Pidän itse kovasti e-pillereistä ehkäisymenetelmänä, juurikin sen menetelmän takia. Haluan jotain, mitä ei tarvitse miettiä itse seksin aikana lainkaan. Toisaalta ajatus asioiden tunkemisesta sisääni kuulostaa hieman epäilyttävältä. . . (ehkäisyrenkaat ja kierukat).
Mutta ongelma on se, että ensimmäiset pillerit, yasminellet, aiheuttivat järjetöntä masennusta ja mielialavaihtelua. Tämän jälkeen vaihdoin Melianeen ja masennus kyllä helpotti. Olen kuitenkin sitä mieltä, etten vieläkään ole täysin oma itseni. Saatan pillastua helposti ja välillä minua riivaa naurettavat ajatukset suhteestani tai jostain triviaaleista asioista. Itsetuntoni on viemärissä. En tosin tietenkään voi olla varma johtuuko tämä pillereistä vai ei, mutta tavallaan toivoisin niin. Tällöin voisin jotenkin selittää hermoheikon käyttäytymiseni...
Haluttomuutta on myös Melianen kanssa. Nykyään ei seksi huvita enää juuri ollenkaan, tai kun huvittaa niin harvoin ja hetken vain. Mutta poikaystävän seurassa sitä sattuu...Noh, eipä juuri koskaan enään.
En kuitenkaan haluisi lupua pillereistä, sillä pelkään mm. mahdollisia iho-ongelmia. Olen monta kertaa rumbannut pillereiden välillä ja pitänyt taukoja, ja tiedän että ihoni reagoi ihan kamalasti sen kanssa. Nyt ihoni on aikalailla täydellinen, mutta tiedän, että jos lopetan, saan aika pahan aknen...
Toisekseen, en haluaisi menettää näitä vähäisiä rintojani, jotka ovat mielestäni kasvaneet pillereiden myötä! Mutta kulkevatko isommat rinnat ja mielialavaihtelut käsikädessä? :S Estrogeenin ansiosta siis?
Turhauduttaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.