Lauantain muzak-ketju.

Minä jotenkin odotin hissimusiikkia...
No olin jo päättäänyt... hieman teemaan... Laittaa keygen musaa vastineeksi.

http://www.youtube.com/watch?v=TKqfeFHsYx8

http://www.youtube.com/watch?v=QsgHMP9NnpA

tilulilulei, ass-poo 4-eva

http://www.youtube.com/watch?v=yv5_LsRaPrY

http://www.youtube.com/watch?v=gggp9JkY1Pk

Vuosi vuodelta arvostan Mark Knopfleria muusikkona yhä enemmän. Suurelle yleisölle hän on tunnettu lähinnä laulaja-kitaristina, ja vaikka tämäkin puoli (etenkin kitarointi, jolle oma sähkökitaran soittoni on aina ollut kunnianosoitus siinä, etten itsekään käytä plektraa - harmi että se on ainoa yhdistävä tekijä) on maailmanluokkaa, miehen laulunkirjoituskyvyt saisivat saada enemmänkin huomiota. Myös Dire Straitsin jälkeinen ura on täynnä upeita lauluja.

Linkitetään live-versio vuoden 2000 Sailing to Philadelphia -levyn vauhdikkaimmasta raidasta "Speedway at Nazareth": http://www.youtube.com/watch?v=XtXW05fznc0 Laulu alkaa "After 2000 came 2001", mikä kertoo, että myöhäis-Knopflerille tyypillisten historiallisten aiheiden sijaan ollaan keksityssä tulevaisuudessa. Pintatasolla lauluu kertoo CART-kilpasarjan fiktiivisestä kaudesta; sanoituksessa mainitaan kymmenkunta keskeistä kisapaikkaa. Kertoja aloittaa kauden mestaruus mielessään, mutta sitten kaikki alkaa mennä penkin alle: auto seinään Phoenixissa, Long Beachin kisa sinnittellään kisa läpi kylkiluita murtuneena, kilpailijatoveri kuolee onnettomuudessa kesken kauden ja varmat palkintosijat karkaavat konerikkoihin ja ulosajoihin.

Viimein kuitenkin sitkeys palkitaan. Laulettu osa päättyy lakoniseen säkeeseen "But at the speedway at Nazareth I made no mistake". Pidän Knopfleria älykkäänä kirjoittajana, joten siksi en ajattele sattumaksi, että onnistumispaikaksi on valittu raamatullisia assosiaatioita synnyttävä. Samalla laulun syvämerkitys alkaa hahmottua. Kyse ei ole pelkästään kilpa-ajosta vaan elämästä.

Starttaamme elämään kuin kisakauteen, varmoina siitä että tulemme voittamaan koko homman. Nopeasti vastoinkäymiset kuitenkin opettavat tavoitteen olevan mieletön ja olemaan tyytyväisiä edes satunnaisiin pistesijoihin. Kaikille ei koskaan suoda tallia, joka antaisi mahdollisuuden tavoitella voittoa, ja vaikka tekisi oman työnsä täydellisesti, Kohtalo ja Sattuma voivat sittenkin pilata kaiken. Kun elämän kausi kääntyy kohti loppua, pienet menestykset ja tehtävänsä hoitaminen hyvin eivät enää aiheuta räjähtävää riemua, vaan lähinnä kypsän tyytyväisen toteamuksen. "I DID IT MYYYY WAYYYY" -kaltainen nostatus ei keskimäärin ole kovin realistista ihmiselon reflektointia, vaan enemmän arvostan puhelaulettua hymähdystä alarekisteristä.

Sananen musiikkipuolesta: kun laulettu osio päättyy, musiikillisesti ollaan vasta alkutaipaleella. Seuraa hyvin energistä nostatusta, jossa bändi kasvattaa pikkuhiljaa intensiteettiä ja syke alkaa nousta rumpalin lisätessä tom-tomeja vähän Dire Straitsin "Calling Elvis":in ja edesmenneen Jeff Porcaron tyyliin. Linkitetyssä live-versiossa soitto on studioversiota vapautuneempaa ja rikkaammin instrumentoitua: paikoin hyvin perkussiivisesti soitettu huilu on hieno lisä äänimaisemaan. Pääosassa on kuitenkin Knopflerin kitara. Mies ei ole tuhansia nuotteja tykittävä näyttävä tiluttelija, vaan aina tyylitajuinen ja harkitseva soittaja yhdellä hienoimmista soundeista koskaan. Hän ja Queenin Brian May ovat aina olleet kyseisen soittimen esikuviani: hyvin erityylisiä soittajia, mutta lähtökohta molemmilla sama edellä mainittu.

(Tätäkään kukaan lukenut, tuskin biisiäkään kuunteli. Pitäisi kai perustaa se blogi, mutta sillä olisi sama kohtalo.)

http://www.youtube.com/watch?v=XlLT3hLXDUU