Noin kolme kuukautta sitten pyysin erästä ihmistä kuuntelemaan huoliani. Olin puhunut hänelle aiemmin hyvin henkilökohtaisista huolistani: masennuksestani, minulle merkittävän ihmisen menetyksestä ja perhesuhteistani. Ja nyt pyytäessäni häntä kuuntelemaan huoliani huomasin hänen olevan hyvin huonolla tuulella. Ja hän sanoi huonolla tuulella kaikki ne asiat, jotka oli aiemmin jättänyt sanomatta: Että uskoi minun olevan lesbo, koska tämän ystävän menetys oli minulle niin suuri, että itsemurha-ajatukset ovat kuulemma normaaleja ja arvaili, olenko arka. Olen katkera näistä asioista, sillä tämä henkilö ei pyytänyt minulta anteeksi, vaikka itse pyysin sitä omalta osaltani sovinnon tekemiseksi (sanoin, etten halua nähdä häntä enää) ja sanoin vielä, että hän loukkasi minua. En saa näitä asioita mielestäni, vaikka yritän. Äiti ja sisko vain käskevät unohtamaan, mutta eihän ne asiat niin vain unohdu. Tuntuu, etten tule kuulluksi. Toivoisin, että joku kuulntelisi minua. On vaikeaa unohtaa, kun rakas ihminen loukkaa.
Anteeksi antamisesta
katkeroitunut_
1205
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
hmm..Tämä voi nyt kuulostaa hieman raadolliselta vastaukselta, mutta vastaan vain sen perusteella mitä olet kirjoittanut.
"Noin kolme kuukautta sitten pyysin erästä ihmistä kuuntelemaan huoliani. Olin puhunut hänelle aiemmin hyvin henkilökohtaisista huolistani: masennuksestani, minulle merkittävän ihmisen menetyksestä ja perhesuhteistani. Ja nyt pyytäessäni häntä kuuntelemaan huoliani huomasin hänen olevan hyvin huonolla tuulella."
No tähän voisin kommentoida, että se on kyllä tärkeää että ihmisellä on joku jolle purkaa huolensa, mutta oletko puhunut näistä ongelmistasi jatkuvasti tälle kyseiselle henkilölle? ja oletko itse tarjonnut olkapäätäsi hänelle, jos hänellä on ollut huolia?
Itse olen sairastunut masennukseen, ja alkuun itsekkin paljon puhua pälätin tietyille ihmisille pahasta olostani, mutta tajusin sitten että heidänkin sietokyvyllään on rajansa ja tottakai ystävät auttavat sen minkä pystyvät, mutta jos puheenaiheet aina pyörivät vain yhden ihmisen pahassa olossa, alkavat ystävätkin kuormittua.
En vähättele missään nimessä masennustasi ja kokemiasi asioita, mutta ei se sitä tarkoita, että vain sinulla on oikeus olla ahdistunut/huonolla tuulella.
Silti, ystäväsi kommentit ovat minustakin olleet aika ylilöntejä, mutta olethan itsekkin sanonut hänelle ettet halua nähdä häntä enää ikinä. Olisiko nyt niin, että ystäväsi on todennut ettei ole oikea ihminen sinua tukemaan ja vaikka hän olisi kuinka yrittänyt ymmärtää sinua, ei hänellä ole resurssit riittäneet ja kun ei ole uskaltanut sanoa sitä ääneen ettei oikein pysty auttamaan, niin se on silloin purkautunut tälläisenä "hyökkäys on paras puolustus" periaatteella.
Sanot että tunnet, ettet tule kuulluksi. Sitä varten ovat ammattiauttajat. Itse käyn juuri siksi terapiassa, etten kuormittaisi lähipiiriäni, ja säästytään samalla tälläisiltä ristiriidoilta. ammattilaisilla on sitä paitsi vaitiolovelvollisuus joten ei ainakaan tarvitse miettiä silloin, että kuka juoruaa asioitasi sitten eteenpäin kun olet luottamuksella puhunut.
Sanot olevasi katkera : toki sinulla on tuollaisen palautteen jälkeen täysi syykin olla katkera, mutta muista kuitenkin, että aiemmin tuo ystäväsi on kuunnellut sinua, älä unohda kuitenkaan sitä.
Siinä on vaan juuri se ristiriita, etteivät ystävät kuitenkaan ole mitään terapeutteja joilla on velvollisuus hoitaa jokaisen ystävänsä ongelmia. Siksi suosittelisin sinulle oikeasti sitä että aloitat terapian, missä voit hoitaa masennustasi ja käsitellä muita elämäsi ikäviä käännekohtia ja myös voit kysyä neuvoa sieltä käsin, miten kannattaisi lähestyä tätä ystävääsi, JOS haluat vielä hänet osaksi elämääsi uudestaan.