmässä (70-luvun alusta lähtien, kun kultatakaus purettiin dollarille), ja se on siitä mennyt huonompaan suuntaan koko ajan. Aina jotakin jekkuja on keksitty tilanteen korjaamiseksi, kun kriisejä on tullut, mutta nyt keinot ovat loppumassa, eikä mitään helppoa ratkaisua ole enää olemassa.

        Sen verran täytyy omaa korjata, että lähteehän se mopo säännönmukaisesti jossain vaiheessa käsistä, mutta harvoin näin pahasti kuin nyt. Olisiko sitten parempi, jos mentäisiin itäv. koulukunnan opeilla? Kuinka varman päälle pitää pelata.

      • ...........
        m36-intj kirjoitti:

        "Kyseistä järjestelmää sanotaan luotonlaajennukseksi eikä siinä ole mitään ihmeellistä."

        Miten te oikein ajattelette asioita, vai ajatteletteko lainkaan mitään?

        Kuten sanoin, tuota FRB:tä, eli fractional reserve banking järjestelmää, ei voi ylläpitää kovinkaan kauan, ennenkuin systeemi romahtaa, vaikka tekisi mitä. Ei tässä ole kyse mopon karkaamisesta käsistä, koska se tapahtuu aina, tekipä mitä hyvänsä. Tietenkin se antaa enemmän rahaa markkinoille jonakin hetkellä, mutta velka kasvaa tulevaisuuteen. Ei siis mikään kestävä ratkaisu.

        Jotkut varmaan luulevat että virheitä on ruvettu tekemään vasta viime aikoina, mutta ongelma on ollut jo kauan järjestelmässä (70-luvun alusta lähtien, kun kultatakaus purettiin dollarille), ja se on siitä mennyt huonompaan suuntaan koko ajan. Aina jotakin jekkuja on keksitty tilanteen korjaamiseksi, kun kriisejä on tullut, mutta nyt keinot ovat loppumassa, eikä mitään helppoa ratkaisua ole enää olemassa.

        Tottakai sitä voi ylläpitää painamalla lisää rahaa. Rahan kvantiteettiteorian tuntevana tiedät, että rahan määrän on hyvä kasvaa, jos talous kasvaa.

      • ........... kirjoitti:

        Tottakai sitä voi ylläpitää painamalla lisää rahaa. Rahan kvantiteettiteorian tuntevana tiedät, että rahan määrän on hyvä kasvaa, jos talous kasvaa.

        Painettu raha on nykyään velkaa, johon sisältyy myös velan korkoa. Raha siis = velkaa. Jos rahaa laskettaisiin lisää markkinoille ilman korkoa, eli lainat olisivat korottomia, niin asia olisi eri. Näin ollen painamalla lisää rahaa nykyisessä järjestelmässä, tehdään myös lisää velkaa. Ja velkahan on se ongelma nykyisessä kriisissä. Eli nykyistä järjestelmää ei voi ylläpitää.

        Tämän vuoksi myös pankit joutuvat tässä kriisissä painamaan korkonsa niin alhaalle kuin suinkin mahdollista, jotta velan kasvu vähenisi. Ei kuitenkaan ole mikään ratkaisu, kunhan sillä ostetaan vähän lisää aikaa.

        Eikö tuollaisessa velattomassa (?) järjestelmässä talouden kasvunopeus laahaisi aika lailla jäljessä potentiaalista?

        Nykyjärjestelmässä ongelma on motivaatio ja valvonta. Jenkit kasvattivat rahan määrää (=velkaa) kymmeniä (?) %:ja 2000 -luvun alkupuolelta. Se on ihan älytöntä meininkiä. Eurooppalaiset pankit lähtivät mukaan tähän velanantokilpailuun finanssialan kannustimien (tulleet jenkeistä ja Lontoosta) innottamana. Mitä enemmän myyt velkaa nopeasti, sitä paremmat bonarit. Ketään ei kummallakaan mantereella kiinnostanut valvoa tilannetta ja varsinkaan puuttua siihen
        -->lopputulos on nähdynlainen.

    • hehheh

      "Jyväskylän kauppakorkeakoulu" - hauskaa että näitä maakuntatieteellisiä on alettu kutsua kauppakorkeiksi.

      Toiseksi mitä merkittävää kukaan tällaisesta höpöhöpö-laitoksesta valmistunut on saanut aikaan, semminkin kun suomalaiset ekonomistit ovat lähes järjestään valtiotieteilijöitä eivätkä edes oikeasta kuppakorkeasta (hkkk/aalto, tukkk)valmistuneita ekonomeja.

      • h53aeyhgwa4e

        Kyllä siinä on koko moderni markkinatalousjärjestelmä kovin kyseenalainen, kun joidenkin Rovion arvo vihaisten tipujen ansiosta muka mitataan miljardeissa. Mitään järjellistä tai konkreettista syytähän tuohon roimaan yliarvostukseen ei ole. Eikä todellakaan ole ainutlaatuinen tapaus vain yksi tuoreimmista esimerkeistä nykyisestä täydellisestä pörssihulluudesta.

    • yjtfgjhyf

      ei jessus taas meni tähän että maalta ei valmistu miksikään, helsingissä kaikista tulee suurta...

      kertokaa kuitenkin et opiskeleeko siellä parhaissa kouluissa tosiaan likimain kaikki kiinnostuneina aiheesta vai ovatko enemmän verkostoitumisen ja maineen takia siellä?

      • Hämärän rajoilta

        Kyllähän tästä meidän maalaisyliopistojen surkeasta tasosta kertoo sekin, että ne ihmiset jotka tämän globaalin talouskriisin ovat aiheuttaneet ja olleet kyvyttömiä ennakoimaan sitä ja varautumaan siihen, ovat opiskelleet vain näissä peräkylien opistoissa.

        Olisivat palkanneet arvostettujen yliopistojen kasvatteja keskeisiin hommiin, niin tältäkin katastrofilta olisi vältytty!

    • tavistyötä

      Pelkkä valmistuminen ei merkitse mitään, vaan ennen kaikkea se, mitä tekee valmistumisen jälkeen. Eihän suinkaan kaikki pääse urallaan sellaiseen asemaan, jossa päästään vaikuttamaan pörssimarkkinoihin tai toimimaan esimekiksi lainsäädäntöä varten asiantuntijatehtävissä. Aniharva on huipulla

    • trollipeikkonen

      No eipä sunkaan järkesi paljoa juoks,e kun pitää täyttä offtopiccia julkaista sinkut- palstan alla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2264
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      25
      1068
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      82
      982
    4. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      914
    5. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      54
      883
    6. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      873
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      126
      853
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      783
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      763
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      759
    Aihe