LAKEA OY rakentaa Jysäskylään, kun Seinäjoen

Seinäjokinen rakennusliikke LAKEA OY entinen Pohjanmaan Haka rakentaa JYVÄSKYLÄÄN puutalokorttelin-----neljä 4 - 8- kerroksista puukerrostaloa.
ELI siis Seinäjoen keskustan kerrostalotontit ovat loppu, kun yleishyödyllisen firman täytyy siirtyä rakentamaan toiseen maakuntaan kun omassa maakunnassamme ei ole toimintamahdollisuuksia.
Huolestuttava uutien, ja samaan aikaan vireisiin kylätaajamiin ei saa rakentaa kun ei saa rakennuslupia.
Komia kaupunki ei kauaa kasva 1000 henkeä / vuosi.
25702
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

"Lakea Oy toimii rakennuttajana sekä konsernin omassa asuntotuotannossa että ulkopuolisten asiakkaiden rakennuskohteissa"
http://www.rakennuslehti.fi/uutiset/talous/20362.html

"Huolestuttava uutien, ja samaan aikaan vireisiin kylätaajamiin ei saa rakentaa kun ei saa rakennuslupia."

Siihen asiaan Lakea tuskin voi vaikuttaa (lahjontakin on laitonta).

Äänestä

Huolestuttavaa kun keskustan vapaat tontit ovat loppu ja muualle ei saa rakennuslupia.

Äänestä

Tontteja olisi jopa keskustassa, mutta jänishousuvaltuutetut eivät uskalla niitä lunastaa kaupungille.
Ja yksityiset tontinmyyjät odottavat ansiotonta arvonnousua, kun ei ole rahasta itsellä pulaa.

Äänestä

Peräseinäjoella ja Ylistarossa on lakeutta rakentaa vaikka miljoonakaupunki.
Miksei sinne rakenneta vaan ängetään täällä Seinäjoen kantakaupungiss taloja toisten takapihoille?

Äänestä

Valtuutetuista ei ole mitään apua kun lisätonttimaata kaupungille tarvitaan.
Se nähtiin Lellunnevalla, jossa valtuutetuilla meni vetelät housuihin.
Uutta tonttimaata ei järjesty millään edes laillisin keinoin.
Uusia yrittäjiä ja työpaikkoja vastustaa ainakin vanha "yrittäjäpuolue".

Äänestä

Kaupungissa on hankala tilanne, kun ei ole vapaata tonttimaata keskustassa ja toisaalta kylätääjamat ovat rakennusboikotissa kaupungintalolla

Äänestä

Jos sinulla on sukua maalla tai hevonen saat luvan rakentaa haja-asutusalueelle.
Muuten se on ongelma kaupungintalolla.
Katso kaupungin nettisivuilta.

Äänestä

Yleishyödyllinen Lakea OY:n siis entisen Pohjanmaan Hakan omistavat Seinäjoen kaupuki ja muutamat lähikunnat.
On perin outoa, että Lakea on kehittämässä vieraan maakunnan paikkakuntaa. Jyväskylää
Voimavarat siirretään muualle.
Onko Etelä-Pohjanma jo valmis vai mistä on kysymys?
Ainakin lähikuntiin syntyneet uudet kerrostalot keskustoissa ovat olleet hyvin asuttuja.
Onko tonttitilanne meillä todella näin surkea.

Äänestä

Lisää nostokurkia kaupunkiin ja rakennuslupia kylille.

Äänestä
  • Näyttää alkaneen konkurssiaalto nyt rakennusliikkeissä.

    Äänestä

Näillä neliöhinnoilla kate on valtava ainakin asunnoissa.
Mutta mihin rakennat, jos valtuusto ei tee mitään tonttihankinnan eteen.

Äänestä

Lakea OY valloittaa maailmaa kun Seinäjoki on jo valmis ???????

Äänestä
  • Seinäjoelle tarvittaisiin nopeasti paljon lisää kaupungin vuokra asuntoja. Tulijoita kyllä riittäisi,koska yksityisten vuokrahinnat ovat nykyään hunajaa.Vuosia täälä jo asuneena ihmettelen miksi kaupunki ei pakkolunasta esim. Koulukatu/Maakunnankatu tonttia itselleen. Siinä seisoo vanha ja ruma valkoinen kaksikerroksinen talo latoineen. Lähellä sijaitsevat Lehtisen kauppakeskus ja Anttilla.

    Äänestä

Seinäjoella ei lunasteta edes lumipalloa.

Siksi suma seisoo, kun valtuutetut pelkäävät jo tulevia vaaleja.

Äänestä

Lakea rakentaisi jos olisi tontti.
Lunastuksia kehiin.

Äänestä

Huono esimerkki naapurikunnille, jos uudessa Seinäjoessa ei saa rakennuslupia vireisiin kyliin.
Eivät uskalla liittyä Seinäjokeen, jos kaupungintalo on liian joustamaton ja kankea.

Äänestä

Maajussit vastustavat maan myyntiä ja
kaavoittajat vastustavat maajussien kaavoitusta ja maalle rakentamista.

Äänestä

Jussi ei halua rahaa, kun sitä on jo pussihousut täynnä, vaan vaikutusvaltaa vastustamisen avulla, ja taas lisää maata.
Kaupungilla pitäisi olla iso vaihtomaareservi.

Äänestä

Uusi Seinäjoki on eri asia kuin vanha Seinäjoki.
Rakennuslupaviranomaisten ja kaavoittajien on tätä vaikea tajuta.

Äänestä

Lunastuksia lisää kehiin.
Onko oikein, että vain Nurmossa lunastetaan.

Äänestä

Jos kerrostalo-tai rivitalotontti jostain löytyy, rakennus täytetään yksiöillä tai pienillä kaksioilla ja aina tapahtuu rakennusoikeuden vähäinen ylitys.

Parkkipaikkoja vieraille ja lumiläjityspaikkoja ei ole missään.

Kaupungin kaavan kukaan ei uskalla eisttää muutoksia.

Äänestä
  • Kuka ny yksiöön tai kaksioon vieraita kaipaa, muutenkin on jo ahdasta. Kadunvarret on sopivia niille vieraille, jotka itsensä ahtaa noihin miniasuntoihin vieraisille. Tappeluksi ne vierailut noissa ahtaissa asunnoissa aina menee. On se nähty.

    Äänestä

  • Minkä vuoksi ei kukaan uskalla esittää muutoksia kaupungin kaavaan? Kuunneltaisiinko kaupungilla muutoksen esittäjiä?

    Äänestä

Voiku tulis tännekin komea puutalokortteli, nyt rakennetaan keskustaankin susirumia taajama kerrostaloja jotka kuuluisi jonnekin kauas keskustan ulkopuolelle. Miksei tänne uskalleta rakentaa sellaisia kerrostaloja jotka sopivat keskustan kuvaan ulkonäöllisesti, miksi niiden pitää olla kaikki samasta puusta veistettyjä. Ilmeisesti sen takia kun ne täytetään halvoilla pikkuasunnoilla ja rakennetaan mahdollisimman halvalla.
Miksei päättäjät puutu asiaan vaan antaa luvan tuollaisten rakentamiseen, eikö laatua valvo kukaan?

Äänestä

Kaupunginhallitus ja kaavoittaja päättävät kerrosten lukumäärän ja asuntojen määrän.
Kun se sitten on valtuustossa hyväksytyssä kaavassa. muutoksia ei enää tehdä edes inhimillisestä syystä lautakunnissa.
Perheasunnoista tulee kova pula keskustassa, kun kaikki uudet luukut ovat alle 50 M2.

Grynderit odottavat isoa rakennusoikeutta ja keskustaan sen myös saavat.
Ydinkeskustaan saisi kyllä tulla 8 kerroksisa taloja kuten muissakin kaupungeissa, kun sitä tonttimaata ei lunasteta keskustassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tontit loppu !!!! kirjoitti:

Seinäjokinen rakennusliikke LAKEA OY entinen Pohjanmaan Haka rakentaa JYVÄSKYLÄÄN puutalokorttelin-----neljä 4 - 8- kerroksista puukerrostaloa.
ELI siis Seinäjoen keskustan kerrostalotontit ovat loppu, kun yleishyödyllisen firman täytyy siirtyä rakentamaan toiseen maakuntaan kun omassa maakunnassamme ei ole toimintamahdollisuuksia.
Huolestuttava uutien, ja samaan aikaan vireisiin kylätaajamiin ei saa rakentaa kun ei saa rakennuslupia.
Komia kaupunki ei kauaa kasva 1000 henkeä / vuosi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu