Ei tunne kuole

Tunne ei kuole suhteen päätyttyä. Omani päättymisestä on jo yli puoli vuotta, mut silti entinen rakkaani on ajatuksissani lähes päivittäin.

Kuuntelen Discon Levottomia Tuulia ja muistelen hiljaa itsekseni hyviä aikojamme, mietin niitä pitkiä kävelyitä, niitä puita, joiden alla suutelimme sateessa. Mietin niitä ravintoita, joissa kävimme istumassa juomassa punaviiniä ja katselemassa toisiamme syvälle silmiin. Mietin sitä paikkaa, jossa suutelimme ensi kerran, käyn siinä yhä perjantai-iltaisin. Yleensä istun eräälle penkille, jolle istuimme ensi suudelman jälkeen. Yleensä iltani päättyy kun nukahdan itkuun. Vastaavaa rakkautta löydän tuskin koskaan.

Huoh..
8903
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Taisit rakastaa häntä paljon.

Äänestä
  • Enemmän kuin mitään muuta, päivä päivältä enemmän. Vaikka asiasta on aikaa, tunnen koko ajan kasvavaa kaipuuta ja haikeutta. Taidan mennä sen puun alle tänään...

    Äänestä

  • Viljo kirjoitti:

    Enemmän kuin mitään muuta, päivä päivältä enemmän. Vaikka asiasta on aikaa, tunnen koko ajan kasvavaa kaipuuta ja haikeutta. Taidan mennä sen puun alle tänään...

    on kyllä kamalaa kuulla että tunteet ei häviä! seurustelin elämäni miehen kanssa lähes 6 vuotta ja yhessä asuttiin. suunniteltiin koko elämä yhessä. sitten vaan mies jättää mut (tapahtui 5 päivää sitten). en tiedä johtuuko sitten siitä että tavattiin niin nuorena (15-16v) ettei olla muuta elämää nähty. kai elämä houkutteli enemmän ku minä.

    en oo mitään muuta tässä toivonu ku että voisin joskus unohtaa nää tunteet! rakastan niin paljon että koskee! oon rakastanu jo monta vuotta..

    eikö olo tosiaan yhtään helpota ajan kuluessa?

    Äänestä

  • minimei kirjoitti:

    kyllä se helpottaa. ite erosin pari kuukautta sitten ja ystävät ja työ pitää kiinni arjessa. silti on niitä aamuja ku ei jaksais nousta sängystä ylös. puhu niin paljon ku jaksat, ystävät on sitä varten. käsittele jokainen tunne, jos itkettää ni itke ja jos on hyvä olla niin nauti siitä. älä työnnä mitään tunnetta pois. kauheeta se on, mutta mä uskon että elämä vielä voittaa, mullakin vähitellen. usko siihen. VOIMIA

    Äänestä

  • Viljo kirjoitti:

    Enemmän kuin mitään muuta, päivä päivältä enemmän. Vaikka asiasta on aikaa, tunnen koko ajan kasvavaa kaipuuta ja haikeutta. Taidan mennä sen puun alle tänään...

    minkälaisissa merkeissä erositte?
    ajattelin vaan että jos todella ajattelet noin, mikset sanoisi sitä hänelle? eri asia tietty jos hän jätti sut, mutta eikö toivoa sitten todellakaan enää ole?

    Äänestä

Puoli vuotta on todella vähän. Harva siinä ajassa erosta yli pääsee. Itselläni on 2 vuotta kulunut, ja vieläkin sillon tällöin kirpasee.

Aika parantaa. Ja tuskin sun oloa helpottaa se, että ravaat vanhoilla paikoilla, ja "pakotat" itses muistelemaan. Päästä irti, niin ehkä toipuminenkin pääsis alkuun. Onnee yritykselle.

P.S Itse en vieläkään pysty kuuntelemaan Discon Levottomia Tuulia itkemättä, kun siitä tulee niin paljon muistoja.

Äänestä
  • No, oikeastaan erosta tulee kuluneeksi kohta vuosi. Vuosi on hirvittävän pitkä aika, ainakin minulle. Tosin, eroonkin voi kulua hirvittävän pitkä aika.

    Ne ajat olivat minulle niin rakkaita, etten haluaisi unohtaa niitä lainkaan. Ehkä siksi kidutan itseäni käymällä niillä paikoilla. Ja ehkä ajattelen, että voisimme vielä palata...

    Äänestä

  • Viljo kirjoitti:

    No, oikeastaan erosta tulee kuluneeksi kohta vuosi. Vuosi on hirvittävän pitkä aika, ainakin minulle. Tosin, eroonkin voi kulua hirvittävän pitkä aika.

    Ne ajat olivat minulle niin rakkaita, etten haluaisi unohtaa niitä lainkaan. Ehkä siksi kidutan itseäni käymällä niillä paikoilla. Ja ehkä ajattelen, että voisimme vielä palata...

    Jos et halua unohtaa, niin vaihtoehtona on se, että kärsit loppu elämäsi eläen menneessä.
    Ei saa ajatella, että siihen vielä voi palata. On se sitten mahdollista tai ei. Eteenpäin!
    Tottakai ne ajat ja muistot on rakkaita, mutta se on nyt mennyttä, eikä siihen enää palata. Kylmää mutta totta. Lopeta toi ittes kidutus hyvä ihminen! Pidemmässä juoksussa, se sattuu vähemmän. Päästä irti!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Viljo kirjoitti:

Tunne ei kuole suhteen päätyttyä. Omani päättymisestä on jo yli puoli vuotta, mut silti entinen rakkaani on ajatuksissani lähes päivittäin.

Kuuntelen Discon Levottomia Tuulia ja muistelen hiljaa itsekseni hyviä aikojamme, mietin niitä pitkiä kävelyitä, niitä puita, joiden alla suutelimme sateessa. Mietin niitä ravintoita, joissa kävimme istumassa juomassa punaviiniä ja katselemassa toisiamme syvälle silmiin. Mietin sitä paikkaa, jossa suutelimme ensi kerran, käyn siinä yhä perjantai-iltaisin. Yleensä istun eräälle penkille, jolle istuimme ensi suudelman jälkeen. Yleensä iltani päättyy kun nukahdan itkuun. Vastaavaa rakkautta löydän tuskin koskaan.

Huoh..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu