Itseni mietityttää oman tilan ja ajan tarve. Jotenkin sitä tuntee huonoa omatuntoa siitä, ettei pysty näkemään kavereita edes peräkkäisinä päivinä. Olen tottunut olemaan itsekseni ja useimmiten nautinkin siitä. En omaa suurta kaveripiiriä, eikä ajatus isosta porukasta edes tunnu kauhean kivalta. Ehkä ihmissuhteiden huonot kokemukset on rokottaneet luottamus-puolta ihmisiin näin yhtenä syynä. Minulla on muutama hyvä luotettava ystävä erikseen ja se tuntuu ihan hyvältä.
Joskus haluaisin olla ehkä toisenlainen. On tullut jokunen kutsu mökkiviikonlopulle ison porukan kesken, mutta en ole uskaltanut lähteä kun pelkään, että ahdistun jos oman tilan tarve yllättääkin ja pois ei pääse. Tai ehkä sitäkin enemmän olen pelännyt, että en pysty kätkemään sitä muilta ja ymmärtävät sitten ihan väärin ja ottavat henkilökohtaisesti.
Niin huvittavaakin kun tämä on, mutta siltikin kysyn tämän perusteelta keskustelupalstala tuntemattomilta ihmisiltä, olenko ihan outo? X) Luulisi ettei näin kova tarve omaan tilaan ole..hmm, niin normaalia..? Joskus haluaisi olla niin kun muutkin ihmiset.
Joskus haluaisin olla ehkä toisenlainen. On tullut jokunen kutsu mökkiviikonlopulle ison porukan kesken, mutta en ole uskaltanut lähteä kun pelkään, että ahdistun jos oman tilan tarve yllättääkin ja pois ei pääse. Tai ehkä sitäkin enemmän olen pelännyt, että en pysty kätkemään sitä muilta ja ymmärtävät sitten ihan väärin ja ottavat henkilökohtaisesti.
Niin huvittavaakin kun tämä on, mutta siltikin kysyn tämän perusteelta keskustelupalstala tuntemattomilta ihmisiltä, olenko ihan outo? X) Luulisi ettei näin kova tarve omaan tilaan ole..hmm, niin normaalia..? Joskus haluaisi olla niin kun muutkin ihmiset.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hei!
Kuulostaapa tutulta! Minullakin on vain muutama ystävä, enkä jaksa olla heidänkään seurassa kovin usein tai kovin pitkiä aikoja, vaikka olisi mukavaakin. Omalta kohdaltani ajattelen, että saattaa olla kyse jonkunlaisesta "energiaherkkyydestä". Olen siis herkkä toisten ihmisten energioille ja tarvitsen paljon tilaa "puhdistaakseni" itseni.
Linkitän tähän tekstin, jonka osittain tunnistan sopivan kohdalleni (noin yleisestikin, ei vain parisuhdemielessä). Varsinkin kohta 5 tuntuu hyvältä neuvolta...
http://ihanatenkelit.suntuubi.com/?cat=4&aid=5&fid=1678&mid=1678&c=1678&print=1
Kiitos vastauksesta :). Kiva tietää että en ole ihan yksin tämän asian kanssa. Teksti kuulosti aika loogiselta. Täytynee kuitenkin lukaista uudestaan, sen verran asiapitoista oli :)
Näistä minitauoista tuli mieleen heti viikonlopun baarireissu,..voi luoja mitä piinaa. Oli pakko käydä aina välillä vessassa vetämässä happea kun useampi puolituttu ihminen roikkui kiinni fyysisesti ja seurasi kuin takiainen.. Kuinka kukaan voi olla niin tyhmä, että ei osaa lukea toista? Jos toinen ei halua ottaa mitään kontaktia vaan ennemminkin välttelee ja joutuu lähtemään pakoon niin silloin on aika huono idea lähteä perään ja pitää fyysisesti kiinni. Teki mieli alkaa kiljumaan X) Ja joo, en ehkä oo sieltä 'normaalimmasta' päästä, mutta sosiaalisesti taidottomia ihmisiä on ja paljon.
Aika pian helpotti kun haki takin ja lähti kävelemään yksin kotiin raikkaassa säässä :).
Ihanaa huomata että on muita samanlaisia.
Itselläni on myös vain muutama kaveri. Viihdyn heidän seurassa ehkä kerran viikossa muuten haluan olla mieluiten yksin omassa rauhassa. Olen aika herkkä, ns. haaveilija. Kavereiden seurassa olen sosiaalinen,puhelias ja iloinen. Saisin varmasti useita kavereita ja ison kaveriporukan mutta en yksinkertaisesti halua.
Mietin aika paljon asioita, iloitsen pienistä asioista paljon ja suren pieniä murheita liikaa.. välillä haaveilen ja olen ihan omissa maailmoissani :)
Onkohan teillä samankaltaisia piirteitä??
Joo. Yksin viihtyjä täälläkin, mutta mitäpäs me muka toisillamme tehtäisiin? :D
Olen samanlainen. Paitsi että yksin viihtymiseni on maksanut mulle kaikki kaverini. Nyt olen sitten todella yksin, vaikken aina haluaisikaan. :(
joo määkin oon tuommoinen. Ollut jo pienestä pitäen. Ois tietty ihan kiva olla semmonen sosiaalinen bilettäjätyyppi mutta kun ei vaan oo. Oon oppinut ehkä ymmärtämään itteeni ja "kunnioittamaan" tätä puolta minussa.
Kaikenlainen turha lätinä mitä ihmissuhteiden kehittämisen alussa tarvitaan on musta aikas tympeää. Jos mää haluan kuunnella hyrinää, mä tutustun sitten vaikka jonkun ilmastointilaitteen kans:D
Jep, tuttu juttu. Minulla oli paljon ystäviä. Tuli itselleni vaikeita aikoja ja ystävät vyöryttivät päälleni omat ongelmansa, unohtaen kuunnella minua. En jaksanut ja halusin omaa tilaa. Nyt ystävät hävinneet omasta halustani tosin.
Näin vuosien jälkeen haluaisin vihdoin löytää tasavertaisia ystäviä, joiden kanssa viihtyisi ja jotka ymmärtäisivät jos ei joka päivä ehdi olla tekemisissl.
Opettelin sosialisoimaan opintojeni aikana enemmän kuin koskaan ennen elämässäni. Tutustuin reippaasti tuntemattomiin ja kävin bileissäkin, ennenkuulumatonta minulta. Mutta kun sain opintoni päätökseen ja koulukaverini riensivät kukin omalle taholleen, päätin omistautua syvemmin itselleni ja harrastuksilleni. Katkaisin yhteydet myös vanhoihin nettikavereihini ja perheeseeni.
Nykyisin olen tyytyväisin saadessani olla pitkiä aikoja omissa oloissani. Aina se ei tietenkään onnistu, mikä harmittaa minua. Haluan niin kovasti tietää millaista on se huikean kauhea yksinäisyys, mitä ihmiset joskus epätoivon vimmallakin koittavat poistaa elämästään. En tiedä olenko koskaan todella tuntenut sitä.
Omalla kohdallani vaikuttaa enemmänkin siltä, että altistuminen toisten ihmisten seuraan virittää koko yksinäisyyden tunteen, ja jos viettää riittävän pitkään erakkoelämää, koko kaipuun tunne häviää. Tekee ihmisestä henkisesti vahvemman. Ou jea.