Olen totaalisen väsynyt parisuhteessani tapahtuviin asioihin. Mieheni olettaa että joustan kaikissa asioissa ja hän saisi tehdä ihan mitä vain mieleen pälkähtää. Pääasiassa koen olevani eläintenhoitaja, siivooja, kokki yms. Kaikenlisäksi en luota mieheeni, jatkuvasti epäilen jostakin, hän on muutamankerran valehdellut ja jäänyt kiinni siitä sen jälkeen voinen sanoa että luottamus on lähes kokonaan mennyt. Mieheni myös jatkuvasti valittaa esimerkiksi siitä että ei näe lastaan usein, minkä minä sille voin eihän se minun vikani ole..Tämän kaiken lisäksi minun pitäisi vielä ymmärtää ja myötäillä häntä asioissa. Asioista keskustelu ei hänen kanssaan ole mahdollista jos asiat ovat hänelle epämieluisia.
Mitä mieltä olette missä vaiheessa on aika viheltää peli poikki? meillä on myös aina ihanaa, mutta tuntuu että tämä paska tuntuu liikaa toistavan itseään.. todella monta kertaa olen haaveillut omasta asunnosta ja rauhasta. Olen myös joutunut hillitsemään itseäni sillä muutamaan otteeseen on mieleni tehnyt vain huutaa että nyt riitti...!
Kiitos kommenteista näin etukäteen!
Mitä mieltä olette missä vaiheessa on aika viheltää peli poikki? meillä on myös aina ihanaa, mutta tuntuu että tämä paska tuntuu liikaa toistavan itseään.. todella monta kertaa olen haaveillut omasta asunnosta ja rauhasta. Olen myös joutunut hillitsemään itseäni sillä muutamaan otteeseen on mieleni tehnyt vain huutaa että nyt riitti...!
Kiitos kommenteista näin etukäteen!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minusta tuntuu, että suhteestanne puuttuu luottamus ja se, että sinä et saa kunnioitusta mieheltäsi. Pelkkä rakkaus ei tosiaankaan riitä, jotta kokisi suhteensa hyväksi. Asiat sujuvat omalla painollaan niin kauan, kun saat kunnioitusta esim. töistä ja itsetuntosi on kohdallaan, mutta entä jos tulisi rankkaa aikaa ja tarvitset tukea mieheltäsi? Esimerkiksi sinä pieni vauva voisi olla tosi raskasta, jos mies ei osaa tukea eikä eläytyä tilanteeseesi.
Jos mies on eronnut aiemmasta suhteestaan, niin aina herää epäilys, että miksi suhde on päättynyt. Jos mies ei ole edellisessäkään suhteessa osannut olla myötätuntoinen ja vaikeista asioista ei ole voitu keskustella, niin ei ole ihme, että suhde ei kestä arkipäiväistymistä eikä sitä, että miten normaalielämän tavallisista karikoista kahlataan yli.
Suomalaiset parit tappelevat eniten rahasta, seksistä, siivouksesta ja ajan käytöstä. Nuo mainitsemasi asiat sopivat aika hyvin tavallisiin riitelyn aiheisiin.
Naisen virhe on siinä, että alussa rakastuneena on valmis joustamaan ja tekemään miehen mieliksi esim. hyvää ruokaa. Mies ei vaan tajua, että hänenkin tehtävä on ottaa vastuuta kotitöistä ja arjen sujumisesta. Jos teet kotityöt ja jää silti yksin negatiivisten asioiden kanssa, niin tässä tilanteessa ei ole kuin yksi ainoa vaihtoehto.
Sinun tehtävänäsi on puhua asiat halki miehen kanssa. Sano suoraan, että aikuisen ihmisen pitää pystyä puhumaan asioista ja löytää niihin ratkaisu. Ongelmat eivät ratkea siten, että toinen pakenee paikalta.
Jos mies ei suostu kuuntelemaan, kirjoita hänelle kirje tai näytä tämä keskustelu hänelle. Tuntuisi turhalta erota, koska teillä on paljon hyvää. Jos mies tajuaa, mitä häneltä haluat, niin hän voi itse päättää, että onko valmis muuttumaan. Kun olet yrittänyt kaikkesi, niin eroa vasta sen jälkeen, jos mitään muuta ei tosiaan ole enää tehtävissä.
Olet väsynyt parisuhteeseen.
Koet olevasi vain siivooja ja kokki.
Et luota mieheesi.
Ette pysty keskustelemaan.
^ Kyllähän nuo seikat kertovat karua tarinaa.
Mutta.. Oletteko puhuneet näistä asioista AVOIMESTI? Ja tarkoitan siis todellisesti puhuneet - kahdestaan, vastakkain, ajan kanssa? Oletko kertonut miehellesi suoraan, että sinua LOUKKAA, sinuun SATTUU ja sinua ÄRSYTTÄÄ? Ilman kommunikointia, ei ole mitään.
Ulkopuoliset täällä eivät voi kertoa, mitä sinun pitäisi tehdä suhteessasi. Se teidän täytyy yhdessää päättää miehesi kanssa.
Kerro hänelle miten tahtoisit asioiden muuttuvan. Anna hänelle se avain. Kerro suoraan, mitä tahdot. Näin miehelläsi on mahdollisuus tehdä sinulle mieliksi ja muutta asennettaan paremmaksi. Jos hän ei pyyntöjesikään jälkeen muuta virheitään, ette ehkä voi jatkaa. Mutta anna hänelle se mahdollisuus muuttua. Seuraa, muuttuuko hän. Kerro hänelle suoraan, että jos muutosta ei tule, sinä et voi jatkaa. Luulisi tämän koskettavan sitten jo miestäsikin?
Lisäksi: tutki myös itseäsi. Kärsitkö kenties luottamuspulasta? Ansaitseeko miehesi ikuisesti muistutuksia siitä, miten hän joskus rikkoi luottamuksesi? Oletko hänelle liian ankara? AJATKO HÄNET NURKKAAN? Oletko sinä tehnyt tarpeeksi suhteenne eteen?
Sinun tulee miettiä myös omia virheitäsi ja puutteitasi.. Tiedostakaa siis kumpikin omanne! Ja pyrkikää parantamaan ne yhdessä!
Mutta jos teillä ei vain yksinkertaisesti enää ole TAHTOA jatkaa ja yrittää, niin älkää tehkö sitten niin. Turha sitä on kuollutta yrittää saada henkiin.
.. Mutta jos tarpeeksi ajoissa on paikan päällä, voi vielä antaa tekohengitystä ja ensiapua ja PELASTAA!
Puhukaa, puhukaa ja puhukaa.... Mikään muu ei teitä auta. Kommunikointi on nro 1.
Kiitos vastauksista. Olen pedantti ihminen ja vaadin myös paljon läheisiltäni, joskus jopa liikaa. Mieheni on myös kiireinen liikemies jonka vuoksi kotityöt yms. on ns.jäänyt minulle koska mieheni aika on todella rajallista. Olen myös tarkastellut itseäni ja sitä että olen niin vaativa itseäni ja muita kohtaan, että myös varmasti se on osana hankaloimattamassa arkeamme.
"Olen pedantti ihminen ja vaadin myös paljon läheisiltäni, joskus jopa liikaa"
Tämä on usein todella iso ongelma. Jos et voi hyväksyä että muut tekevät asiat tavallaan, saat tehdä ne aina itse. Ja silloin se ei ole niiden muiden vika vaan ihan sinun omasi.
"Mieheni on myös kiireinen liikemies jonka vuoksi kotityöt yms. on ns.jäänyt minulle koska mieheni aika on todella rajallista"
Jos hyväksyt että hän tekee ne asit jotka ehtii ja sillä tavalla kuin haluaa, saat miehen joka tekee edes jotain. Se on paljon parempi kuin mies joka ei tee mitään.
"Olen myös tarkastellut itseäni ja sitä että olen niin vaativa itseäni ja muita kohtaan, että myös varmasti se on osana hankaloimattamassa arkeamme."
Lähes jokainen ihminen pitää enenmmän rennosta ja mukavasta ihmisestä kuin pinna kireällä hääräävästä suorittajasta. Miksiköhän?
Tämä nyt varmaan kuullosti aika kovalta ja jopa ilkeältä. Omassa elämässäni olen kuitenkin huomannut että juuri noin se menee. Vaikka kuinka vaativa ja täydellinen ihminen saisi aikaan kodin joka on aina siisti ja järjestyksessä, se ei ole sama asia kuin onnellinen koti. Minulla meni aika kauan sen tajuamiseen että eivät ne lapset tai mies välitä siitä, onko lattialla joku villakoira vaan siitä että minä olen läsnä ja hyvällä tuulella. Kun hellittää vähän vaatimuksistaan, voi kotihommat hoitaa porukalla miehen ja lasten kanssa vaikka jälki ei aina olisi täydellistä. Ja sitten olla vain ihan yhdessä ilman turhia paineita.
Kokeile edes joskus avoimin mielin, saattaisit yllättyä...
No et kai sinä muuta voi kun ottaa loparit miehestäs. Parisuhteessa kuuluu tehdä kompromissejä, siiovota puoliksi ja tehdä ruokaa puoliksi. Jos miehes ei osallistu sellasiin toimiin niin se ei ole kykenevä parisuhteeseen. Sun on turha kiduttaa itteäs enempää. Voit paremmin jos olet yksin vähän aikaa ja annat ittelles aikaa. Hemmottele itseäsi sillä olet varmasti tehnyt liikaakin, ja nyt olet ansainnut lomaa niin sanotusti. mee vaikka johonkin kylpylään. ota hieronta ja nauti.
--> aavikonkukka1
Miksi olla niin tiukkapipoja, molemmin puolin.
Tai sitten suhteenne alkaa lähestyä luonnollista loppuaan.