En ole asiasta aikasemmin kellekkään puhunut, enkä tiedä miksi aiheesta nytkään tulen tänne purkamaan. Ehkä haen jonkinlaista vertaistukea/tukea ja neuvoja.
Olen ollut Aupairina italiassa, italialaisessa perheessä nyt reilu puoli vuotta. Kaikki alkoi ihanasti. Perhe tuntui todella mukavalta ja viihdyin lasten kanssa. Nyt kuitenkin, parin kuukauden ajan kaikki on alkanut menemään enemmän tai vähemmän ei ihanasti.
Perheen äiti on todellinen tuuliviiri. Jos hänellä on huono päivä, hän varmistaa että kaikki muutkin saavat osansa siitä. Silloin saan huutoa milloin mistäkin, mm. olen unohtanut vessan oven auki tai- tyhjentää pyykinpesukoneen (tiedän että tuo jälkimmäinen on tyhmästi minulta, mutta inhimillisiä unohduksia sattuu, ja ei kai yhdet märät pyykit koneessa koko maailmaa kaada niin että siitä pitäisi naama punaisena huutaa.) Nämä ovat päiviä, jolloin tunnen epäonnistuneeni täysin ja tekeväni kaiken väärin. Tiedän, että se on normaalia aupairin arkea, mutta tätä tapahtuu hyvin usein, ja se vetää koko talon ilmapiirin hyvin vakavaksi.
Perheen isä taitaa pitää minua enemmänki kotiopettajana kuin aupairina. Minun pitäisi opettaa lapsille enemmän englantia ja eräs ilta hän sanoi, että joulukuun loppuun mennessä lasten tulisi osata asioida ravintolassa englanniksi ja hän aikoo tämän myös testata. Tuli vähän itselleen outo olo, pitääkö minun tosissaan käydä OPETTAMAAN lapsille kirjoista englanniksi ruokasanoja? Muutenkin hän hyvin usein huomauttaa minulle kuinka lasten pitäisi jo puhua parempaa englantia. Tulin tänne tosiaan vahtimaan lapsia ja pitämään heille seuraa. Isä ei edes asu viikkoja kanssamme, joten on seurassamme vain viikonloppuisin, jolloin tietysti kaikki on hieman löysempää kun lapsetkin ovat koulusta vapaalla.
Näitä pikku asioita ja seikkoja olisi lisää vaikka muille jakaa. En nyt jaksa niitä tähän kuitenkaan kirjoittaa, koska asioita on vaikea ymmärtää jos niitä ei itse ole kokemassa. Lisäksi monen ei aupairin on vaikea samaistua aupairin tilaan, jossa pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat suurilta kun kaiken joutuu kantamaan yksin, eikä ole sitä tuttua perhettä ja ystäviä joihin turvautua. No kuitenkin, olisin varmasti kestänyt kaiken tämän vaikka hammasta purien, mutta sitten tapahtui jotain, joka on jokaisen aurpairin pahin painajainen. Eräs ilta perheen isä pyysi minua juttelemaan kanssaan. Kaikki alkoi hyvin ja tuntui todella vapauttavalta päästä hieman juttelemaan tilanteesta ja kaikesta mikä mieltä askarruttaa(olin päivällä tehnyt jotain todella väärää perheen äidin mielestä, ja hän oli pyytänyt isää juttelemaan kanssani asenteestani). Noh, tulimme isän kanssa siihen tulokseen että olen hyvin stressaantunut kaikesta ja minun pitäisi rentoutua. Asiat johtivat sitten siihen että hän halusi hieroa minua johon vielä suostuin. En silloin vielä osannut aavistaa että hänellä on muutakin kuin hieronta mielessä. En nyt viitsi tässä mennä yksityiskohtiin, mutta kaikki arvannee että lähentelystä oli kyse, jolle kuitenkin osasin laittaa pisteen. Harmittaa että itse annoin asian päästä niinkin pitkälle, enkä lähtenyt tilanteesta aikaisemmin pois. Olin tapahtuman jälkeen hyvin paniikissa enkä tiennyt mitä tehdä. Perheen isä käyttäyty tilanteen jälkeen, ja käyttäytyy edelleen kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Itse en pysty unohtamaan tapahtunutta. Minua ahdistaa olla isän seurassa ja pelkään hänen yrittävän jotain jos tiedän jäävämme kahden. Nyt en tiedä mitä tehdä. En pysty kertomaan asiasta kellekkään, koska pelkään että minua ei uskota. Tunnen kuin minut olisi ahdistettu nurkkaan, josta ei ole pakotietä. Mietin asiaa joka yö enkä ole viikkoon saanut nukutuksi.
Tuo oli viimeinen pisara. Nyt todella haluaisin kotiin. En kuitenkaan pysty tekemään päätöstä lähdöstäni. Tuntuu, että en pettäisi vain perhettä täällä, vaan myös itseni ja perheeni. Tiedän, että jos kertoisin asiasta vanhemmilleni suomessa, he varaisivat minulle lentoliput kotiin heti huomiseksi.
En kuitenkaan haluaisi aiheuttaa riitoja perheeseen täällä kertomalla tapahtumasta perheen äidille. Lisäksi olen todella kiintynyyt lapsiin ja he minuun. En halua aiheuttaa heille mielipahaa, riittää että he joutuvat asumaan monsteri-isänsä kanssa.
Jotenkin itselläni on todella syyllinen olo. Tuntuu että tekisin todella p*skamaisesti perheelle, ottaen huomioon kuinka paljon heiltä loppujenlopuksi olen saanut. Ja kun perheen äidillä ei ole huono päivä (aika harvassa), hän on maailman ihanin ja sydämellisin ihminen.
Kärsin myös aivan järkyttömästä koti-ikävästä, joka ei helpota asiaa. Nyt kuitenkin kun tiedän että haluaisin kotiin, ja lähtöön olisi syytäkin, en pysty siihen.
Apua, mitä teen?!
Olen ollut Aupairina italiassa, italialaisessa perheessä nyt reilu puoli vuotta. Kaikki alkoi ihanasti. Perhe tuntui todella mukavalta ja viihdyin lasten kanssa. Nyt kuitenkin, parin kuukauden ajan kaikki on alkanut menemään enemmän tai vähemmän ei ihanasti.
Perheen äiti on todellinen tuuliviiri. Jos hänellä on huono päivä, hän varmistaa että kaikki muutkin saavat osansa siitä. Silloin saan huutoa milloin mistäkin, mm. olen unohtanut vessan oven auki tai- tyhjentää pyykinpesukoneen (tiedän että tuo jälkimmäinen on tyhmästi minulta, mutta inhimillisiä unohduksia sattuu, ja ei kai yhdet märät pyykit koneessa koko maailmaa kaada niin että siitä pitäisi naama punaisena huutaa.) Nämä ovat päiviä, jolloin tunnen epäonnistuneeni täysin ja tekeväni kaiken väärin. Tiedän, että se on normaalia aupairin arkea, mutta tätä tapahtuu hyvin usein, ja se vetää koko talon ilmapiirin hyvin vakavaksi.
Perheen isä taitaa pitää minua enemmänki kotiopettajana kuin aupairina. Minun pitäisi opettaa lapsille enemmän englantia ja eräs ilta hän sanoi, että joulukuun loppuun mennessä lasten tulisi osata asioida ravintolassa englanniksi ja hän aikoo tämän myös testata. Tuli vähän itselleen outo olo, pitääkö minun tosissaan käydä OPETTAMAAN lapsille kirjoista englanniksi ruokasanoja? Muutenkin hän hyvin usein huomauttaa minulle kuinka lasten pitäisi jo puhua parempaa englantia. Tulin tänne tosiaan vahtimaan lapsia ja pitämään heille seuraa. Isä ei edes asu viikkoja kanssamme, joten on seurassamme vain viikonloppuisin, jolloin tietysti kaikki on hieman löysempää kun lapsetkin ovat koulusta vapaalla.
Näitä pikku asioita ja seikkoja olisi lisää vaikka muille jakaa. En nyt jaksa niitä tähän kuitenkaan kirjoittaa, koska asioita on vaikea ymmärtää jos niitä ei itse ole kokemassa. Lisäksi monen ei aupairin on vaikea samaistua aupairin tilaan, jossa pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat suurilta kun kaiken joutuu kantamaan yksin, eikä ole sitä tuttua perhettä ja ystäviä joihin turvautua. No kuitenkin, olisin varmasti kestänyt kaiken tämän vaikka hammasta purien, mutta sitten tapahtui jotain, joka on jokaisen aurpairin pahin painajainen. Eräs ilta perheen isä pyysi minua juttelemaan kanssaan. Kaikki alkoi hyvin ja tuntui todella vapauttavalta päästä hieman juttelemaan tilanteesta ja kaikesta mikä mieltä askarruttaa(olin päivällä tehnyt jotain todella väärää perheen äidin mielestä, ja hän oli pyytänyt isää juttelemaan kanssani asenteestani). Noh, tulimme isän kanssa siihen tulokseen että olen hyvin stressaantunut kaikesta ja minun pitäisi rentoutua. Asiat johtivat sitten siihen että hän halusi hieroa minua johon vielä suostuin. En silloin vielä osannut aavistaa että hänellä on muutakin kuin hieronta mielessä. En nyt viitsi tässä mennä yksityiskohtiin, mutta kaikki arvannee että lähentelystä oli kyse, jolle kuitenkin osasin laittaa pisteen. Harmittaa että itse annoin asian päästä niinkin pitkälle, enkä lähtenyt tilanteesta aikaisemmin pois. Olin tapahtuman jälkeen hyvin paniikissa enkä tiennyt mitä tehdä. Perheen isä käyttäyty tilanteen jälkeen, ja käyttäytyy edelleen kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Itse en pysty unohtamaan tapahtunutta. Minua ahdistaa olla isän seurassa ja pelkään hänen yrittävän jotain jos tiedän jäävämme kahden. Nyt en tiedä mitä tehdä. En pysty kertomaan asiasta kellekkään, koska pelkään että minua ei uskota. Tunnen kuin minut olisi ahdistettu nurkkaan, josta ei ole pakotietä. Mietin asiaa joka yö enkä ole viikkoon saanut nukutuksi.
Tuo oli viimeinen pisara. Nyt todella haluaisin kotiin. En kuitenkaan pysty tekemään päätöstä lähdöstäni. Tuntuu, että en pettäisi vain perhettä täällä, vaan myös itseni ja perheeni. Tiedän, että jos kertoisin asiasta vanhemmilleni suomessa, he varaisivat minulle lentoliput kotiin heti huomiseksi.
En kuitenkaan haluaisi aiheuttaa riitoja perheeseen täällä kertomalla tapahtumasta perheen äidille. Lisäksi olen todella kiintynyyt lapsiin ja he minuun. En halua aiheuttaa heille mielipahaa, riittää että he joutuvat asumaan monsteri-isänsä kanssa.
Jotenkin itselläni on todella syyllinen olo. Tuntuu että tekisin todella p*skamaisesti perheelle, ottaen huomioon kuinka paljon heiltä loppujenlopuksi olen saanut. Ja kun perheen äidillä ei ole huono päivä (aika harvassa), hän on maailman ihanin ja sydämellisin ihminen.
Kärsin myös aivan järkyttömästä koti-ikävästä, joka ei helpota asiaa. Nyt kuitenkin kun tiedän että haluaisin kotiin, ja lähtöön olisi syytäkin, en pysty siihen.
Apua, mitä teen?!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ainiin, yksi asia vielä. Sain perheeltä auton käyttööni heti alussa. He maksoivat bensat, niinkuin mielestäni kuuluukin. Kuitenkin suurimmaksi osaksi käytän autoa vain ja ainoasaan lasten kuskailuun. Nyt kuitenkin olen jo parin kuukauden ajan maksanut bensat itse. Tämä vaivaa minua, koska menetän joka viikko n. puolet palkastani bensaan, eli tavallaan käytän rahan lapsiin.
Taidan olla todella hieman pelokas, kun en edes tästä asiasta uskalla perheelle huomauttaa. Pelkään saavani aikaan taas kolmannen maailmansodan.
Ei sinun tuohon perheeseen kannata jaada... Itse olin Englannissa kaksi kuukautta aivan hirveassa perheessa ja se kolautti itsetuntoani aika pahasti. Perhe piti minua piikana ja en edes olisi saanut viettaa aikaa lasten kanssa. Olin tata ennen ollut jo vuoden au pairina toisessa perheessa muualla englannissa ja he olivat todella ihania.
jos et halua viela Suomeen, niin neuvoisin sinua etsimaan aupairworldin kautta uuden perheen ja menemaan loppu aupairajaksi toiseen perheeseen. Ilmoitat vain tuolle perheelle tarpeeksi ajoissa, mutta ala iilmoita ennenkuin perhe on loytynyt... Ystavani englannissa vaihtoi perhetta ja kertoi vanhalle perheelleen kuukautta ennen ja han lensi samana iltana ulos.. Onneksi paasi tahan toiseen perheeseen aiemmin asumaan, vaikka heilla oli viela edellinen aupair. Voithan vaihtaa maatakin tai kaupunkia jos innostaa? Ei kaikki perheet ole kamalia.
Toi isän käytös oli kyllä niin törkeää, että sen pitäis olla sulle se viimeinen niitti. Mene jouluksi kotiin ja pysy siellä, etsi vaikka uusi isäntäperhe :) Eihän toi niitten lapsien kannalta kivaa ole, muttei ne kuitenkaan sun lapsia ole ja joskus niitten luota kuitenkin lähdet.
Tsemppiä ratkaisun löytymiseen!
aupais-world.net... sinne profiili ja äkkiä. Etsi uusi perhe niin pääset tuosta kammottavasta tilanteesta pois.
Missä päin Italiaa olet aupparina?? Itse olen Pohjois-Italiassa mahtavassa perheessä, eli tosiaan ei kaikki perheet ole kamalia. Varmasti löydät uuden perheen nopsaa tuon nettisivuston kautta..
meni osoite väärin, eli aupair-world.net ;)
Va te ne !!!!