Muoti vaihtelee maittain on selvaa, mutta onko totta etta suomalaiset naiset vierastavat korkeampia korkoja? Asun ja tyoskentelen Englannissa, ja on normaalia etta taalla naiset kulkevat upeissa koroissa. Olen silloin talloin Suomessa tyomatkalla ja usein tuntuu etta suomalaiset naiset pitavat minua jotenkin outona ihmeena - kun normaalisti pidan noin 10-12cm korkoja. Useat naiset joiden kanssa olen keskustellut eivat ole elaessaan kulkeneet korkeissa koroissa!?!
Korkeat korot pahasta?
64
8687
Vastaukset
- heels
Tyypillistä suomalaisilta naisilta, pukeudutaan kuin miehet. Onneksi ei päde meillä.
Korkokenkiä ja saappaita suositellaan (ihan oikeasti!) ryhdin parantamiseen, eli 1-3 tuntia päivässä, EI siis niin että koko työpäivä kuljetaan koroissa tai pääkallokelillä, eikä kenkiä joihin varpaat joutuu "runtaamaan". Eli maalaisjärjen käyttö sallittua.
Tämä on tosi, mutta liian harvoin tiedetty juttu. - autoileva vaimo
Millaisia kenkiä tai saappaita käytättä autoillessa? Miehen on heikkona korkoihin ja tykkään kiusoitella häntä, eli pistän kivan hamosen päälle ja tiukat, korkosaappaat jalkaan. Hän tykkää katsella kun painelen kaasupoljinta ja meni aivan villiksi kun jäin pari kertaa viime talvena kinokseen kiinni. (no tuli kiire kotiin heti tekemään ihan muuta, hih)
Mutta asiaan: Eli itse ainakin olen oppinut ajamaan 8 cm koroilla, pitää vain painaa korko tiukasti kumimattoon. Saappaat tukevat muutenkin kivasti jalkaa. Onko muilla kokemuksia koroilla ajamisesta?- dani
Ajan autolla lahes paivittain, eika koskaan ole ongelmia ollut. Useat kollegani ajavat myos autolla korkeissa koroissa. Tanaan (englannissa - ja sataa kaatamalla) jalassa polvipituiset saappaat ja noin 11cm korot. Ja taytyy sanoa etta pidan korkoja enemman kuin tuon 1-3 h... koko tyopaivan, ja siihen kuuluu aika lailla kavelemista ja ajamista. Plus sitten illalla huvittelemaan. Enka todellakaan ole taalla ainoa!
- ...
dani kirjoitti:

Minä haluaisin todella pitää korkeita korkoja, näitä saappaita on kaapit väärällään ja ihmettelen miten pystyt niitä pitämään ilman että jalat kipeytyvät. Minulla ne kipeytyvät viimeistään kahden tunnin jälkeen pahasti. Onko kyseessä vain tottuminen korkeisiin korkoihin vai onko mun kalliit saappaat vaan niin huonosti istuvat? Kerropa Dani! :)
- dani
... kirjoitti:

Olen pitänyt korkoja nuoresta pitäen. Jotkut kengät tottakai jos eivät istu kunnolla saattavat kipeyttää jalkoja, kannatta aina varmistua että koko on oikea - se normaali koko ei ehkä oikea jos alla on korkea korko. Minulle normaali korko on mielellään yli 10cm ja ne tuntuvat minulle hyvältä. Millaiset saappaat sinulla on?
- just like to know

Eli Englanissa on yleistä pitää korkkareita, mut miten sitte pitääkö n. 15-17 vuotiaatkin? Kun olen lähdössä Englantii kielimatkalle ja kun en Suomessa kehtaa pitää korkkareita niin jos sielä sit uskaltaisi..?
- dani
just like to know kirjoitti:

Jaa... ei hirvean nuoret yleisesti. Tyoelamassa kyllakin yleista. Nuoremmat taalla pukeutuvat todella huonosti, mauttomastikin. Joten ei ongelmia sinulla, koroissa naytat varmasti upealta. Korot ovat yleisia esim missa itse tyoskentelen. Tanaan uhrauduin itse sandaaleihin (11,5cm korko) vaikka satelee... :)
- Just like to know...

Nii no mitä mäki oon nähny kuvia englannin nuorista ja ne on ollu aika mauttomia!!! Joten enköhän mä sitte laita korot heilumaa ja näytän miten suomessa nuoret pukeutuu:)
- siri
just like to know kirjoitti:
Eli Englanissa on yleistä pitää korkkareita, mut miten sitte pitääkö n. 15-17 vuotiaatkin? Kun olen lähdössä Englantii kielimatkalle ja kun en Suomessa kehtaa pitää korkkareita niin jos sielä sit uskaltaisi..?
Mikset kehtaa suomessa käyttää korkkareita?
Ite olen 15vuotiaasta kävellyt korkkareilla, eikä silloin kovinkaan moni sellasia käyttänyt.Pidin korkokenkiä jatkuvasti...niinettä eräs urheilupäivä jäi mieleen...akillesjänne oli kutistunut ja oli tuskaisaa lampsia matalissa kengissä...
Noh,edelleen käytän pääsääntöisesti korkkareita aina.Olen huomannut ettei ikäluokkani(35)pahemmin korkoja käytä, mutta nuorten olen nähnyt enemmän sipsuttelevan koroilla.Laita sinäkin vaan täällä suomessa korkkarit jalkaan! - Just like to know
siri kirjoitti:
Mikset kehtaa suomessa käyttää korkkareita?
Ite olen 15vuotiaasta kävellyt korkkareilla, eikä silloin kovinkaan moni sellasia käyttänyt.Pidin korkokenkiä jatkuvasti...niinettä eräs urheilupäivä jäi mieleen...akillesjänne oli kutistunut ja oli tuskaisaa lampsia matalissa kengissä...
Noh,edelleen käytän pääsääntöisesti korkkareita aina.Olen huomannut ettei ikäluokkani(35)pahemmin korkoja käytä, mutta nuorten olen nähnyt enemmän sipsuttelevan koroilla.Laita sinäkin vaan täällä suomessa korkkarit jalkaan!Katos q mä asun vähä tääl landella päin ja käyn koulua sellasessa paikassa jossa kukaan ei käytä korkkareita, joten musta tuntuu ihan sellaselt et oisin joku hienostelija. Oon mä meijän koulussa alkanu ensimmäisenä joskus käyttää joitain juttuja ja sit on muutkin alkanu käyttää! Mut mä aattelin nyt sit kesän jälkee alkaa käyttää korkkareita koulussa q meen ysille... Jos vaan kehtaan...?
- ....
dani kirjoitti:
Olen pitänyt korkoja nuoresta pitäen. Jotkut kengät tottakai jos eivät istu kunnolla saattavat kipeyttää jalkoja, kannatta aina varmistua että koko on oikea - se normaali koko ei ehkä oikea jos alla on korkea korko. Minulle normaali korko on mielellään yli 10cm ja ne tuntuvat minulle hyvältä. Millaiset saappaat sinulla on?
Olen ostellut monet saappaat, ihan nahkaisia joissa, riippuen kengästä viidestä yli 10 cm korkoihin. Silti tunutuu jotenkin että päkiät kipeytyvät ihan älyttömästi. Kaipa se voi olla tottumattomuutta mutta oon myös yrittänyt etsiä kenkäkaupoista geelityyny pehmusteita jos niistä oli jotain apua. Vielä en ole sellaisiin törmännyt vaikka lehdessä joskus sellaisetkin näin. Ostin myös yhdet aivan taivaalliset nilkkurit korkealla ja kapealla korolla, tukevat hyvin nilkkaa ja sovittaessa tuntuivat tosi hyvältä. Noh, tallustelin niillä noin pari tuntia ja jalat huusi armoa. Lisäksi kenkien korkolaput kuluivat niin hassusti että kengistä tuli tosi liukkaat. On mulla ihmejalat... :) Mutta voisikohan kyseessä nyt sitten olla tuo tottumattomuus..? Mitäs Dani luulet?
- Sid
.... kirjoitti:

Mulla on ihan sama ongelma, saappaita löytyy useammatkin, mutta kaikissa tulee päkiät kipeeksi jos kävelee vähänkin pidempään, eikä seuraavana päivänä voi käyttää samoja kenkiä. En voisi kuvitellakaan laittavani saappaita koko päiväksi :(
- siri
Sid kirjoitti:

Sama juttu kaikilla.En voi kiistää etteikö korkkarit aiheuta kaikenlaista...paino laskeutuu päkiän päälle joten...omat jalkanikin on välillä arat,vaik vuosikymmenet treeniä takana,koroilla siis.
- mariz
just like to know kirjoitti:
Eli Englanissa on yleistä pitää korkkareita, mut miten sitte pitääkö n. 15-17 vuotiaatkin? Kun olen lähdössä Englantii kielimatkalle ja kun en Suomessa kehtaa pitää korkkareita niin jos sielä sit uskaltaisi..?
Hei! Mun koko on 39, ostin just uudet sandaalit jossa on 12cm korot. En ole kovin kokenut mutta yllätyin että pystyin pitämään niitä pitkän illan ulkona! Eli täytyy löytää lisää, vaan hesasta vaikea löytää muualta kun marskilta... Mut fiilis on upee koroissa!
- siri
mariz kirjoitti:

Hienoja korkokenkiä löytyy vaikka mistä,siis Helsingistä nimenomaan.Ja lähikaupungeissa pyöriessäni olen tehnyt hienoja löytöjä myös sieltä.
- cowgirl
siri kirjoitti:
Hienoja korkokenkiä löytyy vaikka mistä,siis Helsingistä nimenomaan.Ja lähikaupungeissa pyöriessäni olen tehnyt hienoja löytöjä myös sieltä.
Löytyykö myös 11-12cm koroilla, ja mistä Hesasta?
Mistä liikkeestä? - oikeeest
Just like to know kirjoitti:
Katos q mä asun vähä tääl landella päin ja käyn koulua sellasessa paikassa jossa kukaan ei käytä korkkareita, joten musta tuntuu ihan sellaselt et oisin joku hienostelija. Oon mä meijän koulussa alkanu ensimmäisenä joskus käyttää joitain juttuja ja sit on muutkin alkanu käyttää! Mut mä aattelin nyt sit kesän jälkee alkaa käyttää korkkareita koulussa q meen ysille... Jos vaan kehtaan...?
Rohkeesti. Varo ettei petä...korko siis...Onnee!
- Susa
Dani, se on niin totta! Kyllä selän takana puhutaan, että mikä toikin on olevinaan kun on noin korkeissa koroissa. Kateuttahan se vain on!
- gezikat
Se on ihan mihin on tottunut, tietysti Suomen kelit asettavat omat rajoituksensa. Itse tykkään yöelämään lähtiessäni pitää naisellisia, korkeakorkoisia kenkiä, mutta arkikäytössä jalkaan tulee kuitenkin useimmiten vedettyä ne siistit tennarit (ei siis mitään merkettilenkkareita). Asiaan vaikuttaa myös se, etten omista autoa, eikä julkisilla melkein koskaan pääse liikkumaan ihan ovelta ovelle; aina tulee "matkakävelyä" enemmän tai vähemmän.
Välillä tulee kyllä sellaisia "naisellisuuskausia", jolloin kuljen päivät pitkät korkeissa koroissa. - xime
Suomessa ollaan näissä asioissa vähän sivussa maailmasta. Esim Usassa naiset kulkevat koroissa paljon yleisemmin kuin meillä. Itsekin olen jäänyt koukkuun, ja rakastan ostaa uusia kenkiä. Ulkomaanreissuun kuuluu aina kenkä shoppailu, italia varsinkin on uskomaton! Viime reissulla visa sai kyytiä kun ostin Manolo Blahnikin ihanat nauha sandaalit, upeilla koroilla. Tietty! Onko muita kenkäfriikkejä suomessa?
- siri
Mä olen ollut kenkäfriikki nuoresta pitäen,kenkiä löytyy montakymmentäparia,suurin osa korkokenkiä.
- xime
siri kirjoitti:
Mä olen ollut kenkäfriikki nuoresta pitäen,kenkiä löytyy montakymmentäparia,suurin osa korkokenkiä.
Niin mullakin! Ja lisää tulossa!
Kirjoittele siri: [email protected] - Cat
xime kirjoitti:
Niin mullakin! Ja lisää tulossa!
Kirjoittele siri: [email protected]Yes! Sex in the city mun favourite! Kengät on tosi makeita.
- xime
Cat kirjoitti:
Yes! Sex in the city mun favourite! Kengät on tosi makeita.
voiko sulle kirjoittaa?
- Siri
xime kirjoitti:
voiko sulle kirjoittaa?
Laitoin sulle osoitteeni sähköpostiin.
- xime
Siri kirjoitti:
Laitoin sulle osoitteeni sähköpostiin.
vastaatko?
- Siri
xime kirjoitti:
vastaatko?
viestata,mutta kone jumittelee, laitan postia kun saan koneen toimimaan.Kiitos viestistäs.
- fungirl
Rakastan stilettoja! Olis kiva tutustua muihin samanmielisiin naisiin - vaikka yhteisen shoppailun merkeissä!
- webgirl
Hups en ensin huomannut tätä! Xime voiks sulle kirjoittaa?
- Pitkä tyttö
Itse pidän korkeapohjaisia kenkiä kauniina ja omistankin muutamat. Mutta joskus olo on kyllä hieman vaivautunut kun käytän niitä, koska olen niin hirveän pitkä. Ilman kenkiä pituuteni on 178cm. Eli kertokaa voiko teistä pitkätkin ihmiset käyttää korkokenkiä?
- siri
Pitkä nainenhan on ylvään näköinen!Kun kannat itsesi tyylillä korkkareiden kanssa,niin mikä ettei.
Itse olen himpan alle 170 ja mieluusti ottaisin senttejä lisää!!Siltikkin että käytän pääsääntöisesti n.10cm korkoja.
Ja minä kauneudelle perso,voin sanoa että pitkä nainen korkeissa koroissa on kauniimpi kuin lyllertävä pykmi....Anteeksi ruma ilmaisuni,en kuitenkaan halua loukata ketään.. - mari
siri kirjoitti:
Pitkä nainenhan on ylvään näköinen!Kun kannat itsesi tyylillä korkkareiden kanssa,niin mikä ettei.
Itse olen himpan alle 170 ja mieluusti ottaisin senttejä lisää!!Siltikkin että käytän pääsääntöisesti n.10cm korkoja.
Ja minä kauneudelle perso,voin sanoa että pitkä nainen korkeissa koroissa on kauniimpi kuin lyllertävä pykmi....Anteeksi ruma ilmaisuni,en kuitenkaan halua loukata ketään..Olen 177cm... ja rakastan korkoja, usein 10cm tai yli. Korot antavat itsevarmuutta ja lisäävät naisellisuutta, kaunistavat jalkoja.
- kati20
mari kirjoitti:
Olen 177cm... ja rakastan korkoja, usein 10cm tai yli. Korot antavat itsevarmuutta ja lisäävät naisellisuutta, kaunistavat jalkoja.
Olen yli 183cm mutta hälläväliä sillä - korot on aina tosi makeet!
- cat
Dani! Olin töissä Manchesterissa talven, ja huomasin saman. Saappaat koroilla tosi yleisiä! Ja löysin itsekin tosi makeita pareja. Miten on onko korot käytössä myös kesällä?
- Ranskalaiset korot
kukin tee niikuin oma maku ja mieltymys sanelee.
Olen aina pitänyt piikkikorkoisia kenkiä ja jos ympäristön esimerkkiä tai mielipidettä olisin kuullut,olisin talsinut matalissa suurimman osan aikaa.
Mä kyllä taisin viehtyä korkoihin jo pienenä,äitini käytti useimmiten korkokenkiä.
Tosin hametta käyttävänä en kyllä lenkkareissa voisi kuvitella kulkevani. - stiletto
Ranskalaiset korot kirjoitti:
kukin tee niikuin oma maku ja mieltymys sanelee.
Olen aina pitänyt piikkikorkoisia kenkiä ja jos ympäristön esimerkkiä tai mielipidettä olisin kuullut,olisin talsinut matalissa suurimman osan aikaa.
Mä kyllä taisin viehtyä korkoihin jo pienenä,äitini käytti useimmiten korkokenkiä.
Tosin hametta käyttävänä en kyllä lenkkareissa voisi kuvitella kulkevani.Mä oon 19, ja käytän korkeita korkoja. Miehet katsovat aina perään ihaillen, mutta monet naiset antavat paheksuvia katseita.
- Siri
stiletto kirjoitti:
Mä oon 19, ja käytän korkeita korkoja. Miehet katsovat aina perään ihaillen, mutta monet naiset antavat paheksuvia katseita.
Eiköhän se perimmiltään ole kateutta.Ne toisten naisten nuivat katseet.
Jotenkin vaan suomalaiset naiset, liiankin moni on hävyttömin nimityksin leimaamassa naista, joka pukeutuu naisellisesti.
Turhamaisuutta tai ei, itse tykkään meikata,laittaa hiukset,pukeutua kauniisti aina.Ei vain juhliin lähtiessä.
Mulle on ihmetelty:"miten sä jaksat joka päivä laittautua" Vaatteethan on jo valmiina,eipä hiusten laitto ja meikkaus paljon aikaa vie.Kun hoitaa itseään muutenkin, niin eipä tarvia tapella vastaanhangottelevien hiusten tai peiteltävien näppyjen kanssa.
Helpottaa pukeutumista, jos on löytänyt tyylinsä ja sen mukaisesti hankkinut vaatteita joita voi yhdistellä. - dani
Siri kirjoitti:
Eiköhän se perimmiltään ole kateutta.Ne toisten naisten nuivat katseet.
Jotenkin vaan suomalaiset naiset, liiankin moni on hävyttömin nimityksin leimaamassa naista, joka pukeutuu naisellisesti.
Turhamaisuutta tai ei, itse tykkään meikata,laittaa hiukset,pukeutua kauniisti aina.Ei vain juhliin lähtiessä.
Mulle on ihmetelty:"miten sä jaksat joka päivä laittautua" Vaatteethan on jo valmiina,eipä hiusten laitto ja meikkaus paljon aikaa vie.Kun hoitaa itseään muutenkin, niin eipä tarvia tapella vastaanhangottelevien hiusten tai peiteltävien näppyjen kanssa.
Helpottaa pukeutumista, jos on löytänyt tyylinsä ja sen mukaisesti hankkinut vaatteita joita voi yhdistellä.Seuraan tata palstaa... sori ei toimi a tai o!
Mikas sen hienonpaa, laittautua kauniiksi ja korostaa naisellisuuttaan. Ei korot tai vaikka minihame tee naisesta huononpaa ihmista.
Materialismi ym voidaan tietysti kiistella, tama maailma tuputtaa viimeisia muotivirtauskia. Silti
kun ostan jotain, kuten kenkia, ostan jotain kaunista ja tyylikasta!
- heretoday
vietän paljon aikaa floridassa ja täytyy sanoa että korot on eri lailla muotia kuin kotisuomessa. olen suomessa kulkenut paljon vain noin 8cm koroissa, mutta täällä olen uskaltautunut jopa 5'' korkoihin, ja on kieltämättä iskenyt into niihin. mikään ei ole sen naisellisempaa, se muuttaa kävelytyylin upeaksi ja todella lisää itsevarmuuttakin!
- Tii
Minut on ainakin mukavuus saanut hylkäämään lähes tyystin korkeat korot. Sellaisia kenkiä en pystyisi käyttämään kuin todellakin sen 1-3 tuntia päivässä, joten on tarkkaan harkittava, milloin käyttää korkeita korkoja. Arkipäivässä siis tyydyn mataliin.
Olen jo viisikymppinen ja säilyttänyt kauniit jalkani ja hyvän ryhtini enkä halua enää pilata niitä huonoilla kengillä. Liikun paljon kävellen, joten on pakko ajatella, millaisilla kengillä pystyy kävelemään 3-5 kilometriä. En ole tavannut korkeita koroja, joilla pystyisin ilman, että seuraavana päivänä on tyydyttävä suunnilleen lenkkareihin. Yhdet mokkasaappaat olivat elämäni saappaat tuossa suhteessa, mutta valittavasti ne ovat jo historiaa. Hyvä ei kestä loputtomiin, kun sitä käyttää.- sesi
Tuo on totta, jaloista täytyy osata pitää huolta. Itse nautin korkokengistä, ne todellakin kaunistavat jalkoja, lisäävät naisellisuutta ja myös antavat itsevarmuutta ja tiettyä vallantuntoa. Monet historian vaikuttavat naishenkilöt kulkivat koroissa, eikä ihme. Korot ei ehkä ole 24h hyvää pitää, ite tykkään pitää työpäivän ajan, kotona satunnaisesti.
- ryhti
Ei korkokengät ryhtiä vie,päinvastoin.Vuosikymmenet olen korkokenkiä käyttänyt,eikä ryhdissäni ole mitään vikaa.Myöskään kauniit jalkani eivät ole kärsineet.....Mä liikun myös paljon,ei tietenkään kukaan lenkille lähtiessä korkokenkiä laita.
jep,eli ei ne korkokengät pilaa ryhtiä ja jalkas saat hoitamattomuuttas pilattua vaikka millä kengillä.Lattakengätkin aina pidettynä ovat epäterveelliset jalalle!Jalka latistuu.
Että näin,korkojen puolesta.
- donjuan
ai on niin upeeta kun tyttökaveri laittaa korko saappaat kun leikitään kammarin puolella... nam!
- tiitti
munkin mies tykkää kun pidän kenkiä, kuten piikkokorko bootseja tai stiletto sandaaleja sängyssä... ja mikä ettei. saa itsensä tuntemaan tosi seksikkääksi
- susy
Miten kengän koko vaikuttaa korkoon... eiks jos on suurempi koko niin voi kulkea korkeammilla koroilla?
Mulla on isot jalat... 40-41 - millaiset korot sopis mulle?- kati20
Koko vaikuttaa tottakai kuin korkeilla koroilla pystyy tallustamaan. Itselläni on koko 39, ja tuo 11-12cm on ok.
- Siri
kati20 kirjoitti:
Koko vaikuttaa tottakai kuin korkeilla koroilla pystyy tallustamaan. Itselläni on koko 39, ja tuo 11-12cm on ok.
Kengän nro 36 ja vähintäin 10cm koroilla kävelen alati.Eiköhän se massa enemmän vaikuta...
- fashion
Aika iso jalka sulla on, ei enää kovin siron tai viehättävän näköistä kun kenkä on melkein vene,sorry vaan.
Ja sitten se että ne korot on niiiin monella ihan p....skana!! Kauheen näköistä.
Ja korot törröttää taapäin linkallaan,liikaa painoa? - susy
fashion kirjoitti:
Aika iso jalka sulla on, ei enää kovin siron tai viehättävän näköistä kun kenkä on melkein vene,sorry vaan.
Ja sitten se että ne korot on niiiin monella ihan p....skana!! Kauheen näköistä.
Ja korot törröttää taapäin linkallaan,liikaa painoa?joo... mä olen pitkä eli suhteessa samalainen jalka kuin muillakin. Ei kai 41 sentään vene ole!
On meitä muitakin isojalkaisia! - 37....
susy kirjoitti:
joo... mä olen pitkä eli suhteessa samalainen jalka kuin muillakin. Ei kai 41 sentään vene ole!
On meitä muitakin isojalkaisia!No kuinka pitkä sä olet?Mä olen 172 ja kengän numero 37,anteeksi vaan mutta minunkin mielestä 40....kuulostaa ja näyttää isolta.Suurimmalla osalla tutuista naisista on kyllä vähintäin 39nro
- tiina_p
37.... kirjoitti:
No kuinka pitkä sä olet?Mä olen 172 ja kengän numero 37,anteeksi vaan mutta minunkin mielestä 40....kuulostaa ja näyttää isolta.Suurimmalla osalla tutuista naisista on kyllä vähintäin 39nro
Olen pitkähkö pituutta noin 182, koko on 40, hoikka vartalo. Olen 20 ja tuntuu siltä että nykyään naisilla yhä enemmän isompia kokoja, oliskohan ikäluokka kysymys?
- fashion on vene!
fashion kirjoitti:
Aika iso jalka sulla on, ei enää kovin siron tai viehättävän näköistä kun kenkä on melkein vene,sorry vaan.
Ja sitten se että ne korot on niiiin monella ihan p....skana!! Kauheen näköistä.
Ja korot törröttää taapäin linkallaan,liikaa painoa?Fashion kuule. Oot kuule ite ihan VENE. Kuulitko...VENEEEE!
- linkki
Hienoa, että täällä on asiallista keskustelua korkeista koroista eikä mitään saappaannuolijoija.
Kaikille pari hyvää linkkiä
http://members3.boardhost.com/jennyheels/?982958163 eli Jennyn keskustelusivut. ko. sivulla oli aikaisemmin linkki ohjeisiin korkokengillä kävelystä sisältäen venyttelyjä jne. Niille joiden päkiät väsyy suosittelen päkiöille nousua tiskatessa, siivotessa, silittäessä jne.
http://www.hhplace.org/hhboard/index.php toinen asiallinen keskustelufoorumi
seuraavat ovat tosi killerit http://www.fuss-schuhe.de/hhfc/images/PU-8230-sw4.jpg- linkki
Tähän linkkiin ei päässyt eilen
http://jennyspage.co.uk/wearing.htm
siitä vaan harjoittelemaan. Itsetunto ja treffien määrä kasvaa siinä sivussa.
- fungirl
Kuinka korkea korko voi olla? Kiinnostais tietää. En tarkoita kenkiä korokepohjilla, tai halpoja seksikaupan bootseja! Mulla on parit kengät jossa 12cm korko, haluaisin tietää onko missään myytävänä esim 13-14cm? Kokoni on 37-38 riippuen mallista.
- Linkki
Minulla on seuraava olettamus.
Normaali nainen, joka harvoin käyttää korkeita korkoja pitää yli 5 cm (2 tuumaa) korkoja korkeina.
Ne, jotka taas käyttävät korkeita korkoja enemmän, pitävät normaali korkuisina noin 8 cm (3 tuumaa) ja korkeina 10-13 cm (4-5 tuumaa).
Lisäksi on onneksi naisia, joille korkeat korot ovat elämäntapa tai fetissi. Niille normaali/vähimmäis korkeus on 10 cm ja juhlissa he pitävät 13-14 cm (5-5½ tuumaa) korkoja ja ehkä vielä fetissijuhlissa 15 cm (6 tuumaa) korkoja. Itse luulen, että 5½ tuumaa eli 14 cm on limiitti, jos aikoo seisoa tai kävellä ihmisten joukossa juhlissa yms.
Fuss.de tietojen mukaan sinun limiittisi on jopa 15 cm.
Linkkejä:
http://www.fuss-schuhe.de/high-heels-shop.html Netti kenkäkauppa saksassa, joten tulleja ei mene. Ihailkaa ja kiroilkaa - ei niitä netissä voi sovittaa. - Cat
Linkki kirjoitti:
Minulla on seuraava olettamus.
Normaali nainen, joka harvoin käyttää korkeita korkoja pitää yli 5 cm (2 tuumaa) korkoja korkeina.
Ne, jotka taas käyttävät korkeita korkoja enemmän, pitävät normaali korkuisina noin 8 cm (3 tuumaa) ja korkeina 10-13 cm (4-5 tuumaa).
Lisäksi on onneksi naisia, joille korkeat korot ovat elämäntapa tai fetissi. Niille normaali/vähimmäis korkeus on 10 cm ja juhlissa he pitävät 13-14 cm (5-5½ tuumaa) korkoja ja ehkä vielä fetissijuhlissa 15 cm (6 tuumaa) korkoja. Itse luulen, että 5½ tuumaa eli 14 cm on limiitti, jos aikoo seisoa tai kävellä ihmisten joukossa juhlissa yms.
Fuss.de tietojen mukaan sinun limiittisi on jopa 15 cm.
Linkkejä:
http://www.fuss-schuhe.de/high-heels-shop.html Netti kenkäkauppa saksassa, joten tulleja ei mene. Ihailkaa ja kiroilkaa - ei niitä netissä voi sovittaa.Tuo on about oikein. Mulle 8cm on tavallinen korko - vaikka juoksen niissä. Mulla on useampi ulkomailta ostettu pari joissa 5,5 tuuman korot, ilman korokepohjia. Ne on tosi makeet - mutta ei ehkä kilometreittäin kävelyyn - juhliin tosi hyvät.
- Linkki
Kysymys teille, jotka kokeneina käytätte korkeita korkoja.
Käytättekö samaa kokoa niin tasapohjaisissa kuin myös korkeissa koroissa (yli 10 cm) vai ostatteko puoli numeroa tai numeron isomman koon ja käytätte päkiätyynyjä?
Mulla on ns. kolmiojalka, jossa kantapää on kapea ja päkiä on leveä. Kapeakärkisissä korkkareissa alkaa jalkoja särkemään varsin usein, kun varpaat on tiukassa nipussa. Pitäisikö minun käyttää vain sandaaleja? - milla magia
hei kysymys teille tietäville!
mix naiset aina on korkokengissä seksifilmeissä tai esimerkix stripparit?- mieti
tennarit jalassa...ei ainakaan seksikkäältä.
- milla magia
mieti kirjoitti:
tennarit jalassa...ei ainakaan seksikkäältä.
Mutta miksi sängyssä!!! ???
- noh
milla magia kirjoitti:
Mutta miksi sängyssä!!! ???
Leffat on leffoja ja oikea elämä toinen juttu.Kai jotkut saa kiksejä korkokengistä,ite en...vaikka korkokengät on mun juttu...Niin...ei kyllä oo sänkyyn kyllä tullut kengillä mentyä...
- webgirl
Ois kiva tutustua muihin naisiin joiden intohimona on kengät! Olen itse parikymppinen tyttö.
- mira
Ystävättäreni käyttää usein hyvinkin korkeita korkoja (10-13 cm) ja liikkuu niillä todella taitavasti. Korkojen kanssa hän käyttää aina päkiän alle laitettavia geelityynyjä ja mikä tärkeintä, kaikkiin uusiin kenkiin hän vaihtaa kumiset korkolaput. Liukkaat muovilaput tekevät kävelystä varovaista, vaikean näköistä ja nilkkoja väsyttävää.
Hänellä on mm. Spiritistä hankitut "puukkarit" yli 13 cm korolla. Näin kerran Helsingissä eräällä tytöllä tarkalleen samanlaiset. Kävely oli varovaista ja vaivalloista - lyhyillä horjuvilla askelilla sipsuttaen hän oli mm. vielä keskellä katua kun muut olivat sen jo ylittäneet. Kaverillani ei ole mitään vaikeuksia pysyä korkeimmillakaan koroilla normaalissa kävelyvauhdissa. Kerran kun ihmettelin hänen korkojaan hän entisenä urheilijana (pienessä hiprakassa)innostui antamaan parin kymmenen metrin juoksunäytteen niillä 13 senttisillä. Eikä siinä vielä mitään mutta kun paikka oli hiekkainen parkkikenttä!!! Hän totesi vain, että harjoittelu extreme-olosuhteissa tekee kävelyn normaalitilanteissa helpoksi ja turvalliseksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1226089- 292150
- 1771982
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101153Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.701151- 731007
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241007Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,24922Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty42907Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12775