Jeesuksen Kristuksen Jumalan Pojan evankelimin alku

Jo monet ovat ryhtyneet työhön ja laatineet kertomuksia niistä asioista,
jotka meidän keskuudessamme ovat toteutuneet,

sen mukaan kuin meille ovat kertoneet ne,
jotka alusta alkaen olivat silminnäkijöitä ja joista tuli sanan palvelijoita.

Niin olen nyt minäkin,
otettuani alusta asti kaikesta tarkan selon,
päättänyt kirjoittaa yhtenäisen esityksen sinua varten,
kunnioitettu Teofilos,

jotta tietäisit,
kuinka luotettavaa sinulle annettu opetus on.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.

Jo alussa Sana oli Jumalan luona.

Kaikki syntyi Sanan voimalla.
Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä.

Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo.

Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.

Tuli mies, Jumalan lähettämä, hänen nimensä oli Johannes.

Hän tuli todistajaksi, todistamaan valosta, jotta kaikki uskoisivat siihen.

Ei hän itse ollut tuo valo, mutta valon todistaja hän oli.

Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.

Maailmassa hän oli,
ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä,
mutta se ei tuntenut häntä.

Hän tuli omaan maailmaansa,
mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.

Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan,
hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen.

He eivät ole syntyneet verestä,
eivät ruumiin halusta, eivät miehen tahdosta, vaan Jumalasta.

Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.
Me saimme katsella hänen kirkkauttaan,
kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa.
Hän oli täynnä armoa ja totuutta.

Johannes todisti hänestä ja huusi:
"Hän on se, josta sanoin:
Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni,
sillä hän on ollut ennen minua."

Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, armoa armon lisäksi.

Lain välitti Mooses,
armon ja totuuden toi Jeesus Kristus.

Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt.
Ainoa Poika,
joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä,
on opettanut meidät tuntemaan hänet.

Äänestä
  • Herodeksen, Juudea* kuninkaan, aikana eli pappi Sakarias,
    joka kuului Abian pappisosastoon.
    Hänen vaimonsa Elisabet oli hänkin Aaronin jälkeläisiä.

    He olivat kumpikin Jumalan silmissä hurskaita
    ja elivät nuhteettomasti kaikkien Herran käskyjen ja säädösten mukaan.

    Mutta lapsia heillä ei ollut, sillä Elisabet oli hedelmätön,
    ja he molemmat olivat jo iäkkäitä.

    Eräänä päivänä Sakarias oli osastonsa vuorolla
    toimittamassa papin tehtäviä Jumalan edessä.

    Palvelustoimia tavan mukaan arvottaessa
    tuli hänen tehtäväkseen mennä Herran temppeliin toimittamaan suitsutusuhri.

    Kansanjoukko oli suitsuttamisen aikana ulkopuolella ja rukoili.

    Silloin Sakariaalle ilmestyi Herran enkeli suitsutusalttarin oikealla puolella.

    Enkelin nähdessään Sakarias säikähti ja joutui pelon valtaan.

    Mutta enkeli puhui hänelle:
    "Älä pelkää, Sakarias. Rukouksesi on kuultu,
    vaimosi Elisabet synnyttää sinulle pojan
    ja sinä annat hänelle nimeksi Johannes.

    Ilo ja riemu täyttävät sinut,
    ja monet iloitsevat hänen syntymästään.

    Hän on oleva suuri Jumalan mies.
    Viiniä ja väkijuomaa hän ei juo.
    Jo äitinsä kohdusta asti hän on täynnä Pyhää Henkeä.

    Hän kääntää Israelin kansasta monet
    jälleen Herran, heidän Jumalansa, puoleen.

    Hän kulkee Herran edelläkävijänä
    Elian hengessä ja voimassa,
    hän kääntää isien sydämet lasten puoleen
    ja ohjaa tottelemattomat ajattelemaan
    hurskaiden tavoin,
    näin valmistaakseen kansan Herran tuloa varten."

    Sakarias kysyi enkeliltä:
    "Mistä voin tietää, että niin käy?
    Minähän olen jo vanha, ja vaimonikin on iäkäs."

    Enkeli vastasi:
    "Minä olen Gabriel,
    yksi niistä, jotka seisovat Jumalan edessä.
    Minut on lähetetty
    puhumaan sinulle ja tuomaan tätä iloista sanomaa.

    Mutta sinun suusi mykistyy nyt,
    etkä kykene puhumaan ennen kuin sinä päivänä,
    jona tämä tapahtuu, koska et uskonut sanojani,
    jotka aikanaan käyvät toteen."

    Kansa odotti Sakariasta,
    ja kaikki kummeksuivat sitä,
    että hän viipyi temppelissä niin pitkään.

    Kun hän sitten tuli ulos,
    hän ei kyennyt puhumaan heille,
    ja siitä he ymmärsivät,
    että hän oli nähnyt temppelissä näyn.
    Hän vain viittoili heille ja jäi mykäksi.

    Palveluspäivien päätyttyä Sakarias meni kotiinsa,

    ja jonkin ajan kuluttua
    hänen vaimonsa Elisabet tuli raskaaksi.
    Viisi kuukautta Elisabet pysytteli poissa näkyviltä. Hän ajatteli:

    "Tämän on Herra minulle tehnyt.
    Hän on katsonut minun puoleeni ja
    päästää minut ihmisten halveksunnasta."

    Äänestä

  • Luuk 1:5-25 kirjoitti:

    Herodeksen, Juudea* kuninkaan, aikana eli pappi Sakarias,

    Enkeli ilmoittaa
    Jeesuksen
    syntymän

    Kun Elisabet oli kuudennella kuukaudellaan,
    Jumala lähetti enkeli Gabrielin
    Nasaretin kaupunkiin Galileaan

    neitsyen luo, jonka nimi oli Maria.
    Maria oli kihlattu
    Daavidin sukuun kuuluvalle Joosefille.

    Enkeli tuli sisään hänen luokseen ja sanoi:
    "Ole tervehditty, Maria, sinä armon saanut!
    Herra kanssasi!"

    Nämä sanat saivat Marian hämmennyksiin,
    ja hän ihmetteli,
    mitä sellainen tervehdys mahtoi merkitä.

    Mutta enkeli jatkoi:
    "Älä pelkää, Maria,
    Jumala on suonut sinulle armonsa.

    Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan,
    ja sinä annat hänelle nimeksi Jeesus.

    Hän on oleva suuri,
    häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi,
    ja Herra Jumala antaa hänelle
    hänen isänsä Daavidin valtaistuimen.

    Hän hallitsee Jaakobin sukua ikuisesti,
    hänen kuninkuudellaan ei ole loppua."

    Maria kysyi enkeliltä:
    "Miten se on mahdollista?
    Minähän olen koskematon."

    Enkeli vastasi:
    "Pyhä Henki tulee sinun yllesi,
    Korkeimman voima peittää sinut varjollaan.
    Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä,
    ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi.

    Ja tiedä tämä:
    Myös sukulaisesi Elisabet kantaa poikalasta,
    vaikka on jo vanha.
    Hän on jo kuudennella kuukaudella
    - hän, jota on pidetty hedelmättömänä!

    Jumalalle ei mikään ole mahdotonta."

    Silloin Maria sanoi:
    "Minä olen Herran palvelijatar.
    Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit."
    Niin enkeli lähti hänen luotaan.

    Äänestä

  • Luuk 1:26-38 kirjoitti:

    Muutaman päivän kuluttua Maria lähti matkaan ja kiiruhti Juudean vuoriseudulla olevaan kaupunkiin.

    Hän meni Sakariaan taloon ja tervehti Elisabetia.

    Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen,
    hypähti lapsi hänen kohdussaan
    ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä.

    Hän huusi kovalla äänellä ja sanoi:
    "Siunattu olet sinä, naisista siunatuin,
    ja siunattu sinun kohtusi hedelmä!
    Kuinka minä saan sen kunnian,
    että Herrani äiti tulee minun luokseni?
    Samalla hetkellä kun tervehdyksesi tuli korviini,
    lapsi hypähti riemusta kohdussani.
    Autuas sinä, joka uskoit!
    Herran sinulle antama lupaus on täyttyvä!"

    Silloin Maria sanoi:
    - Minun sieluni ylistää Herran suuruutta,
    minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani,
    sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa.
    Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi,
    sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja. Hänen nimensä on pyhä,
    polvesta polveen hän osoittaa laupeutensa niille, jotka häntä pelkäävät.
    Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja,
    hän on lyönyt hajalle ne,
    joilla on ylpeät ajatukset sydämessään.
    Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan
    ja korottanut alhaiset.
    Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin,
    mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois.
    Hän on pitänyt huolen palvelijastaan Israelista,
    hän on muistanut kansaansa ja osoittanut laupeutensa
    Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen, ajasta aikaan,
    niin kuin hän on isillemme luvannut.

    Maria viipyi Elisabetin luona noin kolme kuukautta ja palasi sitten kotiinsa.

    Äänestä

  • Luuk 1:39-56 kirjoitti:

    Elisabetin aika tuli, ja hän synnytti pojan.

    Kun naapurit ja sukulaiset kuulivat suuresta laupeudesta, jonka Herra oli hänelle osoittanut,
    he iloitsivat yhdessä hänen kanssaan.

    Kahdeksantena päivänä kokoonnuttiin ympärileikkaamaan lasta.
    Muut tahtoivat antaa hänelle isän mukaan
    nimeksi Sakarias,

    mutta hänen äitinsä sanoi:
    "Ei, hänen nimekseen tulee Johannes."

    Toiset sanoivat:
    "Eihän sinun suvussasi ole ketään sen nimistä."

    He kysyivät viittomalla isältä,
    minkä nimen hän tahtoi antaa lapselle.

    Sakarias pyysi kirjoitustaulun ja kirjoitti siihen:
    "Hänen nimensä on Johannes."
    Kaikki hämmästyivät.

    Samalla hetkellä Sakarias sai puhekykynsä takaisin,
    ja hän puhkesi ylistämään Jumalaa.

    Sillä seudulla joutuivat kaikki pelon valtaan,
    ja näistä tapahtumista puhuttiin laajalti
    koko Juudean vuoriseudulla.

    Ne, jotka niistä kuulivat,
    painoivat kaiken mieleensä ja sanoivat:
    "Mikähän tästä lapsesta tulee?"
    Sillä Herran käsi oli hänen yllään.

    Sakarias, lapsen isä, täyttyi Pyhällä Hengellä
    ja puhui profeetallisin sanoin:

    - Ylistetty olkoon Herra, Israelin Jumala!
    Armossaan hän on katsonut kansansa puoleen
    ja valmistanut sille lunastuksen.
    Väkevän pelastajan hän on nostanut meille palvelijansa Daavidin suvusta,
    niin kuin hän ikiajoista asti on luvannut
    pyhien profeettojensa suulla.
    Hän on pelastanut meidät vihollistemme vallasta,
    kaikkien vihamiestemme käsistä.
    Hän on nyt osoittanut laupeutensa,
    uskollisuutensa isiämme kohtaan.
    Hän on pitänyt mielessään pyhän liittonsa,
    valan, jonka hän isällemme Abrahamille vannoi.
    Näin me saamme pelotta palvella häntä vihollisistamme vapaina,
    pyhinä ja vanhurskaina hänen edessään
    kaikkina elämämme päivinä.
    Ja sinua, lapsi, kutsutaan Korkeimman profeetaksi.
    Sinä käyt Herran edellä ja raivaat hänelle tien.
    Sinä johdat hänen kansansa tuntemaan pelastuksen,
    syntien anteeksiantamisen.
    Näin meidän Jumalamme hyvyydessään armahtaa meitä:
    Korkeudesta saapuu luoksemme aamun koitto.
    Se loistaa pimeydessä ja kuoleman varjossa eläville,
    se ohjaa jalkamme rauhan tielle.

    Lapsi kasvoi ja vahvistui Hengessä.
    Hän oli autiomaassa siihen päivään saakka,
    jolloin hänen oli määrä astua Israelin eteen.

    Äänestä

  • Luuk 1:57-80 kirjoitti:

    Jeesuksen sukuluettelo
    Jeesuksen Kristuksen,
    Daavidin pojan ja Abrahamin pojan, sukuluettelo:

    Abrahamille syntyi Iisak, Iisakille Jaakob,
    Jaakobille Juuda ja tämän veljet,
    Juudalle Peres ja Serah, joiden äiti oli Tamar,
    Peresille Hesron, Hesronille Ram,
    Ramille Amminadab, Amminadabille Nahson,
    Nahsonille Salma,
    Salmalle Boas, jonka äiti oli Rahab,
    Boasille Obed, jonka äiti oli Ruut,
    Obedille Iisai
    ja Iisaille Daavid, kuningas.

    Daavidille syntyi Salomo, jonka äiti oli Urian vaimo,
    Salomolle Rehabeam, Rehabeamille Abia,
    Abialle Asaf,
    Asafille Josafat, Josafatille Joram, Joramille Ussia,
    Ussialle Jotam, Jotamille Ahas, Ahasille Hiskia,
    Hiskialle Manasse, Manasselle Amos, Amosille Josia
    ja Josialle Jekonja ja tämän veljet
    Babylonian pakkosiirtolaisuuden aikoihin.

    Kansan pakkosiirron jälkeen
    Jekonjalle syntyi Sealtiel, Sealtielille Serubbabel,
    Serubbabelille Abihud, Abihudille Eljakim, Eljakimille Asur,
    Asurille Sadok, Sadokille Jakin, Jakinille Elihud,
    Elihudille Eleasar, Eleasarille Mattan,
    Mattanille Jaakob
    ja Jaakobille Joosef, Marian mies.
    Maria synnytti Jeesuksen,
    jota sanotaan Kristukseksi.

    Sukupolvia on siis
    Abrahamista Daavidiin
    kaikkiaan neljätoista,
    Daavidista pakkosiirron aikaan samoin neljätoista,
    ja siitä taas neljätoista Kristukseen.

    Jeesuksen Kristuksen syntymä tapahtui näin.
    Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille.
    Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria,
    Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana.

    Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta
    ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti.
    Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen
    kaikessa hiljaisuudessa.

    Kun Joosef ajatteli tätä,
    hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli,
    joka sanoi:
    "Joosef, Daavidin poika,
    älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi.
    Se, mikä hänessä on siinnyt,
    on lähtöisin Pyhästä Hengestä.
    Hän synnyttää pojan,
    ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus,
    sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä."*
    Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen,
    mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut:
    - Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan,
    ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel -
    se merkitsee:
    Jumala on meidän kanssamme.

    Unesta herättyään
    Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt
    ja otti Marian vaimokseen.

    Hän ei kuitenkaan koskenut vaimoonsa
    ennen kuin tämä oli synnyttänyt pojan.
    Joosef antoi pojalle nimen Jeesus.

    Äänestä

  • Matt 1:1-25 kirjoitti:

    Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn,
    että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano.

    Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana.

    Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.

    Niin myös Joosef lähti Galileasta,
    Nasaretin kaupungista
    ja meni verollepanoa varten Juudeaan,
    Daavidin kaupunkiin Betlehemiin,
    sillä hän kuului Daavidin sukuun.
    Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta.

    Heidän siellä ollessaan
    tuli Marian synnyttämisen aika,
    ja hän synnytti pojan, esikoisensa.
    Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen,
    koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.

    Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona
    vartioimassa laumaansa.
    Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli,
    ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.
    Pelko valtasi paimenet,
    mutta enkeli sanoi heille:
    "Älkää pelätkö!
    Minä ilmoitan teille ilosanoman,
    suuren ilon koko kansalle.
    Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja.
    Hän on Kristus*, Herra.
    Tämä on merkkinä teille:
    te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä."

    Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko,
    joka ylisti Jumalaa sanoen:
    ia korkeuksissa,
    maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

    Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen,
    paimenet sanoivat toisilleen:
    "Nyt Betlehemiin!
    Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut,
    sen, minkä Herra meille ilmoitti."

    He lähtivät kiireesti
    ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä.
    Tämän nähdessään he kertoivat,
    mitä heille oli lapsesta sanottu.
    Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään.
    Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken,
    mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.

    Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä,
    mitä olivat kuulleet ja nähneet.
    Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.

    Kun oli tullut kahdeksas päivä
    ja lapsi oli ympärileikattava,
    hän sai nimen Jeesus,
    jonka enkeli oli ilmoittanut
    ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa.

    Ja kun tuli päivä,
    jolloin heidän Mooseksen lain mukaan
    piti puhdistautua,
    he menivät Jerusalemiin
    viedäkseen lapsen Herran eteen,
    sillä Herran laissa sanotaan näin:
    "Jokainen poikalapsi,
    joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta,
    on pyhitettävä Herralle."
    Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri,
    "kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa".

    Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies,
    jonka nimi oli Simeon.
    Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta,
    ja Pyhä Henki oli hänen yllään.
    Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut,
    ettei kuolema kohtaa häntä
    ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun.
    Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin,
    ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen,
    mikä lain mukaan oli tehtävä,
    hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:
    - Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä,
    niin kuin olet luvannut.
    Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
    jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
    valon, joka koittaa pakanakansoille,
    kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.

    Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä,
    mitä hänestä sanottiin.
    Simeon siunasi heitä ja sanoi Marialle, lapsen äidille:
    "Tämä lapsi on pantu koetukseksi:
    monet israelilaiset kompastuvat ja monet nousevat.
    Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta,
    ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä.
    Näin tulevat julki monien sisimmät ajatukset."

    Siellä oli myös naisprofeetta Hanna,
    Asserin heimoon kuuluvan Penuelin tytär.
    Hän oli jo hyvin vanha.
    Mentyään neitsyenä naimisiin
    hän oli elänyt miehensä kanssa seitsemän vuotta,
    mutta nyt hän oli ollut leskenä
    jo kahdeksankymmenenneljän vuoden ajan.
    Hän ei poistunut temppelistä minnekään,
    vaan palveli Jumalaa yötä päivää
    paastoten ja rukoillen.
    Juuri sillä hetkellä hän tuli paikalle,
    ja hän ylisti Jumalaa ja puhui lapsesta kaikille,
    jotka odottivat Jerusalemin lunastusta.

    Kun he olivat tehneet kaiken,
    mitä Herran laki vaati,
    he palasivat Galileaan kotikaupunkiinsa Nasaretiin.

    Lapsi kasvoi, vahvistui ja täyttyi viisaudella,
    ja Jumalan armo seurasi häntä.

    Äänestä

  • Luuk 2:1-40 kirjoitti:

    Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä
    kuningas Herodeksen aikana,
    Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä.

    He kysyivät:
    "Missä se juutalaisten kuningas on,
    joka nyt on syntynyt?
    Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle
    ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme."

    Kuullessaan tästä kuningas Herodes pelästyi,
    ja hänen kanssaan koko Jerusalem.

    Hän kutsui koolle kansan ylipapit ja lainopettajat
    ja tiedusteli heiltä, missä messiaan oli määrä syntyä.
    "Juudean* Betlehemissä", he vastasivat,
    "sillä näin on ilmoitettu profeetan kirjassa:
    - Sinä, Juudan Betlehem,
    et ole suinkaan vähäisin heimosi valtiaista,
    sillä sinusta lähtee hallitsija,
    joka on kaitseva kansaani Israelia."

    Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät luokseen
    ja otti heiltä juurta jaksain selville,
    milloin tähti oli tullut näkyviin.

    Sitten hän lähetti heidät Betlehemiin.
    "Menkää sinne", hän sanoi,
    "ja ottakaa asiasta tarkka selko.
    Kun löydätte lapsen, niin ilmoittakaa minulle,
    jotta minäkin voisin tulla kumartamaan häntä."

    Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan,
    ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle,
    kulki heidän edellään.
    Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli,
    se pysähtyi siihen.
    Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo.

    He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian.
    Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta,
    avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja:
    kultaa, suitsuketta ja mirhaa.

    Unessa Jumala varoitti tietäjiä palaamasta Herodeksen luo,
    ja niin he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa.

    Tietäjien lähdettyä Herran enkeli ilmestyi unessa Joosefille ja sanoi:
    "Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä mukaasi
    ja pakene Egyptiin.
    Pysy siellä, kunnes käsken sinun palata.
    Herodes aikoo etsiä lapsen käsiinsä
    ja surmata hänet."

    Joosef heräsi unestaan,
    otti heti yöllä mukaansa lapsen ja hänen äitinsä
    ja lähti kulkemaan kohti Egyptiä.
    Siellä hän pysytteli Herodeksen kuolemaan asti.
    Näin kävi toteen,
    mitä Herra oli profeetan suulla ilmoittanut:
    "Egyptistä minä kutsuin poikani."

    Kun Herodes huomasi,
    että tietäjät olivat pitäneet häntä pilkkanaan,
    hän raivostui.
    Hän antoi käskyn,
    että Betlehemissä ja sen lähistöllä
    oli surmattava kaikki kaksivuotiaat
    ja sitä nuoremmat pojat,
    sen ajan perusteella,
    jonka hän oli tietäjiltä saanut selville.

    Näin kävi toteen tämä profeetta Jeremian lausuma ennustus:
    - Ramasta kuuluu huuto, itku ja kova valitus.
    Raakel itkee lapsiaan eikä lohdutuksesta huoli,
    sillä heitä ei enää ole.

    Kun Herodes oli kuollut,
    Herran enkeli ilmestyi Egyptissä Joosefille unessa
    ja sanoi:
    "Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä mukaasi
    ja palaa Israelin maahan.
    Ne, jotka halusivat surmata lapsen, ovat kuolleet."

    Joosef heräsi,
    otti mukaansa lapsen ja hänen äitinsä
    ja palasi Israelin maahan.

    Mutta kun hän kuuli,
    että Juudean kuninkaaksi oli Herodeksen jälkeen tullut tämän poika Arkelaos,
    hän ei uskaltanut mennä sinne.
    Saatuaan sitten unessa ohjeen hän meni Galileaan
    ja asettui siellä kaupunkiin, jonka nimi on Nasaret. Näin tapahtui,
    jotta kävisi toteen profeettojen ennustus:
    häntä kutsutaan Nasaretilaiseksi.

    Äänestä

  • Matt 2:1-23 kirjoitti:

    Jeesuksen vanhemmat menivät joka vuosi Jerusalemiin pääsiäisjuhlille.
    Kun Jeesus oli tullut kahdentoista vuoden ikään,
    he taas juhlan aikaan matkasivat sinne,
    niin kuin tapa oli.

    Juhlapäivien päätyttyä he lähtivät paluumatkalle,
    mutta poika jäi vanhempien huomaamatta Jerusalemiin.

    Nämä luulivat hänen olevan matkaseurueessa
    ja kulkivat päivän matkan,
    ennen kuin alkoivat haeskella häntä
    sukulaisten ja tuttavien joukosta.

    Kun he eivät löytäneet häntä,
    he palasivat Jerusalemiin jatkaen etsintäänsä.

    Kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet temppelistä.
    Hän istui opettajien keskellä, kuunteli heitä
    ja teki heille kysymyksiä.

    Kaikki, jotka kuulivat mitä hän puhui,
    ihmettelivät hänen ymmärrystään ja hänen antamiaan vastauksia.

    Hänet nähdessään vanhemmat hämmästyivät kovasti,
    ja hänen äitinsä sanoi:
    "Poikani, miksi teit meille tämän?
    Isäsi ja minä olemme etsineet sinua,
    ja me olimme jo huolissamme."

    Jeesus vastasi heille:
    "Mitä te minua etsitte?
    Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?"

    Mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän tällä tarkoitti.

    Jeesus lähti kotimatkalle heidän kanssaan,
    tuli Nasaretiin ja oli heille kuuliainen.
    Kaiken, mitä oli tapahtunut,
    hänen äitinsä kätki sydämeensä.

    Jeesukselle karttui ikää ja viisautta;
    Jumalan ja ihmisten suosio seurasi häntä.

    Äänestä

´Edellisessä kertomuksessani kirjoitin, oi Teofilus, kaikesta, mitä Jeesus alkoi tehdä ja opettaa, hamaan siihen päivään asti, jona hänet otettiin ylös, sittenkun hän Pyhän Hengen kautta oli antanut käskynsä apostoleille, jotka hän oli valinnut, ja joille hän myös kärsimisensä jälkeen moninaisten epäämättömien todistusten kautta osoitti elävänsä, ilmestyen heille neljänkymmenen päivän aikana ja puhuen Jumalan valtakunnasta.

Ja kun hän oli yhdessä heidän kanssansa, käski hän heitä ja sanoi: "Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan odottakaa Isältä sen lupauksen täyttymistä, jonka te olette minulta kuulleet. Sillä Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä, ei kauan näitten päivien jälkeen."

Niin he ollessansa koolla kysyivät häneltä sanoen: "Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelille valtakunnan?" Hän sanoi heille: "Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut, vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka".

Kun hän oli tämän sanonut, kohotettiin hänet ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään.´

Turvataan Herraan Jeesukseen sillä on Ihmeellinen Neuvonantaja ja lukematon on enkelijoukkonsa palveluksessaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Luuk 1:1-4 kirjoitti:

Jo monet ovat ryhtyneet työhön ja laatineet kertomuksia niistä asioista,
jotka meidän keskuudessamme ovat toteutuneet,

sen mukaan kuin meille ovat kertoneet ne,
jotka alusta alkaen olivat silminnäkijöitä ja joista tuli sanan palvelijoita.

Niin olen nyt minäkin,
otettuani alusta asti kaikesta tarkan selon,
päättänyt kirjoittaa yhtenäisen esityksen sinua varten,
kunnioitettu Teofilos,

jotta tietäisit,
kuinka luotettavaa sinulle annettu opetus on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu