Peraukiset tuulessa eläjät:Perheenyhdistämisen ehtoja

Perheenyhdistämisen ehtoja Suomessa ei saa enää kiristää, sanovat useat hörhö järjestöt, jotka eivät kanna huolta suomen tulevaisuudesta.

Esimerkiksi pakolais- ja lapsijärjestöjen mielestä hallitus aikoo tiukentaa linjauksiaan, vaikka taannoin tehtyjen lakimuutosten ja lain tulkinnan vuoksi perheen kokoon saaminen on vaikeaa nykyisinkin.

Huolissaan ollaan etenkin alaikäisistä pakolaisista. Perheenyhdistäminen voi kariutua, jos lapsi tulee täysi-ikäiseksi hakemuksen käsittelyn aikana.

http://www.kaleva.fi/uutiset/jarjestot-perheenyhdistamisen-ehtoja-ei-saa-kiristaa/922951
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ei saa kiristää kirjoitti:

Perheenyhdistämisen ehtoja Suomessa ei saa enää kiristää, sanovat useat hörhö järjestöt, jotka eivät kanna huolta suomen tulevaisuudesta.

Esimerkiksi pakolais- ja lapsijärjestöjen mielestä hallitus aikoo tiukentaa linjauksiaan, vaikka taannoin tehtyjen lakimuutosten ja lain tulkinnan vuoksi perheen kokoon saaminen on vaikeaa nykyisinkin.

Huolissaan ollaan etenkin alaikäisistä pakolaisista. Perheenyhdistäminen voi kariutua, jos lapsi tulee täysi-ikäiseksi hakemuksen käsittelyn aikana.

http://www.kaleva.fi/uutiset/jarjestot-perheenyhdistamisen-ehtoja-ei-saa-kiristaa/922951

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu