Paha olo

Olemme olleet 16 vuotta yhdessä. Avioliitossa 12 vuotta ja lapsiakin meillä on.
Mieheni on sairastanut henkisesti jo vuosia, mutta vasta nyt viime vuosina hakeutunut hoitoon.
Viimeiset kymmenen vuotta olen hoitanut kaiken yksin. Kodin, lapset ja miehen. Tehnyt aina kaikki asiat miehen mieliksi. Hän ei ole koskaan ollut minulle tukena missään asiassa, enkä voi ajatella häntä ystäväkseni, kuen monet puolisostaan ajattelevat.
Olemme ajautunet vuosien varrella toisistamme kauas. Nyt mies haluaisi parantaa suhdettamme ja vannoo rakastavansa.Minä en. En enää. Halu saada tämä suhde toimivaksi, on täydellisesti kadonnut.
Minulla on valtavan paha olla mieheni lähettyvillä. Kun mies on poissa, tai kun olen itse muualla, minulla on aivan normaali hyvä olotila. Mutta miehen seurassa ei. Hänen läsnäolonsa ahdistaa jollaintapaa, enkä haluaisi olla misään tekemissähänen kanssaan.
En osaa selittää mistä tämä johtuu edes itselleni. Järjellä tiedän, että mies on kunnollinen aviomies, ei hakkaa, eikä ryyppää. Lapsille hän on hyvä isä, enkä koe olevani oikeutettu rikkomaan lapsilta perhettä vain siksi, että minulla on tässä paha olla..
Jokin sisäinen ristiriita varmasti tämän pahan olon saa aikaan.
Kuulisin mielelläni saman kokeneilta kokemuksia.
201471
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ei siinä sen kummempaa ole kuin että rakkautesi mieheesi on loppunut, suhteenne on tullut tiensä päähän.

Äänestä
  • ei vaan tunteet viilentyneet koska mies ei ole tehnyt tarpeeksi sellaista rakkaudellista, jota vaimo olisi tarvinnut.

    Ihmettelen miksi ak ei ymmärrä tunteitaan vaikka aluksi luettelee syyt uupumiseen ja tyytymättömyyteen.

    Äänestä

"Järjellä tiedän, että mies on kunnollinen aviomies, ei hakkaa, eikä ryyppää. Lapsille hän on hyvä isä, enkä koe olevani oikeutettu rikkomaan lapsilta perhettä vain siksi, että minulla on tässä paha olla."

Olet oikeassa. Lasten etu ensin.

"enkä voi ajatella häntä ystäväkseni, kuen monet puolisostaan ajattelevat."

Älä kuvittele, että muilla asiat olisivat paremmin.

Äänestä

Kyllä sinun oma hyvinvointi on olennaista. En ole koskaan ymmärtänyt tuota "lasten etu ensin" ajattelua sillä varjolla, jos toinen vanhemmista kärsii suhteessa. En todellakaan usko, että lapsilla on hyvä olla ja kasvaa ympäristössä, jossa toinen vanhemmista rimpuilee ja yrittää jatkuvasti peittää pahaa oloa. Kyllä se olo heijastuu tavalla tai toisilla lapsiin. Voi olla klisee, että öidin hyvä olo heijastuu positivisena myös lapsiin ja päinvastoin, mutta se on totta. Isän hyvyys lapsiin ei katkea, vaikka teidän parisuhde muuttaisi muotoaan. Hän voi edelleen olla hyvä isä lapsilleen, samoin sinä hyvä äiti. Mutta mikä on se asia millä sinäkin saat hyvän olon ja mielen? Mikäli haluat perheen pysyvän kasassa, hakekaa keskusteluapua. Tai hae sitä ensin yksin, jotta saat selvitettyä ajatuksiasi ja tuntemuksiasi. Kun saat selville missä itse menet niin tiedät mitä perheen suhteen on järkevää tehdä. Järkevää kaikkien kannalta. Luuletko, että miehesi "uhrautuisi" jos hänellä olisi paha olo kanssasi? Ja pitäisikökään? Ei. Miksi siis sinun pitäisi?

Äänestä
  • "En ole koskaan ymmärtänyt tuota "lasten etu ensin" ajattelua sillä varjolla, jos toinen vanhemmista kärsii suhteessa."

    Kuule, on ihan normaalia, että molemmatkin vanhemmista kärsivät, eivätkä niinkään suhteesta kuin elämästä. On stressaavaa ja raskasta, on huolta rahasta, terveydestä, koulumenestyksestä, työpaikan säilymisestä jne. Nykyään tuntuu olevan vallalla käsitys "minun etu, kaikkien etu" ja "pelastautukoon ken voi".

    Kun lapset hankkii, sitoutuu panemaan oman etunsa toissijaiseksi lasten etuun nähden. Lasten etu ei tarkoita sitä, että suostuu hakattavaksi tai sietää alkoholisoitunutta puolisoa. Mutta kysyjä ei löydä miehestään muuta vikaa kuin että hän ei enää pidä hänestä.

    "Luuletko, että miehesi "uhrautuisi" jos hänellä olisi paha olo kanssasi?"

    Ehkä uhrautuukin. Sinä et voi sitä tietää.

    Uhrautuminen ei ole jaloa tai tavoittelemisen arvoista. Mutta yleensä lasten hyvinvointi vaatii oman hyvinvoinnin ja omien tavoitteiden uhraamista.

    Äänestä

Nyt kun miehesi on hoidon piirissä, eikä kaikki (toivottavasti!) enää kaadu automaattisesti sinun niskaasi, olet herännyt viimein siihen, että sinulla itselläsikin on tarpeita. Kaikkihan meistä kaipaavat sitä tukea ja ymmärrystä aina välillä, se on ihan normaalia! Omat tarpeensa voi toki siirtää syrjään akuutin kriisin ajaksi ilman, että siitä aiheutuu ongelmia, mutta sinulla tilanne on jatkunut pitkään.

Hanki itsellesi keskusteluapua ja pian! Kysy myös sieltä, missä miestäsi hoidetaan. Perheenjäsenen mielenterveysongelma on sellainen asia, että jonkinlaista keskusteluapua tai terapiaa tarvitsevat muutkin perheenjäsenet. Mielenterveysliitosta voi varmaan myös kysellä, mitkä tahot voisivat auttaa. Tukiryhmiäkin saattaa paikkakunnallasi olla.

Älä tee äkkipäätöksiä. Voi hyvinkin olla, että löydät rakkautesi uudelleen, kun saat ensin pahan olosi purettua. Sehän se olisi kaikkein paras vaihtoehto. Jotta se voisi onnistua - tai jotta arki eroperheen äitinäkään voisi onnistua - tarvitset kuitenkin ensin apua ja hieman etäisyyttä mieheesi. Sairastut pian fyysisestikin, jos joudut jatkuvasti kärsimään ahdistuksesta.

Tsemppiä tilanteeseesi!

Äänestä

Hei!
Täällä yksi samalaisia tuntemuksia ahdistaa mieheni kun on lähettyvillä...33 vuotta avioliittoa takana...lapsia ja lapsenlapsia meillä on ja he kaikki minulle maailman rakkaimpia...mutta mieheeni minulla ei ole enää minkäänlaisia tunteita enemmänkin melkein vihaan häntä--- hän ei arvosta minua yhtään eikä ole koskaan varmaan arvostanut silti minun täytyisi tässä vaan olla...toivoisin mahdollisimman helpon tavan erota.. ei kovin hyvä mieliala nytkään näin joulun alla...en kertakaikkiaan jaksa häntä enää silmissäni...

Äänestä
  • Sama juttu mutta toisinpäin, vihaan vaimoani.

    Äänestä

Älä rankaise avioliittoasi sen vuoksi, että miehesi on kokenut kovia. Tuollainen henkinen sairaus ei ole ihan pikku juttu. Ja luultavasti et ymmärräkään siitä mitään, kun näin ajattelet, etkä ole ollut miehesi tukena vaan antanut vieraannuttaa itsesi hänestä.

Olkoon kyse sitten depressiosta tai muusta yleisestä henkisestä sairaudesta, sellaista sairastavan puolison olisi hyvä perehtyä asiaan. Millainen on puoliso, joka jättää sairauden yllättäessä? Huono ja itsekäs.

Miehesi ei voi sille mitään, että on sairastunut. Ihme että hän voi nyt paremmin, jos sinä olet noin käyttäytynyt, ja kaiken kukkuraksi syyllistät vielä miestäsi. Ihme että on ylipäätään vielä hengissä. Kyllä perheen tulisi olla sairastavan läheisen tukena eikä toisinpäin. Sairastuneella ei yksinkertaisesti ole voimia tukea toisia, kun itse on loppu.

Mieti nyt vähän miten surkea vaimo olet !

Nimimerkillä: Puoliso sairastanut vakavan depression, yrittänyt lukuisia itsemurhia ja parantunut. Parisuhde toimii, ja olemme onnellisia.

Äänestä
  • Surkea vaimo?
    Olen kymmenisen vuotta elänyt arkea mielenterveysongelmaisen kanssa, kannatellut, tukenut ja pitänyt häntä pystyssä. Hoitanut hänen tarpeensa, kodin, lapset...
    Kyllä minulla tietoa on.
    Mutta minäkin olen vain ihminen. Nyt tuntuu, että en vain jaksa enää. Minäkin väsyn joskus. Ja kuitenkin minusta olisi tärkeää että lapsilla olisi edes yksi kunnossa oleva vanhempi. Jotta edes toinen olisi huolehtimassa heistä.
    Mies saa apunsa nyt vihdoin kodin ulkopuolelta. Ei hän ole ongelmineen yksin.
    Mutta en haluaisi itse sairastua mihinkään uupumukseen tms hänen sairautensa vuoksi.
    Toisaalta koen olevani surkea vaimo, koska en jaksa. Ehkäpä se juuri onkin tämän pahan olon aiheuttava sisäinen ristiriita.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Surkea vaimo?

    järjestä aikaa itsellesi. Mutta mene parisuhdeterapioihin ja leireille myös miehesi kanssa vielä vaikket halua. Lukot aukeavat hiljalleen ja löydät sen kadotetun sävelen vielä. Et vain koe ja näe sitä nyt kun tunteesi ovat ahdistavia.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Surkea vaimo?
    Olen kymmenisen vuotta elänyt arkea mielenterveysongelmaisen kanssa, kannatellut, tukenut ja pitänyt häntä pystyssä. Hoitanut hänen tarpeensa, kodin, lapset...
    Kyllä minulla tietoa on.
    Mutta minäkin olen vain ihminen. Nyt tuntuu, että en vain jaksa enää. Minäkin väsyn joskus. Ja kuitenkin minusta olisi tärkeää että lapsilla olisi edes yksi kunnossa oleva vanhempi. Jotta edes toinen olisi huolehtimassa heistä.
    Mies saa apunsa nyt vihdoin kodin ulkopuolelta. Ei hän ole ongelmineen yksin.
    Mutta en haluaisi itse sairastua mihinkään uupumukseen tms hänen sairautensa vuoksi.
    Toisaalta koen olevani surkea vaimo, koska en jaksa. Ehkäpä se juuri onkin tämän pahan olon aiheuttava sisäinen ristiriita.

    Jos olet lähellä "naksahtamista", sinun pitää siirtyä hoitamaan mielesi kuntoon lasten tähden. Jos jaksat hoitaa lapset muttet miestäsi, ero saattaa tosiaan olla se oikea ratkaisu. Jos et jaksa hoitaa lapsia, onko miehesi kyvykäs ottamaan vastuun heistä? Jos kumpikaan teistä ei pysty pitämään lapsista huolta, onko teillä sisaruksia tai vanhempia, jotka pystyvät astumaan remmiin?

    Surkeuksista ja nolosteluista viis. Nyt pelataan niin isoilla panoksilla, että pitää keskittyä vain ja ainoastaan lasten hyvinvointiin ja turvallisuuteen.

    Äänestä

  • Ei nimimerkkiä kirjoitti:

    Pystyn hoitamaan lapseni ja he ovat minulle tärkeintä mitä voi olla.
    Pelkäänkin juuri sitä, että uuvun itse, eikä kukaan kykene huolehtimaan heistä.
    Koko sairauteen on jo vuosien jälkeen niin väsynyt, vaikka olen keskusteluapuakin kyllä saanut. Nyt vasta sitä antaa itselleen luvan olla väsynyt, kun tietää miehen olevan hoidossa.

    Äänestä

ed.kirjoittajalle---olen eri mieltä vaikka kuinka huomioisi toisen niin tunne täytyy silloin olla molemminpuolinen...itse olen ollut mieheni vierellä yli 30 vuotta ja voin sanoa että on ollut jos minkäänlaista ja pysynyt hänen kanssaan...mutta kun sairaus tulikin itselleni ni jopas jotakin lapseni auttoi minut oman sairauteni kanssa....ja mieheni kaikessa rauhassa esim.veneilemässä...kyllä siin väistämättä huomaa toisen välittämisen..ja mun puolestani vaikka olemme yhä naimisissa ja hän on kykenemätön itse nykyään esim seksiin...niin en kyllä sääli häntä yhtään.. hän on täys paska...mutta lasteni isä----

Äänestä
  • Aina vain haukutaan äijiä täällä. Myös naisilla on peiliin katsomisen paikka.

    Äänestä

  • ghghigjkkkj kirjoitti:

    Aina vain haukutaan äijiä täällä. Myös naisilla on peiliin katsomisen paikka.

    Niinpä, melkein kaikki haukkumaviestit ovat akkojen kirjoittamia.
    Mikä piru niitä vaivaa, ensin hingutaan naimisiin ja sitten kun ollaan niin jo alkaa kitinä.

    Äänestä

  • 9 kirjoitti:

    Niinpä, melkein kaikki haukkumaviestit ovat akkojen kirjoittamia.
    Mikä piru niitä vaivaa, ensin hingutaan naimisiin ja sitten kun ollaan niin jo alkaa kitinä.

    Ei nyt ihan noinkaan jos 35 vuotta katsoo helvetin paskiaista....eikä millään pääse silti eroon....on vaan tottunut rutiiniin paskaan päivästä päivään...

    Äänestä

  • kokemus 10 kirjoitti:

    Ei nyt ihan noinkaan jos 35 vuotta katsoo helvetin paskiaista....eikä millään pääse silti eroon....on vaan tottunut rutiiniin paskaan päivästä päivään...

    Se on ihan omaa tyhmyyttä, jos on 35 vuotta ollut paskiaisen kanssa naimisissa eikä ole päässyt siiä teroon. Taitaa se tarinan oikea paskiainen katsoa sieltä takaisin, kun peiliin katsoo.

    Äänestä

ed.kirjoittajalle...ei ole kuule paskiainen peilissä kun katsoo...siellä on vaan niin hyvälaitanen ihminen joka on katsonut paskiaista ja tehnyt kaikkensa...ja silti ei vielä pääse eroon......ja vieläkin itse paskiainen tyytyväisenä omaan elämäänsä eikä huomaa itsessään mitään vikaa....

Äänestä

johan on taas neuvonantajia täällä !

Olen itsekin pitkään aviossa ollut mielenterveysongelmiin sairastuneen miehen kanssa. Kun perheessä on lapsia, ja lapsilla on oikeus myös masentuneeseen isäänsä, kyllä kysymys on koko PERHEEN jaksamisesta.
Mitä se masentunutta auttaa, että vaimo jättää, entä mitä se lapsia auttaa, että vanhemmat eroavat masentuneen takia, mitä se vaimoa auttaa, että eroaa, kun toisen mieli järkkyy ?
Kukaan ei hyödy mitään noista radikaaleista teoista.

Ainoa todellinen apu tulee siitä, että äiti saa omaistenryhmän tukea ulkopuolelta ja että perhettä tuetaan taloudellisesti, sosiaalisesti ja kaikin muinkin tavoin.

Ero ei ole ratkaisu kuin harvoissa tapauksissa.

Masennus tuo perheen sisään ristiriitaa, pelkoa, alakuloa.

Miten syyllisten etsiminen edistää tilannetta, en vain tajua lainkaan.
On todella raskasta elää käytännössä yksinhuoltajana kun mies masentuu.
Koetapa itse kokeilla, sinä arvostelija.
Olisitko valmis ottamaan kantaaksesi masentuneen alati itsekeskeisyyteen ja omaan surkeuteen kohdistuvan panoksen,jonka hän tuo suhteeseen.
Tosi raskasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

puolison lähellä kirjoitti:

Olemme olleet 16 vuotta yhdessä. Avioliitossa 12 vuotta ja lapsiakin meillä on.
Mieheni on sairastanut henkisesti jo vuosia, mutta vasta nyt viime vuosina hakeutunut hoitoon.
Viimeiset kymmenen vuotta olen hoitanut kaiken yksin. Kodin, lapset ja miehen. Tehnyt aina kaikki asiat miehen mieliksi. Hän ei ole koskaan ollut minulle tukena missään asiassa, enkä voi ajatella häntä ystäväkseni, kuen monet puolisostaan ajattelevat.
Olemme ajautunet vuosien varrella toisistamme kauas. Nyt mies haluaisi parantaa suhdettamme ja vannoo rakastavansa.Minä en. En enää. Halu saada tämä suhde toimivaksi, on täydellisesti kadonnut.
Minulla on valtavan paha olla mieheni lähettyvillä. Kun mies on poissa, tai kun olen itse muualla, minulla on aivan normaali hyvä olotila. Mutta miehen seurassa ei. Hänen läsnäolonsa ahdistaa jollaintapaa, enkä haluaisi olla misään tekemissähänen kanssaan.
En osaa selittää mistä tämä johtuu edes itselleni. Järjellä tiedän, että mies on kunnollinen aviomies, ei hakkaa, eikä ryyppää. Lapsille hän on hyvä isä, enkä koe olevani oikeutettu rikkomaan lapsilta perhettä vain siksi, että minulla on tässä paha olla..
Jokin sisäinen ristiriita varmasti tämän pahan olon saa aikaan.
Kuulisin mielelläni saman kokeneilta kokemuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu