Luottamus on mennyt täysin.3 kk sitten loppui edellinen elämä ja nykyinen maanpäällinen helvettini alkoi. Pahinta on oman pään sisällä. Tilanne on se, että miehellä ollut toinen nainen, jonka on tuntenut useamman vuoden, mutta ystävänä. Kunnes selvis, että seksiäkin on ollut. Meillä saman aikaa hyvää seksiä ja voin sanoa, että myös tarpeeksi. Kaikki hyvin. Miehen mukaan hairahdus ja toinen nainen on myös myöntänyt hairahduksen, muutn suhde ollut ystävyyttä. Mieheni on klassisesti luvannut homman olevan ohi lopullisesti. On pyytäny, että menisimme eteenpäin ja jos pystyisin unohtamaan. Itse olen pelkkä ihmisen kuva. En syö, syön rauhottavia, pelkään ja olen ahdistunut. Miehen mielestä minun ei tarvitse pelätä että tapaus toistuisi. Pahimmalta tuntuu naisen yteydenotot ja väitteet, että mieheni on luvannut hänelle jatkaa hänen kanssaan, kun tilanne kotona selkiytyy. Välillä nainen itkee miten häntä onkaan loukattu.
Aina kun asiat menee hyvin ja tuntuu, että yhteys miehen kanssa on todella läheinen ja lämmin alkaa nämä naisen maalaamat pirut kuiskia korvaani. Tuntuu, että repeydyn kappaleiksi. En halua antaa periksi ja miestäni tälle naiselle kuin palkinnoksi. Täytyykö tässä vaan odotella, että mies kärähtää ja huomata, että nainen oli oikeassa????
Aina kun asiat menee hyvin ja tuntuu, että yhteys miehen kanssa on todella läheinen ja lämmin alkaa nämä naisen maalaamat pirut kuiskia korvaani. Tuntuu, että repeydyn kappaleiksi. En halua antaa periksi ja miestäni tälle naiselle kuin palkinnoksi. Täytyykö tässä vaan odotella, että mies kärähtää ja huomata, että nainen oli oikeassa????
Vastaukset 2
Vanhimmat
Valitettavasti hyvin usein käy juuri noin. Että kärähdettyään mies lupaa, ettei tapaus enää toistu ja heti pölyn laskeuduttua hän jatkaa rinnakkaissuhdettaan. Miehet ovat usein vielä niin heikkoja, että odottavat vaimon tekevän aloitteen, eli eroavan. Tiedän ihan lähipiiristä useammankin tapauksen, joissa suhde on jatkunut kiinni jäämisestä ja vaimolle toisin vakuutteluista huolimatta. Onneksi jokaisessa niistä tapauksista vaimo sai miehensä petturuuden selville ja he älysivät itse lähteä. Ovat nyt huomattavasti onnellisempia kuin miehen "rinnalla", jossa saavat aina epäillä ja pelätä.
Sinun ei missään nimessä tarvitse eikä kannata ajatella, että "annat miehesi palkinnoksi" tuolle toiselle naiselle. Minkälaisen palkinnon hän saisi? Petollisen ja epäluotettavan miehen! Sinä sen sijaan vapautuisit peloista ja epäilyksistäsi ja löytäisit rinnallesi tasavertaisen kumppanin, joka ei petä luottamustasi.
Sinun pitää valita kumpaa uskot. Ja elää sen mukaan. Pettämisessä tuntuu, että totuus jää kaikilta osapuolilta hieman hämärän peittoon. Luullaan, tulkitaan, ymmärretään väärin, sanotaan ja luvataan enemmän kuin sitten tarkoitetaan. Eli et varmaan koskaan saa sitä täydellistä totuutta selville.
Sen kanssa on elettävä. Tuli vastaan sitten mitä tahansa. Jos tuntuu, että pystyt luottamaan ja uskomaan miehesi sanat, tee niin. Ei se tee sinusta luuseria. Jos taas et usko, sitten et usko. Ja kun tilanne on näin tuore, niin anna ajan kulua ja tee itsesi kanssa sopimus, että vaikka ennen kuin kesä tulee, tiedät paremmin. Välitilassa voi vielä haahuilla.
Keskity itseesi ja tunnemyrskyysi, ja siitä selviämiseen. Tee miehellesi selväksi, että hänen toiveillaan siitä miten etenette, ei juuri nyt ole mitään merkitystä. Hän on tilanteen tehnyt sellaiseksi kuin se nyt on, ja heittänyt sinut tilanteeseen jota et pyytänyt tai halunnut. Sinä joudut selviytymään, hänen osansa on kestää tasan tarkkaan niin kauan kuin sinulta kestää selvitä ja kykenet tekemään päätöksen. ja jos mies ei kestä, oven voi aina avata ja lähteä. Vaatimuksia ei miehesi voi nyt esittää.