Kumppani ulkomailta

Naistenlehdessä oli juttu suomalaisesta naisesta, joka oli Kreikassa tarkoituksenaan löytää kreikkalainen mies. Maailma on tosiaan avara. Kun ei sopivaa miestä löydy Suomesta, voi suunnata maailmalle.

Olisi mukavaa kuulla tarinoita siitä, miten olette löytäneet ulkomaalaiset puolisonne.
231280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Bongasin otsikon foorumia selaillessani, ja voin jakaa oman tarinani. Muutin USA:han töihin joulukuussa 2010, olin lähtiessäni kihloissa suomalaisen miehen kanssa. Oltiin oltu yhdessä vähän päälle 5v. Erottiin lopputalvesta/alkukeväästä 2011, välimatka sai minut näkemään ettei hän ollutkaan se oikea minulle, ja etten ollut onnellinen suhteessa, joten se vaikea päätös piti tehdä. Elin sinkkuna täällä, tapasin tietysti miehiä baareissa jne, ja tuli juteltua yms, mutta en deittaillut ketään.

Kesäkuussa 2011 päätin rekisteröityä ihan huvin vuoksi nettideittisivustolle, ideana oli ehkä käydä muutamilla treffeillä paikallisten miesten kanssa, ja tutustua uusiin ihmisiin (olin kuitenkin ollut saman miehen kanssa 17v asti...). Bongasin erään pitkän, komean (ja mainittakoon vielä että vaaleaihoisen ja sinisilmäisen, kun aina ihmisiä näyttää kiinnostavan se ihonväri...) miehen ja juteltiin pari päivää (tekstailtiin melkein 24/7) ja päätettiin tavata vain pari päivää tutustumisen jälkeen, asuttiin samalla alueella niin oli helppo järjestää treffit. Tarkoitus oli tavata muutaman drinkin äärellä, ja nähdä josko juttu luistaa yhtä hyvin livenä kuin puhelimessa. No, parin drinkin sijaan vietimme seuraavat n. 24h yhdessä. Ravintolasta lähdimme baariin, sieltä ajelulle, rannalle, puistoon, aamupalalle, ostoskeskukseen, järvelle jne. Meillä taisi olla n. kymmenet treffit heti ensimmäisenä päivänä, niin hyvin tulimme toimeen. Siitä saakka olemmekin olleet pariskunta.

Asun Yhdysvaltain koillisrannikolla, poikaystäväni asuu viereisessä osavaltiossa, meillä on hurjat 40km välimatkaa (Jenkkien mittakaavassa olemme siis melkeinpä naapureita...). Viikot olen kotonani, töissä, ja viikonloput vietän hänen luonaan. Poikaystäväni on syntynyt täällä, mutta asunut n. 20v yhdessä etelävaltioista, joten etelän charmia ja käytöstapoja löytyy myös. Olen mielestäni hyvin itsenäinen ja tasa-arvoinen suomalaisnainen, mutta saan hänen seurassaan olla nainen, jotenkin eri tavalla kuin Suomessa. Minulta ei odoteta kotitöiden tekemistä tai passaamista tai hoivaamista mitenkään. Mutta hän saa tuntemaan oloni naiselliseksi. Hän on mies ja herrasmies, hän hoitaa suurimman osan perinteisistä miesten hommista, tarjoutuu aina kantamaan painavat kantamukset, avaa ovet, saattaa ovelle kun tuo kotiin, pitää huolta (onko nälkä, onko kylmä jne), tarjoaa toisinaan ruuat ja drinkit ravintolassa jne.

Poikaystäväni on ylpeä koulutetusta ja fiksusta suomalaisesta tyttöystävästään (alueella jossa hän kasvoi, tytöt ja naiset ovat usein white trash narkkareita, ja jenkkinaiset kokemukseni mukaan ovat muutenkin vähän....erilaisia...), ja antaa minun suosiolla hoitaa kodin elektroniikka-asiat, koska niistä minulla on enemmän tietoa. Jos televisiosta tulee jääkiekkoa, hän mielellään kokkaa päivällistä ja antaa minun katsoa matsin rauhassa (vaikka ei oikein ymmärrä miksi jääkiekko on niin kiinnostava laji...Ei tosin seuraa mitään urheilua paitsi UFC:tä.) Poikaystäväni haluaa myös oppia suomea, jotta pystyy tutustumaan kulttuuriini paremmin, ja keskustelemaan paikallisten kanssa sitten kun pääsemme vierailemaan kotimaassani. Värit ja "Minä rakastan sinua" sujuvat jo aika hienosti.

Kulttuurieroja ei mielestäni ole paljoakaan, ei olla tässä 7kk seurustelun aikana huomattu mitään suurempaa. Paitsi että minä en huuda ja raivoa jos suutun, vaan olen hiljaa. Muutenkin "huvin vuoksi-hiljaisuus" on hänelle konsepti, johon hän on saanut tottua pikkuhiljaa. Olen yrittänyt selittää, että en ole tottunut puhumaan jos ei ole mitään puhuttavaa, vaikka muuten olenkin hyvin puhelias. Jaamme asioita kulttuureistamme toisillemme todella paljon. Kielitaitoni alkaa olla melkein natiivin luokkaa, ja olen asunut täällä jo yli vuoden, joten välillä poikaystäväni melkeinpä unohtaa etten ole kasvanut täällä ("Ai et ole nähnyt sitä mainosta/tuotetta/tavaraa".... "No en, kun en ole kasvanut täällä..." "Ai niin juu, sori, siis kyse on tästä ja tästä..."). Aika hauskaa...

Tämänhetkinen viisumini vanhenee elokuussa 2012, ja mieheni on jo epävirallisesti kosinut minua. Jenkkityyliin kihlasormuksen hinta täytyy (mieheni mielestä, ei minun) olla nelinumeroinen, joten miekkoseni haluaa odottaa kunnes hänellä on varaa ostaa kunnollinen koru. Olen hänelle sanonut että en tarvitse mitään hienouksia, mutta hän nyt on eri mieltä. Eli näillä näkymin olen tänne jäämässä, naimisiinmeno on edessä syyskuussa, sitten ollaankin jo oltu yli vuosi yhdessä, joten ihan yhtäkkinen avioliitto se ei kuitenkaan tule olemaan. Tänne haluamme jäädä asumaan, mutta poikaystäväni on sanonut monesti, että on valmis muuttamaan Suomeen pariksi vuodeksi jos tarve on.

Mitä suomalaismiesten ja jenkkimiesten eroihin tulee, minulla ei ole hirveästi kokemusta, mutta jenkkimiehet ovat yleisesti ottaen mielestäni perinteisempiä, miehekkäämpiä ja itsevarmempia kuin suomalaismiehet.

Siinäpä vähän omista kokemuksistani. =)

Äänestä
  • Liian hyvää ollakseen totta.
    Olette edenneet suhteessanne nopeasti, ja luultavasti miehen todellinen luonne paljastuu kunhan menette yhteen.
    Heti ensitreffeiltä 24 tuntia yhdessä..jommalta kummalta puuttuu rajat. Pitäisiköhän sinun naisena hiukan vielä miettiä ettet vaan ole törmännyt ihan aitoon narskuun?

    Äänestä

  • mietihän kirjoitti:

    Liian hyvää ollakseen totta.
    Olette edenneet suhteessanne nopeasti, ja luultavasti miehen todellinen luonne paljastuu kunhan menette yhteen.
    Heti ensitreffeiltä 24 tuntia yhdessä..jommalta kummalta puuttuu rajat. Pitäisiköhän sinun naisena hiukan vielä miettiä ettet vaan ole törmännyt ihan aitoon narskuun?

    Kiitos kommentista! Mietin vain että mikä "todellinen luonne"? Kyllä on tullut pohdiskeltua yhtä sun toista tässä viimeisten 8kk aikana. Poikaystäväni on ollut alusta saakka aito, rehellinen, avoin kaikesta. Olemme keskustelleet ex:istä, suhteista vanhempiin, lapsuudesta, ongelmista, nuoruuden mokista, politiikasta, uskonnosta, ihan kaikesta. Hän juttelee äitini kanssa usein ja paljon, on jutellut muutamien ystävieni kanssa skypen kautta, ja minäkin olen tavannut hänen sukuaan ja ystäviään, ja tapaankin harva se viikonloppu.

    Ja tuohon ensitreffijuttuun, niin taisi vain käydä niin että viihdyttiin hyvin yhdessä, ja kummallakin oli vapaata, joten miksipä ei oltaisi oltu kimpassa kun kerran juttua ja aikaa riitti! =)

    Olen todella tyytyväinen päätökseeni, ja aion toki pitää silmäni avoinna ja aivot päässä, mutta jos nyt ei 8kk aikana ole kehittynyt mitään suurempia valituksen aiheita, niin vaikeaa on keksiä mistä niitä vielä tulisi.

    Äänestä

  • American Girl kirjoitti:

    Ja piti vielä alkuperäiseen kirjoitukseeni lisätä, että ei hänkään siis huuda ja raivoa, vaan jotenkin minulta odottaa sitä. Mutta ei, minäkään en huuda ja paiski astioita.

    Ja kuten poikaystäväni on sanonut, kun olemme yhdessäolosta keskustelleet, että miksi hän ei vain nappaisi jotakuta jenkkimuijaa jos pelkästään random suhteen haluaisi, se olisi paljon helpompaa kuin valmistautua pitkään ja vaikeaan green card-prosessiin tyttöystävän hankkimisen takia. Keskenäisestä rakkaudesta ja välittämisestä ja halusta olla yhdessä, niistä syistä tähän prosessiin ollaan valmistautumassa. Ja kyseessä on kuitenkin kaksi vähän vajaa kolmekymppistä, ei olla 15 ja 17....

    Äänestä

  • American Girl kirjoitti:

    Kiitos kommentista! Mietin vain että mikä "todellinen luonne"? Kyllä on tullut pohdiskeltua yhtä sun toista tässä viimeisten 8kk aikana. Poikaystäväni on ollut alusta saakka aito, rehellinen, avoin kaikesta. Olemme keskustelleet ex:istä, suhteista vanhempiin, lapsuudesta, ongelmista, nuoruuden mokista, politiikasta, uskonnosta, ihan kaikesta. Hän juttelee äitini kanssa usein ja paljon, on jutellut muutamien ystävieni kanssa skypen kautta, ja minäkin olen tavannut hänen sukuaan ja ystäviään, ja tapaankin harva se viikonloppu.

    Ja tuohon ensitreffijuttuun, niin taisi vain käydä niin että viihdyttiin hyvin yhdessä, ja kummallakin oli vapaata, joten miksipä ei oltaisi oltu kimpassa kun kerran juttua ja aikaa riitti! =)

    Olen todella tyytyväinen päätökseeni, ja aion toki pitää silmäni avoinna ja aivot päässä, mutta jos nyt ei 8kk aikana ole kehittynyt mitään suurempia valituksen aiheita, niin vaikeaa on keksiä mistä niitä vielä tulisi.

    "...mutta jos nyt ei 8kk aikana ole kehittynyt mitään suurempia valituksen aiheita, niin vaikeaa on keksiä mistä niitä vielä tulisi. "

    Voe voe, elä ja opi. Kyllä se vain on niin, ettei 8 kuukaudessa toista opita tuntemaan kovinkaan hyvin, jos lainkaan. Ja kun olosuhteet muuttuvat, muuttuvat usein myös suhteet: mennään naimisiin, hankitaan asunto, saadaan lapsia, hankitaan koira, käydään työssä / ollaan työttömiä jne. Kaikki vaikuttaa. Ja ennen kaikkea: 8 kuukauden jälkeen ollaan vielä rakastumisvaiheessa. Vasta muutaman vuoden jälkeen nähdään jotain siitä pysyvämmästä todellisuudesta, jonka kanssa olisi elettävä.

    Äänestä

  • 24+11 kirjoitti:

    Tässä oli hyvä kirjoitus 24 11 nimimerkiltä!

    Itse olen seurustellut / ollut avoliitossa ulkomaalaisen mieheni kanssa puolitoista vuotta, enkä vieläkään oikeastaan halua naimisiin hänen kanssaan, vaikka rakastan ja luotan koko sydämestäni. En silti usko tuntevani häntä vielä likimainkaan tarpeeksi! Ja kun mietin miten vähän häntä tunsinkaan 7-8 kk seurustelun jälkeen (vaikka olimme päivittäin yhdessä ja keskustelimme paljon paljon paljon) niin jotenkin huvittaa jos joku on alle vuoden seurustelun jälkeen tosissaan varma siitä että juuri tämä ihminen on oikea avioitumista ajatellen! American Girl elää vielä nimenomaan sitä alun kuumaahuumaa ja vastarakastumisen vaihetta, ja toivon totisesti ettei arjen astuminen suhteeseen tule olemaan liian kova pala...

    Meillä arki alkoi astua pikkuhiljaa kuvioihin siinä reilun vuoden jälkeen. Yhtäkkiä ei sekstailtukaan 3-5 krt päivässä, tekstarit ja soittelut kesken työpäivän alkoivat hiipua (mitäpä sitä turhia varmistelemaan onko toisella ikävä tai tykkääkö, kun on se jo kumminkin mun oma), työpäivän jälkeinen oma aika (oli se sitten tietokoneella lorvimista tai tv:n hömppäsarjojen seuraamista, shoppailua tai mitä vain) alkoi voittaa toisen kimpussa nysväämisen ja omasta ulkonäöstä huolehtiminen molempien kohdalla tuli vähän laiminlyötyä. Mies ei niin tiuhaan ajellut leukaansa, enkä minä piitannut jos tukka oli silloin tällöin rasvainen ja naama meikitön. Ja sitten ihan perusarki; rahan riittäminen ja väittelyt siitä onko toisen mielestä tärkeä hankinta myöskin sen toisen mielestä välttämätön. Tai menikö sinne ruokakauppaan nyt liikaa rahaa, ja miksi toi sun puhelinlasku oli noin iso. Eli just sitä jokapäiväistä arkea.

    Eka vuosi meni ihan symbioosissa, koko ajan sängyssä ja toisen kimpussa, jaksoi laittautua ja työpäivän jälkeen odotti vain että pääsee oman kullan kainaloon. Tuo arjen astuminen suhteeseen oli vähän shokki molemmille. Yhtäkkiä alkoi tulla riitaa pienistä asioista päivittäin ja kumpikin murehti että miten tämä nyt tämmöistä on yhtäkkiä. No, siitäkin mentiin yli, ja nykyään se arkikin sujuu mukavasti ja riidoitta. Ja molemmat ymmärtävät ettei pelkästään se jatkuva sängyssä peuhaaminen, suukottelu ja halailu, tai ulkona syöminen, leffakäynnit ja muu sellainen ole parisuhteen hoitamista. Parisuhde on läsnä joka päivä.

    American Girl ei vielä edes asu miesystävänsä kanssa. Itsehän kirjoitti että ovat yhdessä vain viikonloppuisin. Toivoa sopii että isoja yllätyksiä ei tule siinä vaiheessa kun hynttyyt kannetaan saman katon alle.

    Äänestä

  • Rakastunut realisti kirjoitti:

    Kiva että täällä palstalla näkee asiallistakin keskustelua! Kiitos siitä! Käyn välillä seuraamassa näitä palstoja ja huhhuh. Mutta olette molemmat kyllä oikeassa siinä, että sitä alkuhuumaa toki vielä eletään. Ja se on aina syytä ottaa huomioon.

    Kuitenkin koen, että meillä menee aika hyvin, molemmat tekevät omia juttujaan, ei nysvätä kyljessä kiinni koko ajan, viikonloppuisin hänen luonaan eletään normaalia kotielämää ruuanlaittoineen ja siivoamisineen (jos siis vertaa siihen että voitaisiin koko ajan yrittää tehdä jotain hienoa ja erikoista ja käydä treffeillä). Välillä riidellään asioista, ja sitten selvitellään. Ei sekstailla päivät pitkät. Hän ei ajele partaansa koko ajan, ja minä kävelen pyjamassa ja collegehousuissa ympäriinsä.

    Ja 8kk on toki vasta pintaraapaisu kun toiseen tutustuu, mutta koen että olemme saaneet suhteellemme todella hyvän alun, ja tästä sitä yhteistä tulevaisuutta on hyvä lähteä rakentamaan. Aion satsata tähän parisuhteeseen 100%, mutta jos se jostain syystä kariutuu, palaan kotiin Suomeen ja sitten katsellaan mitä uutta keksitään. =)

    Äänestä

  • Voi miten naivi juttu, saatan jo nähdä miten itkien tihruttaen tulet muutaman vuoden päästä kotia maitojunalla.

    Äänestä

Kuullostaa upealta...melkein yhtä ihana rakkaustarina, kuin itsellänikin :). Tosin minä asun täällä koto-Suomessa ja tuleva mieheni (1 viikko häihin!) siis ei-kotimaassaan. 1,5 vuotta sitten tavattiin lomamatkallani ja ehdittiin vain kolme päivää viettämään yhdessä. Suru puserossa sitten läksin takaisin kotiin ajatuksena ettei koskaan enää nähdä...No chatti toimi solkenaan välillämme, viiden tunnin keskusteluja päivittäin ja mies sitten tulikin parin kuukauden jälkeen lomalle Suomeen ja edelleen sillä tiellä. Viime kesänä mies kosi kuin saduissa ja nyt siis hääkellot soivat pian. Todella, tunnen olevani nainen aivan erilailla, kuin suomalaisten miesten kanssa. Mieheni on fiksu, empaattinen, miehekäs, sosiaalinen, rehellinen, pitkä ja komea...mitäpä muuta sitä voi toivoa? Onnea sinulle American Girl ja toivon kaikkea hyvää teille!

Äänestä

En ole naimisissa, mutta tyttöystäväni on amerikkalainen, mutta vastataanpa tähän ketjuun kuitenkin, että tulee myös miesnäkökulmaa.

Muutin Yhdysvaltoihin töiden perässä ja aloin hyvin pian maahan tultuani tutustua paikalliseen treffailukulttuuriin. Ensimmäisten kuukausien aikana ehdin käydä treffeillä noin tusinan paikallisen naisen kanssa, sitten tapasin nykyisen tyttöystäväni. Eka tapaaminen päättyi harvinaisen kömpelöön halaukseen, ja ajattelin, että toisia treffejä tuskin tulee, mutta kuittasin tilanteen leikittelevästi "Ok, we'll have to practice that". Kuitenkin tyttö laittoi tekstiviestiä jo seuraavana aamuna ja päätin pyytää uudelleen ulos. Toisetkin treffit tuntuivat hieman kömpelöille, nainen kutsui asuntoonsa teelle mutta tunnelma tuntui liian jäykälle, että olisin tehnyt aloitetta seksiin. Kun olin lähdössä, tyttö saattoi minut autolle ja yllätti suutelemalla intohimoisesti hyvästiksi.

Nyt tietenkin tiedän, että alun kömpelyys oli vain ujoutta, ja sen yli päästiin nopeasti.
Maan treffailukulttuuria uhmaten viestittelimme / puhuimme puhelimessa päivittäin ensitreffien jälkeen, ja pari viikkoa myöhemmin olimme lakanneet tapailemasta muita ja alkaneet viettämään aikaa yhdessä lähes päivittäin.

Ihana nainen. Toivon todella, että tämä juttu kestää. On jo kestänyt pidempään kuin yksikään säätö suomalaisen naisen kanssa -- Suomessa asuessa tuntui, että naiset menettivät kiinnostuksensa salamannopeasti heti kun tajusivat etten ollut täydellinen, täällä tunnen kelpaavani naisille ihmisenä. Erityisesti raittiuteni tuntui kauhistuttavan suomityttöjä.

Äänestä

Minä myös olen menossa naimisiin amerikkalaisen miehen kanssa ilman yhteiseloa. Seurustelua skypen ja pitkien lomien muodossa pari vuotta. Voi olla, että on hullua, mutta en halua heittää menemään tätä mahdollisuutta.. saan myös tuntea itseni naiseksi, käytöstavat kohdillaan ilman että se kuitenkaan olisi mitään paapomista. Kohteliasta ja kunnioittavaa huomioonottamista. Tosin tunnetaan toisemme jo useamman vuoden takaa, oltiin samaan aikaan lukiossa. Silloin jo silmäiltiin toisiamme.

Äänestä

Välimeren maissakin miehet on myös valmiita menemään kihloihin toisin kuin Suomessa edes monet ulkomaalaiset ei välttämättä halua, voisin hyvinkin harkita miehen hakemista ulkomailta. Suomessa elävät monet musumiehet luulevat että kulttuuriin kuuluu juopottelu ja toistavat sitten perässä huonoja asioita. Jotkut myös yrittävät kyykyttää uskonnollaan ja pettävät jatkuvasti eivätkä koskaan toteuta vakavaa suhdetta lupauksista huolimatta! jo takana pari sellaista suhdetta. Onneksi on muitakin maita ja uskontoja, kannattaa tehdä fiksut päätökset kumppania valitessa! on aina parempi mennä vaikka kihloihin ja tutustua miehen perheeseen kuin alistua "koeajalle" alistavan pleijerimiehen huonoon suhteeseen, surullisia tarinoita on jo liikaa. Jos kaikki ottaisivat tasa-arvoisen kumppanin jäisi yllättävät pettymykset ja surulliset erot vähemmälle..

Äänestä

No me tavattiin alunperinrin baarissa... jonkin aikaa oltiin 'vaan kavereita' ja siita se sitten lahti ;D

Äänestä

Löysin tämän viestiketjun ja oli pakko pistää päivitystä. Olen siis kyseisen ketjun "American Girl". Sama mies on kuvioissa edelleen, tällä hetkellä toimittaa aviomiehen virkaa tuossa sohvalla... =) Naimisiin mentiin viime syyskuussa, ja eilen minulle myönnettiin vihdoin green card, eli saan alkaa hakea töitä. Tämä tarina on tähän mennessä sujunut oikein hienosti. Edelleen tullaan valtavan hyvin toimeen. Tulevaisuudensuunnitelmia on jo kaikenlaisia, mm. nyt kesällä olisi vihdoin tarkoitus vierailla Suomessa, ja mies haluaa myös käydä Ruotsissa ihmettelemässä isoäitinsä synnyinmaata. Tsemppiä ja hyvää uuden vuoden alkua kaikille ulkosuomalaisille ja ulkomaalaisten kanssa seurusteleville/eläville. =)

Äänestä
  • Hienoa kuulla, että elämäsi on jatkunut onnellisesti. Onnea edelleen!

    Äänestä

Täällä myös yksi amerikkalaismiehen tyttöystävä. Hassu sana kun meillä on molemmilla ikää jo 50-kympin kieppeillä. Tutustuimme toisiimme Facebookissa ja nyt yhteiseloa on kestänyt jo yli kolme vuotta.

Rankkaa tälläinen etäsuhteilu tietysti on, mutta mies on kaiken tämän kärvistelyn arvoinen. Naimisiin meilläkin on tarkoitus mennä ja jos asiat etenevät toivotusti niin vielä tämän vuoden puolella.

Äänestä

Itse naimisissa amerikkalaisen miehen kanssa ja kohta pyörähtää 4,vuosi täyteen ja voin todeta että suhde voi hyvin! Tapasin miehen netissä ja olimme yhteydessä joka päivä eri tavoilla (sähköposti,skype,tekstarit,puhelin) tätä noin 3kk kunnes pääsimme asumaan yhdessä sen toiset 3kk ennen häitä. Kyllä, aivan oikein luitte 6kk!

Olemme onnellisia ja tavallinen perhe ylä-ja alamäkineen,jotka kuuluvat el'ämään. Tunnemme toisemme ja vaikka emme hässikään päivittäin suhteemme voi hyvin. Luotto pelaa samoin arki. Vaikka alkuhuuma on ns.ohi emme silti ole eron partaalla vaan tunnemme paljon syvempää yhteyttä toisiimme.

Olipa se suhde sitten suomalaiseen tai ulkomaalaiseen pitää se yhteinen sävel löytyä että suhde onnistuu.

Äänestä

tapasin israelilaisen mieheni, kun hän oli sesonkitöissä Suomessa. hänen oli tarkoitus lähteä noin kk päästä takaisin kotimaahansa, kun tapasimme. meillä synkkasi heti ja alettiin seurustella noin viikko ensitapaamisen jälkeen. tai no mies ilmoitti muutaman treffin jälkeen "nyt kun olemme parisuhteessa"... en muista miten loppuosa lauseesta meni :D

mies sitten tuon kuukauden aikana päättikin jäädä Suomeen ja hankki uuden työn. me muutettiin yhteen ja ollaan asuttu yhdessä onnellisesti jo kohta vuosi. mies on aivan ihana ja saan vieläkin välillä perhosia vatsaan, kun näen hänet vaikka nähdään joka päivä :) en ole koskaan ollut näin onnellinen kenenkään kanssa eikä meillä ei ole oikeastaan mitään kulttuurisidonnaisia ongelmia.

joskus mietin miksi hän jäi Suomeen. hän on melko varakkaasta perheestä ja hänen elämänsä olisi varmasti paljon helpompaa Israelissa tai jossakin englannin kielisessä maassa.

Äänestä

Kolusin suomessa ystäväpiirit, ravintolat, sinkkukerhot, nettideitit ja harrastukset ym. -kymmenen vuotta harakoille.

Siirryin nettiin ja ulkomaiden kontaktisivuille. Näistä etsin ilmaiset sivustot sillä niissä ei ole niinpaljon "markkinointitäkyjä" keräämässä rahaa ja puhumassa lööperiä.

Pari kuukautta meni ennenkuin löytämäni profiili ja jutustelu videoiden kera muodostui kumpaakin kiinnostavaksi. Kahden kuukauden jutustelun jälkeen lähdin kyläilemään aasiaan komeksi viikoksi. Tulin takaisin suomeen ja alta kahden kuukauden lähdin takaisin jolloin menimme naimisiin. Vaimoni papereiden selvittely ja viisumi yms veivät pari kuukautta ennenkuin pääsi suomeen. Neljä vuotta naimisissa, lapsi, eikä kumpaakaan kaduta, tulemme hyvin toimeen keskenämme.

Kohdallani tuntuu siltä kuin tuo kulttuuri ja luonne-ero olisi suurempi suomalaisen kanssa.

Äänestä

Hei ajattelin sulle laittaa viestin. Tavattiin netissä sivlla Tagget, voit laittaa maan mistä miestä etsit ja ei tartte yksin olla. Itse sain kahdessa viikossa 1830 uutta miesehdokasta ja sieltä sitten vaan valitsemaan se paras,( pidin sen auki vaan kaksi viikkoa koska löysin jo omani) ja tänäpäivänä olemme yhdessä olleet jo yli vuoden, Olen onnellinen valintaani ja ensi kuussa naimisiin ja muutan tähän kyseiseen maahan. On lämmintä tavellakin. Onnea etsintään.

Äänestä

ihmiskauppaa phyiiiiiiiii

Äänestä

Ei opi koskaan tuntemaan. Rakastuin 20v sitten hyvin koulutettuun, kivaan, pitkänhuiskeaan, urheilulliseen suomalaismieheen. Menimme naimisiin 3v siitä. Meillä oli paljon yhteistä, sielujen sukulaisia, molemmilla hyvöt ammatit. Kun odotin toista lastamme 6v tapaamisestamme, alkoi mieheni juoda enemmän kuin olutta tai viiniä seurassa. Juominen yltyi hurjaksi vuosien myötä. Mikään ei auttanut. Hän valitsi viinan. En tunne häntä enää ollenkaan ja on myöhemiin kertonut mitä todella jostakin ajattelee. Eli koskaan ei voi tietää, mihin elämä johtaa. Erosin hänestä kun juomista oli kestänyt liki 10v. Hän valitsi viinan perheen tilalta.

Siksi en lähtisi arvioimaan toisten suhteita. Olen käynyt 10v Afrikassa ja tunnen maan jo mukavasti. Haluaisin asua siellä. En ole koskaan törmännyt siellä miehiin, jotka olisivat tyrkyttäneet itseään, hienotunteisesti ihailevat naisia. Toivon, että voisin asua siellä jossain vaiheessa elämääni jonkun vaimona.
Kun tutustuu johonkin kulttuuriin, ymmärtää sitä perinpohjaisesti ja ystävystyy paikallisten kanssa niin elämä on ihan toista kuin turistina.

Äänestä

Olen varakas. Olen tapaillut yhtä israelilaista tytteliä. Upea nainen. Älykkäämpi mitä venäläinen, virolainen, ruotsalainen, suomalainen tai joku muu eurooppalainen tyhjäpää. Katsotaan mitä tästä tulee ja vieläkö huolii minua vuoden loppuun mennessä. Jos haluaa vastuullisen älykkään naisen, niin Israel on paikka josta niitä löytää. Ei New Yorkin tai Moskovan tyhjäpäistä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

santa maria kirjoitti:

Naistenlehdessä oli juttu suomalaisesta naisesta, joka oli Kreikassa tarkoituksenaan löytää kreikkalainen mies. Maailma on tosiaan avara. Kun ei sopivaa miestä löydy Suomesta, voi suunnata maailmalle.

Olisi mukavaa kuulla tarinoita siitä, miten olette löytäneet ulkomaalaiset puolisonne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu