En tiedä minne tai kelle tätä kehtaa näin joulun alla purkaa, niinpä ajattelin kirjoittaa tänne. Toivon saavani asiallisia vastauksia.
Avioliitossa 10-vuotta. Yksi lapsi, jota jäin kotiin hoitamaan sekä kuntouttamaan, koska hänellä on todettu dysfasia ja täyttää vasta 3-vuotta. Puheen kehitys 1,5-vuotiaan tasoa. Tarvitsee koko ajan ohjausta.
Mieheni toive oli myös se, että jään kotiin koska kuskaamista puhe-, ja toimintaterapiaan riittää, lapsen ja kotitöiden lisäksi. Itse hän halusi keskittyä töihinsä, eikä osallistunut esim. kotitöihin.
Kolmevuotta on menty niin, että minä olen tehnyt kaikki kotityöt. Mies on käynyt töissään, harrastuksissaan ja viihteellä. Kovin vähän on aikaa ja kiinnostusta mihinkään kotiasioihin riittänyt.
Eilen hänellä oli firman pikkujoulut ja kuinka ollakkaan törmäsin hänen pomoon tavaratalossa! Keskustelimme "niitä näitä" ja tokaisin, että nyt on kiihkeintä firmojen pikkujoulujen aikaa, mihin hän vastasii, että meidän firmassa päätimme tänä vuonna korvata pikkujoulut kahvi-, ja ruokatilaisuudella ja pidimme sen jo kaksiviikkoa sitten.
Miestä ei kuulunut kotiin, kuin pikkutunneilla ja aamulla oli jo karannut, ennen seitsemää! Tekstiviestiini hän vastasi, että kyllä oli hauskaa ja ilta venyi myöhään kun työyhteisö lähti jatkoille!
Nyt ymmärrän ne hänen projektit jotka ovat venyneet niin myöhään, että kotiutuu vasta klo. 19 - 21 ja välillä myöhemmin.
Mistähän päästä tätä alan purkaa, vai heitänkö ukon ulos heti kun nokkaansa näyttää?
Ketuttaa moinen kusetus!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Teillä on lapsi. Ja hänen etu menee kaiken ketutuksen yli.
Jos haluat, et kerro mitään että tiedät hänen olleen muualla kuin missä väitti, pokkana vaan kyselet yksityiskohtia juhlista. Jos menee vaikeaksi, voit sanoa että törmäsit pomoonsa. Miehesi reaktio siinä vaiheessa kertoo paljon. Jos alkaa sinua syyttämään vainoharhaiseksi ämmäksi, näytä ovea. Jos sen sijaan alkaa kertomaan totuuksia, anna mahdollisuus. Ovimatoksi ei kannata jäädä, elämä on liian lyhyt moiseen.
Pahaltahan tuo kuulostaa. Mutta totuus voi olla taruakin ihmeellisempää ja muitakin selityksiä kuin pettäminen voi olla.
Minusta taas olisi parasta ksysyä, miksi hän puhui menevänsä firman pikkujouluun vaikka kuulit sen olleen jo pari viikkoa sitten. Ja aivan eri muotoisena ja vuorokauden aikana kuin hän kertoi.
Suoraan kysymykseen pitäisi saada suora vastaus. Mikset voisi kertoa törmänneesi hänen pomoonsa kaupassa ja tämän kertoneen? Miksi pitäisi epämääräisesti udella ja sitten tehdä erilaisia tulkintoja, jotka eivät välttämättä pidä paikkaansa. Pomon kertoma lienee fakta, jota miehesi ei voi kieltää eikä sivuuttaa.
Hmm.. mikä lapsen etu?
Mies juoksee vieraissa, ei kun tutuissa.
Ei ollu pikkujouluja, oli perhetuttu jonka kanssa oli kiva muhinoida!
Kiitin molempia kauniisti.
Nyt mietin lapseni kanssa mitä ja missä teen jouluna??
Onneksi hän ei vielä ymmärrä mitä puhutaan.
Alan selvittää talon myyntiä, joulusta päästyäni.
Ukko saa mennä vaikka vanhemmilleen! Nämä nyt nousee ensimmäisenä mieleeni.
Osanottoni ja toivotan sinulle paljon voimia.