Olen lukenut näitä palstoja nyt paljon totuuden tulessa esiin. Minkä takia te petetyt vaimot ette luovuttaneet, vaan pidätte pettäjämiehestänne edelleen kiinni? En puhu nyt lapsista vaan oman itsekunnioituksen kanssa elämisestä, kun saitte tietää miehen pettämisestä,.Uskoitteko hänen selityksiin esim. kerran vain kännissä vaikka oikeesti suhde oli jatkunut jon pari vuotta, jota ette saa tietää? Itse olen petetty ja tajusin vasta nyt, miten minua on kusetettu jo parin vuoden ajan. Kiva lahja näin Jouluksi, mutta nyt tiedän mihin suuntani vien tämän tylsän avioliiton myötä. Onneksi ei ole lapsia, jotka joutuisivat kärsimään. olisiko muita saman kokeneita?
Siis oikeasti petetyt vaimot?
allapäin
45586
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Jos elät suhteessa SEN oikean kanssa.Inhoat ihmisissä monia piirteitä ja tapoja mutta kumppanisi on juuri sellainen kuin pitääkin.Lähes täydellinen.
Tiedät ettet toista vastaavaa löydä ja olet tyyppiä joka haluaa elää suhteessa.
Silloin joudut pettämis tms kriisi tilanteessa miettimään yritätkö jatkaa ja onko toivoa että suhde vielä toimii vai hyppäätkö sinkuksi tietäen ettet löydä toista joka täyttäisi kumppanisi paikan edes osittain.
Paha yhtälö,eikö ? Täydellistä ihmistä ei olekaan ja jokainen harkitsee ja painottaa itselleen tärkeitä asioita.Oman etunsa mukaan.
Mutta mistä tietää pitkän rinnakaissuhteen jälkeen, että se oma kumppani on enää juuri sellainen kuin pitääkin, "lähes täydellinen". Että onko hän enää pohjimmiltaan sitä vai onko kaikki se jäänyt kulissiksi päälle, jos hänkin pelkää koittaa siipiään ja nauttia uusista tuulista vaikka haluaisikin?!
Itse sain myös parin vuoden rinnakkaissuhteen selville pari viikkoa sitten. Tottakai olin jotain epäillyt jo pitkään, mutta mieheni ei koskaan myöntänyt mitään, että hänellä olisi toinen. Mutta olihan hänellä, työkaveri, jonka kanssa viettänyt minilomia, hotelliviikonloppuja ja ties kuinka monia työmatkaöitä eri puolilla Suomea! Rakastaa kuulema tätä naista, mutta lastemme takia ei ole kuitenkaan varma haluaako lähteä liitostamme. On kuulema tunteita minuakin kohtaan, mutta ei silti usko meidän yhteiseen tulevaisuuteen. Ja silti ei olisi vielä valmis lähtemäänkään! Miksi?!?
Rakastan miestäni. Tai ainakin uskon niin. Onhan takana pitkä liitto, jo yli 20 vuotta, teinistä asti oltu yhdessä. Tunnen miehen toimintatavat ja hänen kanssaan on helppo olla, kun arki toimii ja on yhteiset sosiaaliset verkostot. Mutta ovatko ne sittenkin enää vain kulisseja, joista kumpikaan meistä ei uskalla luopua?
Noin se menee,taisi "valintoja eläen" osua kohdalleen miinuksista päätellen,toisille ei sovi jos joku sietää vaimonsa tai miehensä syrjähypyn koska toinen vaihtoehto eli ero olisi huonompi vaihtoehto.Eiköhän jokainen itse päätä mikä on se oma suunta eikä ohjeisteta muita ihmisiä omien ajatusten mukaan.
Ukko pihalle vain. Pettäjä ei muutu!
En mä kerrasta heittänyt muijaa ulos ja muuttui.Eri aloilla voimme tehdä virheitä,kerran se voi olla vahinko.
Siis oikeesti, ei se pettäminen näyttäisi olevankaan ongelma, vaan meidän vaimojen vääränlainen suhtautuminen siihen. Kiitos kaikille, jotka huolehditte meidän "itsekunnioituksesta" ja otatte siitä itsellenne ihan oman ongelman - pyytämättä.
Entäs jos kauhistukseksenne kertoisin, että meillä pyyhkii aivan mainiosta avioliitossamme. Meillä on toimiva parisuhde, ihana perhe, upeita ystäviä/ystäväpariskuntia, matkustamme yhdessä, talous on kunnossa, koti kaunis ja iso yms. yms. AI niin, mies kulkee huorissa. Eikös näin ole tapahtunut kautta aikojen? Ei vai... no, muutos tosiaan on se, että nykyisin huorat ovat kakkosia ja ilmeisesti olettavat olevansa jotakin kun mm. meidän vaimojen asema huolestuttaa.
Joku vaimo heittää pellolle miehensä, toinen ei. Miksi pilaisimme hyvän avioliiton ja elämän vain jonkun satunnaisen syrjähypyn takia - ei sillä sellaista merkitystä kaikille ole, mitä täällä kirjoitellaan.
Jos sinusta on toimivan parisuhteen merkki se, että miehesi panee kaikkea liikkuvaa, niin se on sinun onnesi. Mitäpä tuota ihmettelemään, se on täysin oma valintasi. Onnea valitsemallasi tiellä.
Muuten tuo h-sanan käyttö... Ilmeisesti kertoo jonkin verran suhtautumisestasi muihin ihmisiin ja naisiin. Et kunnioita muita ihmisiä, kun katsot oikeudeksesi käyttää tuota nimeä. No, eipä ihme, ettei miehesikään kunnioita sinua, vaan hakee irtoseksiä muilta naisilta.
Mutta on vaan myös sellaisia naisia joita voi huoraksi sanoa ehdoitta. Näyttelevät ystävää vaimolle ja siinä samalla viettelevät tämän miestä. Näin on käynyt ja tätyy sanoa että totta sanonta että ennen maa repeää kuin huora häpeää.
Onko miehesi siis kertonut maksaneensa tälle kakkoselleen seksistä, kun huoraksi kutsut?! Uskon, että rakastelee tätä toista naista ihan pelkästään rakkaudesta ja nautinnosta, eikä rahasta.
Jopa on hyvää tulkintaa ja analyysiä - ehdottomasti sinulle vuoden kettiiöpsykologin diplomi!
Kautta aikojen ? Ikävä kyllä tasa-arvo on saavutettu parissa asiassa,kolmessakin.
Vieraissa käynnissä,dokaamisessa ja röökissä.
Kannattaa hiukan seurata ympäristöä niin tietää.
olet oikeassa, totta niin totta. Huora sanaa minäkin käytin perhystävästämme,joka pyysi miestäni ostamaan itselleen asunnon.
Huoran määritelmä = hinnoittelee palveluksensa.
En yhtään häpeä käyttämäni sanaa...
Miehet jota haluava maksun ovat huorapukkeja tai pilluhaukkoja rippuu vähän vastapuolesta.
Kuule, kyllä se nyt vain on niin, että vaimojen velvollisuus on pitää miehet kotona, eikä sivusuhteita etsimässä. Minä en ainakaan ole ollenkaan huolestunut vaimojen osasta. Elävät miten elävät. Mutta ne kaikki viattomat vapaat naiset, joita kyllästyneet aviomiehet ovat jahtaamassa. Millä oikeudella varatut miehet pilaavat vapaiden naisten elämää? Heillä ei ole mitään oikeutta koukuttaa suhteeseen yhtään naista. Ja mielestäni vaimot ovat myös vastuussa siitä, että miehet pysyvät uskollisina. Tämä näkökulma ei usein tule esille, mutta on mielestäni kuitenkin se tärkein.
Nyt siis kaikki vaimot parisuhdetalkoisiin, jotta miehet olisivat tyytyväisiä liittoihinsa, eivätkä etsisi lohtua kodin ulkopuolelta, koska siitä kärsivät vapaat naiset.
Ja muutama selkeä ohje vaimoille on helppo antaa. Seksielämä kuntoon. Arvelisin, että antamalla seksiä miehellä muutaman kerran viikossa paljon on jo voitettu. Miehet ovat vähään tyytyväisiä ja kevyt olo alapäässä on jo paljon. Ja sitten tietysti vaimon kannattaa yrittää pitää vuorovaikutus sellaisena, ettei siihen liity nalkutusta, turhanpäiväisiä vaatimuksia jne. Siis sellainen kiva ilmapiiri kotona. Summa summarum: seksiä ja kodin tunnelmaa, kyllä se siitä ja kaikki ovat tyytyväisiä, varsinkin ne vapaat naiset.
Hah! Juuri näin!
Itse "kakkosena" olen yrittänyt lempata miestä, mutta ei, sitkeästi vaan soittelee perään...Joten joku kai siellä kotipuolessa on vialla. Me olimme vähän aikaa onnellisia, mutta en välttämättä halua enää jatkaa, koska mies on naimisissa ja heillä on alaikäinen lapsi. Mutta, mutta...äijä ei itse näytä älyävän omaa parastaan. Sehän olisi vaimon luona pysyminen, eikö vain? Niin, että vaimot hyvät, tehkää asioillenne jotain, että me vapaat naiset saamme rauhan teidän miehiltänne.
heh,heh. Voithan sä tietysti noinkin uskotella itselles, mutta mieti kuitenkin tarkkaan tota kuvioo ja vetäse se pimennysverho naamaltas. Ei se petturi ketään rakasta, ei sua, eikä vaimoaan. Oma alapää on se joka merkkaa, ei se mitä sun, persoona on. Ei se ole rakkautta.
Maksusta en tiedä, voi olla että on maksanut ja ostanut ainakin lahjoja, niin sen ainakin tiedän että tälle horolle kelpaa mies kuin mies ja varsinkin parisuhteessa oleva mies joten kyllä sitä jakorasia horoksi voi sanoa. Sisarensa mieskin kelpasi joten melkoinen pakkaus tää eukko on. Eli ennen maa repeää jne.
Jos miehellesi kelpaa mikä tahansa "horo", niin se mielestäni kertoo paljon sinun tasostasi ja myöskin miehesi tasosta, ikävä kyllä.
ketään ei voi heitteille jättää, varsinkin jos on eläny parisuhteess melkein viisikymmentä vuotta.
Näistä plussista ja miinuksista huomaa, ketkä tässä ketjussa peukuttavat... Kakkoset jälleen kommentoivat ja toivovat, että vaimot heittäisivät ne kelvottomat ukkonsa heidän huomaansa.
Kun on ollut montakymmentä vuotta yhdessä ja liitosta on lapsiakin, ei ihan heti tule mieleen pistää ukkoa samantien pihalle pettämisen paljastuttua. Ei ainakaan minulla.
Kyllä siinä vaiheessa haluaa selvittää syyt, miksi näin tapahtui. Miksi mies teki kuten teki ja mikä on ollut oma osuus asiaan. Liitossa on aina kaksi osapuolta kuitenkin. Petetyn ei tarvitse ottaa syytä pettämisestä, sen päätöksen on tehnyt pettäjä. Mutta monet syyt johtavat kaikenlaisiin asioihin.
Minä halusin katsoa kaikki nämä asiat, jotta ymmärrän itseäni tällaisen helvetin jälkeen paremmin. Etten ainakaan enää seuraavassa suhteessa sorru samanlaisiin parisuhdevirheisiin.
Minä en sitonut miestäni kotiin, hän sai mennä kavereiden kanssa, luoda uraa, tehdä juuri kuten haluaa, kotielämä oli rauhallista, en ole nalkuttajatyyppi, vaan enemmänkin ihminen, joka tekee mielummin itse kuin nalkuttaa ja pyytää toista tekemään. Mies eli kotona kuin herrankukkarossa. Kotona oli kuulemma hyvä olla ja kotiin oli aina kiva tulla.
Silti kävi kuten kävi. Syytän itseäni siitä, että annoin hänen toteuttaa itseään ja jätin itseni syrjään. Hoidin kodin ja lapset ja työni. Hän hoiti uransa ja toisen naisen ja siinä sivussa vähän kotona kyseli, mitä lapsille kuuluu. Ei hän enää vuosiin ollut kanssamme, vaikka kotona asuikin. Kotona asui vain kuori.
Surukseni on näin todettava. Pettämisen paljastuttua jouduimme molemmat katsomaan raadollisesti omia tekojamme, keskustelemaan kaikesta varmasti ensimmäistä kertaa elämässämme kunnolla ja siinä huomasimme, kuinka paljon meillä kuitenkin on yhteistä - kaikkea sellaista, joka on vain hävinnyt arjen jalkoihin.
Jatkamme yhdessä, ainakin vielä nyt, joudumme tunnustelemaan omia tunteitamme, pystymmekö kuitenkaan tämän asian antaa jäädä niin paljon taka-alalle, että voimme elää yhdessä hyvän elämän. Vielä se ei ole varmaa. Mutta ei mikään ole varmaa tässä elämässä. Ei muu kuin kuolema. Ja siltä tämä pettämisen paljastuminen aluksi tuntuikin.
Joskus vain kuoleman läheisyys tuo esille uudet asiat ja itsestä löytää puolia, jotka ovat jääneet tunnustamatta.
Olen alkanut elää itselleni, en elä enää muille. En anna kenenkään käyttää minua hyväkseni enää. En jää kenenkään jalkoihin. En mieheni enkä lasteni. Teen itse itselleni elämän. Siihen kuuluu ehkä tulevaisuudessa myös puolisoni, 29-vuotta kanssani kulkenut mies, tai sitten ei. Mutta en pelkää tulevaisuutta, sillä kaikki, mikä tulee vastaan, oli ne sitten hyviä tai pahoja asioita, kasvattavat meitä ja muuttavat meitä siksi ihmiseksi, joka meistä pitää tullakin.
Eli kakkoset, joilla on ollut ehkä vuosiakin suhde samaan naimissa olevaan mieheen, eivät kuitenkaan tunne miestä niin hyvin kuin se oma aviovaimo. Kaikesta huolimatta. En ole ylpeä siitä, että olen joutunut tällaisen asian kohtaamaan. Mielummin olisin yhdessä miehen kanssa, joka olisi pystynyt jo aikaisemmin sanomaan, että ei ole onnellinen kanssani ja haluaa asioihin muutosta. Mutta ei, meillä mentiin toisella tavalla. Mies löysi itselleen toisen naisen, jokan kanssa näitä haaveitaan toteutti. Se en ollut minä.
Siinä on kestämistä, sen ajatuksen kanssa, että näin kävi. Yhdessä jatkaminen on niin kova tie, että jos siitä sitten selville vesille selviää, on aika kovan parisuhdekoulun käynyt...
Tsemppiä sinulle! Minua suututtavat miehet, pettävät miehet. Heiltä se selkäranka puuttuu. Jotenkin tuntuu, etteivät sellaiset miehet arvosta naisia ollenkaan, ei ketään naista, ei ykköstä, ei kakkosta jne. Parisuhde voi kuitenkin ihanimmillaan olla täynnä rakkautta, kunnioitusta, luottamusta. Miksei tämä voisi toteutua useammin nykyavioliitoissa?
Periaatteessa hieno päätös, että olette päättäneet elää yhdessä. Toisaalta sinulle toivoisi oikeasti rakastavan miehen elämään.
Kiitos - sitä toivon itsekin itselleni - siis sitä oikeasti rakastavaa miestä... onko se mieheni, vai onko se joku muu, sen näyttää varmasti aika.
Jossain vaiheessa on niitä ratkaisuja tehtävä kuitenkin. Suuntaan tai toiseen.
Hienosti kirjoitettu. Todellista vahvuutta ja rohkeutta osoittaa se, että jää tuohon tilanteeseen selvittämään asiat oli se lopputulos mikä tahansa. Todellakin ihmettelen myös noita kakkosten puheita itsekunnioituksen puutteesta. Minusta todellista itsekunniotuksen ja toisten ihmisten kunnioituksen puutetta osoittaa pettäminen ja kakkoseksi ryhtyminen.
En jättänyt miestäni, kun uskottomuus tuli kiistattomasti esille. Jotenkin olen aina ajatellut ettei ihminen ole erehtymätön ja toisaalta taas läpi maailman historian on tapahtunut harha-askelia avioliitossa. Eli uskottomuus ei ollut minulle = maailmanloppu. Yhteinen historia, kiintymys ja rakkaus(kin) oli vahvempi. Tietty myös lapsilla on roolinsa tuossa yhteisessä historiassa.
Mitä uskottomuudesta seurasi? Puhuimme ja puimme asioita syvällisemmpin kuin vuosiin. Puhuimme toivesista, odotuksista, yhteisestä tulevaisuudestamme ja siitä mitä tulee korjata/tehdä toisin. Liittoomme tuli aivan uusi hekumakausi ja huuma. Oli vaikea pitää näppejä irti toisista, seksi oli taas aivan loistavaa ja sitä halusi koko ajan lisää. Toisen silmissä oli taas kipinä. Olen tyytyväinen, etten irrottautunut suhteesta uskottomuuden tultua esiin.
Kun uskottomuus ja huuma oli käyty läpi olin vahva. Minulla oli turvallinen ja tasapainoinen olo. Olin käynyt asiat itseni kanssa läpi ja hain eron miehestäni. Olen erittäin tyytyväinen, että kävin koko tuon prosessin läpi. Kokemamme huuma auttoi minua antamaan miehelleni anteeksi ja olen siis sinut asian kanssa. Ei katkeruutta eikä vihaa. Vain yhteiset lapset.
Suurin hätä näillä petetyillä aviovaimoilla on se, että elättäjä saattaa lähteä kävelemään eikä enää ole rahaa uusiin verhoihin neljä kertaa vuodessa.
Euron kuvat silmissä ollaan valmiita antamaan anteeksi kaikki petokset ja vieraissa käynnit.
Tuo on niin vanha juttu jo että keksikää parempi syy. Tämän päivän vaimot taitavat jo hitto tienata enempi kuin ne pettävät miehensä. Nyt eletään 2000 vuotta hei!
Eiköhän vaimoilla ole jo omat tilinsä, työnsä, kaverinsa, harrastuksensa ja autonsa.
Eli voit alkaa miettimään nyt ihan oikeasti mistä syystä nykyään annetaan anteeksi. Toi ei kelpaa.
Höpö löpö. Naiset käyttää oman palkkansa vaatteisiin, sisustamiseen, kosmetiikkaan, kampaajille, kynsihoitoihin ym. ja miehet maksaa asumiset, vakuutukset, remontit, vesi- ja sähkölaskut. Tää on niin monta kertaa nähty ja koettu.
Höpö höpö itsellesi. Vaimo käyttää ihan yhtä lailla palkkansa lainanlyhennyksiin, vesilaskuun, kiinteistöveroon, sähkölaskuun, autolainaan ja perheen ruokaan kuin miehensä. Aika harvan miehen palkka kun noihin kaikkiin riittää. Yksinkertaista matematiikkaa, mutta toisille liian vaikeaa.
HEI HALOOTA! Yhtä paljon kun täällä ihmetellään vaimoja jotka jatkavat pettäjämiestensä kanssa voisi myös ihmetellä miehiä jotka jatkavat vaimonsa kanssa ketä pettävät???!! Mikä ihmeen logiikka on elää naisen kanssa jota haluaa pettää? Minusta tuota voisi ihmetellä vielä enemmän? Jos mies juoksee vieraissa ja haluaa kuitenkin kärvistellä avioliitossaan missä kärsii niin onko se oikeasti pelkkää kyvyttömyyttä lähteä pois siitä suhteesta? Jos on niin kärsiköön sitten omasta kyvyttömyydestään. Onko vaimon velvollisuus "itsekunnioituksensa nimissä" päästää mies pälkähästä ja tehtdä ratkaisu tämän kyvyttömän luuserin puolesta?
Vai... kärsimyskin taitaa olla yksilöllistä ja harva meistä kai voi mennä sanomaan petetylle vaimolle että sinun pitää nyt kärsiä siitä kun miehesi pettää tai sille miehelle joka pettää meidän tietenkin pitää sanoa että koska sinä petät niin sinun täytyy kärsiä vaimosi kanssa ?? Voisiko olla että mies ei koe kuitenkaan kärsivänsä vaimonsa kanssa vaikka pettääkin ? Voisiko yhtä paljon mahdollista olla myös se että kaikki vaimot eivät kärsi vaikka mies pettääkin? Voisiko olla että näissäkin tapauksissa perhe-elo ja jopa se parisuhde voi keskivertoa paremmin kuin monissa suhteissa missä ei edes petetä? Tiedän kärsimystarinoita muistakin syistä kuin pettämisistä johtuvia ja niissäkin vielä ollaan yhdessä ja sitä voi myös ihmetellä ihan hitosti.
Ihmetyttää niin pettäjän kuin petetyksi tulleenkin käytös, jos terapioista ja puhumisesta ja toiveista ja ties mistä huolimatta luottamus on mennyt, toinen jatkaa pettämistä ja toinen kyttäämistään ja silti vain asutaan yhdessä ja yritetään pitää kulisseja yllä.
Molempien itsekunnioituksen perään saa mielestäni kysellä siinä tilanteessa. Uusi tuntematon ilmeisesti pelottaa, on mukavampaa kai jatkaa edes jonkinlaisessa suhteessa kuin ei suhteessa lainkaan. Kakkoset kun eivät aina ole suinkaan valmiita ryhtymään ykkösiksi, silittelemään paitoja ja tekemään Karjalan paistia.
Kyttäämisen tarve on vakio ja kärsimyksenkin taitaa olla? Jos käydään terapiassa ja saadaankin se joku asia kuntoon niin toinen tulee tilalle. Kyllä himokyttääjä keksii aina aiheen kytätä oli syytä tai ei. Se joka haluaa valittaa niin valittaa aina jostain ja kun haluaa löytää kumppanistaan vikoja niitä kyllä löytää aina. Näin kai se menee monella? Toiset ei oikeasti pysty elämään normaalia tylsää arkieloa ja olla onnellisia siinä. Elämisen meininki tulee jostain dramaattisesta ja tunteita pitää kuohuttaa vaikka väkisin. Vähän kun mies sählää jossain niin voi hypätä taas tasajalkaa ja kärsiä. Mies kyllä halutessaan löytää ihan antavaisestakin ja hyvästä vaimosta syitä pettämiselleen jos niin haluaa.
Tuotako se on pettäjän puolelta? Elämisen meiningin ja dramatiikan hakemista? Kiinnijäämisen pelko tuo adrenaliinia vereen? Joo no ehkä noin.
Ja petetty osapuoli nauttii marttyyrin osastaan jotenkin? Säälipisteistä. Tai jotain pelastajasyndroomaa?
Mä en vain tajua tätä kuviota. Mikä ihmiset saa pysymään liitossa, jossa molemmat hakkaa päätä seinään. Siksi tässä kyselen...
Vaikka minäkin ihmettelen vaimoja, jotka jäävät miehensä rinnalle lukuisista rinnakkaissuhteista yms. huolimatta, ihmettelen vielä enemmän, miksi pettävä mies ei lähde?! Eli juuri näin, että onko mies niin kykenemätön lapatossu, ettei vaan kerta kaikkiaan saa lähdettyä. Koska, jos on halu ja tarve parikin vuotta pitää avioliiton rinnalla toista suhdetta, niin ei siihen omaan vaimoon ja avioliittoon ja perheeseen kyllä vi niin kauhean sitoutunut olevansa! Jokainen on minusta vastuussa omasta onnellisuudestaan, eikä ole vaimon vastuulla "päästää miestä pälkähästä" vaan ottakoon itse jalat alleen.
Niin mutta miksi ei ota jalkoja alleen? Lapatossu-selitys on jotenkin liian helppo...
Ja mikä ihme sen petetyn osapuolen saa aina ymmärtämään ja antamaan anteeksi ja jälleen jatkamaan?
Mää en tajua....
En minäkään ymmärrä. Pohdin tätä juuri hyvinkin henkilökohtaisella tasolla rakastuttuani, molemminpuolisesti, ukkomieheen, jonka tunsin entuudestaan ja tiesin, että heillä ei oikeasti mene hyvin vaimonsa kanssa. Löysimme toisistamme jotain uskmatonta, jotain, jota molemmat olemme aina etsineet, mutta emme olleet ikinä uskoneet löytävämme. Ja sitten vuoden jälkeen, vaikka rakkautemme vain kasvoi ja vahvistui, ja olimme jo katselleet yhteistä kotiakin, mies päätti suhteemme ja jäi vaimonsa luo!
Hän sanoi minulle, että rakastaa minua enemmän ja syvemmin ku ketään koskaan, mutta hänen on pakko kantaa vastuunsa siitä kokonaisuudesta, joka hänellä on (erityisesti lapset, mutta myös vaimo, perhe, lasten harrastukset yms. "kulissit"). Hän ei kysyessäni pystynyt nimeämään minulle yhtään asiaa, joka tekee hänet avioliitossaan onnelliseksi vaan sanoi, että kai se on vaan se kokonaisuus, johon hän on 25 vuotta sitten sitoutunut.
Minä en pysty ymmärtämään! On ehdottoman tärkeää, että arki toimii ja on vastuuntuntoinen, mutta jos ei enää ole rakkautta. Jos pitkän avioliiton aikana on jo toisessa pitkässä rinnakkaissuhteessa, joista kummastakin vaimo on tiennyt pitkään, mikä saa puolisot vielä jäämään yhteen?! Mies sanoi vielä, että tietää kyllä, etteivät he ole onnellisia ja lapsetkin sen tietävät, mutta silti. En ymmärrä. Pitkä liitto on pitkä liitto, tiedän, koska itsellänikin oli takana 16 vuotta saman ihmisen kanssa, kunnes tapasin tämän uskomattoman miehen, vastaparini, ja erosin aviomiehestäni. Minä en pystynyt jäämään, kun tajusin, että voin avioliitostani ja -miehestäni huolimatta rakastua ja haluta viettää loppuelämäni aivan toisen ihmisen kanssa. Siksi minun on niin vaikea ymmärtää, miten aidon rakkauden löydettyään pettäjä jää liittoonsa, tai pettäjän puoliso vaikka tietää, että se puoliso rakastaa aivan toista naista kuin häntä!
Kyllä se lapatossukin ottaa jalat alleen, jos oikeasti toiseen naiseen rakastuu. Jollei rakastu, niin miksi erota hyvästä vaimosta, kun tulevaisuudesta kakkosen kanssa ei ole mitään takeita?
Minä en jätä vaimoani koska kakkonen ei minua huoli kokonaan, hänelläkin on oma mies. Jos ottaisi niin kyllä vaimo saisi lähteä.
Ehkä jotain samansuuntaista täällä päinkin. Olemme molemmat naimisissa tahoillamme mutta se tunneside, joka pitäisi olla aviopuolisoiden välillä, onkin meidän kahden pettäjän välillä. Mutta tällä hetkellä minä en voi liitostani lähteä, en vielä. En tiedä, mitä toinen osapuoli tekisi, jos olisin vapaa, lähtisi vai jäisi.
Kuule sitä saat miettiä ja vastausta yhtä ja ainoaa oikeaa et tule koskaan saamaankaan. Kaikki parisuhteet on omanlaisiaan ja myös nämä pettäjät ja petetyt on omanlaisiaan. Toiset antaa anteeksi toisesta syystä kuin toiset ja myös syitä siihen petämiseen on erilaisia. Joku pettäjä on lapatossu ja joku toinen haluaa esittää machomiestä kamuilleen ja joku vaan menee seksin perässä vaikka mihinkä. Toiset pettäjät kärsivät puuteesta kotona mutta toiset ei edes kärsi. Jotkut vaimot antaa anteeksi siitä syystä kun yksinkertaisesti sillä pettämisellä ei ole niin paljon painoarvoa kuin ehkä toisille vaimoille sillä taas on. Jotkut vaimot uskoo että mies ei enään petä ja toisia vaimoja ei ptetäkkään toista kertaa. Toisia silti petetään. On inhimillistä kahdenkymmenen yhteiselo vuoden jälkeen haluta uskoa ja on inhimillistä sulkea silmät kipeältä asialta tietyissä tilanteissa. Se että vaimot antaa anteeksi helpommin kuin miehet vastaavissa tilanteissa kertoo kaiketi myös naisten paremmasta kivunsietokyvystä? Naista saa sattua aika paljon ennenkuin se luovuttaa sen kivun edessä ja päästää irti.
Ei se kivunsietokyky ole sukupuolesta kiinni!
2 vuotta sitten sain vaimoni kiinni pettämisestä. Ennen luulin että se on kerrasta poikki vai eipä se niin ollutkaan kun on riittävästi yhteisiä vuosia takana ja jälkikasvuakin! Meillä "roolitus" on ehkä hiukan epätyypillinen, minä miehenä olen se joka haluaa keskustella ja käydä asioita läpi ja vaimo on se joka ei puhu tunteistaan ennen kuin pakon edessä. Hämmästyttävää on se miten paljon kaikenlaista paskaa pystyy sietemään kun oikeasti rakastaa, tai ainakin luulen että tämä on just sitä rakkautta! Syyttelyä olen saanut kuulla jos minkälaista, milloin olen liian pieni, huono sängyssä, huono kuntoinen, en harrasta mitään eikä minulla ole omaa elämää - voinette varmaan kuvitella miten pahasti nainen voi verbaalisesti loukata...
No nytpä minulla on oma elämä, omat menot ja omat harrastukset. Luonnollisesti tämä vähentää minun läsnäoloani perheelle mutta osaanpahan nykyään ottaa oman aikani ja pidän puoleni enkä alistu "lapatossuksi". Näiden vuosien aikana olen siis alkanut elämään enemmän itsekkäästi, samalla olen antanut anteeksi tapahtuneen, saanut luottamuksen häneen takaisin ja kehittynyt ihmissuhdetaidoissa. Hän puolestaan kuluneiden vuosien aikana ei ole edelleenkään panostanut meidän parisuhteen parantamiseen käytännössä millään tavalla. Siinä samalla hän ei ole kyennyt antamaan tekoaan itselleen anteeksi ja kehittämään itseään. Hän odottaa suhteeltamme epärealistista hekumaa ja intohimoa, juuri sellaista mitä media suoltaa ja mitä nykyään ihannoidaan. Itse "tyydyn/tyytyisin" näin 14 vuoden jälkeen luottamukseen, turvalliseen yhdessä oloon, aitoon kumppanuuteen eli rakkauteen. En siis odota että suhteessamme olisi varsinaisesti sellaista huumaa mitä me ihmiset koemme uudessa suhteessa kun hormoonit sekoittaa päämme, mielestäni se ei ole rakkautta vaikka niin moni luulee!
Nähtäväksi jää mitä meidän avioliitolle tapahtuu. Paljon on kiinni siitä toisesta ihmisestä joka saattaa olla kykenemätön käsittelemään näitä tapahtumia, paljastamaan sisinpänsä ja arvostamaan sekä minua että itseään..Olen itse siis edelleen valmis jatkamaan avioliittoamme mutta se ei ole enää se mitä meillä oli vaan paljon asioita joudumme laittamaan uusiksi, helppoa se ei tule olemaan ja sen hyväksyn - enää se ei ole kiinni kuin siitä toisesta ja siitä onko hän halukas muuttamaan suhdettamme ja sitä jota voi muuttaa eli itseään.
Ps. Itsekunnioitus katosi hetkeksi, mutta se palasi melko pian vahvempana kuin koskaan! Siksi en myöskään suostu palaamaan siihen entiseen pettämistä edeltäneeseen tilaan vaan vaadin muutosta parisuhteeseemme ja haluan kehittyä parisuhdetaidoissa.
Fiksun miehen fiksua analyysiä! Yksi on ainakin varmaa, sinä selviät tavalla tai toisella, vaimostasi ei ole takeita.
Kiitos! :)
Kyllä selviän, siitä olen varma. Yksi mikä toki toisen selviämisessä huolettaa on se että jälkikasvu tulee asumaan osan aikaa hänen luona, toivottavasti myös hän saa palaset kohdalleen jotta lapset saavat hyvän kasvatuksen! Olettaen tietenkin että tämä päättyy eroon.. Yksin jääminen ei pelota, enemmän pelottaa että löytyykö jossain vaiheessa riittävän hyvä kumppani - luulen että hyvät ovat jo varattuja ja mitään tunnevammaista en kaipaa!
Eiköhän niitä hyviä kumppaneita ole vielä sinullekin, kun niiden aika sinulle tulee. Näin uskon ainakin itse, joka on tullut petetyksi vuosien ajan aviomiehen toimesta. Me olemme yrittäneet tässä nyt pitkälti reilun vuoden ajan ja vähän samaa rataa mennään kuin teilläkin. Miestä ei ihan kiinnosta tämä uudelleen rakentaminen suhteen osalta.
Itse olin valmis yrittämään, tekemään kaikkeni suhteen onnistumisen eteen, mutta mies ei oikein jaksa. Taitaa olla niin, että miehellä se salasuhde on jäänyt tuonne pään sopukoille niin lujasti, että siitä ei oikein pysty pääsemään henkisesti eroon. Enkä itse suoraan sanottuna jaksa tässä enää kauaa katsella ja yrittää ymmärtää. Eiköhän se kohta ole aika minullakin saada jotain onnea osakseni.
Samalla lailla minäkin aloin elää itselleni, otin oman tilan ja toteutan nyt omia juttujani. Aikaisemmin olin liikaa kiinni perheessä ja ajattelin aina vain perheen parasta. Nyt olen oppinut ajattelemaan myös omaa parastani. Ja lopulta, löytyykö se enää meidän parisuhteesta, jossa toinen on saanut mennä ja tehdä mitä haluaa, ollut toisen naisen kanssa vuosikausia, vai löydänkö sen onnen jostain muualta, jonkun rehellisen ja minua arvostavan kainalosta?
Siinä on pohtimista. Toisaalta tiedän jo vastauksen, mutta jotenkin ei osaa vielä päästää ihan irti tästä yrittämisestäkään.
Mutta uskon vakaasti siihen, että jos tiemme eroavat, löytyy tuolta minulle kyllä vielä ihan ihana mies. Usko sinäkin siihen, että jossain on nainen sinua varten. Joku, joka oikeasti haluaa olla suhteessa kanssasi!
Ei se tosiaan ole helppoa sille pettäjällekään kääntää kelkkaa ja palata vanhaan, tuli itellä nuoruudessa tuokin polku kuljettua. Toisaalta ei se mahdotontakaan ole, ei yhtään sen mahdottomampaa kuin antaa anteeksi pettäjälle ja yrittää rakentaa suhde uudelleen. Pettäjällä voi olla vaikeaa kohdata itsensä siinä vaiheessa kun tajuaa että on puolison lisäksi pettänyt myös itseään - se kirpaisee!
Kovalla kädellä on oppia tullut, 2 x eri parisuhteessa tullut petetyksi ja kertaalleen ite pettänyt, mutta silti tiedän että jossain on minulle se hyvä puoliso. Sen aika ei vielä ole, katsotaan tämä nykyinen ns. katkeraan loppuun saakka... :)
On myös ihmisiä jotka eivät takerru omaan egoismiinsa ja joka huomaa myös oman osuutensa silloin kun tälläistä tapahtuu. Suhde voi olla lamassa ja silloin on niin helppo olla vastaan ottavainen uusille virikkeille, Joten ei koskaan ole yhden bvika suhteessa jos pettämistä tapahtuu. Usein on niin että omahyväiset ihmiset tekevät siitä suuren jutun ja jauhavat sitä kallossaan vuosikausia vaikka oltaisiinkin setvitty asia valmiiksi. Jotkut vaan pitävät itseään niin arvokkaana että jos heille sattuu tälläistä nii elämään tulee katasrofi, maailmassa on sotia, ihmiset näkevät nälkää, tulvat ottavat monia ihmishenkiä ja kuivuus myös ja jonkun suomalaisen miehen akka on erehtynyt hieman niin siitä tehdään maailmalle raportti, kauheaa minua on petetty, viha kasvattaa vihaa veljet ja se ei ole maata kaatava asia jos joku joskus erehtyy.
Miksi mies tai nainen pitää suhteesta kiinni joutuessaan petetyksi?
Pitkä suhde,pelko jäädä yksin(kaikki eivät löydä uutta mutta eivät uskalla yksinkään jäädä.Eivät halua olla yksin)
Talous,usein menee kaikki mikä on rakennettu vuosien,vusikymmenten aikana.
Lapset,he voivat olla tietämättömiä kaikesta jos kaksi tervettä aikuista pystyy sivistyneesti hoitamaan ongelmatilanteen.
Häpeä tai epäonnistumisen myöntäminen.
Onhan niitä syitä eikä todellakaan ole ainoa ja kaikille sopiva ratkaisu erota vaan jokainen yksilönä päättäköön.
Emmehän muutenkaan tee asioita samoin kuin toiset ?