Oksettaa jo

Minulla on maailman hienoin poikaystävä joka välittää minusta jopa ihan liikaa. Ollaan oltu kohta 4 vuotta yhdessä. Täydellinen kaikkien puolin, muut naiset tappais jonkun että ne sais sellaisen.

Kauan on jo ollut sellainen tunne että alkuhuuma on ohi ja minua ahdistaa asua hänen kanssa. Rakastan hänet hyvin paljon mutta minua pelottaa olla näin vakavassa suhteessa ja suunnitella yhteinen tulevaisuus. Haluaisin olla vapaa.

Vielä pelottavampaa on se että jos haluan mennä yksin asumaan pitäisi hankkia uutta kämppää ja jakaa kaiken. Siitä ei tulisi mitään. Olisi heti alusta lähtien pitänyt tehdä selväksi että molemmat pitää oman tilan.

Ja tämän lisäksi olen epätoivoisen ihastunut toiseen. Ja hänen kanssa on ollut jotain sähköä ilmassa mutta mies tietenki juoksee karkuun koska häntä pelottaa se että seurustelen.


En pysty enään syömään olen kuin elävä zombi, en yhtään enään ymmärrä mihin suuntaan pitäisi mennä.

Yksi mies on perässä, minä juoksen karkuun ja toinen mies pelkkää minua.
9280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kerro sille miehellesi ajoissa, että olet pettävä p.aska, jotta hän tietää lakata panostamasta sinuun.

Äänestä
  • Juu, onneksi olen saanut väistettyä kaltaisesi naiset.

    Äänestä

Oletko miettinyt että syy ihastuksesi karkuunjuoksemiseen voi olla se että hän tajuaa että teidän suhteelle kävisi ihan samalla tavalla: Rakastaisit kovasti, mutta kun on tarve ihastua uudelleen ja uudelleen..

Tee nykyisellesi kuitenkin palvelus ja jätä hänet.

Äänestä

Kuulostaa tunnevammaiselta: Rakastat häntä hyvin paljon, mutta juokset karkuun??

Miehet: Suosikaa kotimaista!

Äänestä

Puhut rakastavasi nykyistä miestäsi mut ajattelet toista. Et sinä tiedä rakkaudesta pas..kan vertaa joten lopeta tuo säälittävä itku yhdessä asumisesta ja tilan antamisesta.

Äänestä

Tuttu tilanne nuoruudestani, ihastuin palavasti toiseen mutta jänishousumaisuuttani en uskaltanut aloittaa vaan jäin entisen kanssa, keljuttaa vieläkin :(

Äänestä

Ehkä se sun ihastukses jouksee sun poikaystäväs perässä?

Saat sen kenet haluut kun lopetat juoksemisen. Toivottovasti sun ihastus ei viä sitä.

Äänestä

Kiitoksia teidän hienoista viesteistä, ja vielä näin Jouluna, juuri sitä kaipasin.

Täällä on taas näitä katkeria ihmetyyppejä.

Äänestä

ei se miehen hienous tee hänestä välttämättä sinulle sopivaa, hieno ei ole aina sama asia kuin sopiva. Sinulle sopiva ei ole ehkä se, jonka puolesta toiset tekis pahoja. Oletko sä valinnut näennäisesti jonkun hyvän ihmisen, mutta tunteet on jääneet huomioimatta? Aivan kuin valitsisit hienot vaatteet päällesi, jotka ei kuitenkaan sovi, mut ovat hienot.
Sinne, minne rakkaus mahtuu, mut sitä ei siellä ole, se tulee muualta.
Teidän välit on siinä pisteessä, että sulla on toinen mies mielessä. Onko hän se indikaattori, joka saa sut vaan tajuamaan, että ehkä voi miettiä onko todella sitoutumassa miesystävään, vaikkei muuta asiassa olisikaan.

Aikalisän paikkahan tuo on. Niin kauan aikaa, että ahdistus hellittää, ettei koe, että pakosta pitää tehdä mitään. Mikään asia ei jää lopulta koskaan selviämättä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huohhhhmitäpaskaa kirjoitti:

Minulla on maailman hienoin poikaystävä joka välittää minusta jopa ihan liikaa. Ollaan oltu kohta 4 vuotta yhdessä. Täydellinen kaikkien puolin, muut naiset tappais jonkun että ne sais sellaisen.

Kauan on jo ollut sellainen tunne että alkuhuuma on ohi ja minua ahdistaa asua hänen kanssa. Rakastan hänet hyvin paljon mutta minua pelottaa olla näin vakavassa suhteessa ja suunnitella yhteinen tulevaisuus. Haluaisin olla vapaa.

Vielä pelottavampaa on se että jos haluan mennä yksin asumaan pitäisi hankkia uutta kämppää ja jakaa kaiken. Siitä ei tulisi mitään. Olisi heti alusta lähtien pitänyt tehdä selväksi että molemmat pitää oman tilan.

Ja tämän lisäksi olen epätoivoisen ihastunut toiseen. Ja hänen kanssa on ollut jotain sähköä ilmassa mutta mies tietenki juoksee karkuun koska häntä pelottaa se että seurustelen.


En pysty enään syömään olen kuin elävä zombi, en yhtään enään ymmärrä mihin suuntaan pitäisi mennä.

Yksi mies on perässä, minä juoksen karkuun ja toinen mies pelkkää minua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu