Mietittekö jo rantakuntuoa 2012

Itse havahduin entisenä salilla käyjänä suihkussa käydessäni et miten on kroppa luuhistunut treenivuosien ajoilta. Nyt on käyty totuttelu jakso läpi ja voinki alkaaa täysiä treenaamaan ilman hirveen kipeitä lihaksia. Uuden osapäivätyön työn ansiosta jaksaa 4x viikossa treenata.

Sillä että on kroppa kunnossa on valtava vaikutus vastakkaiseen sukupuoleen, etenkin naisiin. Menkää nyt kaikki salille, turha alkaa rantakuntoa tekemään toukokuun viimesenä päivänä
19156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Eikö sitä voi olla rantakunnossa ympäri vuoden? Siksees mulle on ihan sama mitä joku mun rantapallostani rannalla tykkää. Pääasia, että on pää kunnossa. :-)

Äänestä
  • voi toki olla myös ympäri vuoden. itsellä ei siihen ollut mahdollisuuksia raskaan työn takia. nyt on kevyemmät työt ja vielä osa aikaisena. raskaalla työllä ei saa kun isot kyynärvarret ja muuten pysyy aika laihana paitsi pikku pallomahamaha kylläkin tulee.

    ja joo. mulle kans oikeestaan ihan sama mitä muut ajattelee. sillä taas on väliä mitä itse ajattelee.

    Äänestä

  • ap007 kirjoitti:

    voi toki olla myös ympäri vuoden. itsellä ei siihen ollut mahdollisuuksia raskaan työn takia. nyt on kevyemmät työt ja vielä osa aikaisena. raskaalla työllä ei saa kun isot kyynärvarret ja muuten pysyy aika laihana paitsi pikku pallomahamaha kylläkin tulee.

    ja joo. mulle kans oikeestaan ihan sama mitä muut ajattelee. sillä taas on väliä mitä itse ajattelee.

    Kellä mitäkin syitä ja esteitä rantakunnon rapautumiseen. Niihän sen kuuluu ollakin, että tykkää itse itsestään. Sitten voi muutama muukin ehkä tykätä. :-)

    Äänestä

No totta kai, eiväthän normaalit ihmiset mitään muuta ole miettineet kuukausiin....

Vink vink, rantakuntoon nopeasti: a) riisu vaatteesi; b) pue uima-asu yllesi

Äänestä
  • Hahhaa, tuo oli hauska vinkki. :-D Toimivakin.

    Äänestä

Itsellä rantakunto on ympäri vuoden. Vaikka se ei ainakaan meikäläisellä ole mikään motivaattori treenaamiseen...

Äänestä

Luoja joskus soi minulle rantakunnon ympäri vuotiseksi iloksi, muuten unohti minut kokonaan :) Tasan ei mene onnen lahjat. Ennemmin omaisin muutaman lisäkilon ja ei niin yksinäisen elämän, kuin tämän nykyisen ulkomuodon ja yksinäisyyden..

Mutta pinnallisuus meitä kuljettakoon.

Äänestä

Jaa a... itte en oo koskaan salilla käynyt, joten tuskin tulevakaan vuosi on poikkeus asian suhteen.

Mutta niin en mieti mitään kuntoa, kun en pahemmin rannoilla oo viihtynyt koskaan. Koko homma tuntuu niin tylsältä olla ja maata vaan siellä, tai uiden et ei kiinnosta ajatellakaan jotain rantakuntoa...

Äänestä
  • Tuskin kukaan nyt kuitenkaan siellä rannalla ihan vaan postailemaan menee. ;)

    Ja eipä ainakaan ole omaan silmääni montaa "hunksia" tai "missiä" osunut kun joskus harvoin rannalla käy. Eiköhän se 99% ole niitä ihan normi taviksia. Eli rantakunnossa ollaan kaikki, enemmän tai vähemmän. =)

    Äänestä

En käy uimarannoilla, siellä haisee ja on likaista sekä rääkyvät kakarat ottaa päähän. Ei kiitos.

Äänestä
  • Taivaan tosi, mutta onneksi on yksityisiä rantoja, sillä uiminen on kivaa :)

    Äänestä

Kroppaahan tässä on muutama vuosi tullu laiteltua kuntoon, ja tekemistä vielä piisaa. Mutta rantakuntoon en ikinä tule pääsemään, sen takaa se kun ylipainoa oli aika reilusti, joten muistona on raskausarpia. Missään julkisella paikalla ei paitaa kehtaa ottaa poies. Ainoana poikkeuksean uimahalli, ja sekin vain siksi kun käyn siellä päivisin niin siellä on ainoastaan eläkeläisiä.

Äänestä

Okei, täällä on ihan sama laittaako olevansa rantakunnossa tai ei, kaikki miinustelee. Itseäni on geenit siunannut siinä määrin ettei ihraa kerry vaikka söisin ja iha ok näköinen muutenkin ole. Tosin luoja ei suonut sosiaalisuudella vaikka ihan ok asemassa olen, mut sosiaalisella ihmisellä vaan menee paremmin, jos miettii ihmissuhteita ym.. Mikä v***un miinus siinä on? Ole sit katkera kaikille kaikesta, mut älkää kysykö, jos ette vastauksia kestä.

Se vaan on fakta et toisille kertyy helpommin liikakiloja kuin toisille ja toiset on sosiaalisempia kuin toiset tai jotain muuta.. Ei kaikki ole samasta puusta veistettyjä

Äänestä

"Sillä että on kroppa kunnossa on valtava vaikutus vastakkaiseen sukupuoleen, etenkin naisiin"

Pitäisikö tuota uskoa vai onko vaikutus negatiivinen? Nimittäin olet vieläkin täällä sinkkujen palstalla....

Äänestä
  • Perheen isä vois hakee ulkoo jotain virikkeitä itelleen kun noin tyhmiä kysymyksiä esittää. Alottaja sanoo alottavansa sali harrastuksen, eli vaikutus on varmaan negatiivinen mikäli ei salilla käy ja tästä syystä juuri alottaa sen.

    Äänestä

  • Täällä sinkut palstalla kirjoittelee muitakin kuin sinkkuja.

    Vai meinaatko, että esim SDP:stä ei voi puhua ja kommentoida jos ei itse kuulu puolueeseen? ;)

    Äänestä

  • abdul.mahdi kirjoitti:

    Täällä sinkut palstalla kirjoittelee muitakin kuin sinkkuja.

    Vai meinaatko, että esim SDP:stä ei voi puhua ja kommentoida jos ei itse kuulu puolueeseen? ;)

    Mun viestissä ei ollu kyse siitä et kuka kommentoi vaan siitä et mitä kommentoi.
    Onko toi mun vastaus perheen isän kommenttiin oikeesti noin vaikee selkonen?
    Taidan sit mennä kansalaisopiston äikän kurssille.

    Kokeillaan nyt näin.

    Kohta1 Alottajan viesti on tullu 20. päivä tätä kuukautta.

    Kohta 2 Alottaja on juuri alkanut käymään salilla ja uskoo hyvällä kropalla olevan
    positiivinen vaikutus naisiin.

    Kohta 3 Perheen isä kysyy tyyliin näin: jos kerran uskot sillä salilla käynnillä olevan naisiin positiivinen vaikutus niin miksi sinulla ei ole jo naista? (siis jäi ymmärtämättä se että aloittaja on juuri alottanu salilla käynnin)

    Sen verran mionäkin tiedän että tulokset ei ole nähtävissä viikon treenillä.

    Äänestä

Kyllä!
Ja sen takia suunnitelu käyväni vähintään 7kertaa viikossa pizzalla.

Äänestä

Ongelma:

-Miehet alkaa tämän aloituksen jälkeen todellakin treenaamaan ja jättävät joulukinkun väliin.

-Naiset masentuvat läskeistään ja syövät jouluna kaksi kertaa enemmän kuin normaalisti tehden uuden vuoden lupauksen itselleen ja tutuilleen että "uusi elämä" alkaa uuden vuoden jälkeen. Ensi vuonna tammikuussa "laihduttavat" 2 kg jonka jälkeen ovat tyytyväisiä kun saivat niinkin paljon pois. Sitten jojotellaan loppukevät kesään.

Miehet ja naiset tapaavat rannalla tai oikeammin Rantaleijonat ja Rasvahylkeet, miehet ovat että "mitä v-i-t-t-u-a!"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


beachboi kirjoitti:

Itse havahduin entisenä salilla käyjänä suihkussa käydessäni et miten on kroppa luuhistunut treenivuosien ajoilta. Nyt on käyty totuttelu jakso läpi ja voinki alkaaa täysiä treenaamaan ilman hirveen kipeitä lihaksia. Uuden osapäivätyön työn ansiosta jaksaa 4x viikossa treenata.

Sillä että on kroppa kunnossa on valtava vaikutus vastakkaiseen sukupuoleen, etenkin naisiin. Menkää nyt kaikki salille, turha alkaa rantakuntoa tekemään toukokuun viimesenä päivänä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu