Hei, tämmöinen tilanne Olemme olleet vaimon kanssa pitkään yhdessä, olemme kohta 3 kymppisiä. 2 Lasta, alle 5v. Vaimollani on herännyt tunteita yhtä työkaveriaan kohtaan 20 vanhempi, hänellä myös perhe. Näin hän minulle tunnusti kun sain selville. Vaimo sanoo että tarvitsee aikaa miettiä mitä haluaa. Mutta en jaksa odottaa ikuisesti. Kuitenkin vaimo aina kun siihen saa mahdollisuuden, Puhelin käy kuumana tämän työkaverin kanssa.
Vaimo sanoo, että mitään ei ole tapahtunut ja ei ole mitään heidän välillään, että hän on ystävä, samat arvot ja ajatukset ja kuuntelee häntä.
Jos hän on ystävä miksi tarvitsee aina lähteä tekosyyllä minua pakoon ja soitella ja viestitellä tälle. Ei silleen tarvitsis tehdä jos vaan on ystävä?
Minä alan tulla hulluksi, Vaimo ei oikeastaan hirveesti kerron minulle enää mitään, tuntuu kuin hän odottaisi vaan että mies jättää toisaalla perheensä, jotta voi alkaa vakavasti olemaan miehen kanssa.
Minä olen sanonut että jätän hänet jos tämä jatkuu, niin vaimo uhkaa etten näe sitten enää lapsia.
Se miksi on tähän ajauduttu, on vikaa minussa ehkä enemmän ja vaimossakin ehkä. Ainakin vaimo syyttää minua että kaikki on minun vika, koska olen laiminlyönyt häntä ja en ole kuunnellut ja näin kyllä onkin, olen sen itsekkin tajunnut.
haluaisin yrittää uudestaan mutta vaimolla on aika vahvoja vastatunteita minua kohtaan selvästi.
Mitä minä teen? Ei näin voi elää, että vaimo salaa pitää jatkuvasti yheyttä mieheen ja sitten kuitenkin hän on vain "ystävä". Hän valehtelee minulle aina kun kysyn että onko hän ollut yhteydessä hänen kanssaan ja vastaa että ei, mutta logeista näin että jatkuva yhteys olla päällä.
AUTTAKAA EN JAKSA ENÄÄ!!!
Vaimo sanoo, että mitään ei ole tapahtunut ja ei ole mitään heidän välillään, että hän on ystävä, samat arvot ja ajatukset ja kuuntelee häntä.
Jos hän on ystävä miksi tarvitsee aina lähteä tekosyyllä minua pakoon ja soitella ja viestitellä tälle. Ei silleen tarvitsis tehdä jos vaan on ystävä?
Minä alan tulla hulluksi, Vaimo ei oikeastaan hirveesti kerron minulle enää mitään, tuntuu kuin hän odottaisi vaan että mies jättää toisaalla perheensä, jotta voi alkaa vakavasti olemaan miehen kanssa.
Minä olen sanonut että jätän hänet jos tämä jatkuu, niin vaimo uhkaa etten näe sitten enää lapsia.
Se miksi on tähän ajauduttu, on vikaa minussa ehkä enemmän ja vaimossakin ehkä. Ainakin vaimo syyttää minua että kaikki on minun vika, koska olen laiminlyönyt häntä ja en ole kuunnellut ja näin kyllä onkin, olen sen itsekkin tajunnut.
haluaisin yrittää uudestaan mutta vaimolla on aika vahvoja vastatunteita minua kohtaan selvästi.
Mitä minä teen? Ei näin voi elää, että vaimo salaa pitää jatkuvasti yheyttä mieheen ja sitten kuitenkin hän on vain "ystävä". Hän valehtelee minulle aina kun kysyn että onko hän ollut yhteydessä hänen kanssaan ja vastaa että ei, mutta logeista näin että jatkuva yhteys olla päällä.
AUTTAKAA EN JAKSA ENÄÄ!!!
Vastaukset 36
Vanhimmat
Ehkä olisi parasta, että ottaisit yhteyttä tähän vaimosi ystävään ja hänen vaimoonsa.
Sun vaimollasi on selkeesti ihastuminen päällä; se on ihan normaalia niitä tulee ja menee vaikka olisi kuinka hyvässä liitossa. Mutta mihin vetää se raja, antaa tunteen viedä vai ottaa järjen käteen?
Itsellä oli kans töihinpaluun jälkeen ihastus, mutta vuodatin sen kaiken pieneen muistikirjaan. Puolen vuoden kuluttua luin sitä enkä ollut uskoa miten naiivi olin... poltin koko vihkosen!
Onhan se miehelle imartelevaa, että nuori nainen on ihastunut, mutta tuskin on tosissaan ottamassa vaimoasi omakseen kun tosipaikka tulee eteen. Meinaatkos, että 20 vuotta vanhempi mies jaksaa enää hoitaa kahta alle kouluikäistä lasta?
Suosittelen vielä, että haette ulkopuolista keskusteluapua.
Voi täti... minkä takia ehdotat, että pitäisi ottaa yhteyttä tähän ihastukseen ja hänen vaimoonsa?? Miksi?
Itsekin totesit, että ihastumisia tulee ja menee.
Tärkeintä on, että ap ja hänen vaimonsa pystyvät keskenään miettimään mitä tekevät. Jos he haluavat olla liitossaan, niin kummankin on tehtävät töitä sen eteen. Ja kovasti joutuvatkin tekemään, sillä kuoppainen tie on edessä.
Ap:n vaimon pitäisi myös ymmärtää se, että hän ei voi pitää nykyistä miestään "varalla". Joko hän ottaa eron ja katsoo sen jälkeen josko ihastuksesta olisi enemmän, tai sitten antaa ihastuksen olla ja panostaa JO OLEMASSA OLEVAAN SUHTEESEEN.
Ap voisi myös itse kunnioittaa itseään sen verran, että ei anna toisen pitää itseään varamiehenä. Jos vaimo haluaa tapella lapsista, niin sitten mennään oikeuteen ja hoidetaan homma.
Kiristykseen ei pidä suostua.
Niin, ja jos oikeuteen mennään lasten takia, niin onko se niin varmaa, että lapset menevät tuollaiselle naiselle, jonka päässä ei tällä hetkellä liiku muuta kuin vieras mies ja ihastus...
"Voi täti... minkä takia ehdotat, että pitäisi ottaa yhteyttä tähän ihastukseen ja hänen vaimoonsa?? Miksi?"
Luonnollisesti jomma helpottuu kovasti jos se hämmentäjä poistuu kuvioista. Sehän onnistuu joko kertomalla vaimolle tai vaihtoehtoisesti esittämällä kyllin uskottavasti, että hän tekee perheenrikkojalle jotain radikaalia, mikäli peli ei lopu.
Ainakin kerran yksi kaverini on saanut tällaisen soiton vihaiselta aviomieheltä. Mies soitti ja kertoi rauhallisesti, että kaverini terveydentilalle on hyvä, jos hän lopettaa hiukan liian tiiviin yhteydenpidon miehen vaimoon. Yhteydenpito myös loppui.
Kukaan ei pysty varmuudella tietämään miten nykyiselle avioliitollesi käy nyt tai tulevaisuudessa!
Hei, kiitoksia vastauksista, yritän antaa aikaa ja pysyä rauhallisena varsinkin heidän yhteydenottojen aikana salassa. Meinaa aina silloin paniikkikohtaus iskeä. Pitää ilmoitella tänne, miten homma etenee, minusta tuntuu siltä että se etenee kohti tulivuorta jonne minä tipun.
Tuo on aivan kohtuutonta käytöstä vaimoltasi, eli kehtaa vieläpä olla yhteydessä ihastukseensa vaikka sinä olet läsnä. Ei hän kyllä arvosta sinua ihmisenä tipan tippaa. Lapsilla uhkailu on ihan turhaa, koska oikeus päättää siitä tarvittaessa.
Nyt pää pystyyn, tuhlaat elämäsi moisen ällötyksen kanssa.
Ottaisin kyllä ehdottamasti yhteyttä tuon toisen miehen vaimoon. Saattaapa tuo toinen mies olla sen verran juoni peluri, ettei ole vaimolleen ihastuksestaan mitään kertonut. Ei välttämättä ole tosissaankaan, kunhan vaan vähän pitää hauskaa. On saattanut johtaa vaimoasi harhaan. Saattaa siinä tulla ryppy ihastukseen, jos selviää, että toinen mies ei ole eroamassakaan. Sun vaimo taitaa tarvita niskaansa kunnon saavillisen kylmää vettä niskaansa, että herää todellisuuteen. Älä luota vaimosi puheisiin, vaan omiin vaistoihisi. Kyllä kyseessä on jo enemmän kuin ystävyys. Sulla on oikeus puolustaa parisuhdettasi ja puuttua asiaan. Toinen juttu on se, että haluatko jatkaa noin epäluotettavan puolison kanssa.
Ota yhteyttä tuon uuden miehen vaimoon ja kerro hänelle tietosi. Rehellisyys kuuluu avioliittoon!!!
Minä olen ollut yhteydessä useampaankin kertaan mieheni naisystävään ja yrittänyt kertoa naiselle millaista elämämme on ollut( pitkä avioliitto, pettämisiä vuodesta toiseen) ja että mies asustaa vieläkin kotosalla ei kokoaikaa omassa asunnnossaan, kuten varmasti antaa ymmärtää. Nainen ei vaan halua uskoa minua, uskoo ilmeisesti aina mitä mies selittää. Naiset ovat liian sinisilmäisiä, kun hurmaavasti käyttäytyvä mies osuu kohdalle. Miehellä on todennäköisesti muitakin kiinostuksen kohteita.
Minun kanssani mies ei halua selvittää asioita lopullisesti, harkintavaihe on menossa minun toimestani. Tiedän olevani täysi idiootti, kun olen kestänyt tätä kaikkea, tulevaisuus pelottaa.
Mies ei ole kuulemma minua koskaan rakastanut ja olen saanut kuulla olevani täysi hirviö ja syyllinen kaikeen hänen kokemaansa tuskaan. Eli hän on ollut näin oikeutettu hakemaan lämpöä vierailta naisilta.
Miehelläni on oma asunto, mutta aina välillä, kun hänelle sopii asustaa täällä minun ja lasten luona. Häipyy päiväkausiksi naisensa luo, kun taas se sopii kuvioihin. Mies ei näe tässä mitään outoa, minä olen hermoromahduksen partaalla. En kuitenkaan keksi miten saan miehen häädetyksi kokonaan. Talo on yhteisemme eikä meillä ole avioehtoa, joten käsittääkseni omaisuutemme menee puoliksi jakoon aikanaan(yli 20-vuotta naimisissa). Mies uhkailee vievänsä omaisuuden, kun yritän saada häntä selvittämään asioita lopullisesti.
Meillä ei ainakaan tätä rehellisyyttä ole olemassa.
Mietin, pystyykö tällainen mies oikeasti rakastumaan ja muuttumaan toisenlaiseksi, miksei lähde kunnolla pois kotoa.
Ei se mies voi omaisuutta viedä, niin että älä anna sillä pelotella. Jätä erohakemus, varaa lastenvalvojalle aika ja ihan ensimmäiseksi ota asianajaja, ja hoida homma kotiin, ne loppuu ne miehen uhkailut siihen ja anna ammattilaisen hoitaa osituspaperit. Talo varmaan pitää myydä, jos et pysty maksamaan miestä siitä ulos. Jos mies ei suostu myymään, oikeudesta voidaan hakea pesänjakaja, ja se tulee äijälle kalliiksi.
Ei ketään voi väkisin naimisissa pitää.
Pelottaa jos minä otan yhteyden miehen vaimoon, niin he riitaantuvat ja sitten mies pääsee vapaaksi ja saa viekotella rauhassa vaimoani.
Mutta joo varamieheksi en halua ruveta, joten päätös pitää tälläviikolla alkaa tulemaan, muuten teen päätöäksen vaimon puolesta.
Hmm kuskaat vaimos lapsineen miehen ulko-ovelle ja soitat ovikelloa et "tässä nää nyt olis" ja työnnät ovesta sisään.
Ei vaiskaa, joku tossa aiemmin sanoi että vaimosi tarttis saavillisen vettä päähänsä. Oon ihan samaa mieltä, hän on jonkinlaisessa ihme ihastushuumassa varmaan.
Enpä usko sitä, jos miehen vaimo saa tietää niin potkii miehen pihalle, päinvastoin saattaa aloittaa taistelun miehestä. Naiset on arvaamattomia. Mä ehkä ottaisin yhteyttä tähän naiseen ja kysyisin että tietääkö mitä ukkonsa puuhaa ja kertoisin, että en halua erota vaimostani - pienet lapset ja kaikki.
Toisen miehen vaimolle on turha kertoa mitään. Hän tietää aivan 100% varmuudella millainen miehensä on.
Sensijaan ota reippaasti asia puheeksi miehen kanssa. Mies miehelle.
Ei ruikuttavalla tavalla vaan, asiallisesti:
"Tiedät että vaimo leikkii tulella ja uhkaa hajoittaa huolellisesti ja ajatuksella aikaansaamansa perheen. Oletko sinä, Ville, valmis elättämään kahta naista? Tiedätko sinä Ville kuinka kalliiksi avio-ero tulee ja kuinka paljon nainen joutuu maksamaan lastenelatusta kun he jäävät kokonaan isälleen (sinulle). KOSKA, nainen on perheen hajoittaja ja sinä (isänä) teet kaikkesi saadaksesi lapset ja naisen maksamaan."
"Ajattele Ville kahteen kertaan haluatko sinä todella minun vaimoani vai pidätko sinä häntä vain väliaikaisena huorana kunnes loydät uuden ihailukohteen, nenästä vedettävän "sielunkumppanin"?"
"Ymmärrätko sinä Ville että sinä olet teollasi rikkomassa kaksi perhettä?"
"Ymmärrätko todella kuinka paljon tuo tulee maksamaan sinulle sekä henkisesti että taloudellisesti, koska minä (isänä) tulen saamaan naisen maksajapuoleksi eron sattuessa"
Tuo keskustelu ei ole uhkailua vaan silmien avaamista ja vastakaiun saantia tuolta hurahtavalta "vain ystävä pukilta".
Suuri ja iso voimahali sinulle! Mistähän näitä piittaamattomia puolisonsa tunteita arvostamattomia sikiää. Onkohan osan ihmisten aivoissa tapahtunut joku mutaatio? Kun puoliso on toisen tuskalle tunnoton, jää kauhukuvatkin kakkoseksi. Mitä on muka kuvaamansa rakkaus, joka on täysin välinpitämätön ja piittaamaton siitä, mitä jonkun kanssa jo elänyt.
Ahdistava tilanne. Ota yhteyttä ensin mieheen ja sen jälkeen vaimoon.
Mies ei vastaa viesteihin. Vaimonsa ei varmaa tiijä mitään. Vaimo kieltää sanomasta kenellekkään. Sitten selvästi hermostuu kun puhun jotain negatiivista vieraasta miehestä. En saa lähteä kotoa pitäs vaan kotona hoitaa lapset, kun itse vaan roikkuu puhelimessa ja varmasti puhuvat työasioista.
Nyt saa loppua
Just joo... Vaimosi pitää sinua jo kynnysmattonaan - kelpaat lasten hoitajaksi ja osaltasi elättäjäkisi, muuten olet tyhjää ilmaa.
Aivan oikein, nyt kova kovaa vastaan! Ikävä juttu tietysti, että Joulua pukkaa - mutta eipä se asiaa muuksi muuta.
Toinen mies on varmasti kusi sukassa, kun pelkää sinun ottavan yhteyttä vaimoonsa. No, se on hänen häpeänsä, jollei hänessä ole tarpeeksi miestä selvittää tilannetta sinun kanssasi. Mietipä tosissasi nyt sitä yhteydenottoa miehen vaimoon..!
"Pienoinen" ristiriita muuten vaimosi höpinöissä: ensin uhkaa, ettet näe lapsiasi, jos hänet pihalle pistät - ja nyt sitten pitäisi koko ajan lapsia hoitaa..? Nainen on täysin sekaisin!
Voimia sinulle !!!
Tilanteesi kuulostaa kaottiselta. Oletteko ajatelleet käydä ammatti-ihmisille puhumassa? Eikö vaimosi välitä lapsistannekaan ollenkaan? Mitä jos kokeilisit puhua hänelle siitä mitä voisit itse tehdä paremmin. Yritä saada hänen kanssaan omaa aikaa ja tehkää jotain yhdessä. Onko teillä mahdollisuus saada joku hoitamaan lapsia? Tehkää jotain sellaista yhdessä josta kumpikin pitää. Naisiin vetoaa se että mietit heidänkin tunteitaan. Mitä parempaa vaimosi näkee nyt tässä toisessa miehessä? Ihastuminen on oma asiansa, mutta kyllä ihastunutkin nainen järkipuhetta kuuntelee. Jos rakastat vaimoasi edelleen niin taistele hänestä sinäkin. Itse en sekoitaisi toista miestä kuvioihin mukaan, sillä todennäköisesti hänen vaimonsa kyllä tietää millainen mies hänellä on. Voimia sinulle ja toivottavasti saat vaimosi takaisin.
No moi, tässä olen asiaa taas pureskellut ja paljon. Vaimo on muuttunut jo minua kohtaan täysin kylmäksi, ihan kuin olisi vaan lennosta sujahtanut toiseen suhteeseen sen miehen kanssa. Onhan hän jättänytkin minut (puhelimella) mikä pelkuri.
Mutta kun häntä ei enää kiinnosta pätkääkään edes harkita meidän suhdetta niin yksin en voi pelastaa avioliittoa.
Tuntemukset pahimmasta alkujärkytyksestä ovat vaihtumassa siihen, että todella en tule hänen kanssaan enää olemaan yhdessä.
Mietiskelen tässä kavereita ja pitämään enemmän kontaktia heihin.
Elämän täytyy jatkua ja minun pitää jatkaa eteenpäin, asioista opiksi ottaneena, helppoa se ei tule varmasti olemaan. Välillä tulee semmoinen tuntemus, että oispa ihana kun olisi vaimo jonka viereen käpertyä illalla ja pusutella, mutta tämä on näköjään mennyt jo menojaan.
Helppoahan hänellä on kun on uusi kumppani ja sen avulla pääsee eteenpäin.
jepa jep ei tässä muuta taas.
Lapsista täytyy pitää huolta vaikka sekin tuntuu tosi vaikealta.
Jospa se sitten jokus kun vähiten odottaa tulee se uusi loppuelämän kestävä rakkaus.
Tällä hetkellä hieman masentaa, mutta sekin toivottavasti menee ohi.
Pakko tästä on yli päästä. Ihmetyttää vaan vieläkin että toi vaimon tunteet ja käytös muuttu tosi nopeasti, alle 2 viikossa.
Oletko yhteisinä vuosinanne huomannut onko vaimollasi omatunto? Syyttämällä sinua, vierottamalla syyn uudesta suhteesta sinun niskoillesi, hän saattaa yrittää vaimentaa omatuntonsa ääniä syyttämällä sinua kaikesta. Ehkä siitä tulee hälle parempi mieli.
Tuosta uudesta suhteesta... "Helppoahan hänellä on kun on uusi kumppani ja sen avulla pääsee eteenpäin." No, eipä sitä tiedä kauanko uusi lempi kukoistaa. Ehkä jonkin ajan kuluttua vaimo alkaa haikailemaan perääsi, tekee vertailua, huomaa, ettei uusi mies niin ihana olekaan.
Henk.kohtasesti olen sitä mieltä, että uuteen suhteeseen mennään vasta, kun edellinen on surtu loppuun. En usko, etteikö kaikilla eronneilla olisi jonkinlaista surua liiton päättyessä eroon. Kyllä jokainen, ainakin lähes jokainen, astuu avioliittoon loppuelämäkseen. Sitten kun elämä vie eteenpäin, on kiireitä ym. eikä jakseta hoitaa liittoa, tunteet haalenee, jäävät sinne jonnekin kaiken taakse, niin edes yrittämättä käyttää keinoja liittonsa pelastamiseksi ollaan heti haluamassa eroa. Vaikka toinen löytää uuden kumppanin, niin ihmisen täytyy olla tunnekylmä, ellei jollain tavalla sure mennyttä liittoaan.
Siis mitä ihmettä? Kehtaako vaimo vielä syyttää suhteestaan sinua?
Vaimo on avioliitossa kanssasi ja jos hänellä on valittamista niin hänen tulisi kertoa huolensa sinulle ja siten koittaa lähteä korjaamaan suhdetta. Eihän hän voi vaan aloittaa suhdetta toisen miehen kanssa ja perustella sinulle, että sinä olet huono mies niin petän sinua. Avioeron voi kylä ottaa, muttei toista miestä aviomiehen rinnalle.. Ellei sitten ole sellaista miestä joka sen sallii - sinä.
Miten ihmeessä sinä olet vajonnut noin alas? Miksi annat vaimon pitää sinua ovimattona? Ihmiset kohtelee sinua juuri niin hyvin tai huonosti, kun annat heidän kohdella sinua.
Sinä haluat yrittää korjata suhteen, vaimosi ei --> joten suhde ei ole korjattavissa. Vaimosi haluaa uuden miehen, muttei halua ostaa sikaa säkissä. Pakko varmistaa selusta olla reppanamiehen kanssa ennen kun uusi mies täysin vapautuu.
Ei vaimosi pysty sinulta lastesi näkemistä eväämään. Oikeus siitä päättää ja aika todennäköisesti saat lapsesi viikonlopuiksi tai muulloin. Ellet sitten ole täysin reppana muillakin elämäsi osa-alueilla.
Elämä on valintija täynnä.
Vaimoni hiljenee minua kohtaan koko ajan enemmän, hyvä että edes puhuu minulle. Yrittää varmaan päästä irti kertaheitolla minusta, jotta pääsee uuden äijänsä kanssa muhimaan.
Todella omituinen ihminen, en tunne häntä enää.
Vaikka miten olis eroamassa, kyllähän sitä silti vois jutella kuin ihminen ihmiselle. Varsinkin kun on oltu yli 10 vuotta yhdessä.
Osa minusta haluaisi, itkeä, huutaa, rukoilla häntä takaisin. Tiedän että se on turhaa hän ei kuitenkaan lämpene sille, koska hänellä on jo lämmön kohde toisaalla.
Tämmöinen voi olla tosi raastavaa.
hei ap,
ja voimia sinulle. Toivottavasti pystyt pitämään omanarvontunnostasi kiinni etkä lankea rukoilemaan vaimoasi takaisin. Se ei tule vetoamaan häneen millään tavalla, korkeintaan ärsyttää.
Minullakin on ero tulossa, ja olen jäämässä kolmen lapsen yh-äipäksi.
Mieheni on patologinen valehtelija, käyttää psyykkistä väkivaltaa niin minuun kuin lapsiinkin (kaksi isompaa lasta on aiemmasta suhteestani) ja pitkään yritin saada liittoa toimimaan. Keskusteltiin, tehtiin yhteisiä sopimuksia ja luvattiin aloittaa todenteolla ja sitoutuen työskentely liittomme pelastamiseksi. Mutta huomasin että minä olin ainoa joka teki minkäänlaista työtä minkään eteen. Mies on masentunut (kuten olen minäkin, kiitos kaiken paskan) mutta sen piikkiin ei voi laittaa kaikkea mitä hän on perheellemme tehnyt. Vuosi sitten, joulun alla, hän lähti iltavuoroon töihin ja heräsin neljän aikaan aamulla ettei mies ollut tullut kotiin. Oli pakannut repun ja lähtenyt ulkomaille. Minkäänlaista ilmoitusta ei tullut, tein katoamisilmoituksen jne. No, selvisihän se sitten että oli "romahtanut" henkisesti ja voi raukkaa kun hänellä oli niin paljon stressiä. Olisi silloiin jo pitänyt laittaa mies pihalle. Mutta ei, yhdessä sovittiin taas pelisäännöt jne. Tämän vuoden syyskuussa sama temppu, lähti ex tempore ulkomaille ja taas olisi pitänyt ymmärtää ja paapoa kun on niin vaikea hänen olla. Tuon tempauksen takia menetin työpaikkani (olin koeajalla ja jäin järkytyksestäni sairaslomalle, että pystyn hoitamaan lapsia jne) ja edelleen pitäisi vaan ymmärtää miesparkaa kun on niin vaikeaa.
On sitä minullakin vaikeaa, kun on puoliso jonka sanaan ei voi luottaa, joka rikkoo lupauksiaan päivittäin, valehtelee ja varastaa, peittelee ja kaunistelee asioita. Millainen ihminen jättää perheensä hetken mielijohteesta? Mieleltään sairas. Mutta mies ei kuulemma tarvitse apua. No, en ole sairaanhoitaja enkä psykologi joten viimein tajuan että tämän perheen parhaaksi on tulehtuneen raajan amputaatio.
Ero ei ole koskaan helppo. Mutta toivon että sekä sinulle, Murtumispisteessä, ja minulle, koittaa vielä paremmat ajat ja toivottavasti löydämme ihmiset, jotka osaavat arvostaa meitä ansaitsemallamme tavalla.
Voimia!
Viestiä kaikille eroaville. Varsinkin ap:lle. Ala kerätä rahaa käteisenä sukan varteen jolloin sinulla on jotain kun jäät lasten kanssa kaksin. Pidä myös huolta että puolisosikin maksaa mm. ruokianne sekä muita yhteisiä menoja. Tili mahdollisimman tyhjäksi ja vaikkapa vielä vippejä omilta vanhemmiltasi jotka voit osoittaa käyttäneesi perheen hyväksi. Siinä vähän karvasta perheensä jättävälle.
Vaimosi on hupsu, kun uskoo vanhan "pukin" puheita. Turhaan rikkoo perheensä, sillä tuo onni ei tule kestämään jo ikäero sen sanelee.
Moi, ollaan keskusteltu vaimon kanssa että lapset asuvat hänen kanssaan, mutta hoidamme lapsia kuitenkin tasapuolisesti, yhteishuoltajina. Kuluja tulemme varmasti jakamaan.
Kävele sinne työpaikalle puhumaan sen miehen kanssa. Pistä luu kurkkuun. Sano, että teidän perhe pitää jättää rauhaan.
Vaimosi on väärässä yhdessä asiassa ja toivon, että ymmärrät tämän: vaikka olisit kuinka jättänyt hänet huomiotta niin se ei oikeuta pettämään. Hänen olisi pitänyt tajuta vain lähteä, muuttaa pois tai jotenkin osoittaa sinulle että tilanne on nyt huono ja ero on mahdollinen.
Pettämisestä, josta nyt on kyse ei voi syyttää ketään muuta kuin itseään. Vaimollesi on todella näppärää siirtää syyllisyys sinun kannettavaksi.
Hän ei halua jutella minulle mistään, kuullemma kertoo ja avaa sydäntään tälle äijälle kaiken, mutta minä olen kuulemma semmonen paska, että minulle ei tarvitse kertoa mitään. Hän vain sulkee minut ulos, unohtaa ja siirtyy seuraavaan suhteeseen, hän kuullemma saa mielestään tehdä ihan mitä haluaa ja se ei kuulu minulle tai muille kun hän on "aikuinen". Minun mielestä vaimo on täysin lapsellinen ja yrittää tällä verukkeella sitten heivata minut hyvällä omalla tunnolla jotta pääsee syvällisempää suhteeseen sen toisen äijän kanssa, joka muka vaan on "kaveri". PASKA AKKA muuta en osaa sanoa.
Koita jaksaa.Minun mies 20 vuoden yhteiselon jälkeen 42 vuotiaana pongasi työkaverinsa 24 vuotiaan tytöntyllerön.Jätti minut kun asia paljastui.Puheluita soitettu tunteja päivittäin myös hääpäivänämme.Nyt on mennyt 2 kk että on asunut "lapsen" luona.Olimme onnellisia enkä tiennyt mistään ongelmista.Nyt yritän selvitä minuutin kerrallaan.
Suosittelen aloittajalle ja muillekin eroseminaaria. Seminaareihin osallistuu myös miehiä, jotka ovat tavallista fiksumpia ja saavat päänsä kuntoon ja elämänvoimansa takaisin. Heistä tulee aikanaan myös oivallisia kumppaneita naisille, jotka ymmärtävät parisuhdekuvioita aivan eri pohjalta kuin tuollaiset uuteen suhteeseen hyppääjät.
Ap on jäänyt pahasti altavastaajaksi tässä kuviossa. Toivon että hän napakoituu toimimaan. Vaimo käyttäytyy tosi törkeästi häntä kohtaan. Ap:n on itse ratkaistava mihin käytökseen hän suostuu vaimon puolelta. Suosittelen että ap. alkaa toimimaan. Avioero vireille ja yhteys lastensuojeluviranomaisiin lasten hoidosta sopimisesta. Asumisjärjestelyt ? Onko pois suljettu vaihtoehto, että vaimo muuttaa yhteisestä kodista muualle asumaan ja ap jää lasten kanssa sinne ?
Ap:n vaimo luultavasti tulee pettymään raskaasti, mutta se on kokonaan toinen stooori. Useimmat petetyt toivovat että joku kertoisi heille. Ottaisin yhteyttä ukko-miehen vaimoon ja keskustelisin hänen kanssaan tilanteesta.
Toivon, että ap tekee oman ratkaisunsa ja ei jää löysään hirteen odotamaan josko vaimo ihastus menee ohi.
Nykyiseen asuntoon ei voi jäädä, minä muutan pois ja vaimokin muuttaa lapsien kanssa toiseen paikkaan tai sitten äijän luo. Lapset jäävät vaimolle mutta pidetään niistä yhdessä huoli tasapuolisesti. Kyllä ne eropaperit pitää tässä laittaa kohta menemään.
Miksi sinä annat lapsesi tuolle perheenrikkojalle?
Eiko olisi paljon enemmän järkeenkäypää antaa naisen mennä minne haluaa ja sinä pysyt lastesi kanssa kodissasi? Se on tuttu ympäristo lapsillesi ja tuntevat naapurinne josta sinä saisit tulevaisuudessa tukea.
Anna naisesi perheenrikkojana huomata vastuunsa taloudellisesti, anna hänelle tilaisuus maksaa lastesi ylläpidosta.
Missi maailmassa sinä olet noin lepsu ja kävelet kuin lamms ja teet kaikki mitä tuo rikkoja haluaa? Eiko sinulla todellakaan ole yhtään selkärankaa? Taistele , hyvä mies, lapsistasi!!!!!!!!!!! Tiedät varsin hyvin että sinä olisit heille se paljon turvallisempi ja luotettavampi vanhempi.
Sä munaat kaiken.
Ei sunun tarvitse muuttaa yhtään mihinkään jos et halua. Jää asuntoon ja pidä lapset tai laita vaimo lapsineen muuttamaan muualle.
Kyl mä tuossa tilanteessa lätkisin tasapuolisesti jokaista osallista turpaan.
Murtumispisteessä: Kyllä puhut asiaa. Itsellä vastaava tilanne. Meillä tuleva ex kertoi viettäneensä n puolentoista vuoden sisällä rattoisaa kaksoiselämää. Ei omalla paikkakunnalla, mutta muualla missä ei kiinni voisi jäädä. Meillä myös kolme lasta joista kaksi yksi on yhteinen. Yhdessä oltu 13v. ex luuli että nyt toi ukko jättää mut. Ajattelin toisin en jättänyt - sovimme pelisäännöistä. Välipäivänä (to) kun tulin töistä ilmoitti kylmästi että alakerrassa on avioero hakemus, kirjoita alle nimes. Muuta miestä kuulemma ei ole mutta historian tuntien en voi olla siitä edes varma. Nyt itselläni todellinen shokkivaihe menossa. Kuinkahan vaan tässä käy. Mies 33