Mitä tehdä?

Kaksikymmentä vuotta naimisissa. Ikää molemmilla reilut 40. Kaksi lasta, 10-ja 7-vuotiaat. Kolme kuukautta sitten tuli tälli. Kuntoutuksessa löytyi mies ja päänsekoittava rakastuminen. Toisella osapuolellakin eroprosessi kesken. Minkäänlainen harkinta tai keskustelu ei tule kysymykseenkään. itse olen edelleen rakastunut vaimooni ja ilmoittanut haluavani hänet takaisin. Hän haluaa vain erota ja lisäksi hän haluaa lapset ja kodin. Minun pitäisi antaa hänelle kaikki valmiiksi ennen eron vireille panoa. Mitä minun olisi viisasta tehdä? Antaa periksi? Oikeustajuni mukaan minun ei pitäisi lähteä mihinkään kun en kerran halua lähteä. Mutta ei lähde hänkään, jatkaa toistaiseksi kotona, mutta menee haluamallaan tavalla. Lapset kärsii ja minä kärsin. Onko kokemuksia, annanko hänen "huseerata" ja odottanko paluuta, sillä panokset erolle on tosi suuret. Tuleeko hän takaisin? Vai koetanko pakottaa häntä lähtemän esim. hakemalla yhteiselämän lopettamista, vaikka se sattuisikin?
71495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ainoa tapa toimia on se, että yrität antaa vaimollesi "luvan" lähteä ja yrität olla mahdollisimman rauhallinen. Kerro vaimollesi, että rakastat häntä ja et tahtoisi hänen lähtevän, mutta ymmärrät, että mikäli hänestä tuntuu, että on mentävä niin hyväksyt sen.

Toimiessasi näin, vaimosi saa "kokeilla" eroa ja silti teidän liitosta ei jää pahaa makua suuhu.

Luulenpa, että se on ainoa tapa vaimon huomata, että mitä oikeasti haluaa. Mikäli nyt väkisin yrität pitää vaimoasi niin asia kaihertaa häntä jatkuvasti ja mietityttää, että minkälaista ihanuutta sen uuden kanssa olisi voinut olla.

Ymmärrän, että se ei ole sinulle se helpoin tie, mutta ilmeisesti ainoa.

Voimia sinulle!

Äänestä
  • Olen näin tehnytkin, mutta hankaluus asiassa on se, että hänen mielestä minun pitäisi mennä ja hänelle jäisi kaikki ennalleen.

    Äänestä

  • Erokriisissä kirjoitti:

    Olen näin tehnytkin, mutta hankaluus asiassa on se, että hänen mielestä minun pitäisi mennä ja hänelle jäisi kaikki ennalleen.

    asian aivan toisenlaiseksi. Silloin on jo paljon suuremmasta asiasta kysymys ja silloin ei auttane muu kuin saada hänet ymmärtämään, että mahdollinen ero ei ole seurausta sinun tekemisistäsi vaan hänen.

    Mikäli hän vaatii sinua poistumaan yhteisestä kodista ja yhteisestä elämästänne niin silloin siihen ei ole mielestäni mitään syytä suostua. Et vain kertakaikkiaan lähde. Mikäli hän ei suostu yhteiseloa jatkamaan niin silloin hänelle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin poistua itse ja jättää kaikki taakseen. Mikään laki ei velvoita sinua suostumaan moiseen.

    Nämä asiat ovat vaikeita sillä niissä on aina tunteetkin mukana, mutta jos nyt annat periksi hyväsydämisyyttäsi niin voi käydä niin, että menetetty mikä menetetty.

    Äänestä

  • Erokriisissä kirjoitti:

    Olen näin tehnytkin, mutta hankaluus asiassa on se, että hänen mielestä minun pitäisi mennä ja hänelle jäisi kaikki ennalleen.

    Ei sun tartte lähteä yhtään mihinkään. Menköön hän, jos siltä tuntuu.

    Äänestä

ja etsii uuden lemmenpesän. sä pidät myös lapset jos niin haluat! ja sä löydät kyllä vielä uuden, älä pelkää elämää.

Äänestä

En tiedä, onko tästä mitään apua, kerronpahan vain oman tarinani. Olen vähän aikaa sitten ollut vastaavassa elämäntilanteessa kuin vaimosi. Rakastuminen on päätä sekoittava tunne, useimmille vastustamaton. Se on kuin huume, ja siihen jää koukkuun. Sitä myös jotenkin kuvittelee, että elämänsä voisi alkaa jotenkin ihan uudelleen, ikäänkuin uusi rakkaus silittäisi tien kaikesta arjesta ulos. Sen harhakuvan läpi on todella vaikea tulla. On vaikea luopua siitä, mikä on tuovinaan jokaiseen hetkeen uskomattoman suuren jännityksen ja onnentunteen. Mutta siitä tunteesta on mahdollisuus luopua, jos sen vain oivaltaa. Minua auttoi sittenkin se, ettei mieheni luovuttanut. Asian tultua julki, hän aloitti vihalla - silloin olimme eroa kaikkein lähinnä. Silloin kun hän sanoi, että olen aivan vapaa lähtemään, olimme jo lähempänä toisiamme. Nyt olen vapaaehtoisesti tähän avioliittoon jäänyt. Eikä edes sen vuoksi, että "rakastaisin miestäni", vaan siksi, että olen ymmärtänyt, ettei kukaan mies voi olla "pelastajani". Ei tässä liene mitään taikaa (sillä jokaiselle omat taikansa), mutta minulle (ja miehelleni) käänteentekevä lukukokemus oli Tommy Hellstenin "Elämän paradoksit". Kun keinot käyvät vähiin, kelpaa kenties tämäkin. Kaikkea hyvää Sinulle.

Äänestä

Sama tilanne meillä, mutta toisinpäin.En voinut tajuta mieheni käytöstä. Ensin hän ei aikoinut lähteä mihinkään vaan rupesi uhkailemaan minua lähtemään.Olin sitä mieltä, että kun hänellä on toinen ja on pettänyt, hänen on lähdettävä.Lopulta exmieheni veli sai miehen uskomaan ,että hän saa lähteä. Nyt asunkin vielä toisen lapseni (toinen jo omillaan)kanssa yhteisessä asunnossamme. Nyt toivuttuani erosta, alamme jo myydä asuntoa yhteisestä sopimuksesta.
Alku on yhtä järkytystä. Turha ruikuttaa vaimoa takaisin, ikuinen juopa on jo syntynyt ja tulee aina rassaamaan. Ensin on yhtä kärsimystä, mutta sitten jo helpottaa.Nyt ei tunnu enää missään!Mutta aikaa tarvitaan.Voimia sulle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Erokriisissä kirjoitti:

Kaksikymmentä vuotta naimisissa. Ikää molemmilla reilut 40. Kaksi lasta, 10-ja 7-vuotiaat. Kolme kuukautta sitten tuli tälli. Kuntoutuksessa löytyi mies ja päänsekoittava rakastuminen. Toisella osapuolellakin eroprosessi kesken. Minkäänlainen harkinta tai keskustelu ei tule kysymykseenkään. itse olen edelleen rakastunut vaimooni ja ilmoittanut haluavani hänet takaisin. Hän haluaa vain erota ja lisäksi hän haluaa lapset ja kodin. Minun pitäisi antaa hänelle kaikki valmiiksi ennen eron vireille panoa. Mitä minun olisi viisasta tehdä? Antaa periksi? Oikeustajuni mukaan minun ei pitäisi lähteä mihinkään kun en kerran halua lähteä. Mutta ei lähde hänkään, jatkaa toistaiseksi kotona, mutta menee haluamallaan tavalla. Lapset kärsii ja minä kärsin. Onko kokemuksia, annanko hänen "huseerata" ja odottanko paluuta, sillä panokset erolle on tosi suuret. Tuleeko hän takaisin? Vai koetanko pakottaa häntä lähtemän esim. hakemalla yhteiselämän lopettamista, vaikka se sattuisikin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu