Valaiskaa nuortamiestä joka ei tajua näitä asioita.
Ensinnäkin tämänä palstan mukaisesti, kertokaa minulle mikä avioliitossa on ideana. Miksi niin täytyy tehdä? Jos rakastaa toista ja haluaa viettää hänen kanssaan koko loppu elämänsä, niin eikö niin vain voi tehdä? Miksi tarvitaan jokin jumalan siunaus, papin aamen ja sormus merkiksi siitä että kuulutte nyt toisillenne. Eikö sitä voisi vain olla yhdessä? Muutuuko se suhde siitä jotenkin muka vakavammaksi? Eikö se voisi olla sitä ilmankin? Tietysti tämä oli vain yksi esimerkki avioliitosta, voihan sitä olla siviilivihkiminen ilman tätä uskonnollista satuilua... mutta siinäkin jokin toimitus täytyy käydä läpi jostain ihme syystä.
Ja sitten asiaa sivuuttaen, jos joku mies, vanhempi kuin minä tai eritavalla ajatteleva, huomaa tämän niin kertokaa ihmeessä... tai miksei tietysti nainenkin... että mikä siinä on että naisen kuuluu ottaa miehen sukunimi... en yleistä nyt mitenkään mutta epäilen että prosentillisesti suurin osa miehistä maailmanlaajuisesti haluaa puolisonsa ottavan saman sukunimen. Minkä ihmeen takia? Eikö se ole aivan yksi ja sama? Tietysti jos näin haluaa tehdä niin ei siinä mitään... Mutta miksi? Eikö senkin voisi vaan antaa olla. Te olette nyt yhdessä, eläkää onnellisina, pitäkää huolta toisistanne, rakastakaa toisianne... viis jostain sukunimestä.
Ensinnäkin tämänä palstan mukaisesti, kertokaa minulle mikä avioliitossa on ideana. Miksi niin täytyy tehdä? Jos rakastaa toista ja haluaa viettää hänen kanssaan koko loppu elämänsä, niin eikö niin vain voi tehdä? Miksi tarvitaan jokin jumalan siunaus, papin aamen ja sormus merkiksi siitä että kuulutte nyt toisillenne. Eikö sitä voisi vain olla yhdessä? Muutuuko se suhde siitä jotenkin muka vakavammaksi? Eikö se voisi olla sitä ilmankin? Tietysti tämä oli vain yksi esimerkki avioliitosta, voihan sitä olla siviilivihkiminen ilman tätä uskonnollista satuilua... mutta siinäkin jokin toimitus täytyy käydä läpi jostain ihme syystä.
Ja sitten asiaa sivuuttaen, jos joku mies, vanhempi kuin minä tai eritavalla ajatteleva, huomaa tämän niin kertokaa ihmeessä... tai miksei tietysti nainenkin... että mikä siinä on että naisen kuuluu ottaa miehen sukunimi... en yleistä nyt mitenkään mutta epäilen että prosentillisesti suurin osa miehistä maailmanlaajuisesti haluaa puolisonsa ottavan saman sukunimen. Minkä ihmeen takia? Eikö se ole aivan yksi ja sama? Tietysti jos näin haluaa tehdä niin ei siinä mitään... Mutta miksi? Eikö senkin voisi vaan antaa olla. Te olette nyt yhdessä, eläkää onnellisina, pitäkää huolta toisistanne, rakastakaa toisianne... viis jostain sukunimestä.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Noo, näin varakkaana miehenä olen havainnut että naiset haluavat päästä naimisiin lähinnä fyffen ja sen tuoman statuksen vuoksi.
Muutoin olen kanssasi samoilla linjoilla.
Jokainen saa tehdä niinkuin tahtoo.
Naimisiin voi mennä mutta jos on jotain perintöjä tiedossa niin avioehto siten että vain yhdessä hankittu omaisuus kuuluu avioehdon piiriin ja omat säästöt ja sijoitukset jotak tehdään omista rahoista eivät kuulu ja Ja mahdolliset perinnöt niin hyvä tulee eikä kumpikaan puoliso pääse rahastamaan erossa.
Oikeastaan nuo väitteesi, että jotakin kuuluisi tehdä, eivät tänä päivänä pidä paikkaansa vaan pariskunnilla on hyvin erilaisia vaihtoehtoja elää parisuhteessa ja niitä ei tänä päivän kummastella lainkaan.
Me ihmiset olemme luoneet aikojen saatossa itsellemme kulttuurin eli tavat ja normit ja arvot, joiden mukaisesti elämme. Niin kuin tiedät kulttuuri vaihtelee eri maissa ja kaiiki siihen liittyvät ilmiöt.
Meillä Suomessa ei tarvitse mennä naimisiin tai ottaa miehen sukunimeä ellei halua mutta halutessaan voi niin tehdä ja siinä ei ole mitään väärempää kuin siinäkään, ettei halua julkisesti sitoutua puolisoonsa.
Nuorena kuuluukin kapinoida ja kokea kaikkai kulttuuriin liittyvä toiminta ja instituutiot elämää rajoittavina kahleina mutta voin sanoa, että kun elämän kokemusta ja ikää tulee lisää, rupeaa oman kultturinsa tapoja arvostamaan , jopa kaipaamaan, varsikin jos on viettänyt muualla maailmassa elämäänsä.
Kokemiuksesta voin sanoa, että naimissaolo yhdistää ja se on turvallinen vaihtoehto monessakin suhteessa. On kivaa ja antoisaa olla jonkun vaino ja omata aviomies. Minulle ei sopisi avolitto tai joku vapaa parisuhde, koska kaipaan turvallisuutta ja jatkuvuutta elämääni, hurjien epävarmojen nuoruusvuosien jälkeen.
Sitoutuminen johonkin asiaan ja sen eteen ponniostelu, on myös arvokasta sillä usein sen tuloksena syntyy elämäänsä tyytyväinen ihminen, jolle onnentuntemukset eivät ole vieraita. Ja sitähän me kaikki elämässämme tavoittelemme.
En väitä että näin kuuluusi tehdä, ja tiedän että on monenlaisia tapoja elää parisuhteessa mutta kyllä niitä tänä päivänä kummastellaan ihan yhtä lailla kuin ennenkin. Itse yritän välttää kirkkohäät, tai muutkin mahdollisset avioliittoon astumis metodit, jos vain mahdollista.
Voi elää elämäni jonkun rinnalla aivank uten kukatahansa aviomies, ja olla tukena ja turvana aivan hyvin ilmankin minkäänlaista sitoutumista. Sillä miksi avioliiton pitäisi tuoda tukea ja turvaa? Eikö sitä voisi tuntea ilmankin? Tiedän että se on henkilökohtaista. Mutta minusta avioliitto on vain ajatus jonka ajatellaan syventävän suhdetta... En minä tarvitse sellaista, voin olla omistautunut ja vakavissani suhteeni kanssa ilmankin. Siksi en käsitä mitä ihmiset näkevät avioliitossa, miksi ajatellaan että se muuttaisi jotain, miksi sen pitäisi?
Nykyään on mahdollisuuksia elää parisuhteessa myös ilman mitään sitoumuksia, eikä se ole oikein tai väärin, jokainen elää niinkuin itse näkee parhaaksi.
Itse näen asian kuitenkin näin, että minulla on turvallisempi elää kun tiedän, että mieheni uskaltaa tehdä niinkin "rajun" sitoumuksen, että lähtee kanssani avioliiton satamaan. Avioliitto ei muuta mitenkään meidän perhe elämää, muuta kuin että nimi vaihtuu ovessa. Itse koen myös, että aviliitossa ei toinen puolisko lähde noin vain kävelemään, kuin avoliitosta. Minulle avioliitto merkitsee, että jos kerran avioliittoon astun, niin vain äärimmäisissä oloissa siitä eroan. Meille jokaiselle avioliitto tietysti merkistee ihan omia asioita ja sitä voi miettiä kukin tahollaan, mitä se juuri itselle merkitsee.
Täällä keskustelussa on tullut ilmi myös, että naiset menisi avioliittoon rahan vuoksi. Tämä ei mielestäni pidä paikkaansa, vaikka toki varmasti heitäkin on. Itse en kuulu tähän kastiin kuitenkaan, uskallan väittää jopa, että jos meistä jompi kumpi menisi rahan vuoksi avioliittoon, ni kyllä se mies kuuluu siihen kastiin, koska itse olen rikkaampi kuin mieheni. Mutta ei mieheni minua rahan vuoksi ole kuitenkaan naimassa, tiedän, että hän valitsi minut puhtaasti rakkaudesta.
Nykyään nainen voi ottaa miehen sukunimen tai mies voi ottaa naisen tai niitä voidaan yhdistellä. Vanhan kansan mukaan on tapana ollut ottaa miehen sukunimi ja sen vuoksi se tuntuu naisista luontevammalta. Itse olen kans vanhan kansan ajattelija, että haluan ottaa mieheni sukunimen. Mutta minulle miehen sukunimen ottaminen on enemmänkin ehkä vielä sitä, että nimeni lyhenee muutamalla kirjaimella sekä haluan jatkaa miehen sukua joka alkaa olla katoava sukunimi, toisin kuin omani. Lisäksi koen, että yhteinen sukunimi tuo yhteenkuuluvuuden tunnetta vielä enemmmän sekä onhan se mukava, että koko perheellä on sama sukunimi, niin vanhemmilla kuin lapsilla (jos heitä joskus saa).
Tässä muutamia syitä
1) Halusimme naimisiin menemällä kertoa kaikille, kuinka vakavissamme olemme toistemme suhteen: ilmoitimme tahtovamme rakastaa kunnes kuolema meidät erottaa. Teimme sen ääneen lausuen ja muiden läsnäollessa. Ja olimme tosissamme!
Sitten niitä muita syitä, jotka ovat vähempi merkityksellisiä kuin ensimmäinen, mutta merkittäviä syitä silti.
2) Jos toiselle meistä tapahtuu jotain, haluamme toisen olevan se henkilö, jolle asiasta ilmoitetaan. Avopuoliso, kihlattu tai seurustelukumppani ei ole tähän oikeutettu.
3) Kun meistä aika joskus jättää, haluamme, että jälkeenjäävä perii toisen pienemmällä veroprosentilla.
4) Kun meistä aika joskus jättää, haluamme, että jälkeenjäävälle jää puolet omaisuudesta siihen asti, että hänestäkin aika jättää. Vasta sen jälkeen pääsevät lapset käsiksi loppuihin.
5) Kun meistä aika joskus jättää, haluamme, että jälkeenjäävällä on oikeus jäädä omaan kotiimme asumaan, kunnes on itse siitä valmis luopumaan. Leskeä ei voida häätää kodista. Avopuoliso tms. häädetään.
6) Haluamme säästää rahaa niissä tilanteissa, joissa puolisoita kohdellaan kevyemmin kuin muissa parisuhdemuodoissa. Esim. verotus, vakuutusmaksut jne.
7) Haluamme käyttää toistemme työsuhde-etuja täysimääräisesti. Avopuoliso tms. ei monessakaan tapauksessa ole oikeutettu samoihin asioihin kuin aviopuoliso. Esim. monessa firmassa työsuhdeautoa saa ajaa työntekijän lisäksi vain hänen perheenjäsenensä. Avopuolisoa ei tällaiseksi katsota.
8) Jos toinen meistä joutuisi tilaan, jolloin emme itse pysty päättämään omista asioistamme, haluamme, että toinen on se henkilö joka niistä puolestamme päättää, eikä esim. joku oikeuden määräämä täysin vieras edunvalvoja.
9) Toinen meistä on ollut naimisissa aikaisemmin ja liitosta on lapsia. Jos tälle puolisolle kävisi jotain, perisi hänen koko omaisuutensa hänen alaikäiset lapsensa, jolloin ex-puoliso hallitsisi mm. puolta yhteisestä omaisuudestamme, kunnes lapset ovat täysi-ikäisiä.
10) Siksi, että se vain tuntui hyvältä ratkaisulta muihin vaihtoehtoihin verrattuna.
Kymmenen syytä on 10 passkaa syytä, joilla petätte itseänne kun ette voi myöntää tyhmyyttänne.
"3) Kun meistä aika joskus jättää, haluamme, että jälkeenjäävä perii toisen pienemmällä veroprosentilla."
Kohdasta 4 huomasin, että teillä on lapsia. Tällöin aviopuolisot EIVÄT peri toisiaan. Vainajan perillisiä ovat AINOASTAAN lapset, jollei ole testamenttia joka määräisi toisin.
Kuten kohdassa 9 totean, toisella on lapsia, toisella ei.
En minä sinua käskenyt menemään naimisiin. Meille nuo olivat hyviä syitä. Miksi siis tuollainen reaktio?
kuitenkin, että lapset perivät.
Kirjoitat kohdassa 9 kuin tämä perimysoikeus olisi poispyyhitty sillä kun olette menneet naimisiin.
Esim. jos miehellä on lapsia, mutta naisella ei, niin miehen kuollessa lapset perivät isänsä. Toisaalta taas lapsettoman naisen kuollessa AVIOmies perii hänet.
Spekuloin, että olet tuo nainen;
Aviomiehesi kuolee. Sinä omistat puolet talostanne (jollei muuta ole paperilla) ja miehen puolikas menee hänen lapsilleen. Tähän ei vaikuta se, että oletteko naimisissa vai ette. Rintaperilliset perivät aina jos on jotain perittävää.
Miehesi voi tehdä hyväksesi testamentin, mutta rintaperilliset ovat silti oikeutettuja LAKIOSAAN.
Jos miehesi on tehnyt hyväksesi testamentin niin saat puolet miehesi omaisuudesta ja loppu puolikas (=lakiosa) jaetaan rintaperillisten kesken.
Tällöin omistat talosta 75% eli oman puolikkaasi ja mieheltäsi perimäsi 25%. Miehesi lapsilla on talosta tällöin 25%. Siitä et pääse eroon kuin ostamalla heiltä heidän osuutensa pois.
Jos taas talonne on täysin miehesi (avioehto) niin sinä et peri automaattisesti mitään. Testamentin kautta saat puolet talosta ja loppu menee rintaperillisille.
Näin se menee ja hyvä niin, koska ovathan lapset yhtä oikeutettuja vanhempiensa omaisuuteen kuin puolisotkin.
Keskustelu menee nyt jo hiukan alkuperäisen aiheen sivuun, mutta vastaan sinulle silti:
Kirjoitat, kuin uskoisit ko lapsettoman puolison olevan haluton jättämään lapsille mitään. Tässä tapauksessa tilanne on juuri päin vastoin.
Talo omistetaan puoliksi. Järjestelyillä ja naimisiinmenolla olemme pyrkineet pitämään huolta mm. siitä, että myös lapsettoman puolison (suurempi) omaisuus siirtyy aikanaan lapsille ja mahdollisimman pienellä verorasituksella.
Kuitenkin siten, että koska kyseessä eivät ole rintaperilliset ja koska lapset ovat vielä alaikäisiä, on mm. hallintaoikeustestamentilla suojeltu lesken jäljellä oleva elämä sekä esim. ex-puolison mahdollisuus tulla osingolle.
Toki voi aina käydä niin, että lapset kuitenkin haluavat lakiosansa hallintaoikeustestamentista huolimatta, mutta lesken oikeus olla maksamatta osituksessa tasinkoa todennäköisesti estää lakiosan saamisen sillä leski omistaa tässä tapauksessa reilusti yli puolet puolisoiden yhteenlasketusta varallisuudesta.
Lapset siis saavat lopulta omansa ja paljon enemmänkin, joskin jos heidän vanhempansa kuolee ennen vanhemman uutta puolisoa, tapahtuu se pienellä viiveellä. Olen kanssasi täysin samaa mieltä siitä, että he ovat todellakin oikeutettuja vanhempiensa omaisuuteen, (ja meidän tapauksessa myös toisen vanhemman nykyisen puolison omaisuuteen), mutta koska lasten toinen vanhempi on käyttänyt koko elämänsä tuhotakseen sekä ex-puolisonsa ja nykyisen puolisonsa omaisuuden, on turvattava se, ettei niin kävisi myös lasten omaisuuden osalta.
Ja palaan vielä alkuperäiseen aiheeseen sillä, että jos emme olisi menneet naimisiin, ja lapseton puoliso kuolisi ensimmäisenä, joutuisi kumppani joko maksamaan suurempaa veroa testamentilla saamasta perinnöstään (=lapsille jäävä perintö pienenisi) tai jos testamenttia ei olisi ollenkaan, menisi omaisuus jonnekin kaukaisemmille sukulaisille (=lapsille ei jää perintöä siltä puolelta ollenkaan) ja kumppani häädettäisiin kodistaan, koska hänen varallisuutensa ei riittäisi lunastamaan kotia tai muuta yhteistä omaisuutta itselleen.
Eli edelleen väitän, että naimisiinmenomme oli kaikkien etujen mukaista.
"usko" mitään teidän asiassanne.
Meillä on ollut täysin vastaava tilanne silloin kun minulla oli aiemmasta liitosta vielä alaikäisiä lapsia. Meillä kävi niin hyvin, että tällä hetkellä minä ja nykyinen puolisoni olemme hengissä ja 1.avioliiton lapseni aikuisia. Tätä ei tietysti voi etukäteen tietää.
En missään vaiheessa ole haastanut riitaa eikä neuvoista kannata hermostua.
Olen itsekin uudelleen naimisissa ja se on parempi (juridisesti turvallisempi) kuin avoliitto.
Kirjoitin aiemmin tähän ketjuun näin (joka on tällä hetkellä ketjun alin);
"Olen mennyt
naimisiin v.1989, enkä ottanut mieheni sukunimeä.
Suvussani on muutama muukin, joka on pitänyt oman nimensä tai ottanut vaimonsa sukunimen avioiduttuaan.
Eiköhän naimisiin mennä monesti juridisista syistä. Lue "Kymmenen syytä"-kirjoitus tästä ketjusta. Useimmille varmaan riittäisi se "pelkkä" rakkaus, oltiin sitten naimisissa tai ei."
Tahdon sanoa, että yhdyn kyllä mielipiteisiisi näissä asioissa, mutta halusin, että huomioit myös minun mainitsemani seikat. Perintövero (& tus) ei ole maailman helpoin asia, vaikka olisi testamenttikin.
Olet ihan täysi tomppeli!
Mistä olet saanut tyhmään päähäsi, että ihmisten PITÄÄ mennä naimisiin?
HÄH?
Ei tartte mennä, jätkät voi käydä huorrissa ja panna seksinukkea ja ämmät voivat maksaa jätkille panemisesta tai käyttää dildoa.
Näin se tapahtuu nykyaikana!
naimisiin v.1989, enkä ottanut mieheni sukunimeä.
Suvussani on muutama muukin, joka on pitänyt oman nimensä tai ottanut vaimonsa sukunimen avioiduttuaan.
Eiköhän naimisiin mennä monesti juridisista syistä. Lue "Kymmenen syytä"-kirjoitus tästä ketjusta. Useimmille varmaan riittäisi se "pelkkä" rakkaus, oltiin sitten naimisissa tai ei.