Homeoireiden kehittyminen jälkikäteen?

homeellealtistunut??

Onko mahdollista, että homeoireita kehittyy vasta pitkän ajan kuluttua varsinaisesta altistuksesta? Esimerkiksi vuoden tai parin jälkeen, vaikka altistusta ei enää olisikaan??

Vanhan luokkakaverit ovat valitelleet samankaltaisia oireita. Olimme remonttisukupolvi jotka dumpattiin parakkeihin ja purkukuntoisiin läpimätiin rakennuksiin. Alkoi vaan tuntua oudolta kun jo viides samalla luokalla opiskellut tuttu kertoi käyneensä verikokeissa selvittääkseen kummallista oireiluaan...

9

205

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • homeellealtistunut+

      Ei mahdotonta, kaikkihan riippuu siitä cocktailista jota remonttisukupolvi hengitteli. Paljonko on kulunut aikaa tuosta remonttialtistuksesta? Pitäkää sen verran yhteyttä, että selviää, miten tulkitsevat kummalliset oireilut. Esim. asbestialtistuksestahan tiedetään, että puhkeaa vasta noin 20 vuoden päästä. Homeista ja myrkyistäkin tiedetään, mutta tässä yhteiskunnassa on parempi olla hiljaa.

    • "Onko mahdollista, että homeoireita kehittyy vasta pitkän ajan kuluttua varsinaisesta altistuksesta?"

      - On, ja siitä se helvetti sitten alkaakin remukuoron nauraessa vain paskaista naurua taustalla. Kaikilla muilla on hauskaa paitsi sinulla, joka joudut sen karmean hinnan maksamaan.

    • OHO!!!!!!!!
      • Homeherkkä#

        "OHO!!!!!!!! 18.12.2011 21:15
        "parempi olla hiljaa". Ei missään nimessä.
        Kuolo korjaa "homehtuneita". Useita kymmeniä vuosittain.
        Miksi siis hiljaa? Vai tarkoitatko, että Reijulan pitäisi olla välillä hiljaa.
        http://www.inspectorsec.fi/docs/leike/HS9.7.2010.pdf "

        Luetun ymmärtämisen vaikeutta esiintyy vain tällä palstalla ja ruhtinaallisesti.

        Kun linkittämässäsi artikkelissa TTL:n sisäilmatutkimusproffa Reijula toteaa, että homesairaaloissa voi elinsiirto- ja syöpäpotilaiden elimistöön päätyä "sienimikrobeja, jota se ei pysty torjumaan". niin tottahan TTL:n Reijula puhuu.
        Tuon tilanteenhan lääkärikuntamme on tiennyt jo aikoja sitten, joten linkittämäsi yksityisfirman Inspector Sec Oy:n markkinointisivu on vanhaa lääketieteelistä tietoa.

        Kun syövän hoitoon käytetään solumyrkkyjä, jotka tuhoavat immuunipuolustusjärjestelmän soluja, niin Reijulan maininta "sienimikrobien elimistöön päätymisestä" tarkoittaa tutkitusti yleensä A. fumigatusHOMEsienen aiheuttamaa INFEKTIOTA, joka infektio sattaa olla tappava niin syöpä- kuin elinsiirtopotilaallekin, joiden elinsiirtopotilaidenkin immuunijärjestelmä ajetaan lääkityksellä alas siirteen hylkimisreaktion ehkäisemiseksi.

        Muuten maamme sairaaloissahan kuolee sairaaloissamme maijailevien antibiooteille vastustuskykyisten bakteereiden aiheutamiin tulehduksiin SATOJA, esim. leikkaustoimenpiteeseen menneneviä TÄYSIN TERVEITÄ ihmisiä vuosittain, joten antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit ovat paljon suurempi uhka sairaaloissamme tietyille potilasryhmille kuin kosteusvauriotyöpaikkahomeet homesairaaloisamme työskentevälle henkilökunalle.

        Tilastotietoa siitä kuinka moni homesairaaloissamme työskentelevä henkilö on saanut homesairautensa lisänä myös homesieni-infektion ei ole saatavilla TTL:n lääketiedeproffien taholta eikä kotialtistuneiden terveydentilasta vastaavien THL:n lääketiedeprofien taholta.

      • OHHOHOOO!!!
        Homeherkkä# kirjoitti:

        "Yleisin ongelma rakennuksissa ovat home- ja kosteusvauriot. Nämä ongelmat vaativat vuosittain jopa kymmenien suomalaisten hengen, Reijula arvioi".

        Jos et tuota luettuasi homeherkkä ymmärrä, niin aika yksinkertainen olet.

      • HOHOHHOOOO!!!
        OHHOHOOO!!! kirjoitti:

        "Yleisin ongelma rakennuksissa ovat home- ja kosteusvauriot. Nämä ongelmat vaativat vuosittain jopa kymmenien suomalaisten hengen, Reijula arvioi".

        Jos et tuota luettuasi homeherkkä ymmärrä, niin aika yksinkertainen olet.

        Tuossa. Jos yleisin ongelma olisi kusi ja paska pitkin seiniä ja lattioita, niin ne olisi poistettu välittömästi sairaaloista ja rakennuksista joka paikassa, mutta kun on home- ja kosteusvauriot, niin vähätellään ja vääristellään sen mitä keretään joka taholla ja kukaan ei halua kantaa lopullista vastuuta. Kumipikohan vaihtoehto onkaan vaarallisempi? Kerro!

        Ei näköjään ole sullekaan homerkistynyt mitään väliä sillä vaikka useita kymmeniä kuolee home- ja kosteusvaurioiden vuoksi sairaaloissa. Toivon sulle kuitenkin pitkää ikää vaikka et koskaan paranisikaan. Oletko niihin entisen työpaikkasi "rakennuksen itse itsensä tuottamiin myrkyllisiinkin" homepaskoihin sairastunut lopullisesti kuten olet täällä naukunut.
        Tee oikea väistö jos homesairaalaan meinaavat sua huonokuntoisena raahata jos niin heikosti alkaa asiat olemaan. Eikö siellä sun kotikulmilla ollut homesairaala missä niitä ensimmäisiä "homeallergiaoireita" aloit saamaan?
        TTL olisi pukannut alkavan tavallisen astman mutta se ei sulle kelvannut. Miksi ei?

      • Rehellistä tietoo
        Homeherkkä# kirjoitti:

        "OHO!!!!!!!! 18.12.2011 21:15
        "parempi olla hiljaa". Ei missään nimessä.
        Kuolo korjaa "homehtuneita". Useita kymmeniä vuosittain.
        Miksi siis hiljaa? Vai tarkoitatko, että Reijulan pitäisi olla välillä hiljaa.
        http://www.inspectorsec.fi/docs/leike/HS9.7.2010.pdf "

        Luetun ymmärtämisen vaikeutta esiintyy vain tällä palstalla ja ruhtinaallisesti.

        Kun linkittämässäsi artikkelissa TTL:n sisäilmatutkimusproffa Reijula toteaa, että homesairaaloissa voi elinsiirto- ja syöpäpotilaiden elimistöön päätyä "sienimikrobeja, jota se ei pysty torjumaan". niin tottahan TTL:n Reijula puhuu.
        Tuon tilanteenhan lääkärikuntamme on tiennyt jo aikoja sitten, joten linkittämäsi yksityisfirman Inspector Sec Oy:n markkinointisivu on vanhaa lääketieteelistä tietoa.

        Kun syövän hoitoon käytetään solumyrkkyjä, jotka tuhoavat immuunipuolustusjärjestelmän soluja, niin Reijulan maininta "sienimikrobien elimistöön päätymisestä" tarkoittaa tutkitusti yleensä A. fumigatusHOMEsienen aiheuttamaa INFEKTIOTA, joka infektio sattaa olla tappava niin syöpä- kuin elinsiirtopotilaallekin, joiden elinsiirtopotilaidenkin immuunijärjestelmä ajetaan lääkityksellä alas siirteen hylkimisreaktion ehkäisemiseksi.

        Muuten maamme sairaaloissahan kuolee sairaaloissamme maijailevien antibiooteille vastustuskykyisten bakteereiden aiheutamiin tulehduksiin SATOJA, esim. leikkaustoimenpiteeseen menneneviä TÄYSIN TERVEITÄ ihmisiä vuosittain, joten antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit ovat paljon suurempi uhka sairaaloissamme tietyille potilasryhmille kuin kosteusvauriotyöpaikkahomeet homesairaaloisamme työskentevälle henkilökunalle.

        Tilastotietoa siitä kuinka moni homesairaaloissamme työskentelevä henkilö on saanut homesairautensa lisänä myös homesieni-infektion ei ole saatavilla TTL:n lääketiedeproffien taholta eikä kotialtistuneiden terveydentilasta vastaavien THL:n lääketiedeprofien taholta.

        "on vanhaa lääketieteelistä tietoa". Sanoo Homeherkkä#.

        Mutta sitä oikeaa rehellistä tietoa kuitenkin vai väitätkö herkistynyt jotain muuta...

        No uutta tietoa tässä vähän odotellaa. "Olisihan se kiva tietää" paljonko kuolee seuraavien kahden vuoden aikana. Reijula on saanut uutta tutkimusrahaa ja tottakai meille kertoo totuuksia taasen ensi vuoden elokuuhun mennessä yhtä rehellisesti.

    • homeellealtistunut??

      Koulurakennus oli siis peruskorjauksessa ja meidät tungettiin vähän milloin mihinkin. Mukavimpia paikkoja olivat parakkiluokat, mutta opiskeltiin myös vanhassa rakennuksessa jossa tiedettävästi hometta. Altistuksesta on kulunut aikaa 2, 5 vuotta, ja kaikki mainitsemani henkilöt alkoivat valitella oireita tässä kesän ja syksyn aikana.

    • Vastauksia

      "............................................... Lääkärikään ei pysty edellä mainitussa Kvht-altistuksessa tekemään muuta, kuin:
      - >>>Altistuksen pysyvä lopettaminen joka on 30% hoidosta, mutta se ei tarkoita sitä että kaikki olisi automaattisesti kunnossa - oireilu poistuu viiveellä, sen nopeammin mitä enemmän syöt po Probiootti-bakteereita(70%) kv-home antibiootin tuhoamien Probioottien tilalle, jolloin pikkuhiljaa ajankuluessa pystyt kestämään niin luonnonhomeita, kuin kosteusvauriohomeiden-toksiinia.

      Huom!
      - >>>Limakalvojen Probiootti bakteerien palautusprosessi tarvitsee prikulleen 1.L-a, 2.L-b ja 3.Bif bakteerit (ks tarkemmin alempaa)! Probiootti-tuote saa sisältää muitakin probiootteja.
      - >>>Kun olet kvht-altistunut etkä ole käyttänyt po Probiootti bakteereita, niin siirtyessäsi korjattuihin tiloihin jossa korjaus on onnistunut - silti saatat oireilla kemikaalipäästöille (maalit, liimat, muovit, jne), vaikka tiloissa ei enää olisikaan kvh-toksiinia!
      - >>>Kun olet kvht-altistunut, sekä olet siirtynyt puhtaisiin kvht-altisteettomiin tiloihin ja olet käyttänyt po Probiootti bakteereita, eikä oiretasosi laske alle 5-osuman niin saatat edelleen kvht-altistua tietämättäsi, koska suurin osa kv-homeiden gogktaileista ei haise ollenkaan! ............................."
      http://pappasmurffi.nettisivu.org/kvht-kvht-altistuneen-oiretesti/

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      101
      1001
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      54
      918
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      820
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      142
      751
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      685
    6. 78
      541
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      88
      519
    8. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      508
    9. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      506
    10. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      98
      498
    Aihe