Kumpi on parempi sijoitus? Epiphone vai Ibanez??

Hollow Vampire

Olen kyllästynyt halpakitaroihin ja haluaisin vähän kalliimman mutta minkä? Kuitenkin olen osoittanut enemmän kiinnostusta puoliakustisiin sähkökitaroihin kuin tavallisiin sähkökitaroihin sillä mielestäni puoliakustisissa on parempi soundi kuin tavallisessa. Minulla on kaksi vaihtoehtoa jotka molemmat maksavat yli 300 € ja kun olen löytänyt mieleiseni teen raha-asioiden hoitajani kanssa ns. säästösuunnitelman ja hankin jomman kumman: Epiphone ES 335 Dot Cherry tai Ibanez AF75BS.

Mielestäni Epiphone on hyvä kopio Gibsonista ja edullinen. Mutta onko Epiphone ES 335 parempi kuin sen alkuperäinen todellinen malli Gibson ES 335? Eräällä tutullani on musta Epiphone Les Paul jossa on kullatut osat ja hän ei ole skebaansa sata prosenttisen tyytyväinen ja tahtoisi mielummin Tokain version johon hänellä ei ole kuitenkaan varaa. Eräs kaveri kertoi että hänen kaverillaan on ollut Epiphone SG jota hän piti täytenä sutena.

Olen kerran soittanut eräässä helsinkiläisessä musiikkikaupassa kyseistä Ibanez AF75BS jazzkitaramallia ja siinä on kaunis ja puhdas soundi mutta onko se omistamisen arvoinen??? saamani tiedon mukaan ontoissa jazzkitaroissa on usein ns. kiertohäiriöitä enkä tiedä mitä se tarkoittaa.

Teen itse lopullisen päätöksen mutta kumpi kannattaa hankkia? Epiphone vai Ibanez???

4

1468

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • llllllllllllllllllll

      Teen itse lopullisen päätöksen mutta kumpi kannattaa hankkia? Epiphone vai Ibanez???

      Ehdottomasti Ibanez. Ibanezi on paljon parempi ja sitähän useat ammattimiehetkin soittaa.
      Epiphonea ei kannata ostaa. Kysyit että onko gibsonin se malli parempi kuin epiphonen sama malli. vastaus: Gibson. tietenkin.
      Jos puoliakustisen haluat, osta gibson. myös yamahalla ja fenderillä on mahtavia puoliakustisia. itse omista yamaha apx-500 puoliakustisen. se on hieno ja todella hyvä kitara, vaikka hinta onkin pienehkö.
      huom. edelliset lauseeni edustavat minun mielipidettäni, joten kenenkään ei tarvitse alkaa väittää. jokaisellahan on omat mielipiteensä.

      • mika2

        Ei varmasti kukaan väitäkään sun mielipiteitä vastaan ja eipä niissä varsinaista vikaa olekaan. Ihan totta, että vaikka Epiphonella on oma maineikas menneisyys (esimerkiksi John Lennon soitti Epiphonella), niin nykyisin se on Gibsonin halpabrändi, jonka alla Gibson julkaisee edullisempia versioista kitaramalleistaan. Vähän samaan tapaa kuin Squier on Fenderin halpabrändi (vaikkakin -80 luvun japanin Squierit nauttivat lähes tarunhohtoista mainetta ja niitä pidetäänjopa parempina kuin saman aikakauden vastaavia Fendereitä).

        Sen verran pitää vaan todeta, että Yamaha APX500 ei tokikaan ole puoliakustinen, vaan elektroakustinen. Puoliakustiset ovat lähinnä magneettimikrofoneilla sähköistettyjä Orkesterikitaroita (nykyisin monissa on kyllä lisäksi pietzomikki). Elektroakustinen on taas piezo-, kontakti-, kondensaattorimikillä sähköistetty tasakantinen akustinen kitara. Olennaista että elektroakustisessa on tyypillisesti aktiivielektroniikka ja puoliakustisessa passiivinen elektroniikka on tavallisin ratkaisu. Nykyisin on toki kitaramalleja jotka asettuvat noiden väliin eli jazzlootassa voi olla aktiivielekroniikalla varustettu piezomikki magneettimikin lisäksi ja elekrtoakustisessa voi olla passiivinen magneettimikrofoni. Nuo kitarat ovat kuitenkin erilaisia ja puoliaksutisessa käytetään sähkökitaran kieliä ja elektoakustisessa akustisen kieliä, myös silloin jos siinä on magneettimikrofoni, joka on viritetty toimimaan akustisen kielillä.

        Puoliakustiseta jaetaan vielä hollowbody eli täysakustisiin eli kokonaan onttokoppaisiin (jazzlootat tms. Gretch, Gibson ES170, Gibson L5, etc.) sekä semihollowboby eli kaikukoppa ei ole kokonaan ontto, vaan mikrofonien kohdalla on umpipuublokki ja nämä kitarat muistuttavat enemmän lankkusähkokitaroita (esim. Gibson ES355 tms. kitarat).


    • jazzloota

      Ei kyllä merkin kannalta ole hirveästi väliä kumman ostat. Epiphone ja Ibaniz on aika lailla samanarvoisia merkkeinä, joten ota se joka tuntuu käteen parhaalta.

    • Sijoituksia?

      Sijoituskitaroitahan noista ei ole kumpikaan, sellaisten hinnoissa on yksi numero enemmän...
      Se kumpiko noista pitäisi valita riippuu siitä haluatko täysakustisen kitaran (iba) vai puoliakustisen (epi). Tosin molemmilta merkeiltä löytyy molemmat kitaratyypit.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1353
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      858
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      53
      668
    5. 64
      666
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      35
      546
    8. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      196
      523
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      517
    10. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      503
    Aihe