Olen utelias kysymään, kuinka moni on joskus "sulkenut silmänsä" pettämiselle? Eli tiennyt kumppaninsa pettävän, mutta joko rakkaudesta tai jostain muusta syystä ei ole asiaa ottanut esille..
Tahtois siis myös tietää että miksi?
Onko kyseessä huono itsetunto, yksinäisyyden pelko tms.??
Olen katsellut lähipiirissä tämmöstä tapahtuvan jo pitkän aikaa ja todella paljon. Olen esim. henkilökohtaisesti kertonut eräälle hyvälle ystävälle, että mies on petturi. Mutta palautteeksi sain että olen kateellinen/mustasukkainen?!? (nykyään EN sekaannu) Puolen vuoden päästä kun mies jäi ystävälle kiinni, ystävä pyyteli anteeksi ettei luottanut..
Itse en ole koskaan elänyt suhteessa jossa ei ole luottamusta ja kunnioitusta toista kohtaan. Eli ikinä en ole pettämistä hyväksynyt, oli suhde kuinka hyvä tahansa, rakkaudesta puhumattakaan.. Kerrasta poikki, niinku se biisiki menee:)
Tahtois siis myös tietää että miksi?
Onko kyseessä huono itsetunto, yksinäisyyden pelko tms.??
Olen katsellut lähipiirissä tämmöstä tapahtuvan jo pitkän aikaa ja todella paljon. Olen esim. henkilökohtaisesti kertonut eräälle hyvälle ystävälle, että mies on petturi. Mutta palautteeksi sain että olen kateellinen/mustasukkainen?!? (nykyään EN sekaannu) Puolen vuoden päästä kun mies jäi ystävälle kiinni, ystävä pyyteli anteeksi ettei luottanut..
Itse en ole koskaan elänyt suhteessa jossa ei ole luottamusta ja kunnioitusta toista kohtaan. Eli ikinä en ole pettämistä hyväksynyt, oli suhde kuinka hyvä tahansa, rakkaudesta puhumattakaan.. Kerrasta poikki, niinku se biisiki menee:)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mies petti ensimmäisen kerran seurusteluvaiheessa. Mielestäni hän ansaitsi uuden mahdollisuuden. Mietin, mitäpä jos minullekin kävisi joskus niin, toivoisin anteeksiantoa... Juuh. Niin sitä oli sinisilmäinen nuorena ja naimisiinkin mentiin miehen kanssa ja lapsiakin tuli. Muita naisia oli aina kunnes kaikki huipentui muutama vuosi sitten miehen jo pitkään viettämään kaksoiselämään, josta meidän yhteiset ystävätkin olisat tietoisia mutta kukaan ei vaivautunut vahvistamaan epäilyjäni. Surkeita ystäviä mielestäni. Puuttumattomuus on välinpitämättömyyttä. Olisipa minulla ollut sinunlaisesi ystävä! Jaa, miksen lähtenyt luottamuspulaliitosta? Ajattelin, että jos joku lähtee, se on äijä enkä minä lasten kanssa. Noh, lähtihän se mutta seuraavalla kerralla menee todellakin kerrasta poikki!
Ei ole omakohtaista kokemusta asiasta, mutta keksin helpostikin aivan hyviä käytännön syitä silmien sulkemiselle. Jos puoliso on kaikilla muilla tavoilla hyvä ja hoitanut salasuhteensa hyvin hienovaraisesti, niin voin kuvitella maailmasta löytyvän paljonkin ihmisiä, jotka voisivat sietää sellaista. Etenkin hieman varttuneemmalla iällä, jolloin uuden elämän rakentaminen voi tuntua turhauttavalta ajatukselta, ja suhde muuttunut ehkä enemmän kumppanuudeksiksi suuren rakkauden sijaan. Perinteisesti kyse lienee juuri vaimosta, joka sietää miehensä pettämistä. Tämä olisi ainakin se stereotyyppinen tilanne.
Kaiken muun suhteen voidaan tehdä kompromisseja, miksei sitten tässäkin asiassa?
Vaikea sanoa...minulla ja miehelläni on lapsia ja yhteinen koti. Olemme olleet yhdessä jo monta vuotta...liitostamme on tullut myös jo "tapa". Parisen vuotta sitten huomasin mieheni vaihtavan kiihkeitä sähköposteja sekä soittelevan toiselle naiselle...sekä myöhemmin sain tietää että he myös tapasivat toisensa...
Tuo toinen nainen tietää minusta ja lapsista, mutta ei välitä yhtään. Minulla heräsi oikeastaan sellainen taisteluvimma siitä kumpi mieheni loppujen lopuksi saa...mutta tarkoitukseni oli sitten voitettuani jättää naureskellen mieheni tyhjän päälle. Kun otin puheeksi tuon toisen naisen niin minähän vasta hullu ja luulotautinen sekopää olin kun kuvittelein sellaisia...ei hän sellaista harrasta. Sitten aloin odottamaan oikeaa hetkeä että saan narautettua hänet kiinni itseteossa...Homma päättyi sitten siihen että mieheni lopetti yhtäkkiä yhteydenpidon siihen naiseen...en tiedä miksi, ei ainakaan minun pyynnöstäni... Nyt en enää luota yhtään mieheeni...jatkuvasti mietin hänen sähköposteja, tekstiviestejä että keneltä ne on ja soittoja..jospa se onkin joku toinen...Luottamus on mennyt...ja olen siksi henkisesti aika rikki...mutta suutani en saa kuitenkaan auki että puhuisin miehelleni siitä...Minähän olen kuulemma vain liian mustasukkainen....Eikö muka sitten ole aihetta siihen!!!
Totta höpäjät ;D.
Jos suhteet omaan kumppaniin ovat kunnossa ja niissäkin hienotunteisuutta pelissä niin ihmettelisin enemmänkin eroa kuin yhdessäpysymistä. Kumppanuus on loppujenlopuksi paljon tavoiteltavampi tila kuin joku hetkellinen ihastus. "Suuret rakkaudet" kun tuppaavat muuttumaan kumppanuudeksi vuosien mittaan, ellei ehditä erota ennen sitä!
Itse tiedän enemmän miehiä, jotka "sietävät" villejä vaimojaan, joten eiköhän tuo tasa-arvo toteudu tälläkin sektorilla...
jaa-a,tuohon kun osaisin vastata,olisinkin todella viisas...mieheni pettää minua jatkuvasti..kuinka olenkaan väsynyt valheisiin,epäilyksiin(minä epäilen häntä).meillä on kaksi yhteistä lasta...ehkäpä joskus(pian?)saan niin paljon voimaa että vain lähden lasten kanssa(lienee toive unta,asunto velat minulla...elätän siis tuota miestä,,,tiedän olen TYPERÄ)olen yrittänyt hyvällä,pahalla itkenyt,uhannut ja rukoillut..eipä vain auta...