Poltettujen siltojen foorumi

Hyvää joulua kaikille, niin ateisteille, uskiksille kuin agnostikoille ynnä muille kaikille näiden välimaastoista. Itse pidän joulua kauniina juhlana alkuperäisessä merkityksessään, jossa juhlan aihe on liittynyt taivaankappaleiden liikeisiin eli ihan valon määrän lisääntymiseen pohjoisella pallonpuoliskolla kolme päivää kestäneen talvipäivänseisauksen jälkeen.
252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Aurinkojuhlat lienevät kokemassa pientä renesanssia, mikä ei ole lainkaan pahasta. Itsekin koen helpoksi ja tärkeäksikin liittää elämäni vuoden kiertoon niiden kautta.

Äänestä

Onhan kyseessä kuitenkin elämämme valo ja meitä tuomitsematon lämmön ja hyvinvoinnin lähde. On ihan ymmärrettävää arvostaa aurinkoa. Kiitollisuus ja palvominen, joita näkee kun katsoo ajassa hieman taaksepäin, ovat toisaalta aika hassuja ilmiöitä, kun ottaa huomioon kohteen välinpitämättömyyden.

Hyvää joulua sinullekin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Agnostinen deisti kirjoitti:

Hyvää joulua kaikille, niin ateisteille, uskiksille kuin agnostikoille ynnä muille kaikille näiden välimaastoista. Itse pidän joulua kauniina juhlana alkuperäisessä merkityksessään, jossa juhlan aihe on liittynyt taivaankappaleiden liikeisiin eli ihan valon määrän lisääntymiseen pohjoisella pallonpuoliskolla kolme päivää kestäneen talvipäivänseisauksen jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu