Ennen kuin äänestätte Niinistöä, niin kannattaa muistaa, että Niinistö edustaa kokoomuksen äärioikeistolaista linjaa, joka on aina halveksinut köyhiä ja esittänyt vain varakkaille lisäetuuksia. Sosiaalituet äärioikeisto hautaisi heti.
Niinistö ei tule myöskään toimeen venäläisten kanssa, koska hän on kannattanut avoimesti Suomen Natoon liittymistä.
Niinistö sai muutama vuosi sitten kansan vihat päälleen, koska yritti saada maamme kirjastolaitoksen maksulliseksi. Suomalaiset eivät hyväksyneet alkuunkaan ehdotusta, ja niinpä järjetön ehdotus haudattiin hiljaisuudessa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.