Mistä juutalais-heprealaiset ovat lähtöisin?

Sopii paremmin tämän palstan aiheeseen.
251365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

1. Moos.13:14-18
14 Ja Herra sanoi Abramille, sen jälkeen kuin Loot oli hänestä eronnut: "Nosta silmäsi ja katso siitä paikasta, missä olet, pohjoiseen, etelään, itään ja länteen.
15 Sillä kaiken maan, jonka näet, minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi ikuisiksi ajoiksi.
16 Ja minä teen sinun jälkeläistesi luvun paljoksi kuin maan tomun. Jos voidaan lukea maan tomu, niin voidaan lukea myöskin sinun jälkeläisesi.
17 Nouse ja vaella maata pitkin ja poikin, sillä sinulle minä sen annan."
18 Ja Abram siirtyi siirtymistään telttoineen ja tuli ja asettui Mamren tammistoon, joka on Hebronin luona, ja rakensi sinne alttarin Herralle.

-
Tooran, eli Mooseksen kirjojen edelliset luvut kertovat Abramin syntyneen nyk. etelä-Irakissa, Kaldean alueen Uurin kaupungissa ja lähteneen sieltä isänsä, sekä veljenpoikansa, sekä valtavan heimonsa kanssa kohti Kanaanin maata. Hebronin kaupunki sijaitsee Jerusalemista etelään ja on nykyistä "Länsirantaa".

Äänestä
  • Vakavimmin otettavat tutkijat ja itse Toora kertoo sen tarkimmin:

    Abram todellakin eleli Urin lähettyvillä mutta oli tuskin kaupunkilainen koska heidän ammattinsa oli paimentaa karjaa ja asua ainakin osan vuotta teltoissa.

    Raamatun todistukset kertovat selvästi mistä heimosta oli kyse:
    He olivat vaeltavia aramealaisia joiden asuma-alue oli Jordan virran itäpuoliset alueet jopa Irakiin saakka. Aramealaisten päälaidunalue oli Syyrian aavikko tai erämaa.
    Genesis 24;10
    Genesis 31:20,24
    Viides Mooseksen kirja 26:5 sanoo sen selvästi: vaeltava aramealainen oli minun esisäni.
    Keitä he olivat?
    vaeltavia paimentolaisia:
    Genesis46:31-34
    Genesis 47:3-4
    Hebralaisten tai silloisten juutalaisten paettua Egyptistä Kanaanin maahan he
    käyttivät paimentolaistaitojaan hyväkseen ja selviytyivät erämään koettemuksista
    ja asuttivat Kanaanin maan ylänköalueet josta on paljon todisteita kaivettu esiin nykyisen keski- ja itä-Israelin alueelta.
    Juutalaisten tavat ja käskyt ovat esimerkillisen paimentolaisia luonteeltaan.

    Äänestä

  • SB kirjoitti:

    Vakavimmin otettavat tutkijat ja itse Toora kertoo sen tarkimmin:

    Tää on mielenkiintoista.
    Jopa siksi kun perheen perimätiedon mukaan tiedän varmasti jonkun kantaisäni myös polveutuvan tästä heimosta.

    Ajatelkaa näitä isiä aavikolla ja teltoissa...
    Vai että aramealaisia?

    Äänestä

  • golda kirjoitti:

    On se mielenkintoista että yksi menestyneimmistä kansoista omaa erittäin luonnonmukaisen ja yksinkertaisen taustan.
    Se on lisäksi vielä kerrottu selvästi Toorassa jottei asiasta ole epäselvyyttä.
    Lisäksi aramean kieli ei ole ollut sattumalta juutalaisten kansankilei heprean ollessa pyhä kieli.
    Myös ensinmäinen pyhäkkö on kouluesimerkki paimentolaisten teltoista.
    Egyptin historia tuntee paljon kirjoitettuja esimerkkejä paimentolaisistajotka etsivät turvaa Niilin suistosta kuivuuden aikana.

    Perimätiedot eivät kerro mitään varmasti..miltä vuosisadalta tieto on?
    Nimetkään eivät kerro varmasti.DNA-testi voisi selvittää asian paremmin

    Eikös se ollut niin, ettei DNA sitä osoita? Suvun vanhimmissa jäsenissä on ollut vielä nähtävissä selvät seemiläiset piirteet.

    On aika huikeaa ajatella, että kaukaisuudessa minullakin on ollut isänä Aabraham!

    > On aika huikeaa ajatella, että kaukaisuudessa minullakin on ollut isänä Aabraham!

    Äänestä

  • golda kirjoitti:

    Eikös se ollut niin, ettei DNA sitä osoita? Suvun vanhimmissa jäsenissä on ollut vielä nähtävissä selvät seemiläiset piirteet.

    On aika huikeaa ajatella, että kaukaisuudessa minullakin on ollut isänä Aabraham!

    Niin et kerro miltä vuosisadalta tuo tieto ON?
    DNA-testit kertovat sukulaisuuden mahdollisesti muiden juutalaisten kanssa.
    Tietysti juutalaiset itse tuntevat sukulaisensa tarkimmin, mutta monet vuosisadat sekoittvat kuviota.
    Nimet eivät kerro kaikkea, niitä on mutettu ja kristityillä on monesti juutalaisia nimiä.

    Äänestä

  • sama taas34445 kirjoitti:

    Mahdollisesti tämä esi-isä on tullut Ruotsista Suomeen joskus 1700-1800 luvun paikkeilla. Jotain muutakin perimätietoa hänestä on. Minulla on kyllä sukutauluja, nimet tiedossa, esivanhemmat tutkittuna, jotkut 1500-luvulle asti.

    Auttaisko asiaa, jos veisin nuo sukutaulut seurakuntaan?
    Siinä on nimeä nimen päällä, muitakin nimiä on, vaikka tuosta yhdestä suvusta on varma tieto.

    Toisen mummuni äiti oli aika erikoisen näköinen siihen nähden, mitä me jälkeläiset olimme. Ite olin lapsena pieni pellavapää, mutta mummun äiti oli toista maata. Hänestä on hääkuva pitseissään. Romani hän ei ilmeisestikään ollut, on teoriassa mahdollista, että tämäkin vanha suku on 1500-luvun keski-euroopan pakolaisia. Sukunimeä ei löydy suomalaisten sukunimien kirjasta, vaikka sitä voisi luulla suomalaiseksikin, sen sijaan sen muunnoksia löytyy kyllä juuri sieltä avoteinulta.

    En usko että seurakunta harrastaa sukututkimusta.
    Se on merkityksetöntä tietoa heille.
    Varma tieto? Sittenhän asia on varma.
    Ruotsalaisesta sukututkimuksesta voisi oikeasti tutkia varmasti.
    Muunoksia Avotainulta? Onko nimi juutalaisessa listassa vai vainko Venäjän imperiumin listasta?
    DNA-testi selvittää vain suoria sukulinjoja: äiti tai isälinjoja

    Äänestä

  • tuttua tuo eee kirjoitti:

    Tämä mummuni äidinisän suvun alkuperäisen, 1500-luvun nimen lähin muoto avoteinulla löytyy kohdista KZ. Suomessahan ulkomaiset nimet hiukan vääntyivät.

    Z: "Les Fleurs de l'Orient (9,441 surnames). Family tree, heavily Sephardic, of 70,000 people."

    Löytyy myös suora äitilinja erääseen yleiseen ilm. balttilaiseen ja itäeurooppalaiseen juutalaiseen sukunimeen.

    Mutta ilmeisesti pitäisi pystyä jäljittämään mahd. juutalainen seurakunta, josta ovat lähtöisin.

    Eli kaikenkaikkiaan itselläni on ainakin kolme, ellei useampi sukulinja mahd. juutalaisuuteen.

    Nimet ovat vääntyilleet monessa maassa riippuen kysessäolevan maan kulttuurista ja kielestä.
    Suomessa monelle täysin suomalaiselle ihmiselle annettiin sotapalvelukseen lähtiessään ns sotilasnimi joka oli monessa tapauksessa ulkomaalainen jopa saksalainen.Kyseesä ei ollut myöskään useinmiten aatelisarvo. Jopa korpraali riitti.
    Niin onhan se mielenkiintoista tutkia sukuaan, mutta ennen muistaakseni 1800-luvun loppua ei juutalaista uskoa oleva henkilö saanut pysyvästi asua Suomessa,
    sotilaat saivat mutta väliaiaikaisesti.
    Silloin se mahdollinen juutalaissukuinen henkilö ei ollut enää juutalainen jos on milloinkaan ollut sitä.
    Suosittelen DNA-testiä

    Äänestä

  • golda kirjoitti:

    Mahdollisesti tämä esi-isä on tullut Ruotsista Suomeen joskus 1700-1800 luvun paikkeilla. Jotain muutakin perimätietoa hänestä on. Minulla on kyllä sukutauluja, nimet tiedossa, esivanhemmat tutkittuna, jotkut 1500-luvulle asti.

    milloin Aabraham eli?

    Äänestä

  • tiedätkö yhtään kirjoitti:

    milloin Aabraham eli?

    Hän tietääkseni eli joskus n. 3500-3800 vuotta sitten.

    Äänestä

  • golda kirjoitti:

    Hän tietääkseni eli joskus n. 3500-3800 vuotta sitten.

    Aabraham eli 2039---1964 ekr , netti Just Genesis, Alice Linsley

    Äänestä

  • SB kirjoitti:

    On se mielenkintoista että yksi menestyneimmistä kansoista omaa erittäin luonnonmukaisen ja yksinkertaisen taustan.
    Se on lisäksi vielä kerrottu selvästi Toorassa jottei asiasta ole epäselvyyttä.
    Lisäksi aramean kieli ei ole ollut sattumalta juutalaisten kansankilei heprean ollessa pyhä kieli.
    Myös ensinmäinen pyhäkkö on kouluesimerkki paimentolaisten teltoista.
    Egyptin historia tuntee paljon kirjoitettuja esimerkkejä paimentolaisistajotka etsivät turvaa Niilin suistosta kuivuuden aikana.

    Miksi tätä ei laajasti kerrota vaikka tuo tarina kuulostaa loogiselta?
    Aramean kieli aramean kansa ja yläluokalla heprean kieli!!
    Ehkä nykyiset juutalaiset haluaisivat samaistua mieluummin sivistyneisiin ,mutta turmeltuneisiin kanaanilaisiin ja aloittaa veriuhrit jälleen Molokin temppelissä?

    Äänestä

Kaananin alueelta, eli siltä alueelta jossa ensimmäiset israelilais/ juutalaisvaltiotkin aikanaan olivat .

Äänestä
  • Kysyn tällaista: liittyykö juutalaiseen uskoon toive, että juutalaisuudesta poiskääntyneiden lapset palaisivat takaisin isiensä uskoon? Jossain netissä näin aikoinaan joitain tällaisiksi ymmärrettäviä kutsuja.

    Äänestä

  • g-a kirjoitti:

    Kysyn tällaista: liittyykö juutalaiseen uskoon toive, että juutalaisuudesta poiskääntyneiden lapset palaisivat takaisin isiensä uskoon? Jossain netissä näin aikoinaan joitain tällaisiksi ymmärrettäviä kutsuja.

    Poiskäänytyneiden lapset?
    Vapaaehtoisesti kääntyneiden lapset saavat tietysti itse valita uskontonsa ,niinkuin pakkokäännytettyjen jälkeläisetkin , mutta esim USAssa on juutalaisryhmiä jotka tekevät käännytystä näille ryhmille.He tekevät käänytystyötä myös kaikille asiasta kiinnostuneille.
    Luulisin että juuri pakkokäännytetyt ryhmät ovat niiden hartaimpien toiveiden kohderyhmä.
    Myös sekavioliittojen lapset ovat juutalaislle tärkeä ryhmä koska juutalaisuus länsimaissa häviäisi ilman näiden puolijuutalaisten kääntymistä juutalaisuuteen.

    Muutenkin näissä asioissa ei ole vain yksi mielipide vaan monta.

    Omalla kohdallani se suku, jonka kantaisästä jotain tiedämme, on ilmeisestikin kääntynyt kristinuskoon vainon seurauksena (jopa suvun nimi viittaa siihen). Olen nyt kiinnostunut juutalaisuudesta, koska olen vaihtamassa uskontoa (ainakin kirkkokuntaa) ja haluan selvittää itselleni kunnolla, mitä juutalainen usko on. Sytytän joka sapatti-iltana kynttilät ja luen rukoukset, uskontunnustuksen (Sh'maa) ja Aaronin siunauksenkin hepreaksi, muutoin en vielä osaa juhlia viettää. Olen parin vuoden aikana hiljalleen omaksunut tätä uskoa itselleni.

    On ilahduttavaa tietää, että juutalaiset suhtautuvat myötämielisesti niihin, jotka haluavat palata näille juurilleen (onhan minulla muitakin juuria). Israelin julkaisemassa nettiviestissä kutsuttiin juutalaisia palaamaan kotiin. Se oli kauniisti kirjoitettu.

    Niin on niin tai näin(sukusi tilanne) niin juutalaisuus on kiinnostava ja varteenotettava vaihtoehto jokaiselle rodusta ja kansallisuudesta huolimatta.
    'Täytyy myös muistaa että juutalaisuuden sisälläkin on monia tulkintoja ja suuntauksia.
    --koska olen vaihtamassa uskontoa (ainakin kirkkokuntaa) ja haluan selvittää itselleni kunnolla, mitä juutalainen --
    Miksi haluat vaihtaa uskontoa tai kirkkokuntaa? mihin kirkkokuntaan?

    Itseasiassa minusta alkaa tuntua siltä että tarvittaisiin jonkinlainen välimuoto kristillisyydestä juutalaisuuteen kääntymistä varten. En kuitenkaan tarkoita noalaisuutta enkä varsinkaan erästä kristittyä lahkoa messiaanisuutta.

    --On ilahduttavaa tietää, että juutalaiset suhtautuvat myötämielisesti niihin, jotka haluavat palata näille juurilleen (onhan minulla muitakin juuria). Israelin julkaisemassa nettiviestissä kutsuttiin juutalaisia palaamaan kotiin. Se oli kauniisti kirjoitettu. ---
    Minun täyttyy varoittaa sinua että kaikki juutalaiset tai juutalaissuuntaukset eivät suhtaudu edes myötämielisesti ihmisiin jotka palaavat juurilleen niin monen vuosisadan jälkeen.Minusta siihen tarvitaan uskoa juutalaisuuden paremmuudesta mui den uskontojen suhteen Ja vilpitöntä mieltä ja tahtoa omaksua uudet säännöt ja ajattelutapa.

    Olen miettinyt kristinuskon sisällä esim. katolista, tai ortodoksista kirkkoa.
    Koska nekään eivät aivan vakuuta, ajattelin perehtyä juutalaisuuteen, joka sentään on kaiken uskomme alku, kristinuskonkin juuret ovat nimenomaan juutalaisuudessa.

    Juutalaisuus on niin suuri uskonto, että tällainen perehtyminen ja oppiminen voi viedä jonkin aikaa. Yhdellä kertaa ei voi osoittaa juutalaisuuden (tai minkään muunkaan) "paremmuutta" muihin uskontoihin nähden, vaan lukemalla ja kuuntelemalla asia selviää.

    Ymmärrän kyllä, että varsinaisessa kääntymisessä tulee todella syvällisesti uskoa juutalaisuuteen, eikä ole kyse mistään leikistä, vaan vilpittömyydestä ja uudesta ajattelutavasta.

    Äänestä

lähtöisin Kaldean Uurista ja sieltä Israelin Pyhä Herra ja Jumala ja maan ja taivaan Luoja kutsui Abramin ja antoi nimekseen Aabraham ja tarkoittaa ´kansojen isää´, sillä kaikkien kansojen pyhiä Herra ottaa tykönsä, totisesti.

Aabrahamille syntyi Iisak, ja sai siunauksen.

Iisakille synti Jaakob, ja sai nimen Israel ja sai siunauksen.

Israelille syntyi kahdentoista sukukunnan kantaisät, ja heistä on israelilaiset lähtöisin, totisesti.

Äänestä
  • Mesopotamiassa Babylonian eteläosassa lähellä persianlahtea Eufratin ja Tigrisin alajuoksulla nykyisen Irakin ja Iranin rajan lähistöllä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ra-Amein kirjoitti:

Sopii paremmin tämän palstan aiheeseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu